Håkan Nesser; Elävät ja kuolleet Winsfordissa

Yksi tämän vuoden parhaista lukemistani kirjoista. Aivan ihana Nesser osaa kyllä nämä jutut. Tämä ei olekaan vanhaan tapaan dekkari, vaan vähän enemmin trilleri. Ei yhtä trillerimäinen kuin esimerkiksi Karin Fossum, mutta vähän sinne päin. Eli sellainen, missä luodaan ihana taianomainen tunnelma ja maiseman yllä häälyy koko ajan tummat uhkaavat pilvet. Sellainen, missä lukija on vähän varuillaan koko ajan, sydän melkein kurkussa; mitä seuraavaksi tapahtuu… vihjataan, vihjataan… vaan ei kerrota suoraan =). Tässä tapauksessa vihjaillaan menneisyyden suuntaan ja avataan pikkuhiljaa tapahtumia. Jännittävyydestä huolimatta kirjassa on uskomattoman lämmin tunnelma ja miten kauniisti Nesser kirjoittaakaan. Tämä on taas kerran sitä tekstiä, jota ei tarvitse lukea ollenkaan, vaan se vain tulee.

Päähenkilö on Maria Holinek, joka muuttaa koiransa kanssa Exmooriin. Yksin. Hän alkaa käyttää nimeä Maria Andersen. Koira taas on rhodesiankoira Castor (ihana rotu muuten, ihana!). Ja pikkuhiljaa tarinassa keritään auki menneisyyttä; mitä Maria pakenee, miksi hänellä on tarve aloittaa kaikki alusta, ainoana tavoitteenaan elää pitempään kuin koiransa.

Yksi valtavan suuri plussa kirjalle siitä, miten koira oli osattu kirjoittaa tarinaan oikein. Näitä olen ennenkin pohtinut. Sen kyllä näkee, kuka kirjailija (suomentaja??) on koiraihminen. Marian ajatukset ovat juuri oikeita koiranomistajan ajatuksia.

Yksi valtavan suuri miinus kirjassa (suomennoksessa) sille, miten fasaania nimitetään fasaaniurokseksi. Olin pudota tuolilta. Yleissivistykseen kuuluu tietää (kuuluuhan?), että lintu on aina koiras, ei koskaan uros. Fasaanista kun puhutaan, niin kyseessä on kanalintu ja näiden uroksia tavataan kutsua kukoiksi. Se on fasaanikukko, mutta ikinä missään tapauksessa se ei ole uros-fasaani. Tämä ei häirinnyt lukunautintoa, se vain oli kiperä kieliseikka minulle, joka rakastan intohimoisesti kaikkea suomenkieleen liittyvää. Rakastan etsiä näitä omituisuuksia kirjoista. Eikä ne aina ole virheitä, vaan on kiva oppia uutta ja kuulla eriskummallisuusia. Mutta Maria ei ehdottomasti löytänyt portailtaan kuollutta fasaaniurosta, vaan kuolleen fasaanikukon.

Harlan Coben; Ei sanaakaan

Tätä en kyllä voi uskoa. Tämänkin kirjan lukemisesta on kulunut kuukausi kuten edellisestä Mari Jungstedtin dekkarista… mutta siitä sentään alkoi muistikuvat palailla, kun googletin kirjaa. Tämän Ei sanaakaan -dekkarin kohdalla sekään ei auta. En muista päähenkilön nimeä, juonta, murhaajaa, onko murhaa tapahtunut. Miten näin voi käydä? Jättikö kirja siis minut todella niin kylmäksi?

Kuulemma tässä käy niin, että lastenlääkäri David Beck (nimi ei sano mitään) saa viestin 8 vuotta sitten kuolleelta vaimoltaan (??) ja alkaa tietysti epäillä, että onko vaimo kuollutkaan ja mitä menneisyydessä oikein on tapahtunut. Murhatutkimus on avattava uudelleen ja kaikki tahot eivät ole tästä mielissään. Apua – en muista tästä mitään. Mutta totta, Harlan Cobenin edellinenkin lukemani kirja käsitteli tällaista katoamistapausta. Katsotaan jatkossa onko seuraava Coben yhtä mitäänsanomaton.

Mari Jungstedt & Ruben Eliassen; Tummempi taivas

Koska siitä on varmaan jo kuukausi, kun luin Jungstedt & Eliassenin kirjoittaman dekkarin Tummempi taivas, en meinannut millään muistaa kirjan tapahtumia. Enkä mitään muutakaan siitä. Ehkä tämä kertoo jostain. Jostain sellaisesta, että kirja ei ole kovin merkittävä tai valovoimainen. No, sitten kun vähän verryttelin muistiani, niin muisti alkoi palailla pätkittäin. Ja auttoi siihen googlettaminenkin, että mikäs ihmeen dekkari se tämä nyt olikaan. Ai niin! Tämä oli se Kanariansaarille sijoittuva!

Sara Moberg on Gran Canarialla toimivan ruotsalaislehden toimittaja. Ja hän aikoo saada jymyjutun siitä, kun paikallisen joogakeskuksen vieras, ruotsalainen Erika, löytyy murhattuna rantakallioilta. Paikallisen poliisitoimen lisäksi murhajuttua tutkii ex-poliisi, norjalainen Kristian Wede.

Olihan tämä ihan kelpo dekkari, ajanvietettä parhaimmillaan, joskaan ei tosiaan mikään häikäisevä ja mieleenjäävä opus. Tietenkin aion jatkaa sarjan parissa, jos tätä lisää ilmestyy. Ei kannata jättää yhtään dekkaria lukematta.