Louise Penny; Kiveen hakattu kuolema

 Vau, varmasti Armand Gamache -sarjan paras osa tähän asti! Aikaisemmissa osissa oli niin paljon poliisilaitoksen sisäistä kyräilyä, klikkejä, keinottelua ja vänkäämistä, että en meinannut kestää. Oli hyvää poliisia ja pahaa poliisia ja salaisuuksia, joita ei kerrottu. Tässä kaikki sellainen oli unohdettu tyystin ja koko kirja keskittyi rehelliseen poliisityöhön ja murhatutkintaan. Armand Gamache on vaimonsa kanssa majoittunut maalaiskartanoon viettämään hääpäiväänsä, kun kartanon mailta löytyy ruumis. Rikas Finneyn suku on järjestänyt sukujuhlat kartanossa ja yhtäkkiä yksi heistä on poissa. Murhatapa oli kyllä melkoisen erikoinen, se vähän jäi kummastuttamaan. 

Helmet-haasteessa kohtaan: 45. Kirjassa on kiusaamista

Louise Penny; Kuukausista julmin

 Three Pinesin kylässä tapahtuu taas murha. Spiritismi-istunnon jälkeen yksi osallistujista kuolee. Kirjassa ei ratkota pelkästään murhatapausta, vaan myös melkoista salaliittovyyhtiä poliisilaitoksen sisäisistä petoksista ja monella on jotain hampaankolossa kollegojaan vastaan. Lukijan annetaan arvailla suuntaan jos toiseenkin, kuka on kenenkin puolella. Itse olisin tykännyt ihan pelkästi murha-arvoituksesta, tämä poliisilaitoksen sisäinen sämpliminen vähän vei nautintoa, mutta tämä oli silti ihan lukemisen arvoinen dekkari. Jo sarjansa kolmas.

Helmet-haasteessa: 50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä

Penny Louise; Kylmän kosketus

En nyt jotenkin ihan pääse sinuiksi tämän sarjan kanssa. Luin melkein heti ensimmäisen perään tämän kakkososan. Vaivatonta Cozy Crime -dekkaria.. mutta kun ei ole ihan vaivatonta. Minusta näissä on jotain vaikeaselkoista. Vai onko kyse sitten suomennoksessa! Aivan kuin edellisessäkin osassa, niin taas saattoi kesken kappaleen vaihtua se "hän", josta kappaleessa kerrottiin. Tekstiä oli aivan kuin jaettu kappaleisiin tai osiin väärissä paikoissa tai ei ollut jaettu ollenkaan... tai jotenkin aihe katkesi ja jatkui ihan väärästä paikasta. En osaa selittää. Jouduin useamman kerran palaamaan kirjassa taaksepäin, ja muutama kohta (esim. eräästä tulipalosta pelastuminen) jäi kyllä täysin aukeamatta, vaikka luin sen kahteen kertaan! En vaan saanut selvää, että miten sieltä päästiin ulos, ikkunastako vai ovesta, alakerrasta vai yläkerrasta, kuka katsoi ikkunasta, sisä- vai ulkopuolelta... ei hitsi. En viitsinyt lukea kolmatta kertaa.

Kirjassa oli sellaista muka-huumoria, kuten mm. Jussi Adler-Olssenin kirjoissa. Eli lukijan pitäisi vähän naurahtaa ja hymähtää "muka huvittaville huomioille"... mutta kun niissä ei ollut mitään hauskaa, vaan ainoastaan keinotekoista.
Myös edellisen kirjan omituinen Nichol-naispoliisiharjoittelijan hahmo oli mukana tässä ja edelleen dynamiikka tämän ja muiden kesken oli omituista.
Näissä kahdessa kirjassa on myös viitattu vanhempaan rikostapaukseen, ns. Arnotin tapaukseen, mutta tarkistin, ettei sellaista aikaisempaa kirjaa ole olemassakaan. Eli koko Arnot-viittaukset ovat ihan turhia vain?
Three Pines -kylän "hyvätkin" hahmot ovat mielestäni osin epämiellyttäviä. Tässä kirjassa yksi kylän uusimpia asukkaita murhataan. Uhri on ollut inhottavan ilkeä ja ylimielinen, varmaan yhdellä jos toisellakin olisi ollut syytä murhaan. Gamache ja kumppanit saapuvat jälleen pikkukylään tutkimaan asiaa.

Kirja ei ole suorastaan huono, mutta ehkä tämän vuoden huonoin lukemani dekkari. Muita huonompia kirjoja sitten on ollut ei-dekkari -sarjassa.

Opin uuden asian (tästä pidän!): murhaa ei voikaan enää tehdä siten, että heittää kylpyammeessa kylpevälle puolisolleen hiustenkuivaajan tai leivänpaahtimen (koska kaikillahan on tietenkin töpselissä oleva leivänpaahdin kylppärissä siltä varalta, että tekee mieli paahtoleipää kesken kylvyn), koska nykyaikaisissa sähkövempaimissa on automaattinen virrankatkaisu. Toista se oli ennen! Ennen asiat olivat paljon paremmin. Siipalta sai hengen kovin kätevästi, kun tönäisi kihartimen siitä peilihyllyltä ammeeseen. Mutta en silti menisi kyllä kokeilemaan, niin syvään on juurtunut tuo entisvanhaan opittu tieto tästä murhatavasta... Sitä paitsi; kenellä on enää kylpyammetta?

Louise Penny; Kuolema kiitospäivänä

Näitä Louise Pennyn herkullisilla kansikuvilla varustettuja leppoisia murhadekkareita olen kalastanut pitkään, kun totesin ettei oma kirjastoni tarjoa näitä. Bookbeatista sitten e-kirjana tartuin heti sarjan ensimmäiseen. Näyttämönä on pikkuinen Three Pines -niminen kanadalaiskylä ja sen asukkaat. Vanha rouva Jane Neal murhataan nuolella ampumalla ja kourallinen kylän asukkaita joutuu epäillyksi, kun poliisit Gamache, Beauvoir ja Nichol saapuvat tutkimaan murhaa maalaisidylliin.

Nyt en voi olla mainitsematta päähenkilö-tutkijan Gamachen nimeä, miten se kiusasi, kiehtoi ja ärsytti minua. Joka kerta kun kirjassa mainittiin Gamache, minun oli pakko lukea se mielessäni ääneen ganache. Ganache on vaahdotettu jälkiruokakuorrute esim. kakkujen päälle. Ganache ganache ganache.. voi miten monta kertaa olen joutunutkaan viime päivinä hokemaan sanaa ganache!

Kuolema kiitospäivänä oli sellainen herttainen hyvän mielen pikkudekkari, johon minun oli vielä vähän totutteleminen. En osannut vielä hienosäätää itseäni täysin romaanin  tasolle. Jotkut kappaleet tuntuivat kamalan pitkiltä ja niissä saattoi kappaleen päähenkilö vaihtua kesken kaiken, piti selata taakse kappaleen alkuun, että muisti ketkä ihmiset siinä puhuvat keskenään tai kuka oli se "hän". Ja joskus taas tuli kappaleen jako kesken jatkuvan tapahtumaketjun. Vai johtuiko sitten kun luin kirjan e-kirjana. Jotain pientä epätasapainoa ja vaikeaselkoisuutta oli havaittavissa.

Gamache kohteli harjoittelija-alaistaan, naispoliisia Nichol, omituisesti. Tavallaan tämä poliisikokelas oli nenäkäs ja kärkäs sanomaan omia mielipiteitään, joista Gamache sitten käski hänen pitää suunsa kiinni. Toisaalta kuitenkin sitten se hiljaa pysyminenkin oli kuulemma väärin. Mikään ei sitten kelvannut Gamachelle ja lopulta Nicholia rankaistiin ihan turhasta mitättömästä seikasta.

Mielelläni luen seuraavatkin Gamache-romaanit.