Siina Tiuraniemi; Jäämeri

 Jäämeren valitsin aivan sattumalta äänikirjakseni, en tiennyt yhtään mitä odottaa. Ja kuinka ollakaan, tämäpä vielä täytti viimeisen Helmetin haastekohdankin! 

Tarina kertoo perheestä, jonka vanhemmat ovat eronneet, mutta joka lähtee olosuhteiden pakosta autolla Etelä-Suomesta kohti Ivaloa. Perheen isän eli Jounin äiti on kuollut pohjoisessa ja se vaatii erinäisiä järjesteltäviä asioita paikan päällä. Mutta automatkaan lähtevien vanhempien suhde on vaikea, riitaisa ja kuitenkin siinä on myös jotain tuttua lämpöä. Välillä palataan menneisyyteen ja lukijalle paljastetaan päähenkilöiden historiaa. Martin-poika seuraa takapenkillä vanhempiensa sanailua ja tukeutuu Transformer -hahmoon. Toinen takapenkin matkustajista on kirjan Kertoja, joka yllättää perheen välillä avantouinnilla, välillä ryhtymällä autokuskiksi matkalle. Mutta onko Kertojalla ajokorttiakaan? No, ainakaan hän ei ole nähnyt sitä aikoihin. Jos koskaan. Voi miten ihastuin tähän huvittavaan Kertojaan, joka loi kirjaan kiehtovan hieman maagisen säväyksen. Pikkuisen muutakin mystiikkaa kirjassa oli, ehkä se oli sellaista Lapin taikaa. Olipas hyvä kirja, oli.

Tämä kirja täytti tämän vuotisen Helmet -haasteeni viimeisen kohdan: 43. Kirjassa ei kerrota sen päähenkilön nimeä

Sam Lloyd; Muistometsä

 Muistometsä oli hyytävän jännittävä, vähän pelottavakin jännäri. Aluksi minun oli tosi vaikea päästä kirjan imuun. Se oli inhottava ja ahdistava, mietin voinko lukea tällaista ensinkään. Kirjassa kidnapataan lapsi, jota pidetään sitten vankeudessa. Aivan hirveää, vaikeaa kestää tällaista. Mutta sitten juoni alkoi tempoa mukaansa, olihan pakko saada tietää, mitä kirjassa tapahtuu! Kuka on kaiken takana oleva pahis ja selviääkö rikos. Elissa-tyttö yksin tyrmässään ja Elias-poika, joka löytää hänet sieltä. Hengästyttävän jännittävä.

Max Manner; 13. huone

 13. huone on Annika Malm -sarjan kolmas ja viimeinen osa, kirja täynnä salaliittoja ja monen monta rikosta, petosta sekä salaisia vaikuttimia. Aika lennokasta suorastaan, mutta ihan viihdyttävää meininkiä aikaisempien osien tyyliin. Annika on kirjan alussa Oslossa parantelemassa haavojaan edellisen kirjan jäljiltä pahoinpideltynä. Hoito vaan ei herätä luottamusta, kun hoitava lääkäri ehdottaa Annikan mielestä brutaalilta kuulostavia hoitomuotoja. Kirjassa toinen tärkeä päähahmo on Stein Storesen, joka toimii Oslon poliisissa, mutta hänelläkin on omat vaikeutensa ja syytä ottaa virkavapaata. Kovia kokeneen kaksikon tie vie Suomeen. En tiedä, päästiinkö tässä trilogiassa nyt juoni ihan loppuun saakka, mutta oikeastaan ihan hyvä, ettei sarja jatku. Tämä ei ollut parasta Manneria, mutta mielelläni jatkan muun Mannerin parissa.

Juha Hurme; Niemi

 No nyt tämä on kuunneltu. Oli aika pitkä, mutta mielenkiintoinen kuunneltava. Ainakin nyt tuntuu siltä, että kirja oli mukavampi kuunnella, en tiedä minkälainen tämä olisi ollut itse lukea. Kirja on kertomus Suomen historiasta aina alkujysähdyksestä Minna Canthiin. Herkullisen vetävää kieltä ja napakasti napsahtavia asiakokonaisuuksia. Hyvin sujuvaa ja kulkevaa. Eniten pidin keskivaiheesta, jossa - yllättävää kyllä - puhuttiin keskiajasta. Oikeastaan tällä kirjalla voisi korvata koko Suomen historian kouluissa, koko setin ala-asteelta yläasteelle saakka ja sen jälkeen lukioihin. Tässä tulee oikeastaan kaikki. Minulle mielenkiintoisinta antia oli oppia sanojen etymologiaa, mikä on tullut mistäkin kuten rekilaulut - räähkälaulut, jolla ei ole mitään tekemistä reen kanssa. Huikeaa! Ja Agricolan aikana ei käytetty vielä sanaa ihminen, vaan se oli inhiminen. Aivan lumoavaa. Pelkästään tällaisten tietojen takia kirja kannatti lukea. Niin ja opin tietysti hirveän paljon muutakin. 

Pidin kirjasta, mutta mietin, olisiko jotain voinut ottaa mukaan ja jotain jättää pois. Kirjassa oli kulttuuria, politiikka, taiteita... mutta niistäkin musiikki oli aika runsaasti edustettuna, kun taas maalaustaidetta ei juuri nimeksikään. Ihan ohut siivu kirkkomaalauksia kyllä. Loruja, kansansatuja, loitsuja, rukouksia kyllä... mutta taas esimerkiksi muinaiset lääkitsemiset ja reseptit puuttuivat.

Niemi sai kirjojen Finlandia-palkinnon vuonna 2017, enkä yhtään ihmettele miksi. Niitä muita sen vuoden ehdokkaita en ole lukenut.

Katrine Engberg; Krokotiilinvartija

 Krokotiilinvartija oli ihan mielenkiintoinen, mutta vähän sekava perusdekkari. Pääpoliisipari olivat Jeppe ja Anette Kööpenhaminan poliisista. He selvittävät nuoren naisen murhaa, jonka toteutuksessa on mukana karmivia piirteitä, kuten viiltelyä. Mutta ei, kirja ei ole väkivaltaa ja verta, vaan enemminkin ihan kiltti dekkari, inhottavat osiot on kirjoitettu sen verran taiten, että niistä ei tule millään tavoin huono olo. Jotenkin muutenkin kirja on hieman... kylmä, tai tunteeton. Ja meinasin pudota kärryiltä monta kertaa. Sarjan aloittajaksi silti ihan kiva paketti, tulen varmaan lukemaan lisää näitä.

Jukka Parkkinen; Karhukirjeitä Karvoselle

 Meinasin kysyä, että onko lastenkirjat oikeasti näin hyviä. Koska en lue ikinä lastenkirjoja enkä pidä niistä. No, sain vastauksen, että ei ole. Tämä on normaalia lastenkirjaa laadukkaampi. Itse asiassa lapsi tästä saa tuskin irti puoliakaan siitä, mitä aikuinen. Kirja on nokkelaa monimerkityksellistä ja monesti vain aikuisen käsittämää kieltä. On viitteitä kaikkeen sellaiseen,minkä aikuinen tajuaa, mutta lapsi ei eikä varsinkaan kirjan päähenkilö, lapsi, Otso-karhu. Huippupisteet siis kirjailijalle.

Kirja kertoo Otson hoitolomasta tätinsä hoivissa, kun äiti, verokarhu, lähtee mätkypäiville ja isä, tiekarhu, urapäiville. Täti Amalia ja Otso sivistävät itseään Karhunpalvelusseuran myyjäisissä ja kokevat monenlaista ajanvietettä. Kirja on täynnä hyvällä maulla tehtyjä vitsejä, joita lapsikin mielellään kuuntelee, mutta jotka oikeasti uppoavat vain aikuisiin. Äänikirjana ainakin suurenmoinen ja siksi varmaan ihan huippu myös luettuna lapselle ääneen.

Helmet-haasteessa: 27. Kirjan päähenkilö on eläin

Tove Jansson; Muumilaakson marraskuu

 Oi herttaisuus! Silmäni ovat vasta auenneet muumien tavattoman kauniille runolliselle kielelle. Tässäkin olisi ollut monen monta esille nostettavaa kohtaa, mutta tässä niistä yksi: autioksi jätetyssä kylmässä huoneessa vallitsi viluinen liikkumattomuus. Viluinen liikkumattomuus on ehkä kauneinta, mitä olen koskaan kuullut.

Muumilaakson marraskuussa päähenkilöinä ovat muumiperheen sijaan Vilijonkka, Hemuli, Tuhto, Mymmeli ja Ruttuvaari ja ehkä pikkuisen esi-isäkin, joka asuu kaakeliuunissa. Ystävät saapuvat muumitaloon marraskuussa ja toteavat sen tyhjäksi, mutta viettävät talossa mukavia hetkiä ja kemuja. Kerrassaan täydellistä. Täydellistä. Kuuntelin tämän kirjan äänikirjana ajellessani työmatkoja ja ensimmäistä kertaa minua ei häirinnyt lukijan eläytyminen. Muumeihin se sopii mainiosti. 

Anu Patrakka; Syyllisyyden ranta

 Pieni ja kevyt Portugali-pläjäys, dekkari joka ei ollut oikein jännittävä, mutta ihan mukava kyllä. Portugali oli herätetty hienosti henkiin, siksi voisin lukea lisää tätä sarjaa. Tämä nyt sattui olemaan sarjan kolmas kirja, mutta ei mitenkään haitannut. Muutaman kerran viitattiin johonkin aiempaan rikostutkintaan, yritin olla ajattelematta niitä kohtia, jos ne vaikka spoilaakin aiempia kirjoja. En tiedä, toivottavasti unohdan. Helppo kirja, vaivaton lukea.

Päähenkilö on poliisi Rui Santos, jolla on vispilänkauppaa kollegansa Ritan kanssa, siinä osa kirjan ihmissuhdepuolta. Rikostarina puolestaan kertoo taidemaalarin ja tämän vaimon tarinan. Taidemaalari katoaa uimarannalta ja poliisi on ymmällään.