maanantai 30. syyskuuta 2013

Håkan Nesser; Syntymämerkki

Van Veeteren tiimeineen saa selvitettäväkseen murhasarjan, jossa uhrit ovat saaneet häirintäsoittoja puhelimitse. Puhelimesta on kuulunut vain yhtä ja samaa musiikkikappaletta. On selvitettävä, mikä miehiä yhdistää ja mitä juuri tämä musiikkikappale tarkoittaa. Sen tutkimiseksi joudutaan kaivelemaan vanhoja vaiettuja tapahtumia. Niitähän alkaa löytyä.
Nesserit eivät ole koskaan mitään herkullisia eivätkä iloittele värikkäällä juonellaan. Nämä ovat tämmöisiä vähän tummia ja tasaisia, mutta ihan sujuvasti luettavissa.

tiistai 24. syyskuuta 2013

Virpi Hämeen-Anttila; Railo

Inka ja Tepa muuttavat Pohjois-Karjalaan Tepan suurten elämyshotellihaaveiden perässä. Tepa painaa pitkää päivää lapsuutensa maisemissa ja taitaapa siinä sitten käydä niin, että talousasiat vähän kusevat kintuille. Inka laittaa kotia itselleen ja tyttärelle ja tutustuu samalla Tepan sisaruksiinkin, joihin Tepa ei ole pitänyt mitään yhteyksiä. Avioliitto alkaa rakoilla.

En ollut ennen lukenut mitään Hämeen-Anttilalta, mutta sen verran nyt kiinnostuin tästä, että varmasti aion jatkossa lukea. Railon henkilöt olivat minusta vähän liian kliseemäisiä. Runoja rustaava sikatilan isäntä, kylähullu käsityöläistaiteilija ja sitten itse Tepa. Niin tyypillinen vaimoa pettävä "liikemies". Mutta yksinkertaisista henkilöistä oli yksinkertaisen helppo lukea =). Pohjois-Karjala on aivan ihana ihana miljöö. Jo pelkästään se antaa monta plussaa. Toinen plussa siitä, että tämä ei ollut rakkaustarina tai romanttinen hömppä. SUURI plussa siitä. Piristävää lukea kirja, jossa ei rakastuta.  Miksi lähes kaikissa romaaneissa pitää rakastua? Ehkä siksi luen niin paljon dekkareita, koska ne ovat hyvin harvoin romanttista rakkauslässytystä.

tiistai 17. syyskuuta 2013

Jo Nesbø; Lepakkomies



Lepakkomies on Nesbon ensimmäinen Harry Hole –sarjan romaani ja tekisi mieli sanoa, että sen kyllä huomasi. Tämä ei ollut läheskään niin hyvä, kuin sarjan myöhäisemmät. Meinasin vieläpä jättää kirjan keskenkin ainakin kaksi kertaa. Sivulla 70 otin kirjanmerkin välistä ja paukautin kannet kiinni. En jaksa enää, päätin. Mutta kummasti aloinkin sitten katumaan päätöstäni ja noukin vielä kerran kirjan käteeni. Ja siitä eteenpäin kirja sai vähän pontta ja jaksoin kuin jaksoinkin lukea sen. Alku vaan oli kamalan pitkästyttävä.

Erikoista tässä kirjassa oli se, että tapahtumapaikka oli Australia ja Harry Hole seikkaili siellä sujuvasti sikäläisten poliisikunnan ja aboriginaalien seurassa. Eli miljöö oli ainakin mielenkiintoinen. Aboriginaalit ovat mukavia ja oli kiva lukea heistä, mutta mielestäni liikaa paneuduttiin heidän faabeleihin ja legendoihin. Aina tuli uusi vertauskuvallinen tarina, miten kookaburralintu petkuttaa lepakkoa tai miten paholaisrausku sai pahan maineen jne. Nämä olivat tavallaan juonen kannalta ihan turhia, olisin mieluummin niiden paikalla ottanut vaikka jonkin aboriginaaleihin ja heidän menneisyyteensä liittyvän tietoiskun. No sen verran kuitenkin, että piti googlettaa minkälainen lintu kookaburra oikein on =).Tuo nimi nimittäin oli minulle ennestään tuttu, mutta siinä kaikki.

Jep. Tulihan sitä väkivaltaa, huume- ja alkoholisekoilua, prostituutiota ja röntyilyä. Ja aika paljon tulikin. Harry Hole menetti kaksi hammastaan Australian reissun aikana. Mietin, miten monta hammasta hänellä on varaa menettää tulevien kirjojen ja reissujen aikana. Taitaa hampaat loppua tuolla röntyilyn määrällä.

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Nora Roberts; Rakkauden kuu



Tory ja Hope olivat parhaat kaverit lapsena kunnes Hope koki traagisen kuoleman murhaajan käsissä. Ja vaikka Toryllä tuntuu olevan kuudes aisti ja hän näkee asioita, joita muut eivät näe, niin ystävänsä murhaajaa hän ei kykene näkemään. Vuosikausia myöhemmin menneisyyttään ja perhettään paennut Tory palaa takaisin kotikaupunkiinsa. Takavuosien hirmuteot on selvitettävä, ennen kuin Tory voi jatkaa elämäänsä.

Rakkauden kuu oli kutkuttavan jännittävä kirja, sellainen perinteinen "kuka on se pahis" -juttu. Perushyvää robertsia. Ja tietenkin ryyditettynä rakkaustarinalla. Seksikohtaukset olisi voinut taas unohtaa, huokaus. Mutta minkäs teet, ne nyt vaan on näköjään pakko ympätä kirjaan kuin kirjaan.

torstai 12. syyskuuta 2013

Kristina Ohlsson; Tuhatkaunot

Olen ihan ihastunut Ohlssoniin! Tämä Tuhatkaunot oli vielä parempi, kuin vähän aikaa sitten lukemani Nukketalo, joka sekin oli  hyvä. Toivonpa todella, että Ohlsson jatkaa näitä kirjoja vielä pitkään.

Tuhatkaunoissa kuljettiin osittain laittomien maahanmuuttajien salakuljetusbisneksessä, osin perus-ruotsalaisen lapsiperheen tragediassa. Pappispariskunta on murhattu kotonaan ja rikostutkija Fredrika Bergman alkaa tutkia surmatyötä Alex Rechtin ja Pederin kanssa. Tiimin vahvistukseksi tulevan Joarin ja Pederin keskinäinen vihanpito ja kilpailu on herkullista seurattavaa. Peder-raukka, aina vähän seipään niellyt, ilkimys ja porukan ilonpilaaja - mutta niin pätevä poliisi. Fredrika tuli tässä kirjassa taas vähän läheisemmäksi ja tutummaksi.

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

John Ajvide Lindqvist; Kultatukka, tähtönen



Kultatukka, tähtönen -kirjaa on kehuttu ja kauhisteltukin sen huimapäisen ja trillerimäisen ja raa’an juonen vuoksi. Minäkin pidin kirjasta, mutta en kokenut sellaista äärimmäistä ihastusta, enkä ole ihailusta mykkänä. Siis olihan tämä nyt huikean jännittävä tietysti. Karmivakin, väkivaltainen, kuvottava, mutta myös mielenkiintoa ja kysymyksiä herättävä. Vaan siinä kaikki.

Kirja alkaa siitä, kun Lennart löytää pienen vauvan metsään haudattuna. Elossa, mutta vain melkein. Lennart päättää pitää Pikkuisen itsellään ja telkeää tämän kellariin. Pikkuisella on ihmeellinen kyky laulaa yliluonnollisen hyvin ja puhtaasti, mutta tämä ei tunne mitään eikä toimi muutenkaan normaalin lapsen tavoin.
Toisaalla elää Teresa, näennäisesti normaali tyttö, mutta ei kuitenkaan ihan. 14-vuotiaina nämä tytöt tapaavat ja siitä syntyy karmeaa jälkeä.

Olisin halunnut tietää enemmin. Minulle oli kamala pettymys, kun Pikkuisen mysteeri ei selvinnyt. Kenen lapsi Pikkuinen oli ja miksi hänet haudattiin elävänä metsään. Kuka oli synnyttänyt Pikkuisen ja joko hän oli huomannut vauvassa jotain erikoista? Siksikö hänet ehkä hylättiin? Mistä johtui, että Pikkuinen oli sellainen kuin oli. Entä miksi Teresa oli ”vähän erikoinen” tai miksi hänestä tuli sellainen?

Myös Lennartin pojan Jerryn kohtalo jäi auki, siitäkin olisin halunnut tietää enemmin. Paljon ohuen ohuita lankoja jäi päättelemättä. Loppu oli suoraan sanottuna ihan perseestä =). Höh.

Niin, jäi mainitsematta, että romaanin läpi kantava voima oli musiikki ja musiikkibisnes. Oli musiikkiagentteja, jotka halusivat hyväksikäyttää nuoria tyttömuusikoita, oli tuottajia ja äänittäjiä. Idolsia, nuorten välistä katkeraa kilpailua ja selkään puukottamista. Mutta myös netti- ja koulukiusaamista. Aika kamala maailma. Nyt taas muistan, miksi en haluaisi olla teini-ikäinen.

Koska olen itse maailman epämusikaalisin ihminen enkä ole kiinnostunut musiikista, niin ehkäpä tämä nuorten tyttöjen haluan tähdeksi -maailma ei oikein avautunut. En tuntenut kirjan musiikkikappaleista muita kuin pari Abban biisiä.


Camilla Läckberg; Pahanilmanlintu

Läckberg parantaa otettaan kirja kirjalta. Tämä on sarjan neljäs, mutta minulle kolmas. Saarnaaja oli tavis, Kivenhakkaajasta pidin jo enemmin ja Pahanilmanlintu oli vielä sitäkin parempi. Lapsuuden traumat ja lapsiin kohdistuneet sattumukset ovat jotenkin niin järkyttäviä. Ja kun niitä pala palalta kuoritaan auki juonen edetessä, niin eihän kirjaa malttaisi laskea käsistään. Joskus loppuratkaisu kyllä voi tuntua vähän liian huikealta, kuten tässä viittä vaille.

maanantai 2. syyskuuta 2013

Håkan Nesser; Ewa Morenon juttu

Ewa Moreno on oikeasti lomalla, mutta niinhän siinä käy, ettei kunnon poliisi voi täysin lomailla koskaan. Ei, vaikka suunnittelilla on romanttinen lomareissu sulhasen kanssa. Ewa tapaa junassa 18-vuotiaan Mikaelan, joka on matkalla Lejniceen tapaamaan isäänsä, jota hän ei ole koskaan ennen nähnyt. Vähän ajan päästä paikallisella poliisilaitoksella vieraillessaan Ewa saa hämmästyksekseen kuulla, että Mikaela on kadonnut tämän tapaamisen jälkeen. Ja pian katoaa myös isä. Tapausta pitää lähteä purkamaan menneisyyden mysteereiden kautta, eikä Ewa Moreno saa rauhaa, ennen kuin tapaus on ratkaistu.

Pidin tässä nesseristä paljon, harmi että tämä sarja alkaa olla kohta kahlattu läpi. Vielähän näitä olisi lukenut enemmänkin.