torstai 30. marraskuuta 2023

Heine Bakkeid; Nuku lapsi armaani

 

Aikaisemmissa sarjan osissa poliisista eronnut (tai erotettu) Thorkild Aske näki kaikenlaisia kummallisia näkyjä ja kirjat vaeltelivat yliluonnollisuuden rajan tuolla puolen - tai ehkä ne olivat vain Asken pilleripöhnäisiä harhoja. Nuku lapsi armaani -romaani oli siinä mielessä aiempia parempi, ettei tässä ollut mitään yliluonnollista. Eikä päähenkilö enää säätänyt pillereiden kanssa. Thorkild Aske palaa synnyinseuduilleen Islantiin, jossa hänen isänsä istuu vankilassa tuomiota nuoren rakastajattaren murhasta. Isä vannoo olevansa syytön ja Thorkildin on pakko selvittää, mitä oikein on tapahtunut. 

Elly Griffiths; Yöhaukat


 Rannikolta löytyy historiallinen asekätkö ja ruumis. Toinen perhe taas on murhattu asuntoonsa. Perheestä paljastuu kaikenlaista epäilyttävää ja näitä sitten Nelsonin poliisitiimi tutkii saadakseen selville murhaajan. Jälleen hyvä osa Ruth Gallowayn tutkimuksia, joskin koiran osuus hieman kaihersi.

tiistai 14. marraskuuta 2023

Samuel Bjørk; Saari kaukana kaikesta

 

Mia Krüger on muuttanut Hitran saarelle ja kärsii edelleen traumaa siskonsa menetyksestä. Mutta Mian on ryhdyttävä töihin selvittämään saarella tapahtunutta teini-ikäisen tytön murhaa. Tyttö on liikkunut piireissä, joista jo vuosia aiemmin on kadonnut poikalapsi. Se on kyläyhteisölle yhä vaikea paikka. Holger Munch ja uusi koottu tutkintaryhmä saapuu mantereelta Hitran saarelle. Pidin tästä dekkarista enemmin kuin sarjan edellisestä osasta.

Christian Rönnbacka; Mennyt mies


 Mennyt mies oli aika varmaa ja turvallista Rönnbacka-tasoa. Minua jäi vähän kiinnostamaan ja vaivaamaan kirjan alkupuolella autiosta talosta löytynyt hylätty lisko (vai oliko se lisko - jokin sellainen, jonka lajin varmuutta en nyt muista kun kirjan lukemisesta on kulunut jo aikaa?). Miksi eläimen omistaja olisi tieten tahtoen hylännyt liskon, jättänyt sen noin vain oman onnensa nojaan tyhjään taloon kuolemaan ja nääntymään. Kirjassa oli monta monimutkaista juonenkäännettä, viihdyttävä tarina.

perjantai 3. marraskuuta 2023

Virpi Hämeen-Anttila; Synnin jäljet

 

Äänikirjana kuunneltua. Synnin jäljet -romaanissa liikutaan herätysliikkeen parissa vuoden 1922 Helsingissä. Aviomies löytyy kuolleena kodistaan ja vaimo tajuttomana uhrin vierestä. Järkytyksen seurauksena hän on kokenut muistinmenetyksen. Miehen isä, uskonnollinen kirkkoherra, uskoo että nuori vaimo on tappanut miehen. Björk kutsuu taas nuoriherra Valkaman avuksi tutkimaan rikosta piireissä, jotka vievät rukoushuoneille, salakapakoihin ja varastetun tavaran lähteille. Kirjassa suurinta nautintoa tuotti ehkä tuo 20-lukulaisen elämän kuvailu. Se miten Björk laittaa lounasta ja kahvittaa Valkamaa, paistellaan kananmunia ja keitellään perunoita. Jotenkin niin ihanan arkista. Kyllä Brjök on ihana.

Anneli Kanto; Ihan pähkinöinä


 Vauhtia ja vaarallisia tilanteita, tai ainakin sitä vauhtia, oli tässä Anneli Kannon Ihan pähkinöinä -romaanissa. Päähenkilö on keski-ikäinen Mirjami, jonka työelämässä sattuu ja tapahtuu hirveä käänne ja sitten vielä lapsuuskodin puolessa Pohjanmaalla kuolemantapaus perhepiirissä. Mirjami joutuu tökistäytymään perheensä tukipilariksi. Kirja on täynnä hauskaa sanailua ja reipasta elämänasennetta pienellä sopivalla ilkeydellä maustettuna.