tiistai 4. heinäkuuta 2017

Sirpa Kähkönen; Tankkien kesä



Ja sitten asiaan. Ihana ihana Sirpa Kähkönen. Kuopio-sarjassa ollaan päästy jo kauas sota-ajasta (vuoteen 1968), mutta edelleen sodan muistot elävät kirkkaina ja ahdistavina monien ihmisten pään sisässä. Tämä kirja herätti kauheasti tunteita, mielenkiintoa ja janoa saada tietää lisää. Olen pikkuisen liian nuori tietääkseni mitään Biafran nälänhädästä tai Neuvostoliiton tankkien hyökkäämisestä Prahaan. Mielenkiintoista oli, miten kovasti ne vaikuttivat kuopiolaisystäviemme arkeen. Oliko Neuvostoliiton pelko niin kova, miten ihmeessä Prahan valloitus vaikutti noin paljon ihmisiä täällä Suomessa!? Tästä olisi kiva kuulla aikailaisten kokemuksia. Aivan kiehtovaa, en olisi uskonut! Kirjassa esiintyy edelleen Anna ja Lassi Tuomi, Hilla-lapsenlasi, Hilda, Juho Tiihonen… nämä niin tutuiksi tulleet ystävät vuosien takaa. Ihan kaikkia en muistanut hyvin. Kirjan lopusta löytyi sitten se henkilöluettelokin.
Voi herttinen sentään, mikä taideteos taas maalattu näille sivuille. Vieläkin jaksan eläytyä tähän, vaikka nyt olen vähän eri tavoin herkistynyt kuin aikaisemmissa sarjan kirjoissa. Tankkien kesässä aika on lähes pysähtynyt, se valuu eteenpäin minuutti minuutilta verkalleen, rauhaisasti.
Kirjassa ei ole yhtä pääkertojaa, vaan päähenkilö-kertoja vaihtuu luku luvulta. Ja oman taianomaisen, aivan kylmiä väreitä ja kyyneleitä nostattavan lisän tuo se, että muutamalla luvulla on hieman erilainen kertoja: yhdessä se on Valkeisenpuro, toisessa tankki, kolmannessa purkutuomion saanut talo, jonka seinän tapetteja on ajan kuluessa useat kädet hyväilleet ja lattialankkuja monet jalat polkeneet. Voi Kuopio! Voi lehtikuuset!

Nicholas Sparks; Käännekohta




No mitä mitä mitä… eikös näitä barbaracartlandeja kirjoita vain naiset? Mitäs hittoa tämä on, Nicholas? Eli siis missiromaani, kuten äitini nimeää genren. Tai romanttinen hömppä tai rakkausromaani. No ei ihan Cartland-tasoa sentään, vaan vähän enemmin sellaista Linda Howard- ja Nora Roberts-tasoa. Ja mulle ihan uusi tuttavuus.
Leskeksi jääneen ylikomisarion pojalla on oppivaikeuksia koulussa ja näppärä opettaja huomaa sen. Valveutuneena ja kirkasotsaisena opettajana hän tietenkin haluaa auttaa. Voikohan tästä seurata mitään muuta, kuin rakkausjuttu. No ei voi. Ei näissä kirjoissa koskaan opettaja satu olemaan se harmaapäinen mummo tai ylikomisario se väkivaltainen punaniska. Ehei.
Rakastuneen pariskunnan rakkauden tielle nousee yllättäviä esteitä, joiden yli on pakko raivata tiensä. Ehkä voisin vielä kokeilla toista Sparksia, onhan tämä aika vetävää kesälukemista.

Karin Slaughter; Kaunokaiset








Kaunokaiset oli avain toista kuin edellinen lukemani, Kahlittu-romaani. Tässä ei seikkailleet Will Trent ja Sara Linton, vaan pääosissa olivat nyt itse asianomaiset. Claire, jonka mies Paul murhataan sivukujalla ja Lydia-sisar, narkomaani, joka tulee Clairen elämään oltuaan vuosikausia tavoittamattomissa.
Claire on elänyt yltäkylläistä kiiltokuvamaista elämää Paulin rinnalla kaikki nämä vuodet, mutta tämän kuoleman jälkeen yhtäkkiä alkaa nousta esiin seikkoja, jotka saavat koko Clairen elämän raiteiltaan. Hyytävää jännitykstä, tätä kirjaa ei todellakaan voi laskea käsistä.