Jazz kuvaa mustien elämää amerikkalaisessa suurkaupungissa 1920-luvulla. Se piirtää äärettömän elävän jazz-aikakauden kuvan, melkein voin kuulla rytmin, haistaa hajut, kuulla ja nähdä ja tuntea Kaupungin sykkeen. Kivitalot, puutalot, naruille ripustetut pyykit ja karkkikaupan. Boheemit nuoret miehet nilkkureissaan, värikkäät nenäliinat rintataskuissaan. Salakapakat, pillillä imetyn pirtelön, silkkisukat, kiertävän laukkukauppiaan. Naisten hiusten suoristus- ja käherrysraudat kauneushoitoloissa, huulipomadan, laventelisaippuan, ihovoiteen.
Violet ja Joe ovat Kaupunkiin muuttaneita ja sitten käy niin, että Joe ampuu nuoren tytön, johon tällä on ollut suhde. Häntä ei tuomita, koska kukaan ei voi todistaa, mitä tapahtui. Mutta Violet menee kuolleen tytön hautajaisiin ja viiltelee arkussa makaavan tytön kasvot.
Juonen käänteet ovat merkillisiä, mutta se kuuluu kirjan taikaan. Tarina oli keskinkertainen, mutta kirjoitettu kieli kaunista kuin maalaus. En ole yhtään kiinnostunut mustien Harlemista vuodelta 1920. Olin hyvin epäileväinen kirjan suhteen, mutta oli tässä joku omituinen pohjavire, se jazzin elävä rytmi. Ihmeellinen kirja.
Helmet 2020-haasteessa kohtaan
40.
2010-luvulla kuolleen kirjailijan kirjoittama kirja
ja
Popsugar 2020 -haasteessa kohtaan
|
