keskiviikko 30. kesäkuuta 2021

Ruth Ware; Lumimyrsky


 Ranskan Alpeilla tapahtuu. Firman johto saapuu työhyvinvointimatkalle, kymmenkunta trendikästä it-osaajaa, jotka odottavat lomalta laskettelua, after ski-tunnelmaa, hyvää ruokaa ja lepoa. Firman perustajajäseniä pitää myös nuoleskella sopivan tilaisuuden tullen. Alppimajalla heitä vastaanottaa kaksi työntekijää. Keli on muuttumassa huonoksi ja laskettelurinteessä sattuu katoamistapaus. Tulee lumimyrsky, alppimaja jää eristyksiin. Osallistujille selviää, että yksi joukossa on murhaaja. 

Lumimyrsky oli jännittävä suljetun paikan mysteeri, joskin vähän sekava. Ihmisiä oli niin paljon, etten aina muistanut kuka on kuka. Lopussa aloin olla jo perillä ihmisistä, mutta osa jäi silti vähän etäiseksi. Kirjan rakenne oli hieman erikoinen: jokainen luku alkoi kuvitteellisen musiikkisovelluksen seuraajatiedoilla ja statuksella. 

tiistai 22. kesäkuuta 2021

Markku Ropponen; Kuhala ja salaiset seuralaiset


 Otto Kuhala ja Hippu-koira ratkovat esimerkillisen kansalaisen murhaa. Johtolangat vievät parivaljakon taas moneen vaaraan. Edellisistä romaaneista tuttu vihollinenkin saa taas Kuhalan tähtäimeensä. Niin miellyttävää ja helppoa ajanvietettä. Aah.

Christian Rönnbacka; Ruska

 

 Tämä oli vähän erilainen Antti Hautalehto -dekkari. Mennään Lapin kullanhuuhdontamaille kiinalaisturistien kanssa ja Hautalehto joutuu selviytymään erämaan haasteissa. Ulkomaan elävillä kun on pahikset kintereillään. Kyllä niin pidin tästäkin sarjan osasta.

Helmet 2021 -haasteessa kohtaan: 34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa

Arttu Tuominen; Vaiettu


 Joskus ärsyttää kirjojen ympärille kasaantunut hypetys. Some sekoaa uutukaisista ja kaikki vuoroin kehuvat tuoretta kirjaa. Silloin tekee mieli lykätä kirjan lukemista entisestään. Mutta tosiasia on, että eihän se hypetys turhasta synny. Niin myös Vaiettu kertoo aivan tavattoman kiinnostavan tarinan. Se kertoo suomalaisista ss-miehistä, vaietusta menneisyydestä ja tehdyistä pahoista teoista. 

Vaiettu on Delta-sarjan kolmas osa, jonka voi ihan hyvin lukea itsenäisenä teoksena. Tässä romaanissa Jari Paloviita, poliisi, ei todellakaan ollut pääosassa vaan 97-vuotias Albert Kangasharju, joka joutuu murhayrityksen kohteeksi vanhainkodissa. 

Kirja on mahtava, en voi tarpeeksi kehua. Kirjan osat joissa kerrottiin 40-luvun tapahtumista, olivat aivan hiuksia nostattavia. Arttu Tuominen on tehnyt uskomattoman hienon työn tuodessaan tapahtunutta historiaa kirjan kansien väliin.

Helmet 2021-haasteessa kohtaan: 50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä  

tiistai 15. kesäkuuta 2021

Christian Rönnbacka; Majakka


 Kolme nuorta saa päähänsä teekkaripilana sytyttää vuosikymmeniä sitten hylätyn majakan ja juhlistavat tapahtumaa ottamalla tempauksesta valokuvia. Valokuviin eksyykin merellä veneitä ja veneilijöitä, jotka eivät halua tulla valokuvatuksi. Meressä lilluvalla ruumiilla on varmasti jotain tekemistä asian kanssa. Tällaista murhatapausta Antti Hautalehto tiimeineen tutkii Majakka-dekkarissa. Taas kerran kunnon jännäri Rönnbackalta. 


torstai 10. kesäkuuta 2021

Sebastian Fitzek; Matkustaja 23


 Risteilyaluksella tapahtuu. Vuosittain matkustajia katoaa laivoilla, itsemurhaajia, uuden elämän aloittajia... tällä kertaa kadonnut myös yllättäen löytyy, tulla tupsahtaa takaisin elävien kirjoihin laivan kannella. Tätä eriskummallista tapahtumaa tutkitaan Matkustaja 23 -romaanissa. Perus-tasoinen dekkari, jossa oli monipuolista juonen mutkaa, mutta ei ehkä ihan yhtä hyvä kuin Fitzekin edelliset. 

perjantai 4. kesäkuuta 2021

Sebastian Fitzek; Paketti


 Ja sitten melkein heti perään toinen Fitzek. Nyt kun olen lukenut nämä kaksi, opin myös että Fitzekillä on tapana paketoida jännäriinsä jokin erikoinen huijaus tai twisti. Lukija ei voi ollakaan varma, että tapahtuuko kirjassa kaikki niin kuin päähenkilö kokee. Lopussa totuus voikin olla ihan toisenlainen. Huijattu voi olla murhaaja, murhattu tai jokin aivan muu henkilö ja tämä muuttuu monta kertaa kirjan edetessä.

Kuten edellinen Potilas, niin myös tämä oli jännittävä ja koukuttava dekkari. Päähenkilö on kovia kokenut Emma, jonka mielenterveyskin horjuu ja kun yksi johtaa toiseen, niin tuloksena on hirvittäviä kohtalon oikkuja. Tiedossa monta murhaa.