torstai 31. lokakuuta 2024

Blogin kuvat

Koska Photobucketin ominaisuus jakaa kuvia ulkopuolisille saiteille on muuttunut kaistanleveydeltään rajoitetuksi (vai peräti maksulliseksi?), suurin osa vanhoista kirjakuvista on kadonnut tästä blogista. En usko, että lisään kuvia uudestaan, koska siinä olisi aivan hirveä homma. Kirjablogini toimii lähinnä lukutilastona ja muistiinpanoina itselleni eikä täällä varmaan kauheasti mieltään pahoittavia vierailijoita käy. Annan siis asian olla. Niin muuten, kommentit ovat kyllä ihania, eli kiva kun aina joskus joku käy. Itse vierailen säännöllisesti muissa kirjablogeissa etsimässä kirjavinkkejä, vaikka harvemmin mitään kommentoin. Jatketaan lukemista.

perjantai 11. lokakuuta 2019

Eppu Nuotio; Paine

Luulin lukeneeni jo tämän Pii Marin -sarjan loppuun, mutta näitähän olikin vielä kaksi kirjaa lukematta. Tässä niistä ensimmäinen. Kirja oli niin jännä, että suorastaan imaisin sen kahdessa päivässä. Toisaalta kirjassa selvitettiin Piin kauan sitten kuolleen isän Zersenayn arvoitusta ja toisaalta nuoren avoparin, Iriksen ja Pasin, suhdetta. Kauheasti en jaksanut innostua Piin isän arvoituksesta, joka koskee tämän kadonneen toimittajan kohujuttuja vuosikymmenien takaa. Mutta Iriksen ja Pasin tarina on hedelmällinen. Siitä olisi saanut koko kirjankin kantavan voiman.
Iris omistaa asuntonsa, mutta ei saa sieltä Pasia mitenkään ulos. Pasi väittää, että he ovat edelleen pariskunta ja hän ei aio muuttaa talosta, Iris on päästään sekaisin ja tarvitsisi hoitoa. Hirveän herkullinen asetelma.
Harmillisen hyytävästi tämäkin kirja jäi koukuttavaan loppukohtaukseen. Nyt pitäisi muistaa sitten lainata se sarjan viimeinen osa...

Marko Kilpi; Undertaker - kuolemanenkeli 2.osa

Tämän syksyn teema on näköjään ruumisarkut ja hautausurakointi. Undertaker - kuolemanenkeli, 2. osa oli astetta tai paria tiukempi ruumisarkkukeikka, kuin edellinen Ropposen kirja.
Ykkösosasta tutut Kivi ja Tuomas päähenkilöinä. Kivin on kaksoiselämää viettävä hautausurakoitsija, jonka salainen elämä tapahtuu järjestäytyneen rikollisuuden parissa. Muutoin hän on kunnollinen perheenisä ja pappisvaimonsa uskollinen aviomies.
Tuomas-parka ei saanut haluamaansa työpaikkaa rahoitusyhtiössä, vaan ajautui sitten Kiven apumieheksi. Pikkuhiljaa hänelle avautuu tie rikosten maailmaan, kuin vaivihkaa.
Undertaker - kuolemanenkeli oli huikean jännittävä sarjan kakkososa, joka jäi jkutkuttavaan paikkaan odottamaan seuraavaa osaa. 
Kirjan nautintoa latisti pari pientä seikkaa. Preesensin käyttö, se ei vaan istu. Ja sitten lievä sekaisuus. Kirja oli kyllä jaettu lukuihin, mutta ne olivat mielivaltaisia, sillä yksi luku kerrallaan ei muodostanut mitään yhtä kokonaisuutta. Luvun keskellä oli hyppyjä henkilöstä toiseen jotenkin sekavasti. Ja sitten jälleen kerran tämä keinotekoinen taiteellisuus ja liiallinen ylevän henkevyyden tavoittelu. Vähän liian osoittavaa ja lukijaa kosiskelevaa.

Markku Ropponen; Kuhala ja tuomitut

Kuhalalle pukkaa ruumisarkkukeikkaa, sillä hautausurakoitsija lähettää Kuhalan perimään saataviaan exclusive -luokan arkusta, jonka on toimittanut rikkaalle liikemiehelle. Suoritusta laskuun ei ole tullut. Kaikki ei mene ihan suunnitelmien mukaan, kun Kuhala yrittää toimittaa laskua perille. Arkun tarve on aiottua aiempi. Liikemies löytyy murhattuna.
Kuhalan ja Hippu -koiran lisänä kolmantena kirjan päähahmoista on kana Huppu. Pidän kanoista. Jopa niin kovasti, että teen koko ajan suunnattomasti aivotyötä, miten onnistuisin omien kanojen pitämisessä. Kuhalalta se tuntui sujuvan mainiosti, joskin kana valitsi Kuhalan, eikä Kuhala kanaa. Mutta vähän olen edelleen sitä mieltä, että kana tarvitsee kyllä vähintään yhden lajitoverin. Ei ole kanankaan hyvä olla yksin.

keskiviikko 2. lokakuuta 2019

Cilla & Rolf Börjlind; Uinu, paju pienoinen

Börjlindin pariskunnan kirjoittamat dekkarit eivät ehkä ole juoneltaan kauhean loppuun asti ajateltuja, vaan näissä on vähän nopeasti hutaisun tuntua, mutta ainakin ovat helppolukuisia ja leppoisasti luettuja. Kevyitä siinä mielessä. Asia voi tietysti olla rankkaakin. Tässä oli aiheena pakolaislasten elinkauppa. Ei kuitenkaan missään määrin ahdistavaa tai oikeastaan edes tunteita herättävää tarinaa aiheesta.
Mukana vanhat tutut Olivia, Tom Stilton, Mette ja Abbas. Hauska hahmo Minkki vilahtaa ohimennen. Hän on piirtynyt verkkokalvoilleni sellaisena, kuin tv-sarjassa. Mahtava näyttelijäsuoritus. Joissain tv-sarjoissa kirjan henkilöt on todella saatu eloon ja hengittämään ihan uskomattomalla tavalla. Oikeastaan tämän sarjan kaikki tv-hahmot ovat normaalia parempia, elävämpiä.

Lisa Jewell; Sitten hän oli poissa


Viimeinen äänikirja, jonka ehdin Storytellin ilmainen kuukauden aikana kuunnella. Aivan mainio matkakirja taas! Neljä tuntia mökille ja neljä tuntia kotiin; siinä ensimmäiset 8 tuntia kuunneltavaa ja tämän jälkeen vielä tunteroinen lenkkeilyviihdykettä.
Kuten kansikin jo sanoo, tarina kertoo kadonneesta tytöstä. Tai oikeammin hänen perheestään ja vielä tarkemmin äidistä. Tarinaa kerrotaan toisaalta takautumana, mitä tapahtui silloin... ja toisaalta mitä tapahtuu nyt. Kyllä lukijaa pidetään jännityksessä.
Vaikuttavaa on, miten tyttären katoaminen on vaikuttanut jäljelle jääneen perheen suhteisiin, mitä on tapahtunut avioliitolle ja suhteelle jäljelle jääneisiin lapsiin. Ja miltä tuntuu, kun on aika kohdata uusi ihminen ja tämän perhe. Sekä siitä, mitä sitten tapahtuu!

keskiviikko 25. syyskuuta 2019

Leena Lehtolainen; Surunpotku

No niin, sitten puretaan näitä lukemattomia Lehtolaisia. Surunpotku oli ihan tasaista Maria Kallio -sarjaa, sellainen löyhäpäisen lukuromaani. Pidin tästäkin kirjasta kohtalaisesti, mutta en oikein pidä Maria Kalliosta. 
Mies löytyy murhattuna poikien vessasta seurakunnan tiloissa. Käy ilmi, että hän on kansanedustajan aviomies. Maria Kallion pitää tutkia koko lähisuku, tuttavat ja menneisyyskin, kunnes murhaaja selviää. Iso osa selvitystyötä käsittelee jalokivikauppiaiden sotkuja. 
Kirjan nimi on häiritsevä. Se on väännetty onnenpotkusta. Surunpotku ei vaan istu suuhuni eikä mieleeni millään lailla.

Ann Cleeves; Mykkä vesi

Cleevesin Perez -sarja jatkuu tällä Mykkä vesi -romaanilla. Luulin Sinisen sarastuksen olevan viimeinen ja yllätyin nähdessäni tämän kirjastossa. Pidin kirjasta. Ainoastaan Perezin henkilökohtaiset asiat olivat turhaa höpinää. En muistanut edellisistä kirjoista, mutta näköjään hänen Fran -puolisonsa kuoli ja Perez joutui ottamaan sairauslomaa töistä. Tässä kirjassa Perez palaa työelämään henkisesti puoli-invalidina jonkinlaisella osa-aikasairauslomalla. On ihan kiva, kun poliisien henkilökohtaisia asioita käsitellään kirjoissa, kaikillahan on kuitenkin oma siviilielämänsä, mutta pikkuisen rasittaa näin vallaton esilletuominen. Mielestäni Perez kärsi liikaa, oli liian poissa tolaltaan ja oli vähän lässyn lässyn =). 
Sitten toinen tapaus on poliisi Sandy, josta en oikein pääse selville. Hänet kuvataan niin ristiriitaiseksi, toisaalta pikkuasioita oikovaksi, toisaalta niistä innostuvaksi. Laiskaksi? Ja kuitenkin innokkaaksi ottamaan vastaan ylemmältä selkeitä neuvoja. Jotain henkisiä ongelmia ilmeisesti, mutta ei oikein päätä eikä häntää. Hänet ja omituisuutensa muistan jo edellisistä kirjoista. 
Niin, onhan näistä tehty tv-sarjakin, mutta en koskaan pitänyt niistä.
Mutta. Kirjassa murhataan toimittaja, joka on palannut synnyinseuduilleen tutkimaan jotain asiaa. Kukaan ei oikein pidä murhatusta eikä myöskään tiedä, mitä asiaa hän tuli tonkimaan. Jännä settihän se on. 
Oikeastaan pikkuisen heräsi kiinnostus niihin aikaisempiin Perez -kirjoihin. Vaikka olen sydänjuuriani myöten vastaan uudelleen lukemista, niin voisikohan tässä aloittaa uusintakierroksen. Murhatapauksista kun ei kuitenkaan muista mitään. Dekkkareiden pelastus. 
Kirjassa pisti silmään: sana suurellinen. Sitä käytetään meillä verrattain vähän, mutta tämän kirjan sivuille sana oli onnistuttu saamaan kolme tai neljä kertaa. Milloin jollakin oli suurelliset kuvitelmat, milloin kartano oli sisustettu suurellisesti tai portaikko oli suurellinen ja joskus jonkun työhuonekin. Jäin miettimään, mitä englanninkielistä sanaa kussakin kohdassa kirjailija olikaan käyttänyt...

sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Lotte & Soren Hammer; Saastat

Nyt oli niin sekava dekkari, että en kyllä meinannut saada mitään selvää tästä. Saastat kertoo pedofiilien vihaajien joukosta, joka on päättänyt kostaa menneisyydessä koetut hyväksikäytöt. Viisi miestä hirtetään koulun saliin. Konrad Simonsenin joukko tutkii murhia. Tutkintaa tietenkin vaikeuttaa se, että kansa on pedofiilejä vastaan ja moni kallistuu ennemminkin näiden murhaajien puolelle. 
En saanut tästä mitään tolkkua. Kirjan hahmojen nimet menivät niin onnellisesti sekaisin, että vielä lopussakaan en ollut varma, kuuluiko joku hahmo poliiseihin vai murhaajiin, tai ehkä uhreihin. Ja jos lopussa oli jokin ratkaisu, niin mikäköhän se mahtoi olla... Kirjassa pedattiin vaikeaselkoista salakuuntelu- ja vakoiluvyyhteäkin toimittajien ja poliisien kesken, voi kun olisin tajunnut siitä edes murto-osan. Oli hyvin hyvin lähellä, että jättänyt tätä kirjaa kesken. Mutta kun en millään halua luovuttaa. Voisiko sekaisuuteen vaikuttaa se, että kirjaa kirjoittaa pariskunta. Hyvin merkillinen ratkaisu muuten, onhan näitä muutamia muitakin. Jos itse kirjoittaisin kirjaa, viimeiseksi haluaisin siihen ketään toista sotkemaan minun omia ideoitani.


perjantai 20. syyskuuta 2019

Olli Jalonen; Taivaanpallo

Taivaanpallo on yksi viime aikojen eniten somessa pulinaa aiheuttanut kirja. Ja se on nimenomaan aiheuttanut ihastunutta pulinaa, en muista olisiko negatiivista huomiota tullut yhtään? Minäkin ihastuin kirjaan sen puolivälin jälkeen, mutta alku lähti kauhean hitaasti liikkeelle. Mietin siinä monta kertaa, että pitääkö tämä nyt jättää kesken...
Olli Jalosen kieli oli tässä aika taiteellista tajunnanvirtaa. Minkälaisen vaikutuksen kirja olisi tehnyt täysin tavallisena kertovana proosana, olisin ehkä tykännyt siitä enemmän? Siitä olisi tullut mieleen menneiden vuosikymmenien poikien seikkailukirjat. Mutta tässä nyt oli erilainen ratkaisu.
Kirjan päähenkilö Angus asuu Saint Helenan saarella perheensä kanssa, eletään 1600 -lukua. Ajassa kuohuu; uskonto ja taikausko, orjuus, ahneus, vaihtuvat itsevaltiaat kuvernöörit... tavallisen maanviljelijän elämä on vähintään hankalaa. Angus toimii saarella vierailevan herra Halleyn (kyllä - sen kuuluisan komeetan löytäjän!) apupoikana ja myöhemmin matkustaa laivalla Lontooseen tämän tykö. Hänellä on tärkeä sanoma vietäväksi emämaahan; Saint Helenan asiat täytyy laittaa kuntoon, tavallinen kansa kärsii, eikä matkustuslupia anneta.
1600-luvun astronomia ja matematiikka oli kiehtovaa, kyllä tämä alun tahmeudesta huolimatta on kirja, joka kannattaa lukea. Kirjalle on jo ilmestynyt jatko Merenpeitto, kaipa sekin on pakko joskus ottaa käsittelyyn, täytyyhän nämä tarinat saattaa loppuun ja Taivaanpallo loppui juuri sopivasti siten, että se vallan petasi uuden tarinan eteensä.
Olli Jaloselta olen aiemmin lukenut vain Poikakirjan, josta pidin todella kovasti ja yritin Kenen kuvasta kerrot -romaania, mutta siitä en pitänyt ja jäi kesken.