perjantai 10. syyskuuta 2021

Katrine Enberg; Harhalaukaus


 Harhalaukaus saattoi olla jo hieman parempi kuin Enbergin kaksi edellistä Werner/Körner -kirjaa. Sanoisin tätä kahden pisteen romaaniksi. Kirjassa teini-ikäinen poika katoaa ja poliisit haastattelevat ja tutkivat perhettä, koulukavereita, opettajia sekä kaukaisia sukulaisia. Samoihin aikoihin jätteenkäsittelylaitoksesta löytyy ruumis. Laitoksessa työskentelee kadonneen pojan tyttökaverin isä. Näin jälkeenpäin en muista tarkkaan, mutta kirjan käännöksessä on jotain mielenkiintoisia ratkaisuja puhekielisistä sanoista. Harmittaa, kun aina lukiessa kuvittelee muistavansa ne, mutta aina kaikki unohtuu.

lauantai 4. syyskuuta 2021

Tuija Lehtinen; Pensionaatti huojuva talo


 Onpas muuten jännä juttu. Tiedän lukeneeni joskus aikoinaan muutaman Tuija Lehtisen kirjan, mutta ilmeisesti niistä on sitten jo yli kymmenen vuotta, koska ainakaan tämän blogin aikana ei ole listassani yhtään Lehtistä. Olen pitänyt listaa lukemistani kirjoista jo vuodesta 2011 alkaen. Lehtinen kirjoittaa kotimaista chick litiä, joka ei ole varsinaista lempikirjallisuuttani. Pensionaatti Huojuvan talon kansikuva on ihastuttava, tarina taas vähän matalalentoinen ja siinä on jotain... kylmää? Ilkeää? Päähenkilö tuntuu kielteiseltä ja valmiilta vihaamaan kaikkia. Lähinnä koiria ja muita eläimiä. Lapsia. Miehiä. Luontoa. Tässä on jotain... vaikeaselkoista. En usko, että kirjasta kumpuava koira- ja kaikki muu viha on oikein normaalia. Tai sanotaan että, hm... kaikuuko sieltä kirjailijan oma ääni rivien välistä. Päähenkilö on saarella paossa epäonnistunutta suhdettaan ja tutustuu siellä uusiin tyyppeihin. Paljon keinotekoista kanssakäymistä, ei kukaan oikeasti tutustu kirjan tavoin uusiin ihmisiin ja kommunikoi näiden kanssa, kuten kirjassa. Mutkat suoriksi. Kirja ansaitsee puolitoista tähteä. Silti aion jatkossakin lukea Lehtistä, asiaa pitää tutkia tarkemmin.

Jarkko Sipilä; Muru


 Tämä taisikin olla ensimmäinen Sipiläni. Kirjassa murhataan kehitysvammainen nuori nainen, joka on pyörinyt lähiön juopporemmin mukana. Takamäki ja kumppanit selvittävät, onko todennäköisin murhaaja oikeasti syyllinen vai ei. Olisihan sitä aikansa voinut paremminkin käyttää, mutta menihän tämä nyt äänikirjana autoillessa. Sen verran helppoa kuunneltavaa, että kyllä voin välipaloina automatkojani siivittää jatkossakin tämän sarjan romaaneilla, en näiltä haekaan mitään ihmeellisyyksiä.

Katrine Enberg; Lasisiivet


 Enbergin Lasisiivet ei ollut juuri kummempi kuin aikaisemmin lukemani Krokotiilinvartija. Melko latteaa dekkaria, jota nyt lukee dekkarinnälkään, mutta siinä kaikki. Päähenkilöt ovat ihan plääh, eivätkä herätä hirveästi myötätuntoa. Minulta on näiden järjestys nyt sekaisin, kun joudun ottamaan mitä käsiini saan ellibs-järjestelmästä. Tässä romaanissa Anettella on vauva, mutta ei juurikaan äidillisiä tunteita tätä kohtaan. Yhteys aviomieheen ja vauvan isään hiertää pahasti, kun tämä sankaripoliisi paahtaa yksinäisen suden tavoin maanalaisissa käytävissä ja etsii murhiin liittyviä henkilöitä. Murhia kirjassa tapahtuu useita, ensiksi alaston nainen suihkulähteessä. Kun tutkimukset etenevät, jäljet johtavat psykiatrista hoitoa vaativien nuorten osastolle. Jo lakkautetun osaston henkilökunnassa ja potilaissa on jotain hämärää. Anetten äitiysloman aikana tutkimuksia johtaa rikostutkija Jeppe Körner.

maanantai 23. elokuuta 2021

Siina Tiuraniemi; Jäämeri


 Jäämeren valitsin aivan sattumalta äänikirjakseni, en tiennyt yhtään mitä odottaa. Ja kuinka ollakaan, tämäpä vielä täytti viimeisen Helmetin haastekohdankin! 

Tarina kertoo perheestä, jonka vanhemmat ovat eronneet, mutta joka lähtee olosuhteiden pakosta autolla Etelä-Suomesta kohti Ivaloa. Perheen isän eli Jounin äiti on kuollut pohjoisessa ja se vaatii erinäisiä järjesteltäviä asioita paikan päällä. Mutta automatkaan lähtevien vanhempien suhde on vaikea, riitaisa ja kuitenkin siinä on myös jotain tuttua lämpöä. Välillä palataan menneisyyteen ja lukijalle paljastetaan päähenkilöiden historiaa. Martin-poika seuraa takapenkillä vanhempiensa sanailua ja tukeutuu Transformer -hahmoon. Toinen takapenkin matkustajista on kirjan Kertoja, joka yllättää perheen välillä avantouinnilla, välillä ryhtymällä autokuskiksi matkalle. Mutta onko Kertojalla ajokorttiakaan? No, ainakaan hän ei ole nähnyt sitä aikoihin. Jos koskaan. Voi miten ihastuin tähän huvittavaan Kertojaan, joka loi kirjaan kiehtovan hieman maagisen säväyksen. Pikkuisen muutakin mystiikkaa kirjassa oli, ehkä se oli sellaista Lapin taikaa. Olipas hyvä kirja, oli.

Tämä kirja täytti tämän vuotisen Helmet -haasteeni viimeisen kohdan: 43. Kirjassa ei kerrota sen päähenkilön nimeä


sunnuntai 22. elokuuta 2021

Sam Lloyd; Muistometsä


 Muistometsä
oli hyytävän jännittävä, vähän pelottavakin jännäri. Aluksi minun oli tosi vaikea päästä kirjan imuun. Se oli inhottava ja ahdistava, mietin voinko lukea tällaista ensinkään. Kirjassa kidnapataan lapsi, jota pidetään sitten vankeudessa. Aivan hirveää, vaikeaa kestää tällaista. Mutta sitten juoni alkoi tempoa mukaansa, olihan pakko saada tietää, mitä kirjassa tapahtuu! Kuka on kaiken takana oleva pahis ja selviääkö rikos. Elissa-tyttö yksin tyrmässään ja Elias-poika, joka löytää hänet sieltä. Hengästyttävän jännittävä.

Max Manner; 13. huone


 13. huone on Annika Malm -sarjan kolmas ja viimeinen osa, kirja täynnä salaliittoja ja monen monta rikosta, petosta sekä salaisia vaikuttimia. Aika lennokasta suorastaan, mutta ihan viihdyttävää meininkiä aikaisempien osien tyyliin. Annika on kirjan alussa Oslossa parantelemassa haavojaan edellisen kirjan jäljiltä pahoinpideltynä. Hoito vaan ei herätä luottamusta, kun hoitava lääkäri ehdottaa Annikan mielestä brutaalilta kuulostavia hoitomuotoja. Kirjassa toinen tärkeä päähahmo on Stein Storesen, joka toimii Oslon poliisissa, mutta hänelläkin on omat vaikeutensa ja syytä ottaa virkavapaata. Kovia kokeneen kaksikon tie vie Suomeen. En tiedä, päästiinkö tässä trilogiassa nyt juoni ihan loppuun saakka, mutta oikeastaan ihan hyvä, ettei sarja jatku. Tämä ei ollut parasta Manneria, mutta mielelläni jatkan muun Mannerin parissa.

sunnuntai 15. elokuuta 2021

Juha Hurme; Niemi


 No nyt tämä on kuunneltu. Oli aika pitkä, mutta mielenkiintoinen kuunneltava. Ainakin nyt tuntuu siltä, että kirja oli mukavampi kuunnella, en tiedä minkälainen tämä olisi ollut itse lukea. Kirja on kertomus Suomen historiasta aina alkujysähdyksestä Minna Canthiin. Herkullisen vetävää kieltä ja napakasti napsahtavia asiakokonaisuuksia. Hyvin sujuvaa ja kulkevaa. Eniten pidin keskivaiheesta, jossa - yllättävää kyllä - puhuttiin keskiajasta. Oikeastaan tällä kirjalla voisi korvata koko Suomen historian kouluissa, koko setin ala-asteelta yläasteelle saakka ja sen jälkeen lukioihin. Tässä tulee oikeastaan kaikki. Minulle mielenkiintoisinta antia oli oppia sanojen etymologiaa, mikä on tullut mistäkin kuten rekilaulut - räähkälaulut, jolla ei ole mitään tekemistä reen kanssa. Huikeaa! Ja Agricolan aikana ei käytetty vielä sanaa ihminen, vaan se oli inhiminen. Aivan lumoavaa. Pelkästään tällaisten tietojen takia kirja kannatti lukea. Niin ja opin tietysti hirveän paljon muutakin. 

Pidin kirjasta, mutta mietin, olisiko jotain voinut ottaa mukaan ja jotain jättää pois. Kirjassa oli kulttuuria, politiikka, taiteita... mutta niistäkin musiikki oli aika runsaasti edustettuna, kun taas maalaustaidetta ei juuri nimeksikään. Ihan ohut siivu kirkkomaalauksia kyllä. Loruja, kansansatuja, loitsuja, rukouksia kyllä... mutta taas esimerkiksi muinaiset lääkitsemiset ja reseptit puuttuivat.

Niemi sai kirjojen Finlandia-palkinnon vuonna 2017, enkä yhtään ihmettele miksi. Niitä muita sen vuoden ehdokkaita en ole lukenut.

torstai 12. elokuuta 2021

Katrine Engberg; Krokotiilinvartija


 Krokotiilinvartija oli ihan mielenkiintoinen, mutta vähän sekava perusdekkari. Pääpoliisipari olivat Jeppe ja Anette Kööpenhaminan poliisista. He selvittävät nuoren naisen murhaa, jonka toteutuksessa on mukana karmivia piirteitä, kuten viiltelyä. Mutta ei, kirja ei ole väkivaltaa ja verta, vaan enemminkin ihan kiltti dekkari, inhottavat osiot on kirjoitettu sen verran taiten, että niistä ei tule millään tavoin huono olo. Jotenkin muutenkin kirja on hieman... kylmä, tai tunteeton. Ja meinasin pudota kärryiltä monta kertaa. Sarjan aloittajaksi silti ihan kiva paketti, tulen varmaan lukemaan lisää näitä.

tiistai 10. elokuuta 2021

Jukka Parkkinen; Karhukirjeitä Karvoselle


 Meinasin kysyä, että onko lastenkirjat oikeasti näin hyviä. Koska en lue ikinä lastenkirjoja enkä pidä niistä. No, sain vastauksen, että ei ole. Tämä on normaalia lastenkirjaa laadukkaampi. Itse asiassa lapsi tästä saa tuskin irti puoliakaan siitä, mitä aikuinen. Kirja on nokkelaa monimerkityksellistä ja monesti vain aikuisen käsittämää kieltä. On viitteitä kaikkeen sellaiseen,minkä aikuinen tajuaa, mutta lapsi ei eikä varsinkaan kirjan päähenkilö, lapsi, Otso-karhu. Huippupisteet siis kirjailijalle.

Kirja kertoo Otson hoitolomasta tätinsä hoivissa, kun äiti, verokarhu, lähtee mätkypäiville ja isä, tiekarhu, urapäiville. Täti Amalia ja Otso sivistävät itseään Karhunpalvelusseuran myyjäisissä ja kokevat monenlaista ajanvietettä. Kirja on täynnä hyvällä maulla tehtyjä vitsejä, joita lapsikin mielellään kuuntelee, mutta jotka oikeasti uppoavat vain aikuisiin. Äänikirjana ainakin suurenmoinen ja siksi varmaan ihan huippu myös luettuna lapselle ääneen.

Helmet-haasteessa: 27. Kirjan päähenkilö on eläin