Matti Yrjänä Joensuu; Harjunpää ja kiusantekijät

Joo, kyllä nyt vähän kävi niin, että tämä kirja jäi kesken. En vaan jaksanut jauhaa tällaista. En osaa sanoa yhtä tarkkaa syytä, mutta monia pieniä sellaisia on. Luin puoleen väliin, kun olin kaksi kertaa uusinut tälle laina-aikaa, mutta sitten luovutin ja hain paremmat kirjat kirjastosta tilalle.

Juoni olisi aika herkullinen: menestyvän yrittäjän pihalle tulee kuorma-autolavoittain multaa, oven taakse tilataan kymmeniä parketin asennusmiehiä, kahviautomaatin asentajia jne. Joku on ottanut Jari Lehikoisen silmätikukseen ja keksii tälle kaikenlaista kiusaa soitellessaan Lehikoisen nimissä mitä merkillisimpiin firmoihin ja tilatessaan niistä palveluita.

Mutta miksi en sitten jaksanut. Hm. Yksi tekijä on ainakin itse Harjunpää. En ole koskaan päässyt sisään tuohon poliisiin, hän ei vaan tule minulle tutuksi eikä aukea. En pääse näkemään, mitä hän ajattelee. Toinen on sellainen... ei nyt ihan alamaailman kuvaaminen, mutta... tätä on tosi vaikea selittää: huonosti koulutetut, huonohampaiset asunnottomat, työttömät miehet, jotka ehkä juovat ja käyvät harvoin suihkussa. Se elämä on jotenkin niin kurjaa, rumaa ja vastenmielistä, että en halua lukea siitä. (Olenhan kaksi kertaa yrittänyt aloittaa Juoppohullun päiväkirjaakin, mutta en ole kestänyt. Ehkä vielä joskus pystyn lukemaan sen, siellä se odottaa ärsyttävästi mökin kirjahyllyssä. Eikö se olekin ällöttävää viinaa juovien likaisten miesten rasvaista kieltä ja muutenkin vastenmielistä!?)

Ja kolmas on se, että dialogi kirjoitetaan puhekielellä; Mä ja Sä. Tottakai normaalissa puheessa käytetään puhekieltä, mutta olen vaan niin tottunut kirjakielellä kirjoitettuun tekstiin, että mikään ei auta. Itsekin nuorena ollessani ja kovana kirjoittajana kirjoitin omia novelleja puhekielellä, silloin se tuntui oikealta ja istui suuhuni. Mutta kasvoin siitä ulos.

Jätän Harjunpäät toistaiseksi, nämä eivät ole minun kirjojani.

Matti Yrjänä Joensuu; Harjunpää ja heimolaiset

Olen joskus nuorena lukenut Harjunpää-dekkareita, ehkä tämänkin. Eihän näistä kai oikein voi olla pitämättä, vaikka ovatkin aika maskuliinisia. Kaikenlainen glitteri ja koreus näistä ainakin puuttuu. Ei ihan minun lempidekkarityyppiäni, mutta täytyy lukea lisää ja tunnustella enemmän.

Romani-mies joutuu murhayrityksen kohteeksi tanssilavalla ja ex-poliisi kuolee samassa tohinassa vahinkolaukauksen seurauksena. Tekijät, jotka ovat toteuttaneet verikoston periaatetta, pakenevat ja ihan väärä mies saa syytteen murhasta, nimittäin murhayrityksen kohteeksi joutuneen Feijan oma veli Saska, alaikäinen romaninuorukainen. Minulle tuli jotenkin kamalan paha mieli Saskan puolesta. Ja inhotti koko poliisilaitos. Miten rasistisesti ja inhottavasti poliisit kohtelivat Saskaa. Ihan tuntui raskaalta lukea.

Lopulta Saskan syyttömyydestä ollaan varmoja ja hänet vapautetaan, mutta eipä Saskan silti mitenkään kovin hyvin käy. Kun en tunne romanien asioita ollenkaan, niin osasin tuntea vain sääliä ja surua siitä, miten  vikaan kaikki voi mennä. Nämä sukuriidat ja heimoerot ja verikostot, tavat, soveliaisuussäännöt (miten niitä jaksaa!!)... Miten hyvistä aikomuksista tuleekin huonoja tekoja ja kun oikeasti ihminen haluaa vain olla rauhassa ja hyvillä mielin, niin miten se johtaakin ketjureaktion lailla aina vain pahempaan ja pahempaan.  Alä varasta sitä auton akkua, älä haasta riitaa, älä ota sitä pyssyä, älä tee niin tai näin! Koska siitä ei mitään hyvää seuraa…

Tämä oli kirpeää salmiakkijauhetta, sellaista väkevää, joka polttaa kielen pinnan, mutta jota haluaa silti syödä.