Eija Piekkari; Haamupari

 Haamupari aloittaa Kristiina Elo -sarjan ja sijoittuu tanhuseuran maailmaan. Krisse itse on siinä jäsenenä ja osallistuu kohtalokkaalle tanhumatkalle, jolla eräs toinen osallistuja saa surmansa. Sarjan ensimmäisenä kirjan taso ei ollut vielä päätä huimaava, toivon että tämä paranisi jatkossa. Epäilen niin olevankin, sillä Piekkarihan on aika suosittu dekkaristi, varmasti nämä ovat lukemisen arvoisia. Tässä ensimmäisessä kirjassa henkilöt jäivät vähän ulkopuolisiksi ja omituisiksi. Varsinkin yksi poliisiasemalla työskentelevistä henkilöistä, Riikka, oli aivan liian karikatyyli. Ei nyt ihan noin omituista henkilöä voi ollakaan. Alkoi kyllä tuntua siltä, että Riikan varalle pedattiin tulevaisuudessa jotain... tapahtumaa..., mutta sitä ei ainakaan tässä kirjassa sattunut. Puoliksi jo odotin sitä. Krisse itse ja muut poliisit suhtautuivat Riikkaan niin halveksien ja avoimen vihamielisesti, että tuollaisesta inhosta on vaikea lukea. Sentään aikuisten kesken siellä työpaikassa ollaan. Kaikista ei tarvitse pitää, mutta ei myöskään puhua pahaa selän takana ja pyöritellä silmiä. Toinen syy, miksi en oikein voinut tykätä Krissestä, on hänen nolo haikailunsa ex-miehen Eskon perään. Miehen, joka selvästi oli öykkäri ja ettei vähän alistavakin... niin eikun edelleen tämä petetty ja loukattu vaimo on tuollaisen miehen perään. Vähän iljettävää.

No, murhaaja oli aika ilmeinen ja lopussa se selvisi myös kirjan poliiseille.

Arne Dahl; Sydänmaa

 Tämä oli ehkä sekavin dekkari, mitä olen koskaan lukenut. En meinannut tajuta ja ymmärtää kirjasta mitään. Vaikeutta lisäsi se, että kuuntelin kirjaa äänikirjana. Olisiko kirja auennut paremmin itse lukemalla? Edellinenkin sarjan osa, Rajamaat, oli jo sekava ja monimutkainen, mutta tämä oli vielä astetta vaikeampi.

Jälleen ollaan sarjamurhaajan perässä ja jälleen Sam Berger joutuu itse toimimaan lainsuojattomana.  Jälleen väärennetään tuntomerkkejä, ripotellaan väärää dna:ta sopiviin paikkoihin. Ja on verta ja veitsiä ja väkivaltaa. Taas mietitään, kuka on lopulta hyvis ja kuka pahis. Onko hyvä poliisi oikeasti hyvä vai paha tai onko paha poliisi sittenkin hyvä.  Mukana edelleen kauriinsilmäinen kollega Deer ja Säpon hyvis/pahis -hahmot sekä sieltä eronnut Molly Blom. Kirjassa viitataan vähän myös sarjan edelliseen osaan, jonka juonta vatvotaan lisää. Oikeasti. Ei tällaista voi tapahtua edes hulluimmassa vaihtoehtotodellisuudessa.

Mutta lukijan äänessä oli jotain rauhoittavaa ja taikaa,  sitä kuuntelin mielelläni ja koska kehysjuoni on edelleen kesken, niin eihän tätä sarjaa tähän voi jättää.

Rake Tähtinen; Musta joulu

 Kivaa kun on vaihteeksi tapahtumapaikkana joku ihan muu kuin Helsinki tai Turku. Nimittäin tällä kertaa Uusikaupunki! En ole ikinä lukenut yhdessäkään kirjassa mitään Uudestakaupungista. En myöskään tunne sitä kaupunkia millään tavalla, mutta iloitsen aina kun esitellään jotain muita kuin noita "tavallisia".

Musta joulu aloittaa Petäjämäki -sarjan. Valitettavasti Petäjämäki on vähän kliseinen poliisihahmo; eronnut viikonloppuisä. Joka joutuu monta kertaa pettämään lapselle annetut lupaukset tapaamisista, koska poliisityö vaatii niin paljon. Jotenkin tuttu juoni, niin nähty. Mutta jos sitä ei kauheasti harmittele, niin sittenhän tämä on ihan kiva murhatarina. Wicca-nainen murhataan ja Petäjämäki oppii paljon uutta selvitellessään murhaa. 

Pikkuisen harmittaa, kun kuuntelen samaan aikaan Arne Dahlin Sydänmaata ja siinä on hivenen samanlainen juoni kuin tässä. Eli lapsuusiän traumat, äidit, pojat... Toisaalta tuo Arne Dahl on kyllä niin sekavaa pulputusta, että en ymmärrä siitä juuri mitään. Musta joulu sentään meni jakeluun.

Peter James; Totuuden kirous

 Alkusanoissaan kirjailija viittasi Ira Levinin kauhukirjaklassikkoon Rosemaryn painajainen. Se oli vähän paksua, Rosemaryn painajainen on mielestäni ihan pyhä ja ainutlaatuinen tarina, ja tämä Totuuden kirous oli saanut siitä vähintään vaikutteita. Oikeastaan paljon enemmänkin. Ihmettelen, miten joku kehtaa kirjoittaa näin kopion siitä kirjasta. Tällä ikuisella juonellahan on hauska ja houkutteleva herkutella, mutta oikeasti asia on kuin kirjoittaisi Psykon uudestaan. Mutta kun pääsin asian yli, niin osasin nauttia tästäkin romaanista. Juoni on täsmälleen sama: nuoripari perustaa perheen ja muuttaa ihanaan uuteen kotiin. Vaimo alkaa odottaa lasta. Totuuden kirouksessa vaimo on sijaissynnyttäjän roolissa. Mutta minkälaiselle perheelle vauva onkaan menossa? Miehessä on jotain suorastaan saatanallista. Onhan se vähän kliseistä (ehkä juuri Rosemaryn painajaisen takia) ja koomista juuri siksi. Tämä ikuinen sama juoni, hohhoijaa - mutta viihdyttävää luettavaa yhtä kaikki.

Arne Dahl; Rajamaat

 Rajamaat aloittaa uuden sarjan. En ole lukenut Dahlin edellistäkään sarjaa, mutta jos se on sama mikä tuli televisiosarjana, niin jää lukemattakin. Tv-sarja oli hyvä, mutta sen katsominen pilaa mielestäni kirjat. Tämän aloitusosa oli ainakin hengästyttävä ja aivan järisyttävän epäuskottava. Päähenkilöt ovat Sam Berger ja Molly Blom. Monen monta kertaa tapahtumat ja hyvyys/pahuus kääntyvät päälaelleen. Kaksikko tutkii kadonneiden tyttöjen tarinaa ja tulilinjalle joutuu tekijän lisäksi Berger - kuinka omaperäistä. Kuten sekin, että rikossarjalla on jotain tekemistä Bergerin oman menneisyyden kanssa. Epäuskottavaa oli roppakaupalla, en siksi ihan täysillä pitänyt kirjasta. Aion siitä huolimatta lukea koko sarjan, tämäkin jäi nyt sellaiseen paikkaan kesken, että tästä on pakko jatkaa. Lainasin jo seuraavan osan kuunneltavakseni.