Näytetään tekstit, joissa on tunniste Moyes Jojo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Moyes Jojo. Näytä kaikki tekstit

tiistai 5. tammikuuta 2021

Jojo Moyes; Ole niin kiltti, älä rakasta häntä


 Ole niin kiltti, älä rakasta
häntä on aika tyypillinen rakkausromaani, joskaan ei imelän siirappimainen. Se jakautuu kahteen aikakauteen; toista rakkaustarinaa eletään 1960-luvulla ja toista 2000-luvulla. Kumpikaan rakkaustarina ei ole onnellinen eikä mene edes vaikeuksien kautta voittoon, vaan tietää ainakin aluksi pettymyksiä ja mielipahaa. 

60-lukuun sijoittuvassa osuudessa minusta onnutaan jotenkin. Siihen sijoitetussa osioissa aikakausi ei näy ja tunnu, vaan nämä ihmiset saattaisivat aivan hyvin elää nykyaikaa. Jennifer kokee muistinmenetyksen autokolarissa ja herättyään hänelle selviää, että ei eläkään onnellisessa avioliitossa aviomiehensä kanssa, vaan hänellä on ollut rakastaja. Mutta hän ei muista kuka rakastaja on. Vain vanhat kirjeet tuovat jotain muistoja mieleen.

Nykyajassa taas toimittajana työskentelevällä Elliellä on suhde avioliitossa elävän miehen kanssa. Hän löytää vanhoista arkistoista rakkauskirjeitä, jotka koskettavat sydäntä. Kirjeiden avulla nämä kaksi aikakautta nivoutuvat toisiinsa ja kummankin naisen rakkausjutut saavat selvyyttä.

Kirjan sivuilla oli otteita rakkauskirjeistä. Ne oli painettu kaunokirjoitusta matkivalla fontilla ja täytyy sanoa, että niiden lukeminen oli vaikeaa.


Helmet -haasteessa tämä kirja täyttää kohdan: 6. Kirja kertoo rakkaudesta
ja
Popsugar -haasteessa: 3. A book that has a heart, diamond, club, or spade on the cover

lauantai 14. marraskuuta 2020

Jojo Moyes; Kuinka painovoimaa uhmataan


 Vanhana hevostyttönä olisi voinut luulla, että tämän kirjan hevosmainen tarina iskisi minuun oikein täysillä, mutta kävikin päinvastoin. Hevos-osuus oli ärsyttävä ja keinotekoinen. Murrosikäinen Sarah on kuin Peppi Pitkätossu ja Boo-hevonen on Pepin Pikku-Ukko. Kaksikko on kaikin puolin ärsyttävä. Hevosen hoito ja pito on ihan toiselta planeetalta. Tai paremminkin hevosen hoitamattomuus ja kaikki - ihan kaikki. 

Pariskunta Natasha ja Mac ovat puolestaan kirjan pääpariskunta, eronnut sellainen, joka joutuu yllättäin uudestaan yhteen ryhtymällä huolehtimaan Sarahista. Juoni on ennalta arvattavissa.

Aiemmat Moyesin kirjat ovat olleet parempia ja jatkossa varman luen niitä lisää, tämä yksi täällä välissä taisi nyt olla pohjanoteeraus.

tiistai 30. kesäkuuta 2020

Jojo Moyes; Jos olisit tässä

Tämä kirja jatkaa Lou Clarkin tarinaa, joka alkoi Kerro minulle jotain hyvää -romaanissa. Lou on päätynyt työskentelemään lentokentän baariin, mutta muistot Willistä eivät ole vieläkään jättäneet häntä. Tyypillistä chick litiä jälleen kerran, eikä yllä ihan ensimmäisen osan tasolle. Tässä puidaan menneitä sururyhmän kokoontumisissa, joudutaan onnettomuuteen, ihastutaan, koetaan väärinkäsityksiä ja yllätyksiä ja suunnitellaan tulevaisuutta. Sitä tavallista. Kolmas osa voi olla tulossa, mutta voi olla tulemattakin? Minä voisin ihan hyvin jättää nyt tähän osaan. Ihan kelpo ajanvieteromaani kuitenkin, sellainen kevyt ja helppolukuinen.

Helmet 2017 -haasteen kohteeseen:
25. Kirja, jossa kukaan ei kuole

tiistai 21. tammikuuta 2020

Jojo Moyes; Kerro minulle jotain hyvää


Kerro minulle jotain hyvää oli ensimmäinen lukemani Jojo Moyes ja tiesin ennalta suunnilleen mitä odottaa. Nuorten naisten romanttista chick litiä. Sellaiseksi ihan kohtalainen, vaikka tämä ei ole minun lempigenre enkä todellakaan ole oikea kohdeyleisö. Koska jokin näissä ärsyttää ihan suunnattomasti! Mutta jos suljen sen pois, niin sitten tämä olisi ihan tällaista olkia kohauttavan keskinkertaista. Hyvin laskelmoitua viihdekirjallisuutta. Kirjailija kirjoittaa, mitä yleisö haluaa lukea, eikä suinkaan minkäänlaisesta kirjoittamisen luomispakosta.

Tässä kirjassa 26-vuotias päähenkilö Louisa Clark pestautuu neliraajahalvaantuneen miehen apulaiseksi ja kirjan romanttinen suhdesoppa käydään sen teeman ympärillä. Syvällisempää juonta haetaan haastamalla lukija pohtimaan laillistetun itsemurhan oikeutusta ja tarkoitus on arvailla, mihin tulokseen lopussa päähenkilöt päätyvät. Voin sanoa, että mielestäni oikeaan, mutta tässäpä olisikin pohtimista: olisiko joku lukija halunnut sen toisen ratkaisun?

Kirja oli nopealukuinen ja välillä piti vähän pidätellä itseä, etten olisi ahminut kaikkea kerralla. Täytyy tutustua tarkemmin Moyesin kirjoihin, yhden kirjan perusteella sain vain pintaraapaisun.
Kirjojen kannet ovat persoonallisen kauniita, ihan liian kauniita.


Helmet 2020 -haaste: 
18. Sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä kirja
ja
Popsugar 2020 -haaste: 
advanced 10. A book with a main character in their 20s