Arttu Tuominen; Leipuri

 Karmiva ja huippujännä Leipurin tarina, johon sarjan aikaisemmissa osissa on viitattu. Nyt se jatkuu. Poltettuja ruumiita, piparkakkujen tuoksua ja leipomisaiheita runoja kirjoitettuna seiniin. Myös yksi poliisi jotuu Leipurin uhriksi ja aiempien leipuri-murhien tutkinnanjohtaja Janne Rautakorpi pyydetään poliisin avuksi tutkimaan tapausta. Loppu oli... ällistyttävä. Arttu Tuominen on kyllä aivan huippu-kirjoittaja.

Kathryn Stockett; Piiat

 Piiat sijoittuu 60-luvun Mississippiin ja kertoo mustien ja valkoisten elämästä rinnakkain. Mustat naiset toimivat kotiapulaisina valkoisen kotiäidit pitävät teekutsuja ja harjoittavat hyväntekeväisyyttä. Rotuerottelua ollaan purkamassa, mutta edelleen vahingoissa valkoisten vessaan eksynyt musta poika piestään lähes hengiltä. Vaikka kirjassa on raskasta eriarvoisuutta, niin myös lämminhenkisyyttä. Rajoja jo rikotaan. Nuori valkoinen Skeeter haluaa olla alistumatta ajan vaatimuksiin löytää mies. Hän päättää kirjoittaa kirjan mustista kotiapulaisista. Hanke on vaarallinen kaikille. Abileeta, Minnyä ja kumppaneita haastatellaan salaa. Pidin kirjasta enemmin, kuin olin uskonutkaan.

Sofie Sarenbrant; Valheenpunoja

 Ihan tosi hyvä osa taas tätä Emma Sköld-sarjaa. Kirjan alussa metsästä löytyy pojan pahoinpidelty ruumis ja tutkimukset keskittyvät luokkatovereihin, opettajiin, perheisiin ja naapurikaupungin poikiin. Emman sisko Josefine on taas mukana tapahtumissa omien teini-ikäisten lastensa kanssa.

Tuija Lehtinen; Tornin naakat

 Joskus harvoin, melkein ei-koskaan, tulee eteen äänikirja, joka ei ole ollenkaan hyvä ja jota ei muuten edes jaksaisi lukea, mutta äänikirjan lukijan ääni on niin kaunis ja tasapainoinen, että kuuntelua jatkaa vain sen takia. Sellainen oli Tornin naakat. En edes muista, kuka tämä naislukija oli. Erja Revon tutkimukset oli ihan puuta heinää, välillä oltiin ulkomailla ja tapahtui murha, sieltä joukko suomalaisia palaa suomeen ja Erja Repo puuhastelee niitä näitä ja ratkaisee lopulta murhankin. Ryyditettynä täysin epäuskottavalla käyttäytymiskoodilla ja dialogilla. Tulipahan kuunneltua.

Markus Kajo; Kettusen kannettava

 Muistan joskus lapsena tai nuorena nähneeni näitä Kettusen pikku-pakinoita ja sutkauksia jonkin hupi-ohjelman päätteeksi. Ne olivat riemastuttavia oivalluksia. Ja niin ihanasti puheenomaisesti sanailtuna. En ole aikaisemmin lukenut yhtään Kettusia, taisi niitä olla kirjaston hyllyssä muitakin kuin tämä. Nämä olivat suunilleen samaa sarjaa, kuin aikoinaan televisiossa näkemäni, mutta nyt oli niin runsas tarjonta, että aloin vähän väsyä. Ja tässä nimenomaisessa kirjassa keskityttiin aika paljon tietoteknilliseen maailmaan, joten se oli hieman vanhentunutta tekstiä asiasisällöltään. Kirja on julkaistu vuonna 2008. Kirjassa oli siellä täällä mukavia historiallisia kuvia.

Helmet-haasteessa: 17. Kirja on kokoelma esseitä, pakinoita tai kolumneja

Harlan Coben; Osuma

 Osuma on toinen osa Wilde-sarjaa ja mielestäni vielä parempi kuin ensimmäinen osa, joka sekään ei ollut huono. Tässä kirjassa salainen ryhmä jäljittää ja rankaisee nettitrolleja, kiusaajia ja ikäviä tekoja tehneitä ihmisiä. Kunnes ryhmän jäseniä alkaa kuolla. Jotenkin kummallisesti ryhmällä tuntuu olevan jotain yhteistä Wilden oman menneisyyden kanssa. Lapsena metsästä löydetty Wilde itse ei tiedä siitä mitään, vaan on tilannut dna-testin ja saa nyt ensimmäistä kertaa osuman verisukulaiseensa dna-palvelussa. Dna-prosentit ja periytymät olivat sen verran monimutkaisia, että äänikirjan kuuntelijana minulta jäi vähän siitä pois. Olisi pitänyt lukea ajatuksella paperikirjaa ja palata aina takaisin, kun joku jää hämärän peittoon, mutta sille ei nyt voi minkään.

Jarkko Sipilä; Syvälle haudattu

 Kuuntelin tämän kirjan äänikirjana ja ehkä siksi se jäi jotenkin etäiseksi ja tuntui kovin sekavalta. Juonesta en muita paljon mitään, mutta tässä oli pommeja ja katoamisia ja sitten vielä lapsuuden traumoja. Karkeita, tummia sävyjä eikä paljon mitään iloisia asiota.. Paitsi tietenkin Takamäen poliisiryhmä, joka tutkii rikoksia. 

Kaspar Colling Nielsen; Euroopan kevät

 Huh, olipa erikoinen kirja. Tanskainen eliitti, johon kuuluu huippututkijoita, taiteen suosijoita ja muuta yhteiskunnan kermaa, saa mahdollisuuden muuttaa asumaan uuteen vasta perustettuun Lollandiin. Siellä suljetussa yhteisössä eletään ihan erilaista elämää, kuin muualla Tanskassa. Kirjan on varmaan tarkoitus herättää myös ajatuksia siitä, että kaikella on aina kaksi puolta. On saalistajia ja saalistettuja ja hyvän ja pahan välinen raja heittää aina täysympyrän riippuen siitä, kuka asiaa tarkastelee. Ja kun haluaa tehdä hyvää, samalla voikin aiheuttaa jollekin pahaa. Kirjassa oli myös omituisen paljon seksiä ja hyvin merkillinen aika vastenmielinen seksisuhde, jolla ei ollut tavallaan mitään merkitystä, sillä asialle ei  annettu mitään selitystä. Pidin kuitenkin kirjasta paljon enemmän, kuin olin kuvitellut, vaikka ihan alku tuntui vielä tahmealta. Yleensä scifi ei ole minun juttuni, siksi yllätyin. Kirjan kansikuva on henkeäsalpaavan kaunis!

Helmet-haasteessa: 21. Kirja on scifiä eli tieteiskirjallisuutta

KM-haasteessa: 40. Kirja, josta et uskonut pitäväsi.