Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jansson Anna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jansson Anna. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 7. tammikuuta 2026

Anna Jansson; Pahaa unta


 Amelie ja Laura ovat pariskunta, joka asuu yhdessä ja työskentelee samassa koulussa. Perheeseen kuuluu myös Lauran poika Liam. Eräänä päivänä Liam katoaa ja Laura syyttää siitä Amelieta. Tästä lähtee liikkeelle aina vain katalampia tapahtumia sisältämä jatkumo. Teinipoika Vincent on täysin pitelemätön ja kiusaa tovereitaan ja hieman yksinkertaista tyttöystäväänsä. Rehtorilla on salarakas. Monella tuntuu olevan myös epäilyttävä ex-puoliso menneisyydessään. Maria Wernin ja poliisitiimin tutkittavaksi tulee kuolemantapauksia ja paljon pahuutta. 

Pidän näistä Anna Janssonin dekkareista tämän vaivattoman ja helpon kielen takia (suomentajalla on varmaan iso osuus tähän) sekä juonikuvioiden yksinkertaisuuden takia. Näitä voisi luokitella turvakirjoiksi. Aina tietää mitä saa.

Tällä kirjalla Helmet-haasteen kohtaan: 16. Kirjailija on kirjoittanut sekä aikuisille että lapsille tai nuorille

maanantai 29. joulukuuta 2025

Anna Jansson; Antakoon ikuisuus anteeksi


 Antakoon ikuisuus anteeksi tulee jäämään tämän vuoden viimeiseksi kirjaksi. Kyseessä on Kristoffer Bark-sarjan viides osa ja edelleen tykkään tästä sarjasta, joskin vähän ärsyttää Kristofferin ja tämän ihastuksen Mian välinen "liian vaikea" suhde. Eikö joskus rakkaus voisi vain olla ihan helppoa ja yhteen meno vaivatonta? Mialla on menneisyydessä niin vaikeita kokemuksia ja painolastia, että hänelle uuden suhteen aloittaminen on vaikeaa. Tai saa sitten nähdä miten asiat ensi kirjassa etenee.

Kirja alkaa vuodesta 1945 kun kaverukset laskeutuvat hylättyyn hopeakaivokseen. Kaivos sortuu ja toinen kuolee. Monta kymmentä vuotta myöhemmin eloon jäänyt Tom, nyt jo 90-vuotias vanhus, ottaa aseella uhaten panttivangeiksi päiväkodillisen lapsia. Samaan aikaan suosta löytyy vauvan ruumis kaulassaan omalaatuinen koru. Rikostapauksia tutkitaan dna-näyttein ja niihin saadaan erikoisia vastauksia. Tutkinnasta tulee polveileva ja jännittävä. Tämä kirjasarja on ehkä vain parantanut otettaan alun jälkeen.

torstai 10. lokakuuta 2024

Anna Jansson; Kuolleiden kutsu

 

Kuolleiden kutsu on neljäs osa Kristoffer Bark -dekkareita. Olen tykännyt tästä sarjasta, kuten Janssonin edellisestäkin. Tämän kirjan jännitystarina alkaa siitä, kun lapsen jäänteet löydetään luolasta. Jäänteet ovat jo vanhat ja jäljet johtavat sijaisperheeseen vuosikymmenien taakse. Kirjassa seurataan myös tätä vanhempaa aikajännettä ja niinhän se tietenkin on, että sieltä paljastuu kaikenlaista pahaa. Kuuntelin kirjan äänikirjana vaihteeksi ja kyllä vain oli mukaansatempaava tarina.

tiistai 26. syyskuuta 2023

Anna Jansson; Synnin vartijat


 En muista enää miten sarjan edellisessä osassa Maria Wernin aviomies Björn halvaantui. Mutta näköjään näin oli päässyt käymään ja se oli aika isku. Lukijana minun oli vaikea ottaa vastaan sitä, että eräänlainen kaikkivoipa sankari, palomies, joka pelastaa muita ihmisiä, onkin yhtäkkiä halvaantuneena ja jolle pitää vaihtaa vaippoja ja imeä limaa nielusta letkuilla. Sillä niin oli nyt päässyt käymään. Björnillä on useampia hoitajia, koska ympärivuorokautinen läsnäolo on tarpeen. 

Kesäisen juhlaviikonlopun yhteydessä kuolee nuori mies ja murhaajaa etsitään juhlaporukasta. Paikalla on uusia ja vanhoja tyttöystäviä, kaveriporukka ja opettaja. Kaveriporukka muodostuu juuri niistä hoitajista, jotka huolehtivat halvaatuneesta Björnistä. Näin olen Maria Wern on kovin lähellä tapahtunutta ja kirjan tapahtumat pyörivät pienen piirin ympärillä. Jännitys on tiivistä.

tiistai 30. toukokuuta 2023

Anna Jansson; Kuolon kosketus


 Kuolon kosketus on 21. osa Maria Wern -sarjaa. Kirja ei jättänyt varsinaisesti lähtemätöntä vaikutusta, sillä kirjanpitoni mukaan sain luettua tämän 2 viikkoa sitten ja en muista kirjasta paljon mitään. Tässä kourallinen miehiä kohtaa kuolemansa, kaikki he ovat syyllistyneet aikoinaan raiskauksiin ja osa kärsinyt tuomionsa vankilassa, osa ei. Joku taho haluaa nyt jakaa omia tuomioita. Näköjään Maria Wern jatkuu vielä elinvoimaisena tästäkin eteenpäin. 

perjantai 26. toukokuuta 2023

Anna Jansson; Menneisyyden paino


 Menneisyyden paino on hyvä dekkari, jossa juonta käsitellään useassa eri aikatasossa. Eva Kulitz käsittelee työkseen työkyvyttömyyseläkehakemuksia ja saa tappouhkauksia. Evan isoäiti on aikoinaan kuollut paetessaan mielisairaalasta. Rikoskomisario Kristoffer Bark tutkii Evan saamia uhkauskirjeitä ja isoäidin kuolemaan liittyvää mysteeriä. Ehkä nämä kaksi liittyvätkin toisiinsa. Tykkään kyllä kovasti tästä Kristoffer Bark -sarjasta, vakuuttavaa rikostutkintaa.

Helmet-haasteessa: 2. Kirja kertoo lapsesta ja isovanhemmasta


maanantai 21. maaliskuuta 2022

Anna Jansson; Varjo kannoillasi

 

Pidin jo sarjan ensimmäisestä Kristoffer Bark -dekkarista, mutta tästä toisesta osasta vielä paljon enemmän. Bark jatkaa edelleen terapiakäyntejä ja on päättömästi ihastunut terapeuttiinsa. Terapeuttia tarvitsisi myös poliisi Sara, joka kuuluu Barkin tiimiin, mutta on burn outin vuoksi sairauslomalla. Häntä vainotaan; tehdään turhia lastensuojeluilmoituksia, varastetaan laskuja, jotka sitten menevät ulosottoon... Sara ei jaksa arkea ja luulee tulevansa hulluksi. Yllättäen samaa koki vuosia sitten karmealla tavalla murhattu Emelie, jonka tapaus nostetaan uudelleen esiin Kristoffer Barkin pöydälle. Kirja oli jännittävä ja vauhdikas, odotan kovasti lisää tätä sarjaa.


tiistai 23. helmikuuta 2021

Anna Jansson; Katoavat jäljet


 Katoavat jäljet
on uuden Kristoffer Bark -sarjan aloitusdekkari. Minusta tämä alkoi jo heti kiehtovammin kuin viimeisimmät Maria Wern -sarjalaiset, vaikka nekin olivat ihan hyviä. Bark tutkii kolmen eri nuoren naisen katoamista ja/tai murhaa. Yksi heistä on hänen oma tyttärensä Vera. Tapaus on Kristofferille ymmärrettävästi rankka. Henkinen stressi aiheuttaa impulsiivista käytöstä ja vihanpurkauksia ja työnantaja edellyttää rikoskomisariolta terapiakäyntejä. Kirjassa tutustutaan Kristoffer Barkin työtovereihin, ex-vaimoon, uuteen ihastukseen ja katoamistapaukseen liittyviin henkilöihin. Mielelläni jatkan sarjan parissa.

Kirjan nimi ei herätä ihastusta. Se on niin mitäänsanomaton, että minun pitää koko ajan tarkistaa oliko se katoavat jäljet vai valheen jäljet vai mikä ihmeen jäljet... Ruotsinkielinen nimi on paljon parempi; Dotter saknad.


Helmet -haasteessa kohta 49. Kirja on julkaistu vuonna 2021
ja
Popsugarissa 1. A book that published in 2021

sunnuntai 27. joulukuuta 2020

Anna Jansson; Musta perhonen


 Musta perhonen kuuluu Maria Wernistä kertovan sarjan keskelle, mutta on suomennettu vasta myöhemmin. Johtuneeko sitten siitä, että päähenkilö ei tässä ollut Maria Wern itse, vaan Per Arvidsson. Ja olipa raikas poikkeus. Pidin taas tästäkin Janssonin dekkarista. Nyt avattiin vähän Arvidssonin menneisyyttä Örebrossa samalla kun tutkittiin tuho- ja murhapolttojen sarjaa. Tämä oli taas tehokasta jännitystä, nyt onkin vietetty taas suurenmoisia joulunpyhiä leppoisten murhadekkareiden seurassa. 

Jääköön tämä dekkari vuoden viimeiseksi kirjaksi. Tällä hetkellä on kolme muuta kirjaa kesken, mutta hidastelen niitä vähän pakostakin, kun e-kirja-palveluni tämän hetkinen ilmainen kuukausi loppuu tänään enkä ehdi lukemaan kirjoja loppuun.

sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Anna Jansson; Viimeiset sydämenlyönnit


 Joulukuun kolmas Jansson. Ja ihan yhtä hyvä kuin pari edellistä, mutta kuuntelin kirjan äänikirjana enkä pidä lukijan liiallisesta eläytymisestä ja näyttelemisestä. Mutta kun olen näitä nyt useita peräkkäin kuunnellut, niin ehkä alan vähän tottua näyteltyyn replikointiin. Vaikka pidän sitä ärsyttävänä edelleen, niin kestän sen kuitenkin hammasta kiristellen.

Maria Wern, Per Arvidsson, Tomas Hartman ja kumppanit saavat tutkittavakseen omituisen katoamistapauksen, joka on jollain lailla yhteydessä teltassa leiriytyvään mieheen. Kadonneella naisella on diabetes ja sydänsairaus, joten huoli on suuri. Myös Arvidssonin tyttärellä on sydänsairaus ja Per joutuu olemaan paljon poissa töistä huolehtiakseen tyttärestään. Pian lomamatkalle suuntaava perhe löytää naisen ruumiin ojasta. Juonen kulku meni osittain epäuskottavuudenkin puolelle. Minua jäi ihan pikkuisen häiritsemään se, miksi villisika oli kuollut muka juuri ulko-oven eteen niin, ettei oveakaan saanut auki. Eihän niin voi oikeasti käydä.


lauantai 12. joulukuuta 2020

Anna Jansson; Sokea hetki


 Jatkoa Maria Wernin sarjaan. Tässä kirjassa Marian kollega Jesper Ek joutuu pulaan rakastuttuaan ja aloitettuaan seurustelun uuden rakastettunsa kanssa. Marian tiimi ei voi tutkia rikosta, joka koskee hänen läheistä työtoveriaan. Vahvistukseksi saapuu vähän epätoivottuja poliisi-kollegoita. Kirjan toinen rikos tapahtuu Lärbon pappilassa, josta nuori pappi Alva katoaa. Yllättävää kyllä näillä kahdella rikoksella tuntuu olevan jotain yhteistä.

Jälleen yksi tasalaatuinen Jansson. Vielä on kaksi lukematta. Viimeinen osa ja yksi väliosa.

sunnuntai 6. joulukuuta 2020

Anna Jansson; Katseelta kätketty


 Maria Wernin ja Björnin uusioperheen Hampus -poikaa puukotetaan rannalla. Kuvioissa ovat jälleen huumekaverit Hampuksen menneisyydestä. Ja näillä kyseisillä kavereilla saattaa olla tekemistä myös muiden iljettävien rikosten kanssa. Hartmanin tytär, Sofi, katoaa ja mökkinaapureilla sattuu tulipalo. Nyt oli monta lankaa tulessa. Tämä sarjan osa tuntui olevan parempi ja tiivistunnelmaisempi, kuin muutama aikaisempi. Taidan ottaa loppuvuoteen tällaisen Anna Jansson -spurtin ja nauttia helppolukuisista dekkareista.

torstai 21. marraskuuta 2019

Anna Jansson; Pelon vangit

Anna Janssonin Pelon vangeista tuli erinomainen vertailukohde edelliselle ruotsi-dekkarille Sarenbrantin Avoimille oville. Nyt taas muistan, miksi pidin Janssoneista. Vaikka olen mielessäni näitä vähän kyllästyneenä ajatellut itseään toistaviksi. Ja toki, eivät ole täydellisiä. Mutta jotenkin niin varmoja. Sivu toisensa jälkeen kääntäen saan olla ihan varma, että taso on laadukasta, ei tarvitse pelätä että kirjailija kirjoittaa itsensä pussiin tai vetää ihan alta riman. Asiantuntevaa ja vakavasti otettavaa, ei minkäänlaista hapuilua. 
Tässä romaanissa Marian ja Björnin uusiperheeseen tulee uusi jäsen, nuorisorikollisenakin tuomittu Hampus, Björnin biologinen poika vuosien takaa. Maailmanlopun elkeitä enteilevät sääkatastrofit piiskaavat heinäkuisia päiviä ja maailmanloppuun uskova kultti saa vain vettä myllyynsä. Vain pieni osa on pelastettuja. Tämän saa kokea Hampus, joka ajautuu tietämättään kultin piiriin. Ja poliisit tekevät varmaa työtä selvittääkseen, kuka murhaa kaksi naista, varastaa elintarvikkeita, aseita, kasvattaa huumeita...
Kirjan loppu oli muuta tasoa huonompi. Olisin kaivannut enemmin lankojen päättelyä ja asioiden loppuun viemistä. Nyt se loppui kuin seinään.




tiistai 29. elokuuta 2017

Anna Jansson; Haudan takaa


No joo, tämäkään Jansson ei kyllä kohonnut sinne kirkkaimpaan dekkari-kastiin, vaikka aihe olisi ollut mielenkiintoinen: keskiaikaviikot Gotlannissa ja vampyyri-roolipeli. Vaan kun kirjan hahmot, roolipeliin osallistujat, olivat mielestäni kovin vastenmielisiä =). Varsinkin Botel, roolipelin vetäjä. En tiedä mikä romaanihahmo olisi viimeksi ollut yhtä ikävä. En vaan tykännyt.
Roolipeliin tulee uutena osallistujana vain 16-vuotias Malva, jonka kauneus on suorastaan vaarallista. Se saadaan todeta, kun tämä nuori neitonen katoaa. Isä on tietenkin huolissaan ja niin kohta kaikki muutkin. 

Ei nyt vaan oikein. Luettava, mutta plääh…

Anna Jansson; Hämärän lapset

Kirjan alussa Maria Werniä kositaan. Suhde palomies-Björniin on edennyt jo niin vakavaksi. Hääsuunnitelmia varjostaa toisaalta sulhasen ex-seurustelukumppani ja toisaalta Marian oman äidin kuolema. Maria tutustuu myös veljeensä, joka on toistaiseksi pysytellyt tuntemattomana.

Marian lapset viettävät kesälomaa leirillä ja tutustuvat siellä kiusattuun Mirela-tyttöseen. Tyttöä on kiusattu niin koulussa, vapaa-aikana kuin leirilläkin. Kiusaaja-Måns saa aina käännettyä kaikki muut lapset puolelleen ja Mirelaa vastaan. Lasten elämä on raadollista.Tähänkin sekasotkuun Maria joutuu mukaan omien lastensa myötä.

Sitten on myös menneeseen aikaan sijoittuva juoni. Natsi-Saksan aikaan Gotlantiin paenneita juutalaisia ja rakkaussotkuja. Vanha saksalaissotilas murhataan kotonaan ja monilla tuntuu olevan salaisuuksia.

Ihan ok dekkari, josta on jotenkin todella vaikea kirjoittaa mitään. Tasapaksu? Ihan taattua Anna Janssonia kuitenkin. Miksi tuntuu, että olen lukenut näitä natsihistoriaan meneviä menneisyyspläjäyksiä nyt jotenkin erikoisen paljon...

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Anna Jansson; Vääriin käsiin



Huiii, tämä sivusi aika karmeita tapahtumia. Vääriin käsiin sisälsi väkivaltaa ja pedofiliaa, joka tuntuu olevan nyt niin päivän sana. Aihe ei kyllä hyökynyt sieltä lukijan silmille niin törkyisenä ja kuvottavana, että se olisi vaikeuttanut lukemista. Ennemminkin kirjan nykyhetkessä palattiin muistoihin vuosien taakse tähän kaikkeen ikävään. Ehdottomasti hyvä lukukokemus, vaikka näitä iljettäviä tapauksia vähän käsiteltiinkin.
Murhatuksi joutuu vanha mies, koulukuvaaja. Myös muita vanhuksia pahoinpidellään ja tapahtuma videoidaan. Syrjäytynyt nörttipoika Hugo kokee myös väkivaltaa ja katoaa lautalla.
Voi tuota menneisyyden taakkaa, sieltä kumpuaa niin paljon kaikkea pahaa painolastia.