Anna Janssonin Pelon vangeista tuli erinomainen vertailukohde edelliselle ruotsi-dekkarille Sarenbrantin Avoimille oville. Nyt taas muistan, miksi pidin Janssoneista. Vaikka olen mielessäni näitä vähän kyllästyneenä ajatellut itseään toistaviksi. Ja toki, eivät ole täydellisiä. Mutta jotenkin niin varmoja. Sivu toisensa jälkeen kääntäen saan olla ihan varma, että taso on laadukasta, ei tarvitse pelätä että kirjailija kirjoittaa itsensä pussiin tai vetää ihan alta riman. Asiantuntevaa ja vakavasti otettavaa, ei minkäänlaista hapuilua.
Tässä romaanissa Marian ja Björnin uusiperheeseen tulee uusi jäsen, nuorisorikollisenakin tuomittu Hampus, Björnin biologinen poika vuosien takaa. Maailmanlopun elkeitä enteilevät sääkatastrofit piiskaavat heinäkuisia päiviä ja maailmanloppuun uskova kultti saa vain vettä myllyynsä. Vain pieni osa on pelastettuja. Tämän saa kokea Hampus, joka ajautuu tietämättään kultin piiriin. Ja poliisit tekevät varmaa työtä selvittääkseen, kuka murhaa kaksi naista, varastaa elintarvikkeita, aseita, kasvattaa huumeita...
Kirjan loppu oli muuta tasoa huonompi. Olisin kaivannut enemmin lankojen päättelyä ja asioiden loppuun viemistä. Nyt se loppui kuin seinään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti