Liisa Nevalainen; Kultainen riikinkukko

Olen saattanut joskus nuorena lukea näitä Liisa Nevalaisia, mutta en ole ihan varma. Tunnistan nimen ja nyt tiedän senkin, että Nevalainen oli myös näyttelijä ja edesmenneen näyttelijä Hannes "Hanski" Häyrisen vaimo. Kultainen riikinkukko on sieltä Nevalaisen tuotannon keskivaiheilta, vuodelta 1980. Yhteensä kirjoja on vajaa kymmenen. Nämä ovat suoraviivaisia perusdekkareita. Niin agathachristiemäisiä, kuin vain voi olla. Jopa christiemäisempiä kuin Christie itse.

Tässä oli tyypillinen suljetun paikan mysteeri. Hotelli, jossa tapahtuu kaksi murhaa. Paikalla rajattu joukko ihmisiä, jotka kaikki esitellään hyvin huolellisesti ja lukijalle jää tehtäväksi arvuutella, kuka heistä on se murhaaja. Samaa tulee ratkaisemaan ulkopuolinen poliisikomisario, Karpalo. Sattumoisin hänen oma vaimonsa on yksi hotellin asiakkaista. Leppoisa kiva pikku tarina. Prototyyppi. Dekkari, jossa murhaaja ei ole vain punatukkaisia nuoria naisia murhaava sarjamurhaaja, joka syö uhriensa vasemman munuaisen tämän vielä eläessä ja piirtää astronomisen symbolin hiilellä vasempaan olkaan, koska on joutunut lapsuudessa kuuntelemaan liikaa Nessun dormaa,  ja joka jättää poliiseille joka kerta vihjeen, sillä haluaa houkutella pääetsivänkin satimeen. Tai ainakin tämän viattoman tyttären, joka pelastetaan viime hetkellä ennen hengen menetystä. Tai jotain sellaista monimutkaista...

Koin kirjassa ahaa-elämyksen, jota jäin miettimään. Siinä hevostamma varsoi ja varsan sanottiin imevän emän utareista. En ole ikinä ennen kuullut, että utareita käytettäisiin minkään muun, kuin lehmän, tisseistä. Hevosen utareet jotenkin häiritsevät. Mutta kun googletin, niin wikipedia kyllä oli sitä mieltä, että vaikka yleensä utareet ovat lehmillä, niin taidetaan sitä harvakseltaan käyttää muidenkin eläinten kohdalla. Silti.. kamoon hei, hevosen utareet?