Kaari Utrio; Katarina

En tiedä pystynkö kirjoittamaan Kaari Utriosta yhtään mitään objektiivista, sillä hänen kirjoillaan oli niin suuri merkitys minun koko nuoruuteeni, että olen ihan liian asenteellinen sanomaan mitään. Luin kaikki vanhat Utriot yläasteaikanani, sukelsin ihanaan järisyttävään keskiaikaan enkä koskaan sen jälkeen palannut ennalleni. Utrio sai minut tutkimaan Suomen keskiaikaista historiaa, luin ja opiskelin ja olin ihan sekaisin siitä hurmasta. Utrion kirjat kasvattivat minusta sellaisen, kuin nyt olen. Näillä oli ihan hirveän suuri merkitys koko kehittyvään persoonaani. Luin kaiken keskiaikaisista käsityömenetelmistä, ruuanlaitosta ja -säilömisestä, kauppalaivoista, elintarvikkeiden kuljettamisesta, vaatekappaleiden nimityksistä, kankaiden kutomisesta, kirjailuista, pellavasta, viljasta, villasta, vuohista, perhedynamiikasta, kuninkaista, politiikasta, rajaseuduista, pakanoista, ristinmerkkien tekemisestä, sudentaljoista, vuodeoljista, uskonnon merkityksestä ja kirkkojen rakentamisesta. Vanhempani ostivat minulle synttäri- ja joululahjoiksi kaikkia keskiaikaa käsitteleviä tietokirjoja (joista rakkaimmat ovat tietenkin Kaari Utrion kirjat naiskauneuden tarinoista ja muodista, perheistä ja naisen asemasta). Tänäkin päivänä, jos kuulen jossain sanan keskiaikainen, on kuin saisin sähköiskun ja minun on höristettävä korviani.

Katarina -kirja on alun perin ilmestynyt kahtena kirjana: Neidontanssi ja Katarinan taru, jotka kuuluvat Halvast -sarjaan. Eli onhan nämä kaikki luettu silloin joskus 80-luvulla (lähes keskiajalla siis). Ja siksi en nyt aloittanut sarjan ensimmäisestä romaanista (taisi olla Pirkkalan pyhät pihlajat). Mutta ehkä jatkan näitä herkullisia Utrioita muiden lukemisten seassa.

Katarina syntyy 1309 Äyräpäälle Soilaan kartanoon, viettää neitoaikansa perheen huomassa ja sitten elämä vie eteenpäin. Sydäntä riipivän herkullisia kohtaloita, helppolukuista, nautinnollista. Erikoisesti minua huvitti ja hauskutti kuvaus omasta kotikaupungistani, tai kylästäni, johon tuolloin oli vasta muuutama savupirtti noussut, mutta olipahan jo olemassa 1300-luvulla. Utrio osasi taitavasti luoda kartalle Saksalan, Tavastilan, Ankkapurhan, Hevossaaren, Neuvitten, Pampyölin ja Salmenkylän. Minun maailmani. 

Kirjan lopussa eletään hätkähdyttäviä aikoja, kun rutto, Musta surma, saapuu Suomeen. Se on ollut myös yksi tutkimistani herkullisista asioista. Kouluaikana tein siitä historian esitelmän ja esitin sen nuoruuden innolla ja paatoksella. Mikä osuva hetki lukea tämä kirja juuri nyt; tänään luin Iltalehden sivuilta artikkelin, jossa sanottiin, että Kiinassa on jälleen tavattu keuhkoruttoa.