Lee Child; Painostaja

Painostaja on seitsemäs Lee Child -dekkari. Umpitieteellisen "Reacherin naiset" -tutkimukseni tuloksena tässä romaanissa Jack Reacherilla oli valloitukset numero 9: takautumien sotilaspoliisi-kollega Dominique sekä 10: nykyhetkeen sijoittuva agentti Duffy. Aivan ensimmäisten kirjojen laskelmat saattoivat heittää naisella tai kahdella ja saattaapa olla, että olen nyt lukenut yhden sarjan kirjan jo liian aikaisin, mutta kirjasarjan jatkuessa naismäärä oikenee ja virheprosentti pienenee.
Tällä kertaa Jack Reacher soluttautuu rikollismaailmaan voidakseen kostaa jotain omassa menneisyydessään tapahtunutta pahaa. Toisaalta hän haluaa auttaa Duffya. Duffy on ohjannut alaisensa soluttautumaan rikolliseen alamaailmaan, mutta kadottanut sittemmin yhteyden tähän. Tehtävä ei ole helppo, sillä rikolliset eivät saa epäillä mitään.
Ruumiita tulee ja väkivaltaa riittää.
Kirjan nimi on suomennettu Painostajaksi. Alkuperäinen englanninkielinen nimi The Persuader tarkoittaa myös asetta: katutappeluun tarkoitettua haulikkoa (?) ilman lapaa.
Jonain päivänä luettelen kaikki nämä aseet, niiden panosten läpimitat, lähtönopeudet, painot, materiaalit ja ilmanvastukset, lentokulmaukset, jakautumisprosentit, läpimitat ja vääntövastukset kuin vettä vaan.
Lee Childit ovat ihania kirjoja! Aina tietää saavansa samantasoista tavaraa, joka ei koskaan ole mitään luokattoman huonoa, jos ei mestariteoksiakaan. Luottokirjoja.

Lee Child; Kaukolaukaus

Kaukolaukaus ei ollut mielestäni muutaman aikaisemman Jack Reacher -sarjan dekkarin veroinen. Tässä Reacher ja ystävänsä sotapoliisi neiti Neagley pestataan selvittämään, kuka uhkaa varapresidentti Armstrongin henkeä. 

Romaanin naissuhteen muodostaa tällä kertaa Froelich, jonka kanssa Reacher pääsee muhinoimaan ja taustasuhdetta ylläpitää Neagley, jonka kanssa ei päästä muhinoimaan. Koko kirjan ajan minua häiritsi Froelich -nimi, sillä ajattelin joka kerta Frolic -nimistä koiranruokaa.

Pikantti erikoisuus: pahikset käyttävät suomalaista Oy Vaimennin Metalli Ab: n äänenvaimenninta, kauppanimellä Vaime ja tästä erikoisesta aseesta romaanissa riittää juttua useaan otteeseen. Oy Vaimennin Metalli Ab oli suomalainen firma, joka tosin on vaihtanut ilmeisesti nimeä sitten vuoden 2005 tai jotain. Juonen kannalta on tärkeää se, miten pahikset ovat saaneet käsiinsä Vaime mk2 -asetta, vaikka sitä Amerikassa käyttää vain salainen palvelu.

Lee Child; Teksas palaa

Teksas palaa on Jack Reacher -sarjan kolmas kirja. Se sijoittuu nimensä mukaisesti Teksasiin ja yllättävän suuri osa oli Teksasin kuvailua. Se olikin kiva mauste kirjaan! Teksas ei ole ollut minulle mitään muuta kuin muinaisen Dallas -tv-sarjan tapahtumapaikka. Teksas on aivan valtava, maanteitä piisaa ja etäisyydet ovat ihan hillittömiä. Ja helle. 45 astetta. Että siitä vähän vertailukohdetta meille tänne Suomeen, jossa jotkut valittavat muutaman kerran kymmenessä vuodessa koettuun 30 asteeseen. Ja sitten rasismi. Teksasilla ja Meksikolla on yhteistä rajaa ja rajaselkkauksilta ei ole vältytty.

Jack Reacher saa eräänlaisen toimeksiannon Greerin perheen miniältä, joka pelkää vankilasta vapautuvaa pahoinpitelevää miestään.

Reacher -tutkielmassani on nyt menossa naiset numero 3. ja 4. Nelonen on lesbo, mutta se ei  estä Jackia huomioimasta tämän urheilurintaliivejä tai sitä, ettei tiukan t-paidan olla ole yhtään mitään (jälleen!).

Kirjan rasistiset valkoiset miehet nimittivät meksikolaisia pavunvetäjäksi. Voi että, kun tietäisin mikä termi tämä on ollut alkukielellä kirjoitetussa romaanissa Echo burning.

Lee Child; Viimeinen vieras

Viimeinen vieras on aikajärjestyksessä toinen Jack Reacher -sarjan dekkari.Tästä alkaa empiirinen tutkielmani Reacherin naissuhteista kautta aikojen. Tarkoituksena siis tarkistella, onko jokaisessa kirjassa uusi rakastettu ja onko rakkaussuhteilla jatkumoa. Ensimmäisessä kirjassa Reacher alkoi seurustella nuoruusaikojen ihastuksensa Jodien kanssa. Tässä toisessa romaanissa suhde Jodieen edelleen jatkui, mutta pariskunta oli toisistaan erillään ja Reacherin uusi naiskumppani oli FBI-etsivä Harper. Suhde ei tosin saanut täyttymystään, mutta päästiin sentään melkein asiaan. 

Kyllä ei mikään muu, kuin mies-dekkareita kirjoittava mies-dekkaristi keksi, että FBI-naisagentti kulkisi muka paitapuserossaan ilman rintaliivejä. Sellaista ei siis todellakaan tapahdu. Muuta kuin miehen mielikuvituksissa. Kukaan nainen ei kulje ilman rintaliivejä työasussaan. Ei kukaan. 

Niin onhan näissä jokin juoni ja murhajuttukin aina. Tässä se oli sarjamurhaaja, joka niitti armeijassa uraa tehneitä naisia. Tästä syystä FBI tarvitsi apuunsa ex-sotilaspoliisimajuri Reacherin.

Tasalaatuista mies-dekkaria, jota lukiessa ei tarvitse ajatella yhtään mitään. 

Lee Child; Tulilanka

Onkohan kaikki Jack Reacher -dekkarit sellaisia, että jokaisessa kirjassa Reacherilla on uusi nainen? Tässä oli ainakin, nyt kolmatta kertaa, kun tämä on kolmas Reacher -aiheinen dekkari. Sotilasuran lopettanut sotilaspoliisimajuri Jack Reacher oli tällä kertaa Key Westin saarella hanttihommissa yökerhon portsarina ja uima-altaiden kaivajana, kun hänen luokseen saapuu ensin yksityisetsivä ja sitten kaksi pahista. Yksityisetsivä pääsee hengestään.
Reacher tarttuu juttuun, joka vie hänet koronkiskuri-pahiksen, Hook Hobien ja Vietnamin sodassa tapahtuneen selvittämättömän tapauksen jäljille. Saattaa olla, että pidin tästä sarjan dekkarista jopa vähän enemmin, kuin kahdesta ensimmäisestä. Täysin miehille suunnattua ja amerikkalaisen hötön leimaamaa "kovaotteista toimintajännäriähän" nämä ovat. Ihan kelpo dekkareita kuitenkin, aion lukea kaikki =). Jos ei muuten, niin ottaakseni selvää konseptista: onko Reacherilla todella joka kirjassa uusi upea nainen ja miten hänen henkilökohtainen elämänsä kehittyy 23 kirjan (ja lisää tulee?) dekkarisarjan kuluessa.
Tässä kirjassa mielenkiintoista: kirja on kirjoitettu vuonna 1999 ja päätapahtumat sijoittuvat World Trade Centeriin, jossa Hook Hobien liikehuoneisto ja moni muu kirjassa kuvattu tila oli. Vain kaksi vuotta myöhemmin pilvenpiirtäjäkompleksi sitten tuhoutuikin...

Lee Child; Linnoitus

Olen aikaisemmin lukenut vain yhden Lee Childin kirjan, mutta kun näitä tuntuu olevan aika lukemattomia määriä, niin aina välillä voi vetäistä välipalaksi tällaisen suoraviivaisen miehisen toimintaromaanin Jack Reacherista, ex-ammattisotilaasta, joka ampuu tohjoksi vihollisten päät ja niittaa pahikset vaikka paljain käsin.

Linnoituksessa Reacher ja Holly Johnsson kidnapataan. Pahikset edustavat uutta uljasta maailmaa, joka on päättänyt sanoutua irti Yhdysvaltojen ikeestä ja muodostaa oman valtion. Panttivangilla he aikovat kiristää Yhdysvaltoja saamaan haluamansa, sillä Holly ei ole kuka tahansa kansalainen ja toiveet sen puolesta, että Valkoinen talo taipuu, ovat suuret. Hänestä huolestutaan erittäin korkeilla palleilla.

Pidin kirjasta kohtalaisesti, tai ehkä vähän vähemmin. Aika ajoin katselin haikeana hyllyni muihin puoleen tusinaan kirjaan, mutta sinnikkäästi läpi. Olihan tässä sentään juoni, jonka selvittäminen kiinnosti.

Mielenkiintoinen seikka: kun Reacher haastettiin ampumakilpailuun pahis-tyypin kanssa, kirjassa kuvaillaan kaksi aukeamaa siitä, mitä tapahtuu, ennen kuin Reacher painaa liipaisinta. Kahden aukeaman verran kerrotaan aseesta ja sen ammuksista, niiden valmistustavoista, iskuvoimasta, tuulenvastuksesta, maan vetovoimasta, maan kuoren kaartevuudesta, hengityksen ja sydämen lyöntien vaikutuksesta siihen, mihin tarkka-ampujan luoti osuu. Lopulta Reacher laskee juuri oikean ajan kahden sydämenlyönnin välistä sen hetken, jolloin osuu maaliinsa.

Mietin ja mietin ja mietin, mihin Helmet-haasteen kohtaan tämä kävisi ja tadaa! Oikea kohta on 42. Kirjailijan nimi miellyttää sinua. Siis ajatelkaa nyt: Lee Child. Sehän on sointuva, hauska ja maistuu suussa piparmintulta.

Lee Child; Tappotahti

En oikein tiedä, miksi tartuin tähän kirjaan, oli kai vain äkkiä saatava pääsiäislukemista mökille ja kai tämän kansi näytti jotenkin herkulliselta. Ja takakansi lupaa hyvää; Jack Reacher,  sotilasmajuri evp, saapuu syvän etelän pikkukaupunkiin ja joutuu saman tien pidätetyksi murhasta. 

Vauhti on huima ja ruumiita tulee enemmän kuin koskaan. Eipä tätä voi syvällisyydestä ja hienotunteisuudesta tai uskottavuudestakaan syyttää. Tämän täytyy olla jotain mies-juttuja, testosteroni-dekkaria. Raakaa voimaa, yli-inhimillisen taitava päähenkilö, joka tappaa neljä tai viisi pahista tuosta vaan. Eikä joudu mistään tilille, koska puolustaa vain henkeään tai poliisiystävänsä henkeä =). Tosi uskottavaa. Mutta oikein huikeaa iloittelua. Olipas hengästyttävä kokemus.

Aluksi oli vaikea tottua tekstin tyyliin, joka koostui lähes pelkistä päälauseista: "Hetken aikaa oli hiljaista. Vain vaimeaa surinaa. Ilmastointi, valot tai tietokone. Tai nauhurin hidasta hyrinää... Painoi toistonäppäintä. Kuuli kyntensä napsahduksen. Nyökkäsi. Kelasi taas alkuun..." Mutta kuten sanoin: miehille tarkoitettua yksinkertaista tekstiä?