torstai 31. lokakuuta 2024

Blogin kuvat

Koska Photobucketin ominaisuus jakaa kuvia ulkopuolisille saiteille on muuttunut kaistanleveydeltään rajoitetuksi (vai peräti maksulliseksi?), suurin osa vanhoista kirjakuvista on kadonnut tästä blogista. En usko, että lisään kuvia uudestaan, koska siinä olisi aivan hirveä homma. Kirjablogini toimii lähinnä lukutilastona ja muistiinpanoina itselleni eikä täällä varmaan kauheasti mieltään pahoittavia vierailijoita käy. Annan siis asian olla. Niin muuten, kommentit ovat kyllä ihania, eli kiva kun aina joskus joku käy. Itse vierailen säännöllisesti muissa kirjablogeissa etsimässä kirjavinkkejä, vaikka harvemmin mitään kommentoin. Jatketaan lukemista.

perjantai 22. helmikuuta 2019

Anni Kytömäki; Kultarinta

Voi mikä kirja. Ihan erilainen kuin mikään muu, aivan omanlaisensa. Jo olikin aika saada aito luontoromaani. Tässä oli metsän mystiikkaa ja tummaa taikaa sekä kansantarujen salaperäisyyttä. Olen ennenkin ihastellut kovin, jos kirjailija on ymmärtänyt lintujen päälle. Tässä linnut olivat isossa osassa. Itkin muutamaan otteeseen, en ihmisten tähden, vaan metsän ja luonnon ja eläinten. Luonto on maailman tärkein asia, eikä millään muulla ole oikeasti mitään väliä.
Kirja jakautuu kahteen osaan, ensimmäisessä osassa päähenkilö on Erik, joka kasvaa pikkupojasta aikamieheksi ja isäksi. Jälkimmäisessä osassa päähenkilö on Malla, joka joutuu sijaisperheeseen isälle sattuneen onnettomuuden myötä.
Näitä kahta ihmistä yhdistää ikiaikainen rakkaus luontoon, metsään ja puihin. Matkallaan eri suuntiin he kohtaavat ihmisiä, joista jotkut ovat hyviä ja jotkut eivät ehkä niin hyviä. Varsinaista pahuutta kirjassa ei ole, mutta lukijana tavallaan olin vähän varpaillani koko ajan, pelkäsin pahuutta. Sillä kirjaa lukiessa tietää, miten paha ihminen voi olla metsälle ja eläimille, ilman että kirjan tarvitsee sitä kertoa. Hieman odotin ja pelkäsin koko ajan, että milloin tulee ensimmäinen sietämätön kohtaus. Mutta ne muutamat ”pahat” eivät olleet ihan niin pahoja, kuin olin pelännyt. Yritin lukea ne ilman aivoja.
Karhujen kohtalo eniten surettaa; miten ahtaalle ihminen onkaan eläimet ja metsän ajanut!
Kirjassa oli n. 650 sivua. Mielestäni siinä oli ehkä pari sataa liikaa. Varsinkin alkupuolta olisi voinut hieman tiivistää. Totesin jossain sivulla 180 ollessani, että ”no niin, nythän tämä saa vauhtia!”.

Helmet-haasteessa kirja menee minulla kohtaan 5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi (ollut mm. Finlandia-ehdokas).

tiistai 19. helmikuuta 2019

Satu Vasantola; En palaa takaisin koskaan, luulen


Tämä oli sukutarina pohjanmaalaisperheen vuosikymmenistä nykypäivään ja vähän ylikin. Ei ole ollut helppoa elämä, sieltä sotien aikaan alkaen: juopot miehet, maitotilit, lapsia tulee ja niille ei ole kenkiä jalkaan. On väkivaltaa ja rasismia ja leipä on kovaa. Tämä ikiaikainen setti. Joskus suvussa on joku, joka jaksaa ponnistaa. Tässä se on Susanna, joka lähtee Helsinkiin opiskelemaan lakia. Kaikilla on kaipuu pois ja parempaan elämään. Niin myös niillä irakilaisilla, jotka saapuvat Suomeen kielitaidottomina ja kaikkensa menettäneinä. Kuten Fatima ja Tariq.
Melko kiehtova kirja, josta minulla nauttimista vähän verotti e-kirja -formaatti. Mutta menihän se näinkin.
Helmet-kohtaan 4. Kirjailijan ainoa teos. Veikkaan, että lisää on tulossa.

Outi Pakkanen; Peili

Peili kertoo Helmi-tytön uudesta perheestä ja tämän vanhasta perheestä ja siitä, miten nämä kaksi eivät tule ollenkaan toimeen keskenään. Isä on pysyvä henkilö, mutta biologinen äiti ja uusi äitipuoli ovat Helmille vieraampia. Omaa tarinaa kertoo myös Helmin biologinen isoäiti Violetta ja uusio-isoäiti Greta. Kaikki kyräilevät toisiaan vähän kateellisina ja epävarmoina.
Anna Laineella on puolestaan kierroksessa Mies. Jyri. Jyriin tutustuttiin jo edellisessä kirjassa Helle.
Tämä oli kiva, vaivaton pikkukertomus.