torstai 31. lokakuuta 2024

Blogin kuvat

Koska Photobucketin ominaisuus jakaa kuvia ulkopuolisille saiteille on muuttunut kaistanleveydeltään rajoitetuksi (vai peräti maksulliseksi?), suurin osa vanhoista kirjakuvista on kadonnut tästä blogista. En usko, että lisään kuvia uudestaan, koska siinä olisi aivan hirveä homma. Kirjablogini toimii lähinnä lukutilastona ja muistiinpanoina itselleni eikä täällä varmaan kauheasti mieltään pahoittavia vierailijoita käy. Annan siis asian olla. Niin muuten, kommentit ovat kyllä ihania, eli kiva kun aina joskus joku käy. Itse vierailen säännöllisesti muissa kirjablogeissa etsimässä kirjavinkkejä, vaikka harvemmin mitään kommentoin. Jatketaan lukemista.

lauantai 14. syyskuuta 2019

Leena Lehtolainen; Valapatto

Pidin Leena Lehtolaisen Valapatosta enemmän kuin mistään muusta romaanista pitkään aikaan. Nautiskelin tätä äänikirjana autossa työmatkaa ajellen ja välillä kotona ja lenkillä. Kirja meni yllättävän nopeasti, vaikka samalla oli menossa tavallinenkin romaani perinteisesti lukien.
Aino löytää metsäjärven rannalta pahoinpidellyn ja alastoman miehen, pelastaa tämän mökkiinsä ja ajautuu mukaan jännittävien tapahtumien sarjaan. Mies on Tomas, jota moottoripyöräjengi on yrittänyt tappaa. Pieni erehdys menneisyydessä kertautuu moninkertaisena epäkohtana nykyisyydessä. Kirjassa punnitaan myös ystävyyttä monella eri tapaa. Tomasin ja Paavon. Ja Ainon ja Minjan.

Nyt täytyisi tehdä uusi selvitys näistä Lehtolaisista, en ole ihan varma, olenko lukenut kaikki ilmestyneet kirjat... Uudestaan en aio lukea, mutta jos sieltä välistä jokin puuttuu, niin  asia täytyy korjata.

keskiviikko 11. syyskuuta 2019

Alan Bradley; Kuolon kultaiset kiehkurat

Flavia De Luce ja Dogger ovat perustaneet pienimuotoisen etsivätoimiston, joka on päättänyt auttaa poliisia mielenkiintoisten rikosasioiden selvittämisessä. Siksi kaksikon puheille saapuu rouva Prill, joka ilmoittaa, että häneltä on varastettu erinäisiä tärkeitä kirjeitä...
Flavia ja Arthur W. Dogger lupaavat ottaa asiasta selvää ja tapahtumat pyörähtävät kunnolla käyntiin, kun etsiväpari aikoo vierailla Prillin luona.
Kirjassa askaroidaan tietenkin myrkkyjen, mutta myös leikeltyjen ihmisruumiin osien parissa. Itse asiassa minulta meni nyt ohi, miksi Ophelian ja Dieterin hääkakusta löytyi katkaistu sormi? Jotenkin tämän juoni taisi nyt olla minulle vähän liian irrallinen ja epäselvä, kirja ei ollut ihan yhtä hyvä kuin aikaisemmat Flavia -romaanit.

Yrsa Sigurðardóttir; Synninpäästö

Synninpäästö oli hurja ja ankea koulu- ja somekiusaus -aiheinen dekkari nuorten maailmasta. Romaani alkaa siitä, kun vainooja hyökkää Stellan kimppuun tyhjässä elokuvateattereissa ja kohta kaikki Stellan snapchat -seuraajat saavat järkyttävää materiaalia kännyköihinsä. Koskettavaa, surullista, väkivaltaista ja ahdistavaakin. Mutta mielettömän hyvä kirja. Luin tämän äänikirjana, joka sopi yllättävän hyvin tälle tarinalle. Minulla oli aluksi epäluuloja islantilaisten nimien suhteen, mutta niitä olikin miellyttävä kuunnella. Islanti on mielettömän kaunis kieli, kuten olen jo aiemmin hehkuttanut. Äänikirjassa saa nauttia sen lausumisestakin.
Synninpäästössä oli tietenkin tuttu tiimi asialla, eli Huldar ja Freya. Sekä Huldarin pomo Erla, jonka kanssa välit ovat hieman kireät.

perjantai 6. syyskuuta 2019

Seppo Jokinen; Koskinen ja pudotuspeli


Koskinen ja pudotuspeli on vasta kolmas Koskis-sarjalainen. Mielestäni nämä ovat aika eleettömiä, lukukelpoisia dekkareita, hivenen kuivia ja kliseisiä. Tapahtumissa on paljon sellaista mikä häiritsee minua, mutta jos ei sen anna häiritä, niin mikä ettei näilläkin saa päätä nollattua.

Kirjassa on kaksi tutkintaa vaativaa tapausta. Toisaalta pankkiryöstö, jossa ryöstäjä ikään kuin vahingossa ampuu pankin asiakkaan ja toisaalla mielisairaalassa tapahtuvat oudot öiset sydänkuolemat.

sunnuntai 1. syyskuuta 2019

Ninni schulman; Poika joka ei itke

Ehdin kuunnella Bookbeatin kuukauden ilmaisella kokeilujaksolla 5 kirjaa. Tämä oli niistä se viimeinen. Kylläpä sujui neljän tunnin mökkimatkakin rattoisasti, kun sain ajellessa kuunnella neljä tuntia tasokasta dekkaria! Tosin äänen kanssa oli heikkoa, kännykässä on huono äänentoisto ja auton taustamelu. Kuulokekkeita käytän vain hätätilanteessa, kuten lenkillä.
Poika joka ei itke jatkaa Hagforsin pikkukaupungin tarinaa tällä kertaa helteisenä kesänä. Kuumuutta lisää pyromaanin sytyttämät kiinteistöt, joissa kuolee ihmisiä. Toimittaja Magdalena Hanson haluaa kirjoittaa järkyttävistä tragedioista ja yrittää pysyä ajan tasalla siinä, mitä Christer Berglund, Petra, Folke ja Urban poliisissa saavat tietoonsa. En muista, milloin viimeksi olisi poliisit ja päähenkilö tulleet yhtä lihaksi ja vereksi, kuin Schulmanin kirjoissa. Minä suorastaan rakastan näitä tyyppejä! Tunnen heidät, tiedän mitä he ajattelevat, he ovat kuin ystäviä.

Stefan Ahnhem; Yhdeksäs hauta


Olin puoli kirjaa ihan ihmeissäni, miten tämän aikajärjestys nyt oikein meni edelliseen Pimeään jäänyt –romaaniin verrattuna. Vasta lopetettuani kirjan, tajusin että Yhdeksäs hauta sijoittuu aikaan ennen Pimeään jäänyttä, vaikka kirjoitusjärjestys on eri. Siitä oli kyllä maininta kirjan takakannessa, mutta hämäävää oli silti.

Kirjassa oli paljon mukavaa jännäri-juonta, mutta myös jotain häiritsevää. Sellaisia epäuskottavia henkilöhahmoja. Esimerkiksi poliisin sisällä kollegoiden käytös toisiaan vasten. Tanskan poliisissa työkaveri haukkui Dunjaa huoraksi ja osoitti muutenkin avointa vihaa tätä kohtaa. Fabian Riskin Ruotsin puolen poliisissa oli myös outoa käytöstä, jota en osaa tarkemmin kuvailla. Jotain negatiivisia viboja. Poliisit kuvattiin myös aika idiooteiksi. Uskon ja toivon, että oikeasti tutkintaa tekevät ammatti-ihmiset ovat viisaampia.

No, Fabian Riskin päänvaivana on se, kun oikeusministeri kidnapataan. Melko raakoja ja kuvottavia kohtauksia kuvaillaan uhrien kohtalona. Elinkauppaa ja salaliittoja. Vähän sekava, mutta ihan ok. Ahnhem ei nouse ihan kärki-dekkaristeihin.

torstai 29. elokuuta 2019

Nora Roberts; Keräilijä

Keräilijä oli mielestäni Nora Robertsin vähemmän vetäviä romanttisia dekkareita. Päähenkilö on Lila Emerson, joka toimii talovahtina. Erään tällaisen keikan aikana hän sattuu näkemään ikkunasta murhan vastapäisessä talossa. Erinäisten tapahtumien seurauksena Lila ajautuu yhteen murhan uhrin velipuolen kanssa. Ja tadaa! Sitten rakastutaan. Mutta suhdetta varjostaa ilkeä murhaaja, joka ei olekaan saanut haluamaansa vielä ensimmäiseltä murhan uhrilta. Keskitason kertomus.
Kirjan kannella voisi sujuvasti osallistua kamalimman kansikuvan kisaan. 

Nora Roberts on kirjailijanuransa aikana kirjoittanut niin mielettömän määrän romaaneita, että ihmettelen miten ideoita vielä voi riittää. Tai eihän niitä riitäkään, kun kaikissa on melkein sama juoni. Mutta niinhän on tavallisissa poliisidekkareissakin tietysti. Päähenkilö, nainen, toimii aina jossain trendikkäässä ammatissa. On sisustussuunnittelijaa, taidemaalaria, kirjailijaa, villieläinpuiston johtajaa... Jos olisin Nora Roberts, minua huvittaisi keksiä jotain muuta ja huvittaa sillä lukijakuntaa. Miksei kirjan päähenkilö voisi olla supermarketin hyllyttäjä, siivooja, lähihoitaja, huoltoaseman kassa, koulunkäyntiavustaja... kyllä sellaisellekin romanttinen jännitysnäytelmä kuuluisi! Ja miksei tämä voisi rakastua levyseppähitsaajaan, autonkorjaajaan, asfalttimieheen, prosessinhoitajaan. Ilman että sellaisesta paljastuu rikas perijä tai sukudynastian pomo. 

tiistai 27. elokuuta 2019

Viveca Sten; Syvissä vesissä

Voi että meni sekaisin nämä kirjat, kun epähuomiossa valitsin äänikirjakseni Ninni Schulmania, jossa murhaa selvitellään ruotsalaisessa pikkukaupungissa ja samaan aikaan normaali-kirjakseni tämän Sandhamin murhat-sarjan romaanin Syvissä vesissä!
Sandhamissa, Tukholman saaristossa, löytyy kalaverkkoon sotkeutunut miehen ruumis. Thomas Andreasson Nackan poliisista on aluksi sitä mieltä, että surma on kalastusonnettomuus. Mutta sitten kuolleen miehen sukulainen löytyy murhattuna, mikä ei voi olla sattumaa. Thomasin lapsuudenystävä, tukholmalainen juristi Nora Linde tarjoaa apuaan murhaajan selvittämiseksi. 
Mukava perusdekkari, joskin äärimmäisen samaa kaavaa noudattava, kuin Ninni Schulmanin Sandham -sarja. Eivätkä nämä kaksi ole ainoita tietenkään. Kannattaisi lukea vähän enemmän erillään toisistaan. Tein tyhmän valinnan.

torstai 22. elokuuta 2019

Håkan Nesser; Carmine Streetin sokeat

Eipä ollut tämäkään Nesser niin hyvä kuin aikaisemmat kunnon perus-dekkarit.
Erikin ja Winnien tytär Sarah kidnapataan kotitalon edestä. Tästä seuraa monenmoista tapahtumaa; perhe muuttaa New Yorkiin, Winnie käyttäytyy kummallisesti ja hokee, ettei Sarah ole kuollut. Erik vakoilee vaimoaan ja ajautuu peitellyn totuuden jäljille.
Loppu on tavanomainen ja aivan lässähtänyt! Miten niin nerokas Nesser voi tehdä näin, pilata koko kirjan. Toisaalta kirjassa ei ollut paljon pilaamista, se oli varsin tasapaksu tarina. Melkein kuin jokin ihan... jokin... tavallinen jännäri! Mutta ei ihan sitäkään.
Jos tämä olisikin ollut tavallinen dekkari, jossa poliisit etsivät kidnapattua lasta ja kidnappaajaa, homma olisi toiminut. Mutta kun päähenkilöinä oli kidnapatun lapsen vanhemmat, jotka eivät edes herättäneet minkäänlaista myötätuntoa, vaan olivat ihan tunteettomia puunaamoja koko ajan, niin nyt ei toiminut.
Erikoisen vaivaannuttavana pidin jatkuvaa kadunnimien, puistojen, talonnumeroiden ja kaupunginosien selostamista. Se saattoi pahentaa asiaa, että kuuntelin tämän äänkirjana.