torstai 31. lokakuuta 2024

Blogin kuvat

Koska Photobucketin ominaisuus jakaa kuvia ulkopuolisille saiteille on muuttunut kaistanleveydeltään rajoitetuksi (vai peräti maksulliseksi?), suurin osa vanhoista kirjakuvista on kadonnut tästä blogista. En usko, että lisään kuvia uudestaan, koska siinä olisi aivan hirveä homma. Kirjablogini toimii lähinnä lukutilastona ja muistiinpanoina itselleni eikä täällä varmaan kauheasti mieltään pahoittavia vierailijoita käy. Annan siis asian olla. Niin muuten, kommentit ovat kyllä ihania, eli kiva kun aina joskus joku käy. Itse vierailen säännöllisesti muissa kirjablogeissa etsimässä kirjavinkkejä, vaikka harvemmin mitään kommentoin. Jatketaan lukemista.

maanantai 15. heinäkuuta 2019

Riina Mattila; Järistyksiä

No huh, kyllä en muista milloin viimeksi 150 -sivuisen kirjan lukemiseen olisi kulunut näin pitkä aika. En pitänyt tästä kirjasta juuri ollenkaan. Kyseessä on siis nuortenkirja, koska Helmet -haasteen suorittamiseen tarvitaan tänä vuonna yksi suomalainen lasten- tai nuortenkirja. Kyllä meni monta dekkaria läpi tämän rinnalla. Mutta en löytänyt Nuoret Aikuiset -hyllystä juuri mitään suomalaisia kirjailijoita, melkein kiljaisin riemusta kun tämä yksi sieltä osui silmään.
Järistyksiä kuvaa itsensä löytämistä, kun on syntynyt tytöksi, eikä ole poika, mutta on lesbo ja ehkä vähän jotain sellaista kuin muun-sukupuolinen. Niin vieras ja minulle turha aihe, että voi huokaus. En oikein ymmärtänyt, halusiko Eelia olla poika vai vain tyttö, joka pitää tytöistä.
Hämmästyttävää ja vähän (paljon) raivostuttavaa oli se, miten Eelian kotiväki suhtautui tyttäreensä. Heille oli kiusallista ja noloa, kun tytär on lesbo. Se oli kuin iso tabu, josta ei saanut puhua jota ei todellakaan hyväksytty perheessä. Ihmettelen, miten tänä päivänä vielä jossain voi olla noin takapajuista porukkaa. Eihän Suomi nyt sentään mikään Ghana tai Kenia ole? Kirjassa puhuttiin tapahtumapaikkana "pesäpallokaupunki" - minulle tulee tästä mieleen joku Sotkamo, Vimpeli, Seinäjoki... Hyvin erikoista, että Eelian vanhemmat ottivat niin vaikeasti Eelian lesbouden. Kyse ei ilmeisesti ollut edes mistään uskovaisista tai lahkolaisista, joilta saattaa odottaa vaikka mitä.
Tulipahan luettua.
Varmaan ihan kelpo teos nuorelle, joka itse kamppailee sukupuolisen heräämisensä kanssa ja jos oma kaapista ulos tuleminen pelottaa. 

Yrsa Sigurðardóttir; Pyörre

Pidin enemmin "sarjan" ensimmäisestä osasta, eli Perimästä. Siinä poliisi Huldar ja lastensuojelun työntekijä Freyja olivat eloisampia ja inhimillisempiä. Tässä Pyörteessä mentiin vähän takapakkia. Harmi, olen ihan hulluna näihin islantilaissarjoihin. Sekä tv:ssä että kirjallisuudessa. Ja Islantiin muutenkin. Islannin kieli on maailman kauneinta musiikkia korville, se suunnattoman kaunis nuotti ja se miten r-kirjain äännetään ja miten islannissa on aivan omat sanat kaikille niille hömpötyksille, joissa suomalaiset ja muut pohjoismaalaiset käyttävät lainasanoja. Islannin kieli on kuulemma säilynyt melkein samanlaisena 1100 -luvulta ja on aivan omanlaisensa.

Kirjan takakannessa Freyjaa nimitetään Fridaksi, eli taas merkillinen nimisekaannus. En ymmärrä, miksi näin.
Kirjan kielessä oli myös monia muita erikoisia yksityiskohtia. Freyja kuvaili jotain asiaa kuttumaiseksi. Mielestäni tämä sana ei ole käännettävissä suomeksi mitenkään minkään muun maan kieleltä. Kuttumaisuus on niin "sisäpiirimäinen" suomalainen ilmaisu vittumaisuudelle. Islannissa se on ehkä jokin toinen, mutta kuttumaisuus ei tähän käy. Joku muukin vastaava kirjassa oli.

Ja taas on kirjassa koira, vaikka kirjoittaja ei selvästi ole koiraihmisiä. Hän pistää koiran murisemaan vastalauseen merkkinä silloin, kun omistaja ottaa askeleen koiran mielestä väärään suuntaan. Koira ei osaa näin monimutkaista syy-seuraus -kuvioita, että se voisi murisemalla saada ihmistä kulkemaan haluamaansa suuntaan.

Itse kirjan juoni oli kohtuullisen jouheva. Koululaisten aikakapselista paljastuu nimetön uhkaus: murhan kohteeksi valittujen ihmisten nimikirjaimia. Eikä se jää uhkaukseksi, sillä kylpypaljusta löytyy irtileikatut kädet. Islannissa moottorisahat eivät kai ole kovin yleisiä. Poliisit vakavissaan aikovat etsiä, kuka on ostanut moottorisahan. Kun ajatellaan Suomea, jossa joka talossa tai kesämökillä (no melkein ainakin) on moottorisaha, monissa useita ja vanhimmat varmaan jostain 50-luvulta peräisin...

Vaikka tämä nyt ei ihan huippudekkareihin yltänytkään, niin jos jatkoa seuraa: olen mukana.


tiistai 9. heinäkuuta 2019

Markku Ropponen; Kuhala ja jokimurhat

Ensimmäistä kertaa Kuhala -kirja, jossa yksityisetsivän alkoholinkäyttö sai sen verran huolestuttavia piirteitä, että alkoi vähän arveluttaa tuollainen. Nyt olisi syytä kiertää Haddington House -pullon korkki tiukemmin kiinni.
Kuhala törmää, tai paremminkin valuu rinteeseen kohdatakseen siellä kaksikin eri ruumista. Poliisi on jälleen kerran riemuissaan, kun Kuhala sotkeutuu kaikkiin murhiin, todistusaineistoihin ja rötöksiin. 
Ei parasta Kuhala-sarjaa. Mutta kirjan kieli oli jälleen riemastuttavaa. Kirjassa esiintyi sana tupsluurit. Tällä tarkoitettiin pikkuista viinahuikkaa. Minun isovanhempani käyttivät sanaa tupluurit, kun puhuttiin päiväunista ja itse muistan viljellä tätä sanaa arkikielessäni. Sillä saa monesti kuulijat hymyilemään. Samoin Aku Ankka -lehti tuntee tupluurit päiväunina. Tupsluurit on hauskan lähellä tätä. Kumpikin herkullisia vanhoja sanoja, joita toivottavasti ei unohdeta kokonaan. Toivon, että nämä vanhat sana jäävät elämään ja pitämään kieltä rikkaana.

Peter James; Kiistaton todiste

Tällä kertaa ei Roy Grace-sarjaa. Päähenkilönä on tutkiva journalisti Ross Hunter. Hän saa puhelun yliopiston taidehistorian professorilta, joka väittää, että hänellä on todisteet Jumalan olemassaolosta. Ross Hunter ei ole uskoa, mutta kiinnostuu asiasta ja suostuu tapaamaan professorin. Siitä lähtee käyntiin seikkailu, jossa on pieni hitu Da Vinci -koodia. Ross seuraa johtolankoja aina Egyptiin saakka ja saa haltuunsa esineitä, joiden väitetään olevan yli 2000 vuotta vanhoja...
Luin kirjan jännittyneenä siitä, mitä juoni tuo tullessaan. Se toi näppärän tarinan. Siinä kaikki. Nyt kun lukemisesta on kulunut jo viikko, pidän tarinaa koko ajan ohuempana ja ohuempana. Oli vähän kliseinen ja heppoinen ja todellakin: Da Vinci -koodi -kopio.
Kirja on ihan uusi, julkaistu vuonna 2019 ja sillä vastasin Helmet -haasteen kohtaan tänä vuonna julkaistusta kirjasta.

maanantai 1. heinäkuuta 2019

Yrsa Sigurðardóttir; Perimä

Lainasin kirjastosta ensin vahingossa Yrsan kirjan Pyörre, mutta sitten tajusin, että se onkin toinen osa tälle Perimästä alkavalle uudelle tutkijaparille; poliisin palveluksessa olevalle Huldarille ja lastensuojelun työntekijä Freyjalle. Onneksi Perimäkin löytyi sitten kirjastosta.
Tässä 7-vuotias tyttö joutuu silminnäkijäksi äitinsä murhalle. Perheenäidin murha ei jää ainoaksi, vaan sitä seuraa lisää raakoja murhia. Huldar ja Freyja, jotka ovat tavanneet toisensa jo aikaisemmin, joutuvat nyt tekemään töitä yhdessä, vaikka kumpaakaan ei aluksi kiinnosta työskennellä yhdessä. Heidän aikaisempi kohtaaminen on ollut hivenen erikoinen ja nolostuttava.
Kirjassa paneudutaan adoptioon, sukurasitukseen ja siihen, miten jollain tapaa vahingoittunut ihmismieli haluaa kostaa ja rangaista omasta mielestään kokemansa vääryydet.
Kirjassa oli raakoja ja julmia, vastenmielisiäkin kuvauksia, hyih. Silti kirja oli hyvä lukea. Ihan pari ensimmäistä kirjan lukua mietin, pystynkö millään taas oppimaan nämä kaikki eri henkilöt ja miten sekaisin niissä menen. Se oli turha luulo ja kirja sai pian minut koukkuun. Jopa niin, että lopussa olin ihan täpinöissäni enkä olisi halunnut laskea kirjaa käsistäni.

perjantai 28. kesäkuuta 2019

Petri Tamminen; Muistelmat

Kyllä oli muuten vaikea löytää kirjastosta alle 100-sivuista romaania, jos ei halua valita runokirjaa. Nyt löysin sellaisen! Petri Tammisen muistelmissa on vain 78 sivua. Ja sekin ilmavaa ja avointa. Pidin lyhyistä mietelmistä, muistoista vuosien takaa; helposta, rauhallisesta tahdista. Sen tuttuudesta. Tällaista meidän kaikkien elämä on. Tässä kaikki oleellinen. Jopa yllättävän tuttua, olisin voinut itse kirjoittaa näin.Tarvitsin alle 100-sivuisen opuksen vastaamaan Helmet-lukuhaasteen kohtaa numero 47.

Lee Child; Teksas palaa

Teksas palaa on Jack Reacher -sarjan kolmas kirja. Se sijoittuu nimensä mukaisesti Teksasiin ja yllättävän suuri osa oli Teksasin kuvailua. Se olikin kiva mauste kirjaan! Teksas ei ole ollut minulle mitään muuta kuin muinaisen Dallas -tv-sarjan tapahtumapaikka. Teksas on aivan valtava, maanteitä piisaa ja etäisyydet ovat ihan hillittömiä. Ja helle. 45 astetta. Että siitä vähän vertailukohdetta meille tänne Suomeen, jossa jotkut valittavat muutaman kerran kymmenessä vuodessa koettuun 30 asteeseen. Ja sitten rasismi. Teksasilla ja Meksikolla on yhteistä rajaa ja rajaselkkauksilta ei ole vältytty.
Jack Reacher saa eräänlaisen toimeksiannon Greerin perheen miniältä, joka pelkää vankilasta vapautuvaa pahoinpitelevää miestään.
Reacher -tutkielmassani on nyt menossa naiset numero 3. ja 4. Nelonen on lesbo, mutta se ei  estä Jackia huomioimasta tämän urheilurintaliivejä tai sitä, ettei tiukan t-paidan olla ole yhtään mitään (jälleen!).
Kirjan rasistiset valkoiset miehet nimittivät meksikolaisia pavunvetäjäksi. Voi että, kun tietäisin mikä termi tämä on ollut alkukielellä kirjoitetussa romaanissa Echo burning.


keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Hjorth & Rosenfeldt; Korkeampi oikeus

Mainio rikostarina sarjaraiskaaja-murhaajasta. Vanja Lithner, joka on vannonut ettei suostu enää tekemään töitä isäkseen paljastuneen Sebastian Bergmanin kanssa, joutuu sittenkin ratkomaan tämän kanssa samaa rikosta.
Raiskaaja on raiskannut naisia, joilla täytyy olla jokin yhteys, mutta kestää kauan ennen kuin se selviää. 
Billyn elämä menee nyt ihan alamäkeä, voisi sanoa melkein, että verkko kiristyy. Tästä ei hyvää seuraa. Jännityksellä ja kauhulla odotan sarjan seuraavaa kirjaa!
Ja voi miten inhottava ihminen Sebastian Bergman onkaan, hyi olkoon. Miten ilkeä joku voi olla omalla tyttärelleen... Toisaalta Vanjakin on ilkeä ja inhottava siinä, miten hän kohtelee vuosikymmeniä isänkorvikkeena toiminutta Valdemaria.

Indrek Hargla; Apteekkari Melchior ja pyövelin tytär

Apteekkari Melchior ja pyövelin tytär kertoo muistinsa menettäneen nuorukaisen mysteeristä. Pyövelin tytär näkee, kuinka nuori mies tapetaan ja hän lähtee juosten hakemaan apua. Mutta kun apu saapuu paikalle, uhri onkin kadonnut. Seuraavana päivänä löydetään muistinsa menettänyt ja hakattu nuorukainen ajelehtimasta kaupungin kaduilta. Hänet saatellaan luostarin hoiviin ja eri tahot yrittävät auttaa päänsä satuttanutta nuorukaista. Pyövelin tyttären rinnassa alkaa sykkiä kiihkeä sydän. Mutta miten käykään rakkaustarinan...
Apteekkari Melchior (ja lukija!) kokee kirjan lopussa yllätyksen, josta jonkinlaisia viitteitä kyllä annettiin jo kirjan takakannessa ja myös kirjan sivuilla. Nyt jäätiin melkoiseen cliffhangeriin.