torstai 24. syyskuuta 2020

Viveca Sten; Vallan varjoissa


 Tämä oli jo 7. osa Sandhamn -sarjaa. On jotenkin outoa, että jokseenkin samaa kaavaa käyttämällä saa näin monta dekkaria, jotka ovat laadukkaita ja vauhdikkaita ja lukijaystävällisiä. Tietenkin ne ovat epäuskottavia, eihän Sandhamnissa nyt tuollaista määrää murhia oikeasti voisi sattua ja miksi kaikki osuisi Nora Linden arkeen, mutta hui-hai! viihdettähän tämän on tarkoituskin olla.

Carsten Jonsson on ökyrikas riskisijoittaja, joka rakentaa hulppean loistohuvilan Sandhamniin. Hän ei noudata saaren perinteitä jokamiehenoikeuksista, rakennusoikeuksista ja menee vieläpä rakentamaan laiturinsakin osin naapurin puolelle. Tästä seuraa, ettei Carstenista oikein pidetä. Loistokkaiden tupaantuliaisten päätteeksi vierasmaja palaa tuhkaksi. Onko kateellinen naapuri syyllinen tuhopolttoon? Ja kuka on palaneista raunioista löytynyt ruumis?

Mutta siis nyt ihan oikeesti. Kirjan "pahiksen" nimi on Carsten Jonsson. Kirjan takakannessa on kyllä aika suuri munaus, sillä siellä Carsten Jonssonia nimitetään Carsten Larssoniksi. Miten tällaiset virheet pääsevät putkahtelemaan painettuun tekstiin? Kuka laatii takakansitekstin ja onko hän lukenut kirjaa ensinkään? Entä ne kaikki muut, joiden pitäisi tarkistaa tai lukea tuo teksti. Onko heistä kukaan edes lukenut kirjaa? Koko ketjussa ei ole kukaan huutanut peliä poikki tuossa vaiheessa. Ihmettelen suuresti.

tiistai 22. syyskuuta 2020

D. H. Lawrence; Lady Chatterleyn rakastaja


 Lady Chatterleyn rakastaja oli äärimmäisen tylsistyttävä ja mitäänsanomaton kirja. Olen lukenut tämän nuorena, tiedän sen, mutta en voi ymmärtää, miten muka olen jaksanut? Ja olenko oikeasti, koska en muistanut kirjasta mitään. Juonen tietysti, kaikkihan sen tietää, mutta aivan kuin olisin ensimmäistä kertaa tätä lukenut. Jos en olisi tarvinnut tätä Popsugar-haasteeseeni, jossa pitää lukea jokin kielletty kirja, niin en olisi koskenut Lady Chatterleyn rakastajaan pitkällä tikullakaan.

Kirja on ollut muinoin roisi tarina pornografisten ilmaisujen ja kielletyn avioliiton ulkopuolisen rakkauden vuoksi. Hohhoijaa. Kirjailija on selvästi vain halunnut kohahduttaa sen aikaista englantilaista luokkayhteiskuntaa ja saattaa kirjalliseen muotoon kliseisen "aatelisrouva rakastuu ja ajautuu seksisuhteeseen alempaan luokkaan kuuluvan miehen kanssa" -tarinan.

Ainoat pisteet ihanan koomiselle kielelle ja sen suomennokselle: "... ja matalan vatsansa ja phalloksen, joka nousi tummanpuhuvana ja kuuman näköisenä..." ... " - Miten outoa! hän sanoin verkalleen - Miten oudosti se seisoo! Niin isona! Ja niin tummana ja itsevarmana! Sellainenko se on?" 

Ja toinen aivan lumoava sana: pempunnuolenta. Nykypäivänä mielistelystä käytetään sanaa perseennuoleminen ja takapuolesta taas sanaa peppu. Mutta että pemppu! Muistan tuon sanan lapsuudestani, se on mielestäni lastenkieltä. Vähän niin kuin koira on hauva tuli on poppa. Tämä oli varmaan maailmankaikkeuden ainoa kirja, jossa sana pemppu esiintyy painettuna.

Onneksi se on nyt luettu. Ei enää koskaan. Kirjalla Popsugar 2020 -haasteen kohtaan: 39. Read a banned book during Banned Books Week


sunnuntai 20. syyskuuta 2020

Elizabeth Strout; Nimeni on Lucy Barton


 Kuuntelin tämän äänikirjana mökkimatkalla ja kirja oli niin lyhyt, että se loppui ennen kuin olin ehtinyt mökille. Poikkeuksellista. Todellinen pikkukirja siis, mutta äärettömän nautinnollinen. Tässä oli jotain mukaansatempaavaa taikaa, jonka ansiosta automatka meni kuin siivillä.

Kirjan päähenkilö Lucy makaa sairaalassa umpisuolenleikkauksen jälkeisten komplikaatioiden takia ja joutuu jäämään sinne useaksi viikoksi. Eräänä päivänä, kun hän herää, vuoteen vierellä istuu äiti, jota Lucy ei ole nähnyt vuosikausiin. Äiti ja tytär käyvät menneisyyttä läpi muistelmin. Perhe on ollut köyhä ja osaton ja sitä on leimannut välinpitämättömyys ja tunnekylmyys. Jännästi koin kuitenkin, ettei näistä aiheista kirjoitettu mitenkään rankasti, vaan kaikesta huolimatta lempeästi. Minua jäi häiritsemään, miksei äiti kysellyt koskaan mitään lapsenlapsistaan, miksei ottanut vastaan vastapuhelua, kun tytär soitti hädissään tai miksi tietyistä perheen henkilökohtaisista asioista ei puhuttu. Jotenkin se jäi kalvamaan.

Kirjasta opin uuden termin; kongregationalismi. Se on eräänlainen  seurakunnallinen järjestäytymisliike. Ihmettelin kovasti termiä, se piti googlettaa heti, kun pääsin koneelle.

Kiva kirja, vaikka vähän lyhyt. Mielelläni luen lisää Elizabeth Stroutilta.

lauantai 19. syyskuuta 2020

Ninni Schulman; Älä kerro kenellekään


 Kolmas Magdalena Hanson -sarjan dekkari käsitteli perheväkivaltaa. Tämä oli raskasta luettavaa. Olen joskus ajatellut, etten lue enää yhtään tällaisia tarinoita, mutta eihän nyt sarjaa voi kesken jättää ja kirja oli toki taas laadukasta tavaraa. Mutta huh-huh. Pistää taas kerran ihmettelemään, miten nämä naiset eivät lähde väkivaltaisesta suhteesta ajoissa.

Magdalena Hanson tekee lastensuojeluilmoituksen Svenssonien perheestä, mutta sosiaalityöntekijä ei saavu koskaan paikalle. Hän katoaa. Sitten metsästä löytyy verinen auto. Tuttavia, työkavereita ja sukulaisia haastatellaan. 

Kyllä oli taas niin jännittävä tarina, että oksat pois.

torstai 17. syyskuuta 2020

Maria Adolfsson; Myrskyvaroitus


 Myrskyvaroitus on Doggerland -sarjan kakkososa, jossa rikoskomisario Karen Eiken Hornby jatkaa murhatutkintojaan. Edellisen kirjan jäljiltä Karen on sairauslomalla, mutta joutuu töihin siitä ja joulunpyhistä huolimatta.  Doggerlandin pohjoisimmalla saarella, Noorössä, sattuu selittämätön kuolemantapaus. Ja murhaksihan se paljastuu. Kirjassa veivataan lautalla ees-taas ja tutustutaan Noorölaiseen viskitislaamoon, pelätään vähän moottoripyöräjengiä ja juonessa on vieläpä kauhistuttava perhehelvetti väkivalaisen aviomiehen muodossa. Osa henkilöistä on tuttuja edellisestä kirjasta, osa on uusia. Varsin elävän maailman Adolfsson on tästä Doggerlandista osannut luoda, todella hieno miljöö. Haluaisinpa melkein asua tuolla Doggerlandissa. Doggerlandin rahayksikkö ei muuten ole euro tai punta tai kruunu, vaan markka.

Edellisen kirjan jälkeen googletin Doggerlandin, sillä tämmöinen paikka on ihan oikeasti ollut! Ja nyt Adolfsson on synnyttänyt sen tähän päivään elävänä ja lumoavana saariryhmänä. Lainaus Wikipediasta: Doggerland oli jääkaudella ja jonkun aikaa sen jälkeenkin Pohjanmerellä sijainnut maa-alue, joka peittyi mannerjäätiköiden sulamisvesien alle noin 5200 eaa. Tämä kadonnut maa-alue on saanut nimensä Doggermatalikosta.[1] Ainakin osa Doggerlandista oli jäätöntä viime jääkauden kylmimpänä aikanakin


tiistai 15. syyskuuta 2020

Linda Olsson; Laulaisin sinulle lempeitä lauluja


 Että jaksavat ihmiset lipittää viiniä, ainakin kirjoissa. Tämä kirja oli minulle hieman pettymys. Ilmeisesti olen lukenut siitä kuitenkin hyviä arvosteluita, sillä miksikäs muuten tämä olisi lukulistoilleni päätynyt. Kirja kertoo kahdesta naisesta, jotka kohtaavat naapureina ja ystävystyvät. Nuorempi on Veronika, joka vuokraa talon kirjoittaakseen romaania sen rauhassa. Naapurissa asuu vanha Astrid, jota kyläläiset pitävät noitana.

Naisten ystävyys oli kyllä kaunista, mutta eipä siinä sitten muuta ollutkaan. Kirja eteni vuoroin nykyhetkessä, vuoroin kummankin naisen menneisyydessä. Kaikki oli aika tyhjänpäiväistä, Veronikan menneisyydessä ei ollut mitään kirjoittamisen arvoista ja Astridin menneisyyttä taas ei avattu tarpeeksi, jotta siitä olisi muodostunut tarinaa. Olen kyllä valmis kokeilemaan lisää Olssonia, tämähän oli vasta esikoisromaani ja laatu voi hyvinkin parantua jatkossa.

sunnuntai 13. syyskuuta 2020

Selja Ahava; Nainen joka rakasti hyönteisiä.


 Nainen joka rakasti hyönteisiä on hirveän kaunis maalauksellinen tarina Mariasta, joka rakastaa hyönteisiä. Kirjan päähenkilö haluaa heittää romukoppaan kaikki aikansa vaateet siitä, mitä lapsen, nuoren tytön, vaimon ja äidin kuuluu olla ja omistaa aikansa tutkimalla vain hyönteisiä. Tänä päivänä tällaista pidettäisiin jonkinlaisena as-diagnoosina. Tarina alkaa aina 1600 -luvusta ja jatkuu nykypäivään saakka. Haluaisin olla samanlainen, kuin Maria. Eikö meistä oikeastaan jokainen haluaisi omistautua täysin jollekin sellaiselle asialle, jota rakastaa koko maailmassa eniten!

Maria tutkii hyönteisten metamorfoosia, muodonmuutosta, aina munasta aikuiseksi. Oikeastaan hän ei ole itse kirjan päähenkilö, vaan sen osan saa luonto ja hyönteiset; munat, toukat, kotelot ja perhoset, sudenkorennot. Lopulta oikeastaan koko maailmankaikkeus.

Valloittavan kaunis tarina, joka sykähdytti sydäntä. 

Täytyy vielä mainita, että itse hieman pelkään ja kammoan niin perhosia kuin sudenkorentojakin. Ne ovat kaukaa kauniita, mutta läheltä niiden käppyräiset nivelikkäät jalat ovat lievästi vastenmielisiä ja lapsuudesta muistan, miten hyönteiset aina jäivät kiinni pörröiseen tukkaani ja räpistelivät kauhealla metelillä sotkeutuen vain lisää kiharoiden joukkoon. Silti pidän niistäkin yleisesti ottaen enemmin kuin ihmisistä. 


Helmet 2017 -haasteessa tämä käy minulla kohtaan: 29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, jota haluaisit oppia.


torstai 10. syyskuuta 2020

Timo Sandberg; Pöllön huuto


 Pöllön huuto oli perus-dekkari komisario Heittolan murhatutkimuksista. Tällä kertaa murhan uhreina ovat kaupunginjohtaja ja tämän salarakas, jotka ammutaan kaupungin vierasmajalla. Jollakin on jotain hampaankolossa. Onko kaupunginvaltuustossa tehty päätöksiä, jotka ovat saaneet kuntalaiset hermostumaan?

Heittolan ja poliisi-kollega Taru Lundin rakkaussuhdetta kuvailtiin niin, että siinä oli vähän too much information. Mutta kyllä tämä oli mukava, suoraviivainen, nopealukuinen dekkari, mutta ei ihan parasta Heittola-sarjaa.

tiistai 8. syyskuuta 2020

Sofie Sarenbrant; Kerjäläinen


 Rikospoliisi Emma Sköldistä kertova sarja jäi edellisessä Osasto 73 -romaanissa niin kihelmöivään kohtaan, että nyt oli pakko hyökätä tämän seuraavan osan kimppuun heti kun mahdollista. Tosin lukija osaa kyllä arvata, mitä on tapahtunut ja miten tarina jatkuu...

Edellisessä kirjassa sairaalassa maannut Emma Sköld tukahdutettiin tyynyllä ja tämä uusi osa alkaa muistotilaisuudesta. Emman perhe joutuu punomaan melkoisen juonen saattaakseen kerjäläismurhia tehtailleen ryhmän edesvastuuseen. Lennokasta ja hivenen epäuskottavaa, mutta mainiota jännitystä taas kerran. Pidin ehkä edellisestä osasta hieman enemmin, vaikka ei tässäkään mitään vikaa ollut. Onneksi nyt jäätiin tilanteeseen, jota ei voi kuvailla kismittäväksi cliffhangeriksi, kuten edellisen kirjan jälkeen. 

Ja kyllä osaavatkin kirjan kannet olla kauniita! Tämän sarjan kansikuvat veisivät voiton "paras kansi koskaan" -kisassa.

sunnuntai 6. syyskuuta 2020

Kaari Utrio; Oppinut neiti




 Sofie Malmin ja Christian Hackfeltin säätyjä uhmaava herttainen ja makea rakkaustarina. Kirja on Kaari Utrion 31. romaani ja mielestäni nyt ensimmäistä kertaa käydään Lapissa! Mikä mieletön poikkeus kaikkien aikaisempien kaupunkien ja maiden sarjaan. Kirja oli hurmaava, kuin sydämelle hyvää tekevää herkkua. Romantiikkaa ja kihelmöivää jännitystä, saako rakastunut pari toisensa =). Ihmettelen todella, miksei näistä ole tehty elokuvia. Meillä olisi tällainen uskomaton melkein pohjaton lähde epookkielokuvien pohjaksi. En tarkoita niitä Utrion alkupään tuotannon vakavia ja usein aika raadollisia enemmin keskiaikaan sijoittuvia romaaneita. Niistä voisi herkästi tulla hieman tahattoman koomisia (tosin suurella rahalla niistäkin saisi aarteita; ajatellaan vaikka Umberto Econ romaanista tehtyä Ruusun nimi tv-sarjaa, uuh...!). Vaan tarkoitan näitä uudempaan aikaan sijoittuvia herttaisen romanttisia tarinoita. Voi mitä ihania silmänkarkki pukudraamoja näistä tulisi! Missä meidän kaikki suomalaiset historia-sarjat ja elokuvat ovat?? Sairaalasarjoja (Syke) ja poliisisarjoja (Roba) ja nykyaikaan sijoittuvia sukudraamoja (Metsolat) kyllä tehdään. Mutta missä ovat jo 30-60 -luvuilla tehtyjen Tauno Palon historiallisten (Rosvo-Roope, Kaivopuiston kaunis Regina) historia-elokuvien manttelinperijät. 

Sen verran vielä pitää Oppineesta neidistä mainita, että aivan loppu oli minulle pettymys. Koko kirjan ajan lopulle pedattiin ihanaa loppuhuipennusta, jossa pahaa kylväneet ja kopeat hahmot saisivat nenilleen... ja se jäi lopulta kuitenkin puolitiehen. Olisin halunnut enemmin herkkua sinne.