torstai 31. lokakuuta 2024

Blogin kuvat

Koska Photobucketin ominaisuus jakaa kuvia ulkopuolisille saiteille on muuttunut kaistanleveydeltään rajoitetuksi (vai peräti maksulliseksi?), suurin osa vanhoista kirjakuvista on kadonnut tästä blogista. En usko, että lisään kuvia uudestaan, koska siinä olisi aivan hirveä homma. Kirjablogini toimii lähinnä lukutilastona ja muistiinpanoina itselleni eikä täällä varmaan kauheasti mieltään pahoittavia vierailijoita käy. Annan siis asian olla. Niin muuten, kommentit ovat kyllä ihania, eli kiva kun aina joskus joku käy. Itse vierailen säännöllisesti muissa kirjablogeissa etsimässä kirjavinkkejä, vaikka harvemmin mitään kommentoin. Jatketaan lukemista.

lauantai 25. toukokuuta 2019

Amy Tan; Ilon ja onnen tarinat

Tästäkin kirjasta minulle tuli mieleen, että jotain tuttua oli. Että olisinko lukenut aikaisemmin...? Kirja on kuitenkin jo vuodelta 1989, eli siinä ajassa toki ehtii unohtamaan paljon.
No, etsin Helmet -haasteeseen rodullistettua kirjailijaa ja kun en oikein ymmärtänyt, mitä rodullistetulla tarkoitetaan, niin turvauduin taas muiden kokoamaan vihjelistaukseen rodullistetuista kirjailijoista. Mikään ei minua oikein kiinnostanut, ei edes tämä Amy Tan. Pitkin hampain lähdin lukemaan, mutta totesinkin tämän sitten ihan kelpo tarinaksi. Oli ainakin erilainen.
Ilon ja onnen tarinat kertoo neljästä kiinalaisesta äidistä ja heidän amerikkalaisista tyttäristään. On jos jonkinlaista kulttuurien yhteentörmäystä ja erilaisten tapojen yhteensovittamisen vaikeutta. 
Mitä erikoisesti pohdin: kiinalaiset äidit tuntuivat olevan pahoja. Siis nimenomaan sana paha on se, jota tarkoitan. He kohtelivat tyttäriään ilkeästi, halveksien ja tunteettomasti. Ei siis tietenkään pelkästään, olihan mainittu myös tyttäriensä perään itkeviä äitejä ja suuri osa kertoi siitä, miten äidit haluavat tyttärilleen parempaa ja helpompaa tulevaisuutta. Mutta jonkinlainen kalsa pohjavire kuulsi läpi näiden äitien ja tyttärien suhteissa. Miksiköhän kirjasta nousi sellainen tunne.

torstai 23. toukokuuta 2019

Markku Ropponen; Kuhala ja vanginvartijan mandoliini

Kuhala ja vanginvartijan mandoliini on 10. Kuhala-sarjan kirja. Näitä sitä vaan jaksaa lukea näköjään ihan määrättömästi. Koska ei ole väliä, vaikka juoni toistaisi vähän itseään. Tätä hauskasti kirjoitettua tekstiä pitää vaan saada lukea ja lukea... vaikka ikuisesti, vaikka ei mitään päätöstä sille olisikaan.
Tässä kirjassa Kuhala asuu taas Jyväskylässä, Mustankorkeassa, kaatopaikan tuntumassa =). Kuhalan ja Hippu-koiran kotoisan idyllin katkaisee puhelu, jonka mukaan Kuhalan talon sokkeliin on piilotettu pommi ja hänellä on 20 minuuttia aikaa löytää se. Jollain on nyt oikeasti jotain hampaankolossa.
Ja vaikka Kuhala on kuinka päättänyt olla ottamatta vastaan yhtään uutta toimeksiantoa, niin jotenkin kummasti taas kerran joudutaan maakuntamatkailulle murhaajan perään.
Ropposen kieli ja sanat ovat ehdottomasti ihan parasta. En voi olla hykertelemättä tälle herkulliselle sanalle: käpsehtiä. Note to myself: käytä sanaa käpsehtiä, heti kun mahdollista!

maanantai 20. toukokuuta 2019

Anne B. Ragde; Elämänrakentajat

Tämä ei voi jäädä tähän. Elämänrakentajat on ihanan Berliininpoppelit -sarjan viides osa. Mielestäni parempi, kuin edellinen Perintötila. Tässä Torunn on ottanut haltuun Neshovin sukutilan ja työskentelee Margidon hautaustoimistossa. Vanha isäntä Tormod, joka ei oikeasti ollutkaan isäntä - tai ainakaan isä, vaikka sellaisena häntä virallisesti pidetään - asuu palvelukodissa tyytyväisenä. Homopariskunta Erlend ja Krumme kunnostavat Tanskassa luksushuvilaa, jonka ruokasalin lattia tuodaan italialaisesta vanhasta luostarista. Herkullista, lämmintä ja herttaista sukutarinaa jälleen.
Suurin huomio annetaan tällä kertaa vanhalle Tormodille. Kaipaisin vielä lisää selitystä ja kaivelua Tormodin menneisyyteen. Mitä tapahtui muinoin hänelle ja saksalaisrakastetulle, minkälaista oli elämä Neshovissa, kun Tormodin pojat olivatkin oikeasti hänen veljiään. Kuinka Tormod saattoi kestää oman isänsä halveksintaa ja syrjintää. Miltä hänestä tuntui!?
Opin kirjasta yhden uuden asian. Bautakivi. En tiennyt sellaista olevan olemassakaan. Kyseessä on muinaisten Pohjolan asukkaiden hautakivi, jossa ei ole kirjoitusta. Tällä kertaa bautakivessä oli kirjoitus, mutta se oli Tormodin isän ilkeä vitsi.
Mutta siis, tähän täytyy tulla jatkoa, koska taaskaan tarinaa ei saatu päätökseen =). Torunn on edelleen jotenkin hukassa. Toisaalta Ragde on niin omalaatuisensa kirjoittaja, että ehkä hänen ei ole tarkoituskaan saattaa kaikkia romaanihenkilöitään johonkin auvoiseen "ja he elivät elämänsä onnellisina loppuun asti " -päätepysäkkiin.

sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Hjorth & Rosenfeldt; Hylätyt

Murhaaja on sitä mieltä, että nykyaika suosii bimboja idiootteja, joilla ei ole enää yleissivistys hanskassa. Tosi-tv -tyttelit ja bloggaajat ansioituvat, syyttä. Kukaan ei enää tiedä, minkä nimisellä aluksella Kolumbus purjehti Amerikkaan (tiesin yhden kolmesta!), mikä on fosforin kemiallinen (tiesin) merkki tai mihin heimoon ahma kuuluu (en tiennyt =)). Hylätyn koepaperin saanut menettää myös henkensä. Murhattuja löytyy useita.
Sebastian Bergman on taas tiiviisti mukana Torkelin, Billyn, Ursulan ja Vanjan tiimissä. Ja sekoilee omassa elämässään, kuten tähänkin asti.
Tässä kirjassa oli melko paljon tiimin sisäistä dynamiikkaa. Oikeastaan Torkel on ainoa, joka on vielä puhdas pulmunen. Kaikissa muissa on jotain vastenmielistä ja ikäviä luonteenpiirteitä. Heistä ei voi varauksetta pitää, toisia jopa inhoaa. Dekkarin juoni on joka tapauksessa oikein vetävä.

keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Indrek Hargla; Apteekkari Melchior ja Rataskaivonkadun kummitus

Apteekkari Melchior ja Rataskaivonkadun kummitus -kirjassa ollaan menty kymmenen vuotta eteenpäin Melchiorin edellisestä seikkailusta. Yhtä jännä arvoitus on tässäkin tarinassa. Pidän kovasti näissä esiintyvästä hienovaraisesta ja kiusoittelevasta huumorista. Sopii mainiosti 1400-luvun Tallinnaan. Aikaan, jolloin kaupunkeja asuttivat kunnianarvoisat porvarit, munkit, nunnat, käsityöläiset, portot ja kaupunginraadin jäsenet. Unohtamatta mukavaa apteekkaria, joka sekoitti apteekkisnapsit ja leipoi kardemummakeksit sisään poikkeaville asiakkaille.
Nyt arvoitus koskee kummitusta, jonka nähtyään kuolee. Uteliaana miehenä Melchior kuuntelee kaupunkilaisten juorut ja lopulta laskee yhteen yksi ynnä yksi. Vähitellen arvoitus ratkeaa.
Melchiorit ovat ihan parasta ja viihdyttävintä dekkaria!

maanantai 13. toukokuuta 2019

Stefan Merril Block; Unohdettujen tarinoiden kirja

Unohdettujen tarinoiden kirja oli mukaansatempaava tarina perheestä, jossa kulkee perinnöllisenä eräs Alzheimerintaudin variantti. Sellainen, johon sairastutaan jo nuorena. Kirjassa lopussa mainitaan, että tämä variantti juuri tällaisena on mielikuvituksen tuotetta, vaikka oikeasti erilaisia variantteja onkin paljon.
Seth Wallerin äiti sairastuu jo alle 40-vuotiaana Alzheimerin tautiin eikä pian tunne aviomiestään, poikaansa eikä edes itseään. Sama tapahtuu menneisyydessä Haggordin perheen äidille. Seth haluaa lähteä etsimään sukunsa historiaa ja tutkia tarkemmin taudin periytymistä.
Kirjassa on kiehtovia kuvauksia itsensä kadottavista henkilöistä ja näiden omaisista ja jälkeläisistä, jotka haluavat tietoa ja joita sairaus oikeasti koettelee paljon pahemmin, kuin muistisairasta itseään. 
Pidin kirjasta enemmin, kuin aluksi uskoinkaan. Muistin taas (sic!), että minun on jo pitkään pitänyt etsiä romaaneita vanhuudenhöppänöistä ihmisistä, ne tarinat ovat niin kutkuttavan karmivia, huvittavia, surullisia ja päätähuimaavia. Ja melkein jokainen meistä joutuu joskus kosketuksiin asian kanssa.
Helmet -haasteessa valitsin tämän kohtaan 24. Sokkona hyllystä valittu kirja. 

Edit// voi hyvät hyssykät - minähän luin tämän kirjan nyt toistamiseen. Onkohan tällä nyt joku suurempi tarkoitus, että juuri muistihäiriöstä kertovan kirjan kohdalla unohdan lukeneeni sen jo aiemmin. Nimittäin vuonna 2012, seitsemän vuotta sitten. Ei muuten kertaakaan vaikuttanut yhtään tutulta. Pitäisikö olla huolissaan.

lauantai 11. toukokuuta 2019

A. S. Byatt; Ragnarök - Jumalten tuho

Jäin kovasti miettimään, miksi tämä kirjan on kirjoitettu ja antaako tämä kenellekään yhtään mitään. Ehkä. En voi tietää. Minä en saanut tästä yhtään mitään. En pitänyt kirjasta.
Kehyskertomuksena on laiha lapsi, joka viedään sotaevakkoon maaseudulle. Laihan lapsen isä on lentäjä ja laiha lapsi on varma, että ei näe isää enää koskaan. Maaseudun rauhassa laiha lapsi tutustuu teokseen Asgård ja jumalat. Hän uppoutuu taianomaiseen mytologiaan. Kirja kertoo Asgårdin muinaisista myyteistä. Laiha lapsi on vain sivuhenkilö.
Myytit hirviöistä, jumalista ja puolijumalista, elämänpuu Yggdrasilista ja alkumerestä ovat kiehtovia, mutta ne olisi kiva lukea ihan aitona versiona, eikä "kirja, joka kertoo kirjasta" -tyyliin.
Sainpahan tästä täytettyä Helmet -haasteen kohdan 27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja. Se oli myös syy, miksi tämän lainasin.

perjantai 10. toukokuuta 2019

Harlan Coben; Kadonneet

Harlan Coben on kyllä aivan juonen keksimisen taituri! Niin ovelia jippoja hän käyttää näissä jännäreissään. Kaikista en ole tykännyt ihan hullun lailla, mutta suurin osa on ollut aivan huippuja. Niin tämäkin. Päähenkilö Paul Copeland on piirikunnansyyttäjä, joka toimi nuoruudessaan kesäleirillä valvojana. Leirillä tapahtui tragedia, jossa neljä nuorta katosi; kaksi murhattiin ja kahta ei ole löydetty koskaan. Toinen heistä on Paulin sisko ja toinen on Gil Perez. Nyt vuosikymmeniä myöhemmin murhattuna löytyy salanimeä käyttänyt mies, jonka Paul tunnistaa Gil Pereziksi. Mitä ihmettä on voinut tapahtua, ja onko Paulin siskokin elossa?
Hyvin jännittävällä juonella varustettu kiehtova dekkari siis. Ja kyllä, osittain jossain vaiheessa kirjaa osasi jo epäillä, mitä on mahdollisesti tapahtunut, mutta se ei haitannut eikä juonelta pudonnut pohja pois. Päinvastoin. Olipas jännä tarina.


torstai 9. toukokuuta 2019

Markku Ropponen; Kuhala ja kevään ensi ruumis

Kun aloittelin tätä Kuhalaa, tuli hetkellinen black out; onko jokin sarjan osa jäänyt välistä? Niin erikoista kuului yksityisetsivä Otto Kuhalalle. Isoja asioita on tapahtunut sitten viime kirjan. Tässä osassa joudumme jättämään hyvästit kumikirahvia uskollisesti riepotelleelle Jerille. Requiescat in pace. Ja muitakin suuria muutoksia on tapahtunut.
En myöskään muista, että missään muussa Kuhalassa olisi tullut näin monta ruumista ja näin monta asetta joutunut Kuhalan haltuun. Tässä kävi vähän niin, että minne ikinä Kuhala menikin, niin johan siellä oli ruumis. Samaa toki on ollut havaittavissa aikaisemmissakin kirjoissa, mutta tässä vielä entistä enemmän.
Kevään ensimmäinen ruumis kuuluu peräkammarin pojalle Redille ja sen Kuhala löytää vanhasta mökkipahasesta pienellä saarella. Ja vaikka Kuhala ei halua tutkia rikosjuttua, niin jotenkin tapahtumat imaisevat hänet väkisinkin mukaansa.
Pidin tästä yhtä paljon kuin kaikista sarjan aikaisemmistakin osista. 

Kävin muuten viime viikolla metsässä koiralenkillä ja olin astua siellä viime vuotisten lehtien seassa lojuneen Haddington House -viskipullon päälle. En voinut olla naurahtamatta (niin paljon kuin luontoon heitetty pullo minua risookin) - olikohan Otto Kuhala ollut paikalla puteleineen...