maanantai 13. maaliskuuta 2017

Sirpa Tabet; Varjomies




Tämä on ensimmäinen lukemani Sirpa Tabetin romaani, enkä oikein tiennyt mitä odottaa. Ehkä odotin jotain vähän vakavampaa ja syvempää tekelestä. Tabet on sentään kirjoittanut paljon suosittuja romaaneja. Siksi tuli vähän yllätyksenä, miten heppoinen rakennelma Varjomies oli. Kevyt jännäri, joka ei todellakaan kestä tarkempaa tutkiskelua. Mutta samalla hyvin helppolukuinen ja viihdyttävä, jos ei anna keveyden häiritä.
Leeni on yksinhuoltajaäiti, jonka luokse saapuu mies tekemään tarjouksen. Saat rahaa niin paljon, että voit tehdä elämälläsi mitä haluat, kunhan matkustat muutaman viikon turistimatkalle Etelään. Leeni tekee tämän ja palatessaan kotiin hänet pysäytetään lentoasemalla: Leenin koti on poltettu. Eikä pelkästään koti, vaan talostä löytyy myös palanut vainaja. Tästä lähdetään.No kuinka ollakaan; Leeni on vaikeuksissa.
Ärsytti miten Leeni oli sokea rahanahneudessaan. Hän ajeli taksilla, osteli vaatteita itselleen ja leluja tyttärelleen. No, jos minä olisin ollut Leeni, niin en olisi kyllä pistänyt haisemaan noin paljon. Siis vaatteita ja televisioita, elokuvia, taksimatkoja..? Ihan meni nyt rahat hukkaan. Leeni on tyhjäpää viaton idiootti ja valitettavasti tyhmä kuin saapas.
Mutta kuten arvata saattaa, niin eihän tällaisesta vilunkipelistä seuraa kuin harmia. Voi sinua tyhmää Leeniä.

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Virpi Hämeen-Anttila; Päivänseisaus


No nyt oli näppärä lukuromaani. Aikaisemmin olen lukenut Hämeen-Anttilalta kaksi teosta; Railon ja Muistan sinut Amandan. Päivänseisaus oli ihan toiselta planeetalta. Paljon vakavampi ja syvempi. Suorastaan sivistynyt lukukokemus. Kirjoittajan hyvä sivistystaso näkyy tässä, mutta ei niinkään noissa kahdessa aikaisemmassa. En tiedä olenko valinnut sitten aikaisemmin vääriä hämeenanttiloita, mutta olihan tässä aivan mieletön tasoero. Täytyy jatkaa ko. kirjailijaan tutustumista.
Erikoista plussaa miljöölle; kirjassa matkustetaan Hamina-Helsinki –linja-autossa ja liikutaan Kotkassa. Hyvä hyvä. En tiedä vaikuttaako se juuri katteettomasti ja väärin perustein suureen lukunautintooni. Vai miksi pidin juuri tästä Hämeen-Anttilasta niin paljon, vaikka muissa blogeissa tämä nimenomaan on ollut vähemmin pidetty. Lukkarinrakkautta? Tai ehkä vain en vielä tiedä tarpeeksi kirjailijan muista romaaneista.

Kirjan päähenkilöitä ovat Paula ja Erik, kaksi kauan sitten toisensa tuntenutta aikuista, jotka kohtaavat sattumalta linja-autossa. Erik on tullut Suomeen Englannista hoitamaan isänsä hautajaisia ja Paula on eronnut konserttiviulisti. Tämä musiikkipuoli jäi kyllä minulta vähän oman sivistystasoni ulkopuolelle. Vaikka juuri klassinen musiikki on lähes ainoata, josta pidän, niin en tunne sitä lainkaan enkä pysty sisäistämään musiikillisia asioita tai termejä. Mutta se ei haitannut.
Paulalla ja Erikillä on oman elämänsä painot matkassaan ja he ovat kuin kaksi laivaa, jotka kohtaavat avomerellä. No joo, pääsinpäs sanomaan tämän ihanan kliseen kerrankin!
Kirjan kansikin on kaunis kuin kuva. Mikä se onkin.


Anna Jansson; Vääriin käsiin



Huiii, tämä sivusi aika karmeita tapahtumia. Vääriin käsiin sisälsi väkivaltaa ja pedofiliaa, joka tuntuu olevan nyt niin päivän sana. Aihe ei kyllä hyökynyt sieltä lukijan silmille niin törkyisenä ja kuvottavana, että se olisi vaikeuttanut lukemista. Ennemminkin kirjan nykyhetkessä palattiin muistoihin vuosien taakse tähän kaikkeen ikävään. Ehdottomasti hyvä lukukokemus, vaikka näitä iljettäviä tapauksia vähän käsiteltiinkin.
Murhatuksi joutuu vanha mies, koulukuvaaja. Myös muita vanhuksia pahoinpidellään ja tapahtuma videoidaan. Syrjäytynyt nörttipoika Hugo kokee myös väkivaltaa ja katoaa lautalla.
Voi tuota menneisyyden taakkaa, sieltä kumpuaa niin paljon kaikkea pahaa painolastia.