torstai 31. lokakuuta 2024

Blogin kuvat

Koska Photobucketin ominaisuus jakaa kuvia ulkopuolisille saiteille on muuttunut maksulliseksi, suurin osa vanhoista kirjakuvista on kadonnut tästä blogista. En usko, että lisään kuvia uudestaan, koska siinä olisi aivan hirveä homma. Kirjablogini toimii lähinnä lukutilastona ja muistiinpanoina itselleni eikä täällä varmaan kauheasti mieltään pahoittavia vierailijoita käy. Annan siis asian olla. Niin muuten, kommentit ovat kyllä ihania, eli kiva kun aina joskus joku käy. Itse vierailen säännöllisesti muissa kirjablogeissa etsimässä kirjavinkkejä, vaikka harvemmin mitään kommentoin. Jatketaan lukemista.

tiistai 10. lokakuuta 2017

Jussi Adler-Olsen; Tapaus 64

Carl Mørckin johtama osasto Q saa tutkittavakseen vanhan tapauksen, jonka jäljet johtavat äärioikeistolaiseen puolueeseen. Kymmeniä vuosia sitten katosi useita ihmisiä, joilla tuntuu olevan osittain jotain tekemistä keskenään ja tämän puolueen kanssa. Menneisyydessä on harjoitettu epäkelvon aineksen pakkosterilisaatiota, holtittomasti käyttäytyvien nuorten tyttöjen pakkoabortteja ja näiden sulkemista laitoksiin.
Nete Hermanson on yksi tällainen tapaus.
Neten elämä on kuvattu mielenkiintoisella tavalla traagiseksi ja monen yhteensattuman kautta melkein katastrofiksi. Miten näin onkaan saattanut tapahtua…
Vähän ihmeellinen kirja taas. Hyvä kyllä, erittäin jännittävä ja koukuttava trilleri. Osasto Q:n dynamiikka on sen sijaan jostain ihan toiselta planeetalta. Onhan tämä varmasti kieli poskessa kirjoitettua, onhan? Ei näin epäaitoja käyttäytymismalleja voisi oikeasti tapahtua. Melkein yhtä absurdia, kuin  Jonas Jonassonin Satavuotias, joka karkasi ikkunasta ja katosi –romaanissa. Yhtä artopaasilinnamaista meininkiä. En ihan varauksettomasti pidä siitä romaanissa, jonka oletan olevan asiallinen dekkari. Niin ja ne ripulikohtauskuvaukset nyt ei myöskään oikein istu. Minun romaanihenkilöni eivät käy vessassa, paitsi korkeintaan etsimässä peilikaapista paljon paljastavia huumelääkkeitä, hammasharjoja, pestyä verta tai löytämässä kylpyammeista ranteensa auki viiltäneitä vainajia.
Mutta trillerinä niin hyvä, että ehdottomasti nautin tämän lukemisesta.

perjantai 22. syyskuuta 2017

Nora Roberts; Valehtelija

Kun Shelbyn aviomies kuolee veneilyonnettomuudessa, Shelby saa niskoilleen karmivat velat. Asunnosta ei ole kuin velkaa, kaikki kalliit huonekalut on ostettu velaksi. Richard on tuhlannut suuria summia ylellisiin vaatteisiin, koruihin ja lomamatkoihin. Kaiken aikaa Shelby on luullut, että yltäkylläinen elämäntapa on tulosta Richardin vaurastumisesta liike-elämässä. Vaan korut eivät olekaan aitoja ja kaikesta on vain velkaa. Pian paljastuu muitakin seikkoja, jotka todistavat, että kaikki onkin ollut vain jonkinlaista kulissia. Hyvin jännittävä alku!

Shelby yrittää saada hulppean talon myyntiin ja lähtee tyttärineen lapsuudenkotiinsa Tennesseehen nuolemaan haavojaan. Elämä siellä on herttaista ja kaikki on niin makeaa, että tässä kohtaa vähän alkaa karmia =). Mutta tekeehän se sielulle hyvää lukea tällaisesta suloisen siirappisesta *pusi pusi* perhe-elämästä. Sitä Shelby tarvitseekin, sillä hänen kannoillaan on epämääräinen seuraaja ja monta vaaraa onpi eessä.

Tietenkin Shelby kohtaa myös sen *pusi pusi* miehen, joka on tietenkin komea ja taitava rakennusmies. Shelbyn veli on tietenkin poliisi ja äiti ja mummi (ja lapset ja kummi…) kaikki *pusi pusi* herttaisia kauneushoitolan työntekijöitä ja omistajia. Ja niin ihania ja suloisia ihmisiä, kuin olla vain saattaa. Kaikki on niin ihanan makeaa, että tämä oli melkein poikkeuksellista jo Robertsillekin =). Sitä pystyi vain lukemaan mykistyneenä.

Tarina oli kuitenkin aivan huiman jännittävä. Kyllä näitä mielellään lukee. Kunhan ei enää ikinä sellaista kuin hääsarja...

Eppu Nuotio; Musta




Nyt pääsin Eppu Nuotion ensimmäiseen Pii Marin –kirjaan, kun olin jo aikaisemmin lukenut sieltä jonkun välistä. Musta oli mukava nopealukuinen jännäri ja tästä on hyvä sitten jatkaa sarja loppuun.

Pii Marinin mystinen syntyperäkin nyt sitten paljastui minulle, kun siellä sarjan keskivaiheesta aloittaessani tämä jäi vähän auki. Eli Pii on suomalainen mustaihoinen tv-toimittaja, joka on yleisen painostuksen voimasta siirretty maakuntatoimitukseen (mihin, tämä ei tainnut selvitä?).

Iso osa kirjasta on toimituksen keskinäistä ihmissuhdekuviota. Piin suhde kollegoihin ja pomoihin oli jotenkin erikoinen. Tavallaan Pii nöyristeli, osittain piti päänsä ylpeänä pystyssä. Jotain vähän erikoista työpaikka-dynamiikkaa, josta ei oikein saanut selvää. Kirjassa on vähän myös rasismin pelkoa, ei niinkään itse rasismia. Varmaan ihan sopiva annos tähän kirjaan. 

Muuta pelkoa on sitten vähän enemmän. Tapaushan on viimeisillään raskanaa olevan naispapin murha. Murhaajan muistan, mutta motiivi, hm, unohdin sen jo?