tiistai 31. maaliskuuta 2020

Eva Frantz; Kahdeksas neito

Eva Frantz on uusi tuttavuus minulle, vaikka tämä olikin Anna Glad -sarjan toinen osa. Luen ensimmäisen kirjan, jahka saan sen käsiini. Kahdeksas neito on saanut Vuoden johtolanka 2019 -palkinnon. Siksi tästä kirjasta kiinnostuinkin.
Kirjan alussa avannosta löydetään kuollut nainen; valokuvauskurssin opettaja Boel. Anna Glad ja poliisitiimi saa tutkittavakseen murhatutkinnan, jonka lähteet ovat menneisyydessä, Lucia-kulkueeseen osallistuneiden tyttöjen tapauksessa. 
Tämä oli keskikiva dekkari, jossa oli muutamia kirjoitusvirheitä ja yhdessä kohtauksessa nimet olivat menneet sekaisin. Siellä täällä dialogi oli vaivaannuttavan naiivia. Kaikki muu oli ihan ok.


Kirja sopii Popsugar 2020 -haasteessa kohtaan: 
23. A book that won an award in 2019

maanantai 30. maaliskuuta 2020

Kjell Westö; Kangastus 38

Yleensä pidän näistä historiallisista Suomen kuvauksista, sota-ajoilta tai muiltakin, ja tämäkin oli ihan mukava. Mutta ei sentään kiehtova. Ajankuva oli mainio. Minä ja Westö emme ole vielä oikein väleissä, tämä oli tosin vasta toinen lukemani kirja häneltä. Varmaan jatkan vielä tutustumista joskus jatkossa.

Kirjan päähenkilö on rouva Matilda Wiik, joka toimii Claes Thunen asianajotoimistossa konttoristina. Thunen luona käy asiakkaiden lisäksi Keskiviikkokerhoksi nimetty kaveriporukka. Rouva Wiik tunnistaa yhden näistä miehistä, se liittyy hänen menneisyyteensä. Muuten hän on salannut koko menneisyytensä niin Thunelta kuin muiltakin. Lukijalle vaiettu menneisyys selviää pikkuhiljaa. 

Hyvin erikoista kirjassa oli aivan vallattomat pilkkusäännöt. Jossain puolessa välissä aloin kiinnittää siihen niin kovasti huomiota, että saatoin välillä lukea koko aukeaman tajuamatta tarinasta mitään:
"Siellä oli punainen lippu joka paukahteli tuulessa". Lauseesta puuttuu pilkku ennen joka -sanalla alkavaa sivulausetta. Eikä pilkku puuttunut vain kerran tai pari, vaan tällaisia kohtia oli paljon.



Kirjalla vastaan Helmet 2020 -haasteen kohtaan: 
37. Ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa

sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Hiro Arikawa; Matkakissan muistelmat

Matkakissan muistelmat oli erikoinen, omituinen, lyhyt ja lämminhenkinen kissan ja tämän omistajan tarina. Se alkaa siitä, kun mies löytää auton alle jääneen kulkukissan ja päättyy siihen, kun tuttavukset lopulta eroavat. Väliin mahtuu yhteinen matka Japanin kaupungeissa ja maanteillä. Välillä pysähdytään miehen lapsuudentuttaville kyläilemään ja muistelemaan mennyttä, elämään menneessä. Vaikka mies yrittää etsiä samalla uutta kotia kissalleen, Nanalle, yhteenkään näistä perheistä kissa ei jää. Niinpä matka jatkuu yhdessä kohti seuraavaa etappia. 
Alkuosan kirjaa en ollut kauhean ihastunut. Menin tavattoman sekaisin näistä japanilaisista nimistä, varsinkin kun samaa ihmisitä saatettiin välillä kutsua suku- ja välillä etunimellä. Eikä ihmisiä edes esiintynyt koko kirjassa kovin montaa! Mutta sitten päätin, etten anna sen häiritä; on oikeasti ihan sama kuka kukin oli, kunhan luin. Lopussa oli kaunista vähän runollista taiteellisuutta, siitä pidin niin paljon, että muuten aika vaatimaton tarina parani heti vähintään puolella. Pelkästään sen takia kirja kannatti lukea.
Tämä oli jotenkin vähän kansantarumainen ja hivenen lastenkirjan tyyppinen. Vai onko tämä ihan lastenkirja? Luin kirjan sähköisenä e-kirjana ellibs -palvelusta, joten en tiedä miten tämä luokitellaan. On muuten vallattoman huono sovellus, esim. nettiselaimella lukiessa ei voi seurata sivunumeroita lainkaan ja kirjanmerkkejä en saanut tallentumaan. Kännykällä ei ole näitä ongelmia, mutta siinä taas yhdelle "sivulle" eli näytölle tulee ainoastaan muutamia rivillisiä, jolloin koko ajan saa olla liu'uttamassa uudelle sivulle.



Kirjalla Helmet 2020 -haasteen kohtaan: 
29. Japaniin liittyvä kirja tai sarjakuva
ja
Popsugar 2020 -haasteen kohtaan: 
5. A book set in Japan, host of the 2020 Olympics


lauantai 28. maaliskuuta 2020

Zane Grey; Tuliharja

Tuliharja oli hyvin vastenmielinen kirja, jossa ei ollut mitään uskottavaa. Onko menneiden vuosikymmenien (vuosisadan) nuoria poikia (uskon tämän kirjoitetun sellaisille?) oikeasti viilattu niin linssiin, että heille on tarjoiltu näin luokatonta kirjallisuutta? Kirja on ilmestynyt ensimmäisen kerran v. 1910. Minun suomennoskappaleeni oli vuodelta 1935.

En ole tietenkään ollut villihevosmetsästäjä enkä elänyt villin lännen kulta-aikaa, mutta tiedän jonkin verran hevosista vanhan ratsastusharrastukseni ansiosta. Kirjan hevosen käsittelytaidot ja -tavat ovat aivan järjettömiä. En viitsisi edes sanoa mitään. Mutta sanon nyt kuitenkin sen verran, että kun Lin Sloane pyydystää aron hienoimman tulenpunaisen villihevosoriin, niin ei hän eikä hänen morsmaikkunsa Lucy todellakaan ratsasta sillä parin viikon päästä hevoskilpailuissa, vaikka kirjassa niin tapahtui. Ja hevonen ei ole tappaja, murhaaja eikä hehku kostonhimoa ja vihaa. Kirja kertoi tästä Tuliharjaksi nimitetyn villihevosen tarinan ja Lin Sloanin ja Lucy Bostillin rakkaustarinan.

Oli tämä aivan uskomaton kokemus. Tietenkään en olisi lukenut tätä kirjaa muuten, ellen olisi tarvinnut sitä Popsugar -haasteen suorittamiseen. Kaikkeen sitä sitten päiviään tuhlaakin, hohhoijaa. 


Popsugar 2020 -haasteessa kohtaan: 
37. A Western



Märta Tikkanen; Miestä ei voi raiskata

Miestä ei voi raiskata on tällainen moderni klassikko, josta en vaan voi tykätä, vaikka varmaan pitäisi. Muistaakseni olen lukenut tämän joskus nuorena.
Kirjan päähenkilö Tove raiskataan ja siitä suuttuneena hän päättää kostaa raiskaajalle raiskaamalla tämän. Raiskaaminen on aina tietenkin väärin ja kuvottavaa, mutta en usko että kukaan oikeasti haluaisi raiskata raiskaajaansa. Tappaa kyllä ja häväistä ja alistaa ja ties mitä, mutta ei raiskata. 
Iso osa kirjaa käsitteli Toven menneisyyttä; avioeroa, seksielämää ex-aviomiehen kanssa ja muutaman muunkin partnerin kanssa ja omien murrosikäisten poikien äitinä olemista. Kirja oli osittain keski-ikäisen naisen "tilitys" siitä, miten hänen elämänsä oli mennyt huonossa avioliitossa ja rakastajien kanssa ja se painottui liikaa seksiin. Kirja ei koskettanut minua millään lailla, Tove jäi vieraaksi ja epämiellyttäväksi henkilöksi. Tekstirakennekin oli vähän taiteellinen ja se lievästi ärsytti.
Kirja on ilmestynyt alun perin vuonna 1974 ja suomeksi 1975. En ymmärrä itsekään, miksi menin lainaamaan tämän kirjastosta nyt uudelleen. 


perjantai 27. maaliskuuta 2020

Joel Dicker; Totuus Harry Quebertin tapauksesta

Kirjan päähenkilö on Marcus Goldman, joka on kirjoittanut yhden romaanin, mutta toinen ei ota sujuakseen. Kustantaja ahdistelee ja muistuttaa viiden romaanin sopimuksesta. Saadakseen tukea ja inspiraatiota Marcus ottaa yhteyttä vanhaan ystäväänsä, opettajaansa ja kirjailijaan Harry Quebertiin. Uusi romaani alkaa syntyä, kun Quebert yhtäkkiä pidätetään murhasta. Tämän pihalta on löytynyt 15-vuotiaan tytön maalliset jäänteet. Marcus haluaa ottaa selvää, onko hänen oppi-isänsä oikeasti syyllinen murhaan ja kirjoittaa tapauksesta kirjan.
Harry Quebertilla oli vuosikausia sitten sopimaton rakkaussuhde alaikäisen Nolan kanssa. Asia piti salata pikkukaupungissa, mutta tapahtuipa siellä monia muitakin salattavia asioita. Sitten Nola katosi jälkiä jättämättä ja yhdellä jos toisellakin henkilöllä oli jotain epämääräistä kontollaan. Kirjassa kieritellään auki näitä salaisuuksien vyyhtejä ja lopulta selviää mitä oikeasti tapahtui ja kuka oli syyllinen mihinkin.

Totuus Harry Quebertin tapauksesta on yli  800-sivuinen järkäle, mutta sivumääräänsä nähden nopealukuinen. Jos tämä olisi järkevämmin ladottu, niin kirja olisi fyysisesti mukavampi kappale, joka sisältäisi vain noin 500 sivua. Nyt paksun kirjan käsittely oli ongelmallista ja kirjaston kappale oli aivan riekaleina tasapainottomuutensa takia.

Dekkarina pidän tätä kevyenä ja melko hyvänä. Epäuskottavuuksia on jonkin verran, mutta niinhän kaikissa. Erikoista on, että kirjan luvut alkavat numerosta 31 ja etenevät pikkuhiljaa ykköstä kohti. Siinäpä hauska ratkaisu!


Popsugar 2020 -haasteessa kirja vastaa kohtaan: 
1. A book written by an author in their 20s

torstai 26. maaliskuuta 2020

Pekka Seppänen; Nyman

En ollut ennen kuullut Pekka Seppäsestä, mutta Wikipedia tietää kertoa, että hän on toimittaja ja kirjoittaja ja työskennellyt mm. Talouselämä -lehden päätoimittajana.
Nyman on oikeasti Kekkonen. Siis presidentti Urho Kaleva Kekkonen. Hautajaispäivänään hän piiloutuu lähistölle ja tarkkailee kiikarilla omaa hautaan laskuaan. Petkuttanut, pirulainen, kaikkia muita. Arkussa onkin jokin ihan toinen ihminen. Nyman saa seuraa Pekasta ja miesten välille syntyy ystävyys. Se uusitaan monta kertaa New Yorkissa, jonne Nyman muuttaa hautajaistensa jälkeen ja jonne Pekka matkustaa häntä joskus tapaamaan.
Kirjan teksti kulkee kolmessa eri tasossa. Ns. nykyajassa, jossa Nyman ja Pekka tapaavat New Yorkissa; Pekan lapsuudessa 70-luvulla ja vielä Nymanin muistelmissa, joita hän kirjoittaa ruutupaperille antaakseen ne Pekalle julkaistavaksi. Pekan 70-luvun lapsuus oli kirjan paras osuus, Kekkosen - ei vaan siis Nymanin - ruutupaperimuistelmat oli tylsimmät. Vähän liikaa politiikkaa. Kuinka moni (paitsi minä) muistaa muka enää Ahti Karjalaista, Veikko Vennamoa, Tamara Lundia ja Johannes Virolaista? Tai edes Kekkosta itseään. Minäkään en muista Ahti Karjalaista, olen kuullut vain hänen maineestaan kerrottavan. 
Kirjassa oli jotain tenhoavaa, mutta se jäi vähän kesken. Mutta kyllä Seppänen kirjoittaa osaa.


Popsugar 2020 -haasteessa tämä menee kohtaan: 
30. A fiction or nonfiction book about a world leader

keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

Matti Aikio; Ruijan rannoilta - tarina Norjan Lapista

Matti Aikion ikivanha romaani Ruijan rannoilta - kertomus Norjan Lapista meni täysin pakkopullana. Mutta meni kuitenkin, onneksi se oli lyhyt. En pitänyt kirjasta juuri lainkaan. Helmet-haastetta varten halusin lukea yhden saamelaiskirjailijan romaanin ja koska kirjastostamme löytyi vain kirjasarja saamelaiselta (enkä halua aloittaa uutta sarjaa), minun oli pakko valita ihan mikä tahansa muu. Eikä näitä ole muuten paljon. Tämän sain e-kirjana omalle koneelleni ja hampaat irvessä luin luvun tai pari per päivä.
Kirja kertoo Biettar Oulasta ja hänen perheestään sekä lähipiiristä. Porovarkauksia, petoksia, vähän perhe-elämää. Porojen tappamista (huvin vuoksi) ja koirien lyömistä, niille kiroilua ja huutamista. Väkivaltaa, alkoholia ja ylenkatsomista. Ei kiitos. 


Helmet 2020 -haasteen kohtaan: 
5. Saamelaisen kirjailijan kirjoittama kirja

maanantai 23. maaliskuuta 2020

Anton Tsehov; Kaksikymmentä

Anton Tsehovia en ollutkaan ennen lukenut. Ja jos en olisi tarvinnut Popsugar 2020 -haasteeseen kirjaa, jonka nimessä on sana kaksikymmentä, niin ennemmin todennäköisesti olisin tarttunut Tsehovin johonkin toiseen teokseen kuin tähän novellikokoelmaan. Yleisesti ottaen en pidä novelleista ja tämän kirjan tarjonta ei ollut päätähuimaavan laadukas. Vähän sellaisia no jaa - harmittomia novelleja. Laadultaan samanlaisia, joita tulisi jos luokallinen yläasteen oppilaita käskettäisiin kirjoittamaan novelli ja koottaisiin ne sitten samoihin kansiin. 

Ja nyt sitten vihjeeksi, että tämä ja monia muita jo tekijänoikeuksien ulkopuolella olevia romaaneita löytyy Projekti Lönnrotista. Näinä korona-aikoina, kun kirjastot on suljettu ja lukeminen loppuu, joutuu mahdollisesti turvautumaan tuommoisiin epätoivoisiin tekoihin. Ei tässä vielä mitään hätää ole; minulla on parisenkymmentä kirjastolainaa, mutta säästelen niitä nyt kultaakin kalliimpina. Pelkään kirjastosulun pitkittyvän ja tästä syystä yritän välttää niiden tuhlaamista. Luen e-kirjaa aina kun pystyn. 


Eli siis Popsugar 2020 -haasteessa kohtaan: 
2. A book with "20" or "twenty" in the title

lauantai 21. maaliskuuta 2020

Charles Dickens; Kolea talo

Charles Dickensin Kolea talo oli 936 sivua henkilökavalkadia, jonka opin tuntemaan vasta kirjan loppupuolella. Koko alkuosan olin henkilöistä jokseenkin sekaisin. Paitsi tietysti päähenkilöistä -  Estheristä, Adasta ja Rikhardista - kolmesta orpo-raukasta, joiden suojelijaksi Bleak Housen isäntä herra Jarndyce ryhtyy. Mutta kun lopulta aloin muistaa, kuka kukin on, kirja alkoi kulkea vauhdikkaammin. No, kirjan puolessa välissä totesin myös, että lopussa (!!) on henkilöluettelo. Miksi henkilöluettelo ei voi olla kirjan alussa, eihän siitä ole mitään hyötyä enää silloin, kun kirja on luettu. Tiedän; voisinhan selata kirjan loppusivut ennen romaanin aloittamista, jolloin mahdollinen henkilöluettelo tai vaikkapa sanaselitykset löytyisivät, mutta kartan sitä kuin ruttoa. Jos vahingossakaan näen viimeisten sivujen tekstiä, mielestäni kirja on pilalla. 

Päähenkilöiden arkea hallitsi Jarndyce vs. Jarndyce -oikeusjuttu, jota oli käyty vuosikymmeniä. Henkilöhahmot olivat humoristisia, hullunkurisia ja käyttäytyivät usein aivan päättömästi. Tämä on satiirinen kuvaus viktoriaanisen ajan luokkayhteiskunnasta, jäykästä byrokratiasta ja samaan aikaan rakkaustarina sekä jännityskertomus. Mitäpä tämä ei olisi. Kaikki yksissä kansissa.

Kolea talo on alun perin julkaistu sanomalehden jatkokertomuksena, siksi se on varmaan venynyt näin pitkäksi. Alkuperäinen versio sai päivänvalon v. 1852 -1853, mutta suomeksi Kolea talo on julkaistu vasta v. 2006 Kersti Juvan suomennoksena. Suomennos on muuten äärettömän hyvä.


Helmet 2020 -haasteessa lykkään tämän kohtaan: 
1. Kirja on vanhempi kuin sinä