keskiviikko 8. heinäkuuta 2020

Andrew Nicoll; Rouva Agathen rakkaus

Tibo Krovic on Dotin kaupungin pormestari ja rouva Agathe hänen sihteerinsä.  Dotin kaupunkia ei oikeasti ole olemassa, mutta se sijaitsee vähän jossain Itämerellä päin. Kirjassa on taikaa, mutta ei yliluonnollisuutta. Rouva Agathen ja Tibon rakkauskin on kuin taikaa. Se on luvaton rakkaus ja hienotunteinen; asia joka on aivan väärin. Ja samalla kaunis ja unenomainen.
Rouva Agathen rakkaus ei ole oikein rakkausromaani, vaikka se onkin lajiltetu sellaisiin. Tämä on enemmän kuin rakkausromaani. Jokin sellainen... kuin maalaus. Paikallaan pysyvä kuvaus asioiden tilasta, johon maalari maalaa koko ajan lisää yksityiskohtia. Aika hellyttävä tarina, ja erikoinen. En ole lukenut ikinä ennen mitään tällaista. Kirjan alku tuntui ensin vähän pitkäveteiseltä, mutta lopussa se sai paljon vauhtia.
Erikoista kirjassa on se, että minä-kertoja on pyhimykseksi ja patsaaksi veistelty muinainen Walpurnia. Ratkaisu ei ole häiritsevän erikoinen eikä harmillinen. Kirjassa Walpurnia kertoo tarinaa niin, että esiintyy itse minänä mukana vain muutaman kerran.
Minusta kirjan suomennos oli huono. Alkuperäinen nimi on The Good Mayor. Suomennoksesta tulee mieleen liikaa rakkausromaani. Miksei tämä voisi olla nimeltään Hyvä pormestari?


Helmet 2017 -haasteessa kohtaan:
30. Kirjan nimessä on tunne

perjantai 3. heinäkuuta 2020

Dean Koontz; Pienempi paha

Joskus nuorena luin näitä Koontzin kirjoja ja sitten jostain syystä lopetin niiden lukemisen. Tähän tartuin ihan pelkän jännittävän takakansi (ja etukansi-)tekstin perusteella. Kirja sattuikin olemaan Koontzin uusin suomennon, vuodelta 2011. Alkuteos ilmestynyt vuonna 2005. Siis hetkinen, mitä tapahtui? Miksei Koontzin seuraavia yli kymmentä kirjaa ole suomennettu?? Eikö näitä enää luettu Suomessa? En jaksa uskoa, sillä tämä viimeisin suomennos on ainakin ihan älyttömän hyvä jännäri. Kirja ei ole luokiteltu kauhuksi, vaan jännäriksi ja hyvä niin. Kauhukirjat ovat mielestäni hieman koomisia, joten niihin tartun harvemmin.
Pienemmän pahan päähenkilö on Billy, joka löytää tuulilasistaan lapun. Siinä häntä kehotetaan tekemään valinta. Jos hän ilmoittaa poliisille, murhaaja tappaa viehättävän vaalean opettajattaren. Jos hän ei ilmoita poliisille, murhaaja tappaa ahkeran hyväntekeväisyystyöntekijän. Billy pitää uhkausta huonona vitsinä, mutta pian käy ilmi, että lapun jättäjä onkin ollut tosissaan. Seuraava ja sitä seuraava päätös onkin sitten aina edellistä vaikeampi ja kaikissa on pelissä ihmishenki. Billy joutuu lopulta sellaiseen sotkuun, ettei tosikaan.
Nythän pitää ehdottomasti lainata lisää ainakin näitä Koontzin jännäri-puolen kirjoja.


Helmet 2017 -haasteessa menee kohtaan: 
14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella

tiistai 30. kesäkuuta 2020

Jojo Moyes; Jos olisit tässä

Tämä kirja jatkaa Lou Clarkin tarinaa, joka alkoi Kerro minulle jotain hyvää -romaanissa. Lou on päätynyt työskentelemään lentokentän baariin, mutta muistot Willistä eivät ole vieläkään jättäneet häntä. Tyypillistä chick litiä jälleen kerran, eikä yllä ihan ensimmäisen osan tasolle. Tässä puidaan menneitä sururyhmän kokoontumisissa, joudutaan onnettomuuteen, ihastutaan, koetaan väärinkäsityksiä ja yllätyksiä ja suunnitellaan tulevaisuutta. Sitä tavallista. Kolmas osa voi olla tulossa, mutta voi olla tulemattakin? Minä voisin ihan hyvin jättää nyt tähän osaan. Ihan kelpo ajanvieteromaani kuitenkin, sellainen kevyt ja helppolukuinen.

Helmet 2017 -haasteen kohteeseen:
25. Kirja, jossa kukaan ei kuole

sunnuntai 28. kesäkuuta 2020

P. D. James; Usko ja epäilys

Usko ja epäilys sijoittuu pienen pappisseminaarin tiloihin syrjäiselle maaseudulle. Siellä surmansa saanut pappikokelas on jo ehditty tuhkata, kun tämän isä haluaakin selvittää perinpohjin kuolinsyyn. Ylikomisario Adam Dalgliesh, joka on kirkkoherran poika ja jo muutenkin tuntee paikan, lähetetään tutkimaan asiaa. St. Anselmissa tapahtuu muitakin kuolemantapauksia, asioiden on pakko liittyä jotenkin toisiinsa. Paikalla on kourallinen pappi-oppilaita ja toinen kourallinen vieraita, joiden on mahdollisuus majoittua tiloihin. Näiden joukosta on löydettävä murhaaja.

Ja kun on kyse uskonnollisesta yhteisöstä, niin monet kirjan henkilöt pukeutuvat pappien asuihin; kirjassa käytettiin paljon sanaa kauhtana. En tiedä miksi, mutta minusta tuo on aina ollut vähän pilailumielellä käytetty sana, hieman alentuvasti ja kiusoitellen sanottu. Mutta kaipa se sitten on ihan virallista kieltä. Itse saatan pistää päälleni kauhtanan, joka on epämääräinen viitan muotoinen tai paremminkin muodoton loimi. Mikäköhän sana on alkukielellä kirjassa ollut... joku kaftan?

Kirja on paksu, mutta joutuisa lukea, se on kauniisti kirjoitettu ja sujuvaa tekstiä. Aivan tällainen perus-dekkari, joka sopii perus-dekkarinälkään. Dekkari-asteikolla hieman keskiarvoa paremmalla puolella.

Helmet 2017 -haasteessa tämä menee väljästi kohtaan:
44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta

tiistai 23. kesäkuuta 2020

Viveca Sten; Juhannusmurha

Juhannusmurha on iki-ihanan Sandhamn -sarjan viides dekkari. Nimensä mukaisesti kirja ajoittuu juhannukseen ja murha tapahtuu nuorison juhlinnan keskellä. On humalassa pyöriviä alaikäisiä tyttöjä, oksentelevia huumeita vetäneitä nuoria poikia, sekoilua, iloa ja surua, levinneitä meikkejä, leirinuotioita, tyttö- ja poikakavereita, varastettua viinaa ja kaikilla kauhea elämänkaipuu.

Nora Linde ja miesystävä Jonas kuvittelevat voivansa viettää mukavan rauhallisen juhannuksen keskenään, kunnes selviää, ettei Jonaksen teini-ikäinen tytär Wilma tulekaan kotiin juhannuksen vietosta. Sitten Sandhamniin hälytetään poliisit. Thomas kutsutaan tutkimaan juhannusjuhlien jäljiltä löytynyttä ruumista. Huumeissa ja pöllyissä olleesta silminnäkijäkunnasta ei ole paljon apua.

Juhannusmurha oli ehkä hieman parempi kuin pari sarjan aikaisempaa. Nyt ei käsitelty aivan yhtä paljon Noran ja Thomasin omia suhdehuolia, vaan pääosassa oli murhatutkinta, kuten dekkarissa kuuluukin. Kirja oli täydellinen valinta juhannuspyhille.

sunnuntai 21. kesäkuuta 2020

Diane Chamberlain; Saran totuus

Luin vuonna 2012 Liekkien varjo -romaanin, enkä silloin tiennyt, että kirjalle oli jatkoa. Saran totuudessa hypätään vähän eteenpäin siitä, mihin edellisessä osassa jäätiin. Siinä FAS-lapsi Andy joutui syytteeseen murhapoltosta, mutta vapautui sitten syytteestä, kun hänen siskonsa Maggie tuomittiin vankilaan. Nyt Maggie vapautuu vankilasta, eikä elämästä tule helppoa. Hänen pitäisi suorittaa rangaistuksen yhtenä osana yhdyskuntapalvelua, mutta yhteiskunta ei ota helpolla vastaan vankilassa ollutta nuorta naista. Murhapolton seurauksena moni eloon jäänyt uhri kantaa kaunaa Maggielle ja perhe-elämässäkin käydään läpi todella suuria asioita.

Kirja oli mahdottoman kiehtova. Takakannessa sanotaan, että kirja on itsenäinen jatko-osa, mutta siitä olen eri mieltä. Minun oli vaikea tajuta joitain perhe-sotkuja jopa ensimmäisen kirjan lukeneena. Tässä oli paljon sellaista kuka on kenenkin isä/äiti/pettäjäpuoliso/lapsi/serkku -säätöä, että sain melkein hokea itselleni ääneen, että kuka kukin on. Mutta silti niin kiehtova. Parempi kuin ensimmäisen osa. Ainoastaan teoksen suomennettu nimi on jotenkin tönkkö. Alkuperäinen on Secrets She Left Behind. Nimi viittaa yhteen kirjan päähenkilöistä, joka lähtee kotoaan, katoaa ja jättää alaikäisen poikansakin kotiin vailla mitään selitystä. Lopussahan se sitten tietenkin selviää.

perjantai 19. kesäkuuta 2020

Arttu Tuominen; Hyvitys

Hyvitys on toinen osa Delta-sarjaa. Ensimmäinen osa Verivelka oli hyvä. Tämä oli ainakin puolet parempi. Siis sanoisinpa, että huikean hyvä! Ei tosiaan mikään kevyt ja heppoinen, vaan kirjan aiheet ovat raskaita ja aina ajankohtaisia, mutta raskaudestaan huolimatta ei ankeita lukea. Vaikeinta oli lukea Oksmanin perheen koiranhoidon tasoa, siinä perheessä ei juuri eläinten arvostus ja asiallinen kohtelu kukoista. Mutta jos joku nyt pelästyy, että kirjassa on eläinrääkkäyskohtauksia, niin sellaisesta ei ole kyse. Vaan ennemminkin kyseessä on huoli koiran puolesta ja siitä, miten koiria on kohdeltu kun ne ovat tulleet "mielenvikaisiksi" ja käyttäytyvät kuten kirjassa kerrotaan. Toivon, että jatkossa siinäkin oikeus voittaa. Kuuntelin alkupuolen äänikirjasta autoillessa ja kyllä taas nautin lukijankin äänestä suunnattomasti, sopii tälle kirjalle kuin nyrkki silmään. Loppuosan sitten luin e-kirjana, kun ei ollut enää tarvetta autoilla.

Edellisen osan poliisit Paloviita ja Oksman ovat päähenkilöitä tutkinnassa, joka alkaa siitä, kun homojen suosimaan yökerhoon tehdään pommi-isku. Sitten julkaistaan video, jossa Lähettiläs pitää vihapuheen homoja, transvestiitteja ja kaikkia muita uskonnon vastaisesti käyttäytyviä vastaan. Poliisilla on vakava paikka turvatessaan kynttiläkulkuetta. Tapahtuu hyökkäyksiä, pidetään vihapuheita ja jäljet johtavat White Order -nimisen rasistijengin pakeille. Nyt pääosaan nousee  enemmän Oksman, jolla on omat salaisuutensa, niin kotona kuin työelämässä. Paloviidan vastoinkäymiset tuntuvat tapahtuvan enemmän perhe-elämän puolella.

Nautin kirjasta suunnattomasti. Olisikohan tämä nyt sitten ehkä ollut kesän paras dekkari? Ehkä näin juhannusaattona sitä on liian aikaista vielä sanoa.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2020

Sujata Massey; Murha Bombayssa

Perveen Mistry toimii juristina isänsä lakitoimistossa, mikä on poikkeuksellista intialaiselle naiselle. Eletään vuotta 1921. Bombayssa elää uskontojen ja kansallisuuksien kirjo, basaareissa tuoksuvat mausteet ja tuoksuöljyt, riksat kuljettavat ihmisiä, vesipuhvelit makoilevat parkkipaikoilla. Sea Viewin talossa elää kolme leskeä ja kohta talossa tapahtuu murha. Perveen on sukupuolensa takia ainoa, joka voi haastatella kolmea eristyksissä elävää leskeä. Miesten kanssa he voisivat kommunikoida vain rei'itetyn seinälevyn läpi. Perveen itse kohtaa myös ennakkoluuloja, uhkia ja vaaratilanteita.

Murhatapauksen tutkinnan  lisäksi kirjassa käydään läpi Perveenin oma menneisyys vuodesta 1916; tapahtumat joiden seurauksena hän työskentelee Mistryn lakiasiaintoimistossa. Ja siinä on omat huikeat kiemuransa.

Ajankuva sadan vuoden takaisesta Intiasta on upea, vaikka en ole mitenkään erikoisen ihastunut Intiaan nykypäivän valtiona. Intian sisällä eri uskontojen keskuudessa vallinneet kulttuurierot, tavat, ruuat, käyttäytymissäännöt ja jopa erilaiset tavat pukea sari ovat kiehtovia. Ja osa näistä tietenkin nostaa nykyihmisen hiukset pystyyn. Mutta osittain suorastaan ihmettelee, miten samanlaista elämä on ennenkin ollut. Ja miten melkein odottaisi enemmän ahdasmielisyyttä ja tiukkoja sääntöjä. Lukiessa olin välillä unohtaa, että kyse on sentään noinkin vanhasta ajasta. Välillä nuoret naiset Perveen ja Alice tuntuivat käyttäytyvän melkein nykynaisen tavoin.

Ehdottomasti sarjan seuraavakin osa menee lukulistalle.


Helmet 2017 -haasteessa tämä kuittaa kohdan: 
33. Kirja kertoo Intiasta

lauantai 13. kesäkuuta 2020

Penny Louise; Kylmän kosketus

En nyt jotenkin ihan pääse sinuiksi tämän sarjan kanssa. Luin melkein heti ensimmäisen perään tämän kakkososan. Vaivatonta Cozy Crime -dekkaria.. mutta kun ei ole ihan vaivatonta. Minusta näissä on jotain vaikeaselkoista. Vai onko kyse sitten suomennoksessa! Aivan kuin edellisessäkin osassa, niin taas saattoi kesken kappaleen vaihtua se "hän", josta kappaleessa kerrottiin. Tekstiä oli aivan kuin jaettu kappaleisiin tai osiin väärissä paikoissa tai ei ollut jaettu ollenkaan... tai jotenkin aihe katkesi ja jatkui ihan väärästä paikasta. En osaa selittää. Jouduin useamman kerran palaamaan kirjassa taaksepäin, ja muutama kohta (esim. eräästä tulipalosta pelastuminen) jäi kyllä täysin aukeamatta, vaikka luin sen kahteen kertaan! En vaan saanut selvää, että miten sieltä päästiin ulos, ikkunastako vai ovesta, alakerrasta vai yläkerrasta, kuka katsoi ikkunasta, sisä- vai ulkopuolelta... ei hitsi. En viitsinyt lukea kolmatta kertaa.

Kirjassa oli sellaista muka-huumoria, kuten mm. Jussi Adler-Olssenin kirjoissa. Eli lukijan pitäisi vähän naurahtaa ja hymähtää "muka huvittaville huomioille"... mutta kun niissä ei ollut mitään hauskaa, vaan ainoastaan keinotekoista.
Myös edellisen kirjan omituinen Nichol-naispoliisiharjoittelijan hahmo oli mukana tässä ja edelleen dynamiikka tämän ja muiden kesken oli omituista.
Näissä kahdessa kirjassa on myös viitattu vanhempaan rikostapaukseen, ns. Arnotin tapaukseen, mutta tarkistin, ettei sellaista aikaisempaa kirjaa ole olemassakaan. Eli koko Arnot-viittaukset ovat ihan turhia vain?
Three Pines -kylän "hyvätkin" hahmot ovat mielestäni osin epämiellyttäviä. Tässä kirjassa yksi kylän uusimpia asukkaita murhataan. Uhri on ollut inhottavan ilkeä ja ylimielinen, varmaan yhdellä jos toisellakin olisi ollut syytä murhaan. Gamache ja kumppanit saapuvat jälleen pikkukylään tutkimaan asiaa.

Kirja ei ole suorastaan huono, mutta ehkä tämän vuoden huonoin lukemani dekkari. Muita huonompia kirjoja sitten on ollut ei-dekkari -sarjassa.

Opin uuden asian (tästä pidän!): murhaa ei voikaan enää tehdä siten, että heittää kylpyammeessa kylpevälle puolisolleen hiustenkuivaajan tai leivänpaahtimen (koska kaikillahan on tietenkin töpselissä oleva leivänpaahdin kylppärissä siltä varalta, että tekee mieli paahtoleipää kesken kylvyn), koska nykyaikaisissa sähkövempaimissa on automaattinen virrankatkaisu. Toista se oli ennen! Ennen asiat olivat paljon paremmin. Siipalta sai hengen kovin kätevästi, kun tönäisi kihartimen siitä peilihyllyltä ammeeseen. Mutta en silti menisi kyllä kokeilemaan, niin syvään on juurtunut tuo entisvanhaan opittu tieto tästä murhatavasta... Sitä paitsi; kenellä on enää kylpyammetta?

perjantai 12. kesäkuuta 2020

Eva Frantz; Sininen huvila

Tämä on ensimmäinen osa Anna Gladin poliisitutkimuksia ja pidin tästä enemmän kuin kakkososasta. Ei sekään toki huono ollut.
Becka on sisustus- ja lifestyle-bloggaaja ja on selvästi suututtanut jonkun, sillä hänet yritetään murhata. 5-vuotias Bruno-poika löytää äitinsä tajuttomana ja lähtee yksin yöhön etsimään apua. Teini-ikäinen pariskunta löytää yksin harhailevan lapsen.
Anna Glad ja poliisitiimi toteavat, että Beckaa on uhkailtu blogin kommenttikentässä, onko joku heistä syyllinen ja miten anonyymin nimimerkin takana lymyävä uhkailija löydetään?
Annan oma parisuhde on tympeä, työttömäksi jäänyt Måns vain pelaa videopelejä ja laiskottelee päivät pitkät.

Ja sitten taas poimitaan kirjasta mielenkiintoinen asia: vanhemmalla Rolf-poliisilla ei ole Facebook-tiliä, mutta hän selailee satunnaisesti Facebookia. Hm, tämähän ei ole mahdollista, koska jos yrittää Facebook-linkkiin olematta itse kirjautuneena Faceen, selain näyttää vain vähän tietoja ja pikkuisen sivun alkua ja sitten tulee vaatimus kirjautua sisään. Vaikka jollain on avoin profiili (kellä muka on?? paitsi yhteisöillä, joille se on tärkeää näkyvyyden takia), niin ilman kirjautumista sivuja ei voi selata.


Kirja sopii Helmet 2017 haasteeseen kohtaan: 
49. Vuoden 2017 uutuuskirja