torstai 31. lokakuuta 2024

Blogin kuvat

Koska Photobucketin ominaisuus jakaa kuvia ulkopuolisille saiteille on muuttunut kaistanleveydeltään rajoitetuksi (vai peräti maksulliseksi?), suurin osa vanhoista kirjakuvista on kadonnut tästä blogista. En usko, että lisään kuvia uudestaan, koska siinä olisi aivan hirveä homma. Kirjablogini toimii lähinnä lukutilastona ja muistiinpanoina itselleni eikä täällä varmaan kauheasti mieltään pahoittavia vierailijoita käy. Annan siis asian olla. Niin muuten, kommentit ovat kyllä ihania, eli kiva kun aina joskus joku käy. Itse vierailen säännöllisesti muissa kirjablogeissa etsimässä kirjavinkkejä, vaikka harvemmin mitään kommentoin. Jatketaan lukemista.

torstai 22. helmikuuta 2018

Ernest Hemingway; Vanhus ja meri



Vanhus ja meri oli minulle pettymys. Olen koko elämäni ajan ajatellut, että tämä klassikko pitää vielä joskus lukea ja sitten kun sen teen, niin vastassa on suunnattoman suuri kokemus tai tajuntaa laajentava elämys. Että tässä mennään nyt jonnekin ihmisluonnon alkusijoille, koko olemassaolon perimmäisiin tarkoituksiin. Koska tämä nyt vain on niin... klassikko?

Mitä hittoa. Vanhus ja meri oli vastenmielinen, hieman kuvottava, vähän mitäänsanomaton seikkailu. Tai sitten odotukseni olivat niin valtaisat, että pettymyskin oli suuri. Lähdin lukemaan tätä täysin viitekehykseen tutustumatta. Olisiko minun pitänyt tietää ennalta jotain. En tiedä. Mutta oletushan on, että kirja on kokonaisuus siltään, eikä mitään ulkopuolista selitystä tarvita. Kirjassa ei kerrottu mitään faktoja, ei maata, ei sitä mikä kirjan kalastajakylä on. Ketä ovat hahmot. Vanhus ja poika, Santiago ja Manolin. Jotain kalastajia, mutta ei sukulaisia. Sitten mainittiin Havanna – haah, kyse on siis Kuubasta! Tekstiin oli sijoitettu espanjankielisiä sanoja ja se vaikutti kankealta. Ja toistoa, toistoa koko ajan.

Kirjassa oli 133 sivua ja suurin osa niistä käsitteli sitä, miten vanhus taistelee kalojen kanssa. Iskee harppuunoita aivoihin, veri vuotaa ja kalan liha repeilee, syöksee terän hain silmään tai nuijii delfiinieitä hengiltä. Osa vahingoitetuista kaloista tulee "vammaisiksi" (Hemingwayn sana). Ja välillä vanhus syö raakaa kalaa. Siimat repivät hänen kätensä vereslihalle, ne kouristelevat ja tuottavat suunnatonta tuskaa. Kaikki vain siksi, että periksi ei voi antaa. Tätä toistetaan koko kirjan. Ku-vot-ta-vaa.

Joo, symboliikkaa on monenlaista, tästä en tykännyt. Vai onko tämä vain liian vanha kirja (v -52)? Wikipedia kertoo hienosti, että ”Teos on kirjailijan kuuluisimpia. Kirjassa kuvataan allegorisesti ihmisen ja luonnon, elämän ja sen vääjäämättömän päättymisen yhteyttä.” Hohhoijaa.

Helmet-haasteessa kohtaan 13. Kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa. Vaikka olihan siellä lopussa kaksi turistia tai joku kahvilanisäntä. Niitä ei nyt lasketa. Tämä oli niin vaikea kategoria, ettei mitään mahdollisuutta keksiä tähän toista kirjaa.

keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Ian McEwan; Makeannälkä


No nyt en tykännyt yhtään. Tämä oli ensimmäinen lukemani Ian McEwan ja paha pettymys. Kirjailija on todella tykätty ja kirjablogeissa kehuttu. Tämän kirjan perusteella en vielä ymmärrä miksi. Yritän kyllä vielä uudestaan, haasteena tietenkin, että onko tämä nyt oikeasti tässä vai enkö vain päässyt juuri tähän romaaniin sisälle. Mutta pahasti vaikuttaa siltä, että en pidä McEwanin tyylistä kirjoittaa. Rakenne ei sopinut minun suuhuni; tässä oli kappaleita, joiden pituus saattoi olla koko sivun mitta! Kaikki kappaleet olivat pitkiä, mutta nämä pahimmat tosiaan jatkuivat sivun ylälaidasta alalaitaan. Johan lukija hengästyy sellaisesta.

Makeannälkä sijiottuu 70-luvulle Britannian tiedustelupalvelun salakähmäiseen maailmaan. Päähenkilö on Serena Frome, joka pääsee työskentelemään tiedustelupalvelulle, mutta ei ihan agentiksi, ei ihan. Koska Serena on nainen ja eletään vielä 70-lukua. Nainen sopii vain lähinnä toimistotehtäviin, mutta tokihan heitäkin voi hyödyntää vakoilun vaikeassa maailmassa. Ja kyllä se kieroa onkin.

Serena on opiskellut yliopistossa matematiikkaa, mutta oikeasti hän rakastaa kirjoja ja lukemista. Serenalle aukeaa sopivasti työtehtävä, johon liittyy romaanikirjailija. Makeannälkään mahtuu mm. kolme tämän kirjailijan novellia. Ne olivatkin ehkä kirjan parasta antia.

Kirja on myös rakkaustarina, yhdistetty rakkaus- ja vakoilutarina. Hm. Tylsä sellainen. Kirjan takakannessa mainitaan, että kirja on hauska, koominen ja jopa hillitön (muistaakseni sanamuoto meni näin). Mistä kohtaa? En voisi huonommin kuvailla kirjaa. Minusta se ei ollut mitään näistä kolmesta, vaan äärimmäisen tylsä ja kuiva. Jatkoin loppuun vain, koska tästä sain Helmet -haasteeseni kohdan 16. Kirjassa luetaan kirjaa. Ja muutenkin, periksihän ei anneta.

Anne B. Ragde; Berliininpoppelit


Berliininpoppelit aloittaa Neshovin suvusta kertovan trilogian. Pidin tästä ensimmäisestä kirjasta kuin hullu puurosta. Eipä ole turhaan kehuttu ja tykätty kirja.

Sikatilallinen Tor on jäänyt kotitilalleen Trondheimin lähettyville ja rakastaa selvästi sikojaan.
Margido on puolestaan hautausurakoitsija, joka on päättänyt, ettei pidä mitään yhteyttä menneisyyteensä.
Kuten myös Erlend, homo, jonka ahdasmielinen perhe on ajanut luotaan.
Lapsuuden ja menneisyyden tapahtumat ja huonot välit joutuvat tulilinjalle, kun vanha emäntä joutuu sairaalaan. Veljekset tapaavat lopulta toisensa ja neljänneksi tulee vielä Torin muualla kasvanut tytär Torunn. Vähitellen Torunnille aukeaa, miksi veljekset eivät ole pitäneet yhteyttä ja mitä salaisuuksia ja katkeria kuvioita on lapsuudessa täytynyt tapahtua.

Voi miten rakastuin näihin hahmoihin! Ehkä suosikkini oli Tor, sikatilallinen. Kirja yritti leipoa päähenkilöksi ehkä Torunn-tytärtä.

Mielenkiintoinen kieliasu: hautausurakoitsija Margido ajoi Citroen-merkkisellä kartanoautolla. Mallinumerokin oli muistaakseni mainittu ja pystyin siis googlettamaan ko. auton. Kartanoauto ei siis ole mitään muuta kuin farmariauto. Muistan ennenkin kuulleeni tuon hassun termin kartanoauto. Ei kovin usein käytetty termi suomenkielessä, kun meillä näitä tosiaan kutsutaan farmareiksi.

Berliininpoppelit sijoittui Helmet 2018 -haasteen kohtaan 15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja. Kääntäjä Tarja Teva on palkittu Tampereen suomentajapalkinnolla vuonna 1998.Sijoittuisi moneen muuhunkin (aloittaa sarjan, samaa sukupuolta oleva pariskunta, nimessä vain yksi sana...)