torstai 7. toukokuuta 2015

Jonas Jonasson; Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi

Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi on toistaiseksi tämän vuoden paras lukemani kirja. Aivan nerokas ja hihityttävä teos. Tässä oli pikkuripaus mielensäpahoittajaa ja vähän enemmän Arto Paasilinnaa. (Nyt solmu sormenpäähän – minun on pakko ottaa uusintaerä Paasilinnaa taas luettavaksi!)
Kaikkien pitäisi saada lukea tämä kirja. Ei ehkä ihan nuorimpien, heidän pitää ensin kerätä elämänkokemusta ja yleissivistystä tietääkseen mitä maailmanhistoriassa on menneinä vuosikymmeninä tapahtunut, mutta kaikille muille tämä on ihan must.
Mikä erityisesti jäi mieleen: rikollisen saapuessa taloon tämä käski lukitsemaan saksanpaimenkoiran komeroon, jotta koira ei puolustaisi kotiväkeä. Koira oli tästä hyvin hämillään ja levoton. Mutta sitten koira totesi joutuneensa lukituksi ruokakomeroon eikä ollut enää ollenkaan pahoillaan =).
Ainoa mistä en pitänyt: norsu.
Mutta yhtä kaikki: harmi että tämä kirja on jo luettu, haluaisin että tämä kokemus olisi vielä edessä.
Kirjasta on tehty myös elokuva, jota en ole nähnyt. Toivottavasti joskus näen vielä senkin.

Peter James; Kuolema peittää jäljet



Raha-asiansa ja melkein kaikki muutkin asiansa sotkeneella Ronnie Wilsonilla piti olla tapaaminen World Trade Centerissä. Vaan mitä sitten tapahtuikaan; joku idiootti ohjasi lentokoneensa kaksoistorneihin ja tapaaminen peruuntui yllättävällä tavalla. Ronnie sai tästä elämänsä idean. Nyt hän oli maailmalle kuollut ja tämä avasi aivan uusia mahdollisuuksia tulevan varalle.
Vuosia myöhemmin rikosylikomisario Roy Grace tutkii juttua, jossa poistovesiviemäristä löytyy naisen ruumis. Ja toinen Australiasta, ja näillä ruumiilla on jotain yhteyksiä toisiinsa. Kolmas nainen pakenee piinaajaansa henkensä hädässä.
Ja kuten aikaisemmissakin kirjoissa: edelleen Roy Gracea vaivaa Sandy-vaimon katoaminen. Edellisessä kirjassa Sandya etsittiin Saksaa myöten.
Kuolema peittää jäljet oli mukavan piinaavan herkullinen jännäri. Mutta inhoan näitä kirjojen nimiä, kun ne ovat jotenkin niin keinotekoisia.

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Rosamund Lupton; Mitä jäljelle jää

Mitä jäljelle jää oli hyvin erikoinen romaani. Vähän tuli mieleen Alice Seboldin Oma taivas, mutta tämä oli ehkä vielä syvempi lukukokemus. Koulun tulipalossa loukkaantuneet äiti ja tytär, Grace ja Jenny, jäävät jonkinlaiseen kuoleman välitilaan sairaalan ja teho-osaston käytäville. He seuraavat omaistensa reaktioita, sairaalan henkilökuntaa ja yrittävät ottaa selvää, kuka tulipalon sytytti, sillä koulun palo oli tuhopoltto. Kuka halusi pahaa muille ja eritoten; kenelle? Vieläkö joku vaani sairaalasängyssä kuoleman rajamailla häilyvää uhria? Mitä saattoi tehdä, kun oli pelkkää ilmaa ja astraalia?
Kohtalaisen kiva kirja, ei mikään järisyttävä, mutta ainakin mielenkiintoinen.

Pirkko Arhippa; Katso koiraa syvälle korvaan

Olin lukenut tämän kirjan jo aikaisemminkin, mutta en yhtään muistanut juonta. Katkelmia vain sieltä sun täältä. Koiranäyttelyt ovat raakaa puuhaa, niin koirille kuin ihmisillekin. Valitettavasti en pidä kirjan koirarodusta, chow-chow'sta, minusta se ei ole koiramainen eikä ulkonäöltäkään erikoisen viehättävä. Valitettavasti en myöskään pidä siitä, miten tässä käytettiin klisettä rottweilerin verenhimoisuudesta. Tietenkin rooliin valittiin tuommoinen vihaisen ja uhkailevan koiran rotu. Höh. Voi rottweiler-raukat...
Komisario Sami Mattila tutkii kennelpiirissä tapahtunutta murhaa ja neiti Pia Pohjakallio avustaa. Sekä Samia että kennelin aputyttönä.

Mary Higgins Clark; Yksin vain

Zan Moreland on sisustussuunnittelija, jonka menneisyydessä on tragedia; hänen poikansa on kidnapattu 3-vuotiaana. Uusia todisteita kidnappaajasta nousee esiin ja järkytys on Zanille melkoinen, sillä silminnäkijä väittää Zanin itse vieneen poikansa. Tilanteesta on jopa valokuva!
Zanin ex-mies ja pojan isä suuttuu Zanille. Kilpaileva sisustussuunnitelijakin on Zania vastaan ja lastenvahti ja poliisi ja oikeastaan kaikki. Jännittäväksi menee, ennen kuin tästä kaikesta päästään selville vesille.