sunnuntai 25. helmikuuta 2024

Laura Lähteenmäki; Yksi kevät


 Yksi kevät on nuortenkirja, mutta kyllä tämä meni ihan aikuiseenkin makuun, joskin selvästi mutkia oli suoristeltu ja paljon sivusälää on jätetty kertomatta. Niin että olihan tällä eräänlainen selkokirjamainen ote. Kirja kertoo vuoden 1918 Tampereen punakapinan aikaisista tapahtumista. Päähenkilöinä on viisi tyttöä, jotka siirtyvät tehtaantytöistä ensiksi punaisten haavoittuneiden kapinallisten hoitajiksi hylättyyn huvilaan ja lopulta asetta kantaviksi kapinallisiksi. Ei siinä nyt ehkä niin paljon aatteen paloa ollut, vaan vähän kuin ajelehtien tyttöset joutuivat punaisten riveihin. 

Mietin, vieläkö nykynuoria kiinnostaa nämä tapahtumat. Tietysti on hirveän tärkeä, että nykynuoret tietävät historian kamalista tapahtumista ja minulle nämä ovat niin tuttuja, kun vuosikymmeniä asioita on luettu, mutta miten nykynuoret suhtautuvat tällaiseen, olisi oikeasti aika jännä kuulla. Koskettaako tällaiset asiat enää heitä. Kirjassa on kurjuutta ja kuolemaa, mutta jotenkin siloiteltuna. Kyllä kirja on ihan hyvä, ja sen verran ohut, että voin suositella kenen tahansa luettavaksi. Itse kuuntelin kirjan äänikirjana ja lukija oli niin hyvä, että en tiedä kuinka paljon se vaikutti mielipiteeseeni. Voi olla, että itse lukien kirja olisi vaikuttanut enemmin nuorisokirjamaiselta. Yksi asia ihmetyttää: jossain arvostelussa tai blogitekstissä mainittiin kirjan jälkisanat … itse vaikka kuinka kuuntelin loppuun asti, niin ei tässä mitään jälkisanoja ollut.

Helmet-haasteessa: 5. Kirjailijan nimikirjaimia ei esiinny omassa nimessäsi 


Eeva Louko; Pakene ennen aamua


  Bengtskärin majakalle sijoittuva suljetun paikan murhamysteeri. Paikalla joukko ihmisiä, joista ensin yksi katoaa ja edellisestä romaanista tuttu Ronja sekä vierasryhmässä mukana oleva poliisi yrittävät selvittää, mitä on tapahtunut. Myrsky nousee, eikä saarelta pääse pois. Yhteydet ovat poikki. Tutkimuksissa paljastuu, että useammalla kuin yhdellä on jotain salaisuuksia menneisyydessään. Ja sitten löytyy ruumis. 

Seppo Jokinen; Vakaasti harkiten


 Äänikirjana kuunneltua. Täytyy sanoa, että lukija Jukka Pitkäsellä on niin miellyttävä ääni, että häntä kuuntelisi vaikka kuinka. Vaikuttaakohan kuuntelunautinto nyt siihen, miten paljon pidin kirjasta, koska tämä oli mielestäni todella hyvä Koskis-dekkari. Parempi kuin moni aiempi? 

Uimarannalta löytyy ruumis ja Koskisen tiimi saa kuin saakin kiinni murhaajan. Mutta Koskista alkaa vaivata epäilys. Onko murhaaja sittenkään oikea, ainakin tämä on koko ajan kieltänyt syyllisyytensä. 

Stephanie Talbot; Pieni suuri hattukirja


 Kauniisti kuvitettu hattukirja päähineiden historiasta.

  Helmet-haasteessa: 44. Tietokirja, jonka on kirjoittanut nainen ja

KM-haaste: 81. Kirja, jossa on kuvia.



Anneli Kanto; Saalistetut


 Lapin hiihtokeskuksessa kuohuu. Näkijä on palkattu sinne turistisesongin ajaksi meedioksi, joka viihdyttää vieraita. Paikan siivoojaa ja tämän tytärtä vainotaan. Nuorille tarjoillaan huumeita ja kylä on kuohuksissaan. Tämä on Näkijä-sarjan toinen osa, helppolukuinen pikku-dekkari. Samalla muuten tuli tämän vuoden ensimmäinen kirja, jota en saa mahtumaan mihinkään Helmet-haasteen kohtaan.

keskiviikko 21. helmikuuta 2024

Heleena Lönnroth; Kosto


 Siitä onkin jo neljä kirjaa taaksepäin, kun viimeksi luin Kosto-nimisen kirjan. Nyt vähän yksilöllisyyttä näihin nimiin, jos saisin pyytää. Tämä oli masentavan huono dekkari, jota en varmasti olisi lukenut, ellen olisi tarvinnut Helmet-haasteeseen jonkin pienen kustantamon julkaisemaa kirjaa. Vahinko, sillä kirjan juonessa olisi ollut ideaa, se vaan olisi pitänyt osata kirjoittaa hyvin ja vetävästi. Tapahtuu kaksi murhaa, joiden tekijät murhaavat ristiin toistensa puolesta välttääkseen motiivi-epäilyt. Mutta ei siinä vielä kaikki: toinen uhri löytyykin kuolleena jo ennen kuin murhaaja saapuu paikalle tekemään tekosiaan. Olihan tässä. Tekemistä.

Helmet-haasteessa: 20. Kirjan on julkaissut pieni kustantamo 


Jørn Lier Horst; Yksi ja ainoa


 Nuori käsipalloilija katoaa. Metsäpalon jäljiltä metsästä löytyy puuhun köytetty ja palanut ruumis. William Wistingillä on kinkkiset paikat ratkoessaan murhaa ja katoamistapausta. Koukuttava ja mielenkiintoinen dekkari, vähän parempi kuin edellinen lukemani sarjan yksilö.

Helmet-haaste: 47.-48. Kaksi kirjaa, jotka on kääntänyt sama kääntäjä  - kääntäjän toinen kirja odottaa lukemista, samainen Päivi Kivelä on kääntänyt useita norjalaisdekkareita, mm. näitä Horsteja kuin myös uuden tuttavuuden, kirjailija Lindell Unnin kirjoja.


sunnuntai 18. helmikuuta 2024

Jan-Erik Fjell; Vaaran varjo


 Äänikirjana kuunneltua. En ole lukenut sarjan ensimmäistä osaa, tämä on toinen, ja vähän häiritsi kun en heti päässyt päähenkilön sisimpään mukaan. Anton Brekke on peliriippuvainen ja ilmeisesti siitä syystä vaimostaan eronnut rikostutkija. Vanhoihin tapahtumiin viitattiin jonkin verran ja Anton kävi jonkinlaista henkilökohtaista taistelua vaimonsa uutta elämää ja uutta miesystävää vastaan.

Pahiksina alamaailman edustajia ihmiskaupan, prostituution ja kaiken kamalan ympärillä. Liettualainen Bernandas tuo salaista lastia pohjoiseen Norjaan, mutta vastaanottava osapuoli onkin kadonnut ja salakuljettaja jää epätietoiseksi, miten pitäisi toimia. Kaikki ovat vaarassa. Kirjassa on jonkin verran vastenmielisiä väkivaltaisia kuvauksia ja jotain vähän sekavaa. Poliisien keskinäinen dialogi ja kanssakäyminen on mielestäni epäaitoa, tai sitten äänikirjaa kuunnellessa en osaa suhtautua tekstiin samoin kuin itse lukiessa. Jonkin verran meni myös kirjan henkilöt sekaisin. Mutta ihan ok. Pitää jatkaa lisää tätä sarjaa, niin osaan sanoa paremmin, pidänkö vai en.

Helmet: 45. Kirjassa pelataan 


Anneli Kanto; Haihtuneet


 Myös Haihtuneet aloittaa uuden dekkarisarjan. Päähenkilö on näkijä, Noora näkijä, joka saapuu paikkakunnalle, vuokraa talon ja asettuu asumaan siihen. Paikkakunnalta on kadonnut kaksi nuorta tyttöä ja yritysjohtaja. Noora ennustaa ja toimii näkijänä niin yritysjohtajan vaimolle, kunnanjohtajalle kuin kaupan kassaneideillekin. Uskonlahko pitää näkijää syntisenä ja vaikeuttaa tämän toimia. Tässä aivan erilainen dekkari ja aivan erilainen päähenkilö.

Helmet: 23. Suomalainen dekkari tai salapoliisi- tai jännityskirja 


Kaisu Tuokko; Kosto


 Kosto - uuden rikossarjan aloitus ja tapahtumapaikkana Kristiinankaupunki. Aina mukavaa kun tulee uusia paikkakuntia dekkarimaailmaan, eikä jälleen yhtä Helsinkiin tai Tampereelle sijoittuvaa kirjaa. Kirjan alussa merestä löytyy miehen ruumis. Päätutkijana Mats Bergholm ja kintereillä toimittaja Eevi Manner. Mukava dekkari, jonka toista osaa jo odotan.

Helmet-haaste: 22. Kirjaa on suositellut kirjailija - Sofi Oksanen on suositellut tätä kirjaa instagram-tilillään ja Oksasella löytyy paljon muitakin hyviä suosituksia, kannattaa tsekata.


keskiviikko 14. helmikuuta 2024

Ken Kesey; Yksi lensi yli käenpesän


 No niin nyt yksi tällainen klassikko, joka olisi kai pitänyt lukea jo joskus aiemmin? Itseltä on jäänyt väliin, niin kuin moni muukin klassikko, mutta elokuvasta on jotain muistikuvia päässäni... en ole ihan varma sen suhteen, olenko nähnyt sitä vai vain mainosjulisteita. Elokuva on kuitenkin jo aika vanha, tehty vuonna 1975. Kirja on kirjoitettu 1962.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat mielisairaalaan ja minä-muodossa tarinan kertoo Päällikkö, Bromden. Intiaani, tai puoli-intiaani nyt ainakin. Iso mies, jolla vähän sumenee ja vastaanottimet tahmaa aika ajoin. Mutta vaikka kuuro ja mykkä Bromden onkin kirjan kertoja, niin päähenkilöksi tulee mielisairaalaan tuotava McMurphy, joka laittaa osastolle vauhtia. Osastonhoitaja on McMurphyn vihollinen, jonka mielivaltaa vastaan uusi asukas hyökkää jatkuvasti haastaen ja provosoiden. Muuta henkilökuntaa on Mustat pojat, hoitajat, jotka mielistelevät Ison Hoitajan vanavedessä. "Hoito", mm. sähköshokit, on aika mielivaltaista ja lyttäävää, eikä varmasti yhtään parantavaa. Ja aika pian lukijana aavistin kirjan lopun. 

Kirja oli sen verran vanhahtava jo, että se söi vähän lukunautintoa. Onhan tämä varmaan aikansa kuva tämäkin. Tarina kuvaa ihmisten mielivaltaa toisten yli ja näiden avuttomuutta vaikuttaa siihen millään tavoin.

Helmet-haaste: 30. Kirja, jossa ei ole nimettyjä tai numeroituja lukuja 

ja

KM-lukuhaaste: 20. Kirjasta on tehty elokuva.



Sarah Pearse; Parantola


 Vanhasta tuberkuloosiparantolasta on tehty luksushotelli. Tie hotellille on vuoristoinen ja vaikea ja lumivyöryn tullen vieraat jäävät hotellille saarroksiin. Työstään väliaikaa pitävä poliisi Elin Warner on tullut veljensä Isaacin kutsusta hotelliin viettämään tämän kihlajaisia. Kun tuleva morsian Laure katoaa, Elin joutuu vastahakoisesti tarttumaan taas poliisityöhön salaisuuksien selvittämiseksi ja joutuu vaaraan itsekin. Elin ja Isaac joutuvat kohtaamaan myös omat lapsuuden haamunsa ja ajautuvat sisarusten välisiin konflikteihin. 

Helmet-haaste: 13. Kirjan tapahtumapaikka on suljettu tai rajattu 

ja

KM-lukuhaasteessa, jonka kirjoja en ole oikein jaksanut päivittää: 54. Kirjan tapahtumat sijoittuvat vuoristoon.

sunnuntai 11. helmikuuta 2024

Sirpa Kähkönen; 36 uurnaa: väärässä olemisen historia


 36 uurnaa: väärässä olemisen historia. Tässäpä niin hämmentävä kirja, Finlandia-voittaja 2023, että en oikein vieläkään tiedä pidinkö kirjasta vai en. Tai mitä mieltä siitä olen. Kirja on ehdottomasti kirjoitettu älyttömän hienosti ja taitavasti. Sirpa Kähkönen on ehkä taitavin suomalais-kirjoittaja, mitä tällä hetkellä on olemassa. Vai kuka olisi parempi? Mutta pidinkö kirjasta? En tiedä, osasta pidin, osasta en.

Sirpa kertoo äitinsä tarinan, äitinsä vaikeasta lapsuudesta, oman tarinansa omasta vaikeasta lapsuudesta ja sukupolvien perinnöstä. Taiteellisella tajunnanvirtamaisella otteella. Ja isoisä Lauri Tuomesta, joka oli kommunisti ja joutui jo nuorena miehenä Tammisaaren pakkotyölaitokseen. Niin monta tuhottua elämää ei voi olla jättämättä jälkiä. Tämä on kyllä hyvin, hyvin eriskummallinen kirja. Mutta lukekaa, hyvät ihmiset, ja ajatelkaa itse!

Helmet-haasteessa: 42. Kirjan nimessä on alaotsikko 


Ia Genberg; Yksityiskohdat


 Tämä on kirja, josta en tykännyt oikeastaan yhtään. Jos en olisi tarvinnut Helmet-haasteeseeni kirjaa, jossa on bi- tai panseksuaalinen henkilö, olisin jättänyt kirjan kesken. Onneksi kirja oli verrattain lyhyt 159 sivuisena. Voi pojat, se tuntui paljon pidemmältä. Kirjan idea on se, että keski-ikäinen nainen muistelee menneen elämänsä ihmissuhteita. Keitä on tuntenut ja keiden kanssa seurustellut, asunut tai viettänyt aikaa. Kolme tai neljä tällaista menneisyyden henkilöä. Suhteissa ei ollut mitään erikoista eikä heidän kanssa ollut tapahtunut mitään ihmeellistä, osan kanssa oli seurusteltu, osan ei. Jotenkin nämä henkilöt olivat vieläpä vastenmielisiä. Osa oli miehiä, osa naisia. En ymmärrä mitä tarkoitusta tällä kirjalla oli. Jonkin verran tästä on kuitenkin tykätty ja saanut myös ihan positiivisia arvosteluita esim. Goodreadsissa. 

Eli Helmet-haaste: 39. Kirjassa on bi- tai panseksuaalinen henkilö 


sunnuntai 4. helmikuuta 2024

Jørn Lier Horst; Hiljainen meri

 

Hiljainen meri-dekkarissa William Wisting saa tutkittavakseen taas muutaman murhatapauksen; yhden tuhopoltossa palaneen, yhden merestä löytyneen ja sitten vielä apteekin portailta henkihieverissä viruvan verisen miehen, jota on ammuttu vatsaan. Onko kyseessä huumeet, terrorismi vai mikä? Wistingin tytär Line osallistuu omalla tavallaan toimittajan ominaisuudessa taas asioihin. Tasaista, mutta tällä kertaa ei ihan parasta Wisting-sarjalaista. Kuitenkin sellaista nopeaa ja helppolukuista (joskin tällä kertaa putosin useammin kuin kerran henkilökavalkadin kannoilta), jota lukee nopeaan pään nollaukseen.

Helmet-haasteessa: 32. Kirja on kirjoitettu alun perin kielellä, jolla on korkeintaan 10 miljoonaa puhujaa 



Jennie Lundgren & Ulrika Lundgren-Lindmark; Kun jää murtuu


 Tavattoman mielenkiintoinen dekkari miljöönsä takia; ollaan Norrbottenin läänissä Pohjois-Ruotsissa.  Seudulla on kadonnut maahanmuuttaja-poika ja sittemmin etsitään myös toista lasta. Päähenkilö on Kalixin poliisiin siirtynyt Irene Thorsdotter. Hänen parinaan poliisiautossa istuu Max Persson. Kuvaavaa on, miten poliisin toimintasäde on tavattoman laaja, pienelle poliisiyhteisölle kuuluu kaikki rikokset ja hirvikolarit satojen kilometrien välimatkoilla. Kirja etenee välillä Irenen näkökulmasta ja välillä paikallisen lapsen, Ninan, jonka perhesuhteet on pahasti solmussa. Erittäin lupaava alku Pohjanlahti-sarjalle.. siis kai tästä nyt joku sarja on tulossa, kun kannessakin niin mainitaan. Jään odottamaan seuraavaa osaa.

Helmet-haasteessa: 19. Suomi mainittu (Kirjassa on mainittu Suomi) 



torstai 1. helmikuuta 2024

Antti Tuomainen; Palavat kivet


 Antti Tuomaisen Palavat kivet ei ehkä ollut ihan sellainen spektaakkeli, jota olisi voinut näin mainiolta kirjailijalta odottaa, mutta pikku-hauska leppeä kuittaisu kuitenkin. Päähenkilö Anni on töissä kiuas-firmassa ja naimisissa formuloihin hurahtaneen Santerin kanssa. Firman työntekijöitä sitten alkaa kuolla ihan urakalla. Anni joutuu poliisin silmätikuksi. Kirjassa oli monta hauskaa pikku-juttua, mutta ei mitään oikein isoa. Oikeasti, tämä voisi olla elokuvana ihan hauska.

Helmet-haasteessa: 14. Kirjassa harrastetaan 


Donna Leon; Kuolema väärissä vaatteissa

 

Kolmas Brunetti-sarjalainen. Kuolema väärissä vaatteissa -romaanissa liikutaan transvestiittien ja maksullista seksiä tarjoavien mies- ja naishuorien keskellä. Yksi naiseksi pukeutunut mies löytyy teurastamon takaa. Brunettille selviää, että uhri ei olekaan mikä tahansa transvestiitti, vaan liike-elämän pomoja. Cosy crimeksi nämä tekee Brunettin oma perhe-elämä. Vaimo, lapset, ruuanlaitto ja leppoisan elämänmenon kuvailu merkityksellisessä Venetsiassa.

Helmet-haasteessa laitoin tämän kohtaan: 4. Kirjassa on presidentti 

.. ja harmittelin, etten ottanut Helmet-haasteeksi koettaa suoriutua haasteesta niin monella Donna Leonin dekkarilla, kuin mahdollista. Nimittäin totesin, että näillä kirjoilla löisi uskomattoman monta haaste-kohtaa!


Heidi Mäkinen; Ei saa elvyttää

 

Saman tyyppinen kuin Heidi Mäkisen Ei saa mennä ulos saunaiholla -romaani. Ehkä pidin tästä vähän enemmin. Ihmissuhteita, perhesuhteita, äidin ja tyttären vaikeaa suhdetta huumorilla ja oivaltavalla ajatuksella. Voin suositella kirjaa.

Helmet-haasteessa: 46. Kirjan kannen pääväri on musta tai kirjan nimessä on sana musta