tiistai 18. maaliskuuta 2014

Riikka Pulkkinen; Totta

Riikka Pulkkisen Totta –romaania luin pitkään ja kitkutellen. Alku kului ihmetellessä, että mitä tämä nyt on, keskivaiheessa se pääsi vauhtiin, mutta lopussa vähän lässähti. Pulkkinen kirjoittaa kauniisti ja todella sievästi. Minulle jäi jotenkin tämän kirjan tarkoitus hämärän peittoon. Ja vähän tuli mieleen myös Kluunin romaani Vaimo kävi lääkärissä. Siitä pidin tosin paljon enemmin. Tämä ei ollut yhtä vaikuttava. Ei oikeastaan vaikuttava ollenkaan, tämä oli rauhallinen ja tasainen tarina. Pidin Pulkkisen Rajasta enemmin ja aion lukea lisää Pulkkista toki, sen verran hyvän vaikutuksen olen nyt saanut kuitenkin tästä kirjoittajasta.

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Michael Connelly; Oikeuden palvelija

Aikaisemmat lukemani connellyt ovat olleet Harry Bosch -sarjaa, mutta nyt estradille hyppäsi Mickey Haller, puolustusasianajaja. Hallerin keinot eivät noudata aina ihan lakipykäliä, mutta tarkoitus on hyvä. Prostituoidun pahoinpitelystä ja raiskauksesta syytetty rikkaan suvun vesa palkkaa Hallerin puolustumaan itseään ja kohta ollaan syvässä suossa. Sukkelaa juonenkuljetusta ja syyllinen/syytön -epäilyä.
Pidin Oikeuden palvelijasta hyvin paljon enemmin kuin Harry Bosch -kirjoista, tämä paini ihan eri sarjassa vakavasti otettavuudessa ja tyylikkyydessään. Boschit ovat kuitenkin vähän kevyempää ja halpahintaisempaa settiä, semmoista tietyttä amerikkalaista maskuliinista höttöä, jossa päähenkilö on vähän liian näppärä, vähän liian taitava, vähän liian tulilinjalla ja vähän liian kliseinen. Mutta mikä mielenkiintoista: Mickey Hallerista on tehty Harry Boschin velipuoli! Se ei tule tosin ilmi vielä tässä romaanissa, vaan ilmeisesti sarjan seuraavassa. Joka on muuten sekin pian saatava käsiin.
Oikeuden palvelija on tehty elokuvaksikin, mutta sitä en ole nähnyt.

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Carita Forsgren; Jänistanssi



Vielä vähän vakuuttavammin ja vakavasti otettavammin kirjoitettuna tämä lähestyisi jo Karim Fossumin tai Inger Frimanssonin trillereitä, eli aineksia on.
Jänistanssissa eletään animaatiota tekevässä firmassa, jonka osapuolet vuoroin kertovat tarinaansa. Päähenkilö on kuitenkin Tiia. Tiia seurustelee ensin Samulin kanssa, sitten seurustelusuhteet muuttuvat ja jokaisella on oma näkemyksensä suhteiden sekamelskassa. Minusta tässä on mielenkiintoisesti saatu sama asia kuvatuksi eri ihmisten kantilta ihan erilaiseksi. Juuri niin kuin se on oikeassakin elämässä. Kaikilla asioilla on monta eri puolta. Tuntematon ahdistelija kiusaa Tiiaa ja se johtaa lopulta tekoihin, joista lukijallekaan ei kerrota ihan kaikkea, mitä oikeasti tapahtui. Jännittävää ja vähän piinaavaa. Kieli on hyvää, mielellään tällaista lukee.
En ole ihan täysin kotonani tässä nuoren menestyvän animaatioita tekevän porukan maailmassa, se vähän vieraannutti aiheesta. Aika positiivinen lukuelämys.

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Heidi Köngäs; Dora, Dora



Olen ajatellut, etten lue enää yhtään natsi-, holokausti- tai juutalaiskirjoja. Se on vähän sama kuin elokuvan Schindlerin lista kanssa; sen pystyy katsomaan vain kerran. Natsijulmuuksista on kirjoitettu ja kuvattu niin paljon. Se on jotenkin liian hirveää ollakseen totta, mikään inhimillinen ihmisen käsityskyky ei riitä venymään sellaisiin mittakaavoihin, joihin juutalaistuhot menevät.

Hyvä että luin Dora, Doran. Mikä kirja! Lukekaa hyvät ihmiset tämä kirja!

Heidi Köngäs on ihastuttanut minut jo Luvatulla ja Vieraalla miehellä, mutta ne ovat aivan alkusoittoa Dora, Doran rinnalla. Tämä kirja meni luuytimeen ja hampaanjuuriin. Kirjoitettu kieli oli kuin veitsenterävää myrkkyä ja osin tummanpehmeää taikaa.

Hitlerin lähipiiriin kuuluva pääarkkitehti Speer matkustaa Suomen Lappiin Saksan miehittämille alueille. Kylmässä autossa ajetaan 500 kilometriä lumisia maanteitä joulukuisessa pakkasessa. Aurinko nousee vain seitsemäksi minuutiksi horisontin ylle. Arvokkaat nikkelikaivokset pitää tarkistaa ja turvata. Suomen kansa pokkuroi, sotavangit lakaisevat pakkasessa teitä puhtaaksi. Ja matkaseurueen jalkoja palelelee. Mukaan on lähtenyt Speerin sihteeri Annemarie, kaksi viihdetaiteilijaa; taikuri muhvista tehty turkishattu päässään ja viulisti, jonka soitto saa sielun itkemään.  Ja tulkiksi suomalainen nuorukainen. Seurue on täysin absurdi, se on aivan kuin sota itse: mieletön, järjetön ja epäinhimillinen. Kärsimys on mieletöntä! Sen näkeminen kauhistuttaa. Mutta onneksi ravintolassa voi tilata poronkäristystä, leipäjuustoa lakkahillolla ja liköörit ja konjakit. Oikeaa kahviakin on, saksalaisille. Ja suklaata. Suomalaisia ei päästetä sisään. On joulu. On juhlan aika. Talvi ja pakkanen. Kaiken yllä merkillinen Lapin taika.

Kirsikkana kakun päällä googletin Albert Speerin luettuani kirjan. Ei ennen kirjaa, ei ennen (tämä vinkki kannattaa laittaa korvan taa). Olen vielä vähän mykistynyt, niin suuren vaikutuksen kirja teki.