Renate Dorrestein; Lainaa vain

Dorrestein on ehkä tarkkasilmäisin kirjailija, jonka tiedän. Tai sitten hän vaan osaa vääntää sen sanoiksi juuri oikein. Niin ilmiömäisen nerokkaita huomioita ja toteamuksia nämä sisältävät. Ehkä Lainaa vain ei ollut ihan yhtä hyvä kuin aikaisemmin lukemani dorreisteinit, mutta ei tässäkään mitään vikaa ollut. Mahtavan kiehtova kirja.
Päähenkilö on Nettie-mummo, joka pitää huolta aivovaurion saaneesta tyttärenpojastaan Igorista. Igor käy suojatyöpaikassa työskentelemässä ja Nettie puolestaan on vessasiivooja. Vessasiivooja! Kuinka moni kirjailija osaisi keksiä yhtä absurdin ammatin päähenkilölleen.
Eikä Igorkaan mikään ihan tyhmä ole. Kun hän seisoo bussipysäkillä odottaen koko työpäivän ajan bussia (joka on unohtanut hakea hänet) ja alkaa tuntea pissahätää, niin keinot on lähellä: sitähän voi pissata vaikka eväspulloon, joka sattuu olemaan mukana.
Tätä kirjaa ei kannata jättää lukematta. Kuten ei mitään muutakaan dorresteinia.

Renate Dorrestein; Hyvä äitipuoli

Nautin todella Dorresteinin tavasta kirjoittaa! Se on helppoa ja maanläheistä ja osuvaa ja hollanninkieli sopii näköjään mainiosti käännettäväksi.

Hyvä äitipuoli kertoo uusperheen tarinan; on tekstiilitaiteilija Claire, tämän aviomies Axel ja 16-vuotias tytär Josefien Axelin edellisestä avioliitosta. Clairen ja Axelin liitto tuntuu olevan kuin satua vain, niin ihanaa ja sopuisaa. Kunnes Axel löytää Clairen tavaroiden joukosta aborttiklinikan kuitin ja kuvittelee vaimonsa toimineen salakavalasti.

Kirja jakautuu kolmeen osaan, ensimmäisen niistä kertoo Claire, sitten Axel ja lopulta Josefien.

Renate Dorrestein; Pojallani on seksielämä ja minä luen äidille punahilkkaa

Pojallani on seksielämä ja minä luen äidille punahilkkaa ei todellakaan tuottanut pettymystä. Mikä ihana kirja!

Heleenin lähes 80-vuotias äiti saa aivoinfarktin ja muuttuu puolivihannekseksi. Sanat ovat kadoksissa, ymmärrys on kadoksissa ja äidin mielestä on asiaankuuluvaa työntää käsi kultakalamaljaan ja syödä sieltä kalat suihinsa. Sairaalan odotushuoneessa. Tällaisia olen aina rakastanut =).

Heleenillä on toki omat kiemuransa omankin perheensä kanssa, avioliitto, murrosikäiset lapset, yrityksen hoitaminen, vaihdevuodet…. mutta lähinnä kirjassa keskitytään Heleenin äidin tarinaan. Tällaista voisin ahnehtia useammankin kirjan! Oikestaan olisin halunnut lukea tätä tarinaa vielä vähän enemmän ja pidemmälle. Melkeinhän tämä oli vasta niin kuin juonto tulevalle tarinalle ja kirja jäi pahasti kesken. Lisää!

Renate Dorrestein; Kivisydän

Kivisydän alkoi lempeänä ja nostalgisena lapsuuskuvailuna, mutta alkoi pikkuhiljaa muuttua arvoitukselliseksi ja uhkaavaksi tarinaksi. Jotain kamalaa oli tulossa vai oliko, ja kuinka kamalaa? Vähitellen alkoi jo oikein pelottaa, mihin tämä kaikki päättyy. Uhkaavia asioita alkoi tulla esiin vähä kerrassaan ja kirjaa tuskin olisi malttanut laskea käsistään, ellei olisi välillä ollut pakko hengittää ja rauhoittua.

 

Kivisydän on tarina synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Mihin kaikkeen se voikaan johtaa! Tuo aihe on minulle kyllä hyvin vieras, en voi ymmärtää miten synnytyksen jälkeinen masennus voi saada tällaisia piirteitä. Voiko ihan oikeasti?! Onko nyt ihan varma, ettei kyseessä kuitenkin ollut osittain uskonto, masentunut äitihän kuitenkin viittasi hyvään ja pahaa, paholaiseen, Jumalaan ja siihen, miten paholainen pitää kitkeä pois. Jostainhan hän on saanut päähänsä uskonnon. Entä jos kyseinen äiti ei olisi koskaan kuullutkaan Jumalasta, voisiko näin tapahtua silti? Hrrr….

 

Miksiköhän tämä tarina oli niin tuttu. Kai muistaisin, jos olisin lukenut tällaisen kirjan aikaisemmin, mutta ihan tuli kyllä mieleen, että olen nähnyt tällaisen elokuvan. Saman tarinan, tai ainakin melkein. Vai onko kyseessä joku muu kirja, joka on ihan samanlainen?