keskiviikko 8. heinäkuuta 2020

Andrew Nicoll; Rouva Agathen rakkaus

Tibo Krovic on Dotin kaupungin pormestari ja rouva Agathe hänen sihteerinsä.  Dotin kaupunkia ei oikeasti ole olemassa, mutta se sijaitsee vähän jossain Itämerellä päin. Kirjassa on taikaa, mutta ei yliluonnollisuutta. Rouva Agathen ja Tibon rakkauskin on kuin taikaa. Se on luvaton rakkaus ja hienotunteinen; asia joka on aivan väärin. Ja samalla kaunis ja unenomainen.
Rouva Agathen rakkaus ei ole oikein rakkausromaani, vaikka se onkin lajiltetu sellaisiin. Tämä on enemmän kuin rakkausromaani. Jokin sellainen... kuin maalaus. Paikallaan pysyvä kuvaus asioiden tilasta, johon maalari maalaa koko ajan lisää yksityiskohtia. Aika hellyttävä tarina, ja erikoinen. En ole lukenut ikinä ennen mitään tällaista. Kirjan alku tuntui ensin vähän pitkäveteiseltä, mutta lopussa se sai paljon vauhtia.
Erikoista kirjassa on se, että minä-kertoja on pyhimykseksi ja patsaaksi veistelty muinainen Walpurnia. Ratkaisu ei ole häiritsevän erikoinen eikä harmillinen. Kirjassa Walpurnia kertoo tarinaa niin, että esiintyy itse minänä mukana vain muutaman kerran.
Minusta kirjan suomennos oli huono. Alkuperäinen nimi on The Good Mayor. Suomennoksesta tulee mieleen liikaa rakkausromaani. Miksei tämä voisi olla nimeltään Hyvä pormestari?


Helmet 2017 -haasteessa kohtaan:
30. Kirjan nimessä on tunne

perjantai 3. heinäkuuta 2020

Dean Koontz; Pienempi paha

Joskus nuorena luin näitä Koontzin kirjoja ja sitten jostain syystä lopetin niiden lukemisen. Tähän tartuin ihan pelkän jännittävän takakansi (ja etukansi-)tekstin perusteella. Kirja sattuikin olemaan Koontzin uusin suomennon, vuodelta 2011. Alkuteos ilmestynyt vuonna 2005. Siis hetkinen, mitä tapahtui? Miksei Koontzin seuraavia yli kymmentä kirjaa ole suomennettu?? Eikö näitä enää luettu Suomessa? En jaksa uskoa, sillä tämä viimeisin suomennos on ainakin ihan älyttömän hyvä jännäri. Kirja ei ole luokiteltu kauhuksi, vaan jännäriksi ja hyvä niin. Kauhukirjat ovat mielestäni hieman koomisia, joten niihin tartun harvemmin.
Pienemmän pahan päähenkilö on Billy, joka löytää tuulilasistaan lapun. Siinä häntä kehotetaan tekemään valinta. Jos hän ilmoittaa poliisille, murhaaja tappaa viehättävän vaalean opettajattaren. Jos hän ei ilmoita poliisille, murhaaja tappaa ahkeran hyväntekeväisyystyöntekijän. Billy pitää uhkausta huonona vitsinä, mutta pian käy ilmi, että lapun jättäjä onkin ollut tosissaan. Seuraava ja sitä seuraava päätös onkin sitten aina edellistä vaikeampi ja kaikissa on pelissä ihmishenki. Billy joutuu lopulta sellaiseen sotkuun, ettei tosikaan.
Nythän pitää ehdottomasti lainata lisää ainakin näitä Koontzin jännäri-puolen kirjoja.


Helmet 2017 -haasteessa menee kohtaan: 
14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella

tiistai 30. kesäkuuta 2020

Jojo Moyes; Jos olisit tässä

Tämä kirja jatkaa Lou Clarkin tarinaa, joka alkoi Kerro minulle jotain hyvää -romaanissa. Lou on päätynyt työskentelemään lentokentän baariin, mutta muistot Willistä eivät ole vieläkään jättäneet häntä. Tyypillistä chick litiä jälleen kerran, eikä yllä ihan ensimmäisen osan tasolle. Tässä puidaan menneitä sururyhmän kokoontumisissa, joudutaan onnettomuuteen, ihastutaan, koetaan väärinkäsityksiä ja yllätyksiä ja suunnitellaan tulevaisuutta. Sitä tavallista. Kolmas osa voi olla tulossa, mutta voi olla tulemattakin? Minä voisin ihan hyvin jättää nyt tähän osaan. Ihan kelpo ajanvieteromaani kuitenkin, sellainen kevyt ja helppolukuinen.

Helmet 2017 -haasteen kohteeseen:
25. Kirja, jossa kukaan ei kuole

sunnuntai 28. kesäkuuta 2020

P. D. James; Usko ja epäilys

Usko ja epäilys sijoittuu pienen pappisseminaarin tiloihin syrjäiselle maaseudulle. Siellä surmansa saanut pappikokelas on jo ehditty tuhkata, kun tämän isä haluaakin selvittää perinpohjin kuolinsyyn. Ylikomisario Adam Dalgliesh, joka on kirkkoherran poika ja jo muutenkin tuntee paikan, lähetetään tutkimaan asiaa. St. Anselmissa tapahtuu muitakin kuolemantapauksia, asioiden on pakko liittyä jotenkin toisiinsa. Paikalla on kourallinen pappi-oppilaita ja toinen kourallinen vieraita, joiden on mahdollisuus majoittua tiloihin. Näiden joukosta on löydettävä murhaaja.

Ja kun on kyse uskonnollisesta yhteisöstä, niin monet kirjan henkilöt pukeutuvat pappien asuihin; kirjassa käytettiin paljon sanaa kauhtana. En tiedä miksi, mutta minusta tuo on aina ollut vähän pilailumielellä käytetty sana, hieman alentuvasti ja kiusoitellen sanottu. Mutta kaipa se sitten on ihan virallista kieltä. Itse saatan pistää päälleni kauhtanan, joka on epämääräinen viitan muotoinen tai paremminkin muodoton loimi. Mikäköhän sana on alkukielellä kirjassa ollut... joku kaftan?

Kirja on paksu, mutta joutuisa lukea, se on kauniisti kirjoitettu ja sujuvaa tekstiä. Aivan tällainen perus-dekkari, joka sopii perus-dekkarinälkään. Dekkari-asteikolla hieman keskiarvoa paremmalla puolella.

Helmet 2017 -haasteessa tämä menee väljästi kohtaan:
44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta

tiistai 23. kesäkuuta 2020

Viveca Sten; Juhannusmurha

Juhannusmurha on iki-ihanan Sandhamn -sarjan viides dekkari. Nimensä mukaisesti kirja ajoittuu juhannukseen ja murha tapahtuu nuorison juhlinnan keskellä. On humalassa pyöriviä alaikäisiä tyttöjä, oksentelevia huumeita vetäneitä nuoria poikia, sekoilua, iloa ja surua, levinneitä meikkejä, leirinuotioita, tyttö- ja poikakavereita, varastettua viinaa ja kaikilla kauhea elämänkaipuu.

Nora Linde ja miesystävä Jonas kuvittelevat voivansa viettää mukavan rauhallisen juhannuksen keskenään, kunnes selviää, ettei Jonaksen teini-ikäinen tytär Wilma tulekaan kotiin juhannuksen vietosta. Sitten Sandhamniin hälytetään poliisit. Thomas kutsutaan tutkimaan juhannusjuhlien jäljiltä löytynyttä ruumista. Huumeissa ja pöllyissä olleesta silminnäkijäkunnasta ei ole paljon apua.

Juhannusmurha oli ehkä hieman parempi kuin pari sarjan aikaisempaa. Nyt ei käsitelty aivan yhtä paljon Noran ja Thomasin omia suhdehuolia, vaan pääosassa oli murhatutkinta, kuten dekkarissa kuuluukin. Kirja oli täydellinen valinta juhannuspyhille.

sunnuntai 21. kesäkuuta 2020

Diane Chamberlain; Saran totuus

Luin vuonna 2012 Liekkien varjo -romaanin, enkä silloin tiennyt, että kirjalle oli jatkoa. Saran totuudessa hypätään vähän eteenpäin siitä, mihin edellisessä osassa jäätiin. Siinä FAS-lapsi Andy joutui syytteeseen murhapoltosta, mutta vapautui sitten syytteestä, kun hänen siskonsa Maggie tuomittiin vankilaan. Nyt Maggie vapautuu vankilasta, eikä elämästä tule helppoa. Hänen pitäisi suorittaa rangaistuksen yhtenä osana yhdyskuntapalvelua, mutta yhteiskunta ei ota helpolla vastaan vankilassa ollutta nuorta naista. Murhapolton seurauksena moni eloon jäänyt uhri kantaa kaunaa Maggielle ja perhe-elämässäkin käydään läpi todella suuria asioita.

Kirja oli mahdottoman kiehtova. Takakannessa sanotaan, että kirja on itsenäinen jatko-osa, mutta siitä olen eri mieltä. Minun oli vaikea tajuta joitain perhe-sotkuja jopa ensimmäisen kirjan lukeneena. Tässä oli paljon sellaista kuka on kenenkin isä/äiti/pettäjäpuoliso/lapsi/serkku -säätöä, että sain melkein hokea itselleni ääneen, että kuka kukin on. Mutta silti niin kiehtova. Parempi kuin ensimmäisen osa. Ainoastaan teoksen suomennettu nimi on jotenkin tönkkö. Alkuperäinen on Secrets She Left Behind. Nimi viittaa yhteen kirjan päähenkilöistä, joka lähtee kotoaan, katoaa ja jättää alaikäisen poikansakin kotiin vailla mitään selitystä. Lopussahan se sitten tietenkin selviää.

perjantai 19. kesäkuuta 2020

Arttu Tuominen; Hyvitys

Hyvitys on toinen osa Delta-sarjaa. Ensimmäinen osa Verivelka oli hyvä. Tämä oli ainakin puolet parempi. Siis sanoisinpa, että huikean hyvä! Ei tosiaan mikään kevyt ja heppoinen, vaan kirjan aiheet ovat raskaita ja aina ajankohtaisia, mutta raskaudestaan huolimatta ei ankeita lukea. Vaikeinta oli lukea Oksmanin perheen koiranhoidon tasoa, siinä perheessä ei juuri eläinten arvostus ja asiallinen kohtelu kukoista. Mutta jos joku nyt pelästyy, että kirjassa on eläinrääkkäyskohtauksia, niin sellaisesta ei ole kyse. Vaan ennemminkin kyseessä on huoli koiran puolesta ja siitä, miten koiria on kohdeltu kun ne ovat tulleet "mielenvikaisiksi" ja käyttäytyvät kuten kirjassa kerrotaan. Toivon, että jatkossa siinäkin oikeus voittaa. Kuuntelin alkupuolen äänikirjasta autoillessa ja kyllä taas nautin lukijankin äänestä suunnattomasti, sopii tälle kirjalle kuin nyrkki silmään. Loppuosan sitten luin e-kirjana, kun ei ollut enää tarvetta autoilla.

Edellisen osan poliisit Paloviita ja Oksman ovat päähenkilöitä tutkinnassa, joka alkaa siitä, kun homojen suosimaan yökerhoon tehdään pommi-isku. Sitten julkaistaan video, jossa Lähettiläs pitää vihapuheen homoja, transvestiitteja ja kaikkia muita uskonnon vastaisesti käyttäytyviä vastaan. Poliisilla on vakava paikka turvatessaan kynttiläkulkuetta. Tapahtuu hyökkäyksiä, pidetään vihapuheita ja jäljet johtavat White Order -nimisen rasistijengin pakeille. Nyt pääosaan nousee  enemmän Oksman, jolla on omat salaisuutensa, niin kotona kuin työelämässä. Paloviidan vastoinkäymiset tuntuvat tapahtuvan enemmän perhe-elämän puolella.

Nautin kirjasta suunnattomasti. Olisikohan tämä nyt sitten ehkä ollut kesän paras dekkari? Ehkä näin juhannusaattona sitä on liian aikaista vielä sanoa.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2020

Sujata Massey; Murha Bombayssa

Perveen Mistry toimii juristina isänsä lakitoimistossa, mikä on poikkeuksellista intialaiselle naiselle. Eletään vuotta 1921. Bombayssa elää uskontojen ja kansallisuuksien kirjo, basaareissa tuoksuvat mausteet ja tuoksuöljyt, riksat kuljettavat ihmisiä, vesipuhvelit makoilevat parkkipaikoilla. Sea Viewin talossa elää kolme leskeä ja kohta talossa tapahtuu murha. Perveen on sukupuolensa takia ainoa, joka voi haastatella kolmea eristyksissä elävää leskeä. Miesten kanssa he voisivat kommunikoida vain rei'itetyn seinälevyn läpi. Perveen itse kohtaa myös ennakkoluuloja, uhkia ja vaaratilanteita.

Murhatapauksen tutkinnan  lisäksi kirjassa käydään läpi Perveenin oma menneisyys vuodesta 1916; tapahtumat joiden seurauksena hän työskentelee Mistryn lakiasiaintoimistossa. Ja siinä on omat huikeat kiemuransa.

Ajankuva sadan vuoden takaisesta Intiasta on upea, vaikka en ole mitenkään erikoisen ihastunut Intiaan nykypäivän valtiona. Intian sisällä eri uskontojen keskuudessa vallinneet kulttuurierot, tavat, ruuat, käyttäytymissäännöt ja jopa erilaiset tavat pukea sari ovat kiehtovia. Ja osa näistä tietenkin nostaa nykyihmisen hiukset pystyyn. Mutta osittain suorastaan ihmettelee, miten samanlaista elämä on ennenkin ollut. Ja miten melkein odottaisi enemmän ahdasmielisyyttä ja tiukkoja sääntöjä. Lukiessa olin välillä unohtaa, että kyse on sentään noinkin vanhasta ajasta. Välillä nuoret naiset Perveen ja Alice tuntuivat käyttäytyvän melkein nykynaisen tavoin.

Ehdottomasti sarjan seuraavakin osa menee lukulistalle.


Helmet 2017 -haasteessa tämä kuittaa kohdan: 
33. Kirja kertoo Intiasta

lauantai 13. kesäkuuta 2020

Penny Louise; Kylmän kosketus

En nyt jotenkin ihan pääse sinuiksi tämän sarjan kanssa. Luin melkein heti ensimmäisen perään tämän kakkososan. Vaivatonta Cozy Crime -dekkaria.. mutta kun ei ole ihan vaivatonta. Minusta näissä on jotain vaikeaselkoista. Vai onko kyse sitten suomennoksessa! Aivan kuin edellisessäkin osassa, niin taas saattoi kesken kappaleen vaihtua se "hän", josta kappaleessa kerrottiin. Tekstiä oli aivan kuin jaettu kappaleisiin tai osiin väärissä paikoissa tai ei ollut jaettu ollenkaan... tai jotenkin aihe katkesi ja jatkui ihan väärästä paikasta. En osaa selittää. Jouduin useamman kerran palaamaan kirjassa taaksepäin, ja muutama kohta (esim. eräästä tulipalosta pelastuminen) jäi kyllä täysin aukeamatta, vaikka luin sen kahteen kertaan! En vaan saanut selvää, että miten sieltä päästiin ulos, ikkunastako vai ovesta, alakerrasta vai yläkerrasta, kuka katsoi ikkunasta, sisä- vai ulkopuolelta... ei hitsi. En viitsinyt lukea kolmatta kertaa.

Kirjassa oli sellaista muka-huumoria, kuten mm. Jussi Adler-Olssenin kirjoissa. Eli lukijan pitäisi vähän naurahtaa ja hymähtää "muka huvittaville huomioille"... mutta kun niissä ei ollut mitään hauskaa, vaan ainoastaan keinotekoista.
Myös edellisen kirjan omituinen Nichol-naispoliisiharjoittelijan hahmo oli mukana tässä ja edelleen dynamiikka tämän ja muiden kesken oli omituista.
Näissä kahdessa kirjassa on myös viitattu vanhempaan rikostapaukseen, ns. Arnotin tapaukseen, mutta tarkistin, ettei sellaista aikaisempaa kirjaa ole olemassakaan. Eli koko Arnot-viittaukset ovat ihan turhia vain?
Three Pines -kylän "hyvätkin" hahmot ovat mielestäni osin epämiellyttäviä. Tässä kirjassa yksi kylän uusimpia asukkaita murhataan. Uhri on ollut inhottavan ilkeä ja ylimielinen, varmaan yhdellä jos toisellakin olisi ollut syytä murhaan. Gamache ja kumppanit saapuvat jälleen pikkukylään tutkimaan asiaa.

Kirja ei ole suorastaan huono, mutta ehkä tämän vuoden huonoin lukemani dekkari. Muita huonompia kirjoja sitten on ollut ei-dekkari -sarjassa.

Opin uuden asian (tästä pidän!): murhaa ei voikaan enää tehdä siten, että heittää kylpyammeessa kylpevälle puolisolleen hiustenkuivaajan tai leivänpaahtimen (koska kaikillahan on tietenkin töpselissä oleva leivänpaahdin kylppärissä siltä varalta, että tekee mieli paahtoleipää kesken kylvyn), koska nykyaikaisissa sähkövempaimissa on automaattinen virrankatkaisu. Toista se oli ennen! Ennen asiat olivat paljon paremmin. Siipalta sai hengen kovin kätevästi, kun tönäisi kihartimen siitä peilihyllyltä ammeeseen. Mutta en silti menisi kyllä kokeilemaan, niin syvään on juurtunut tuo entisvanhaan opittu tieto tästä murhatavasta... Sitä paitsi; kenellä on enää kylpyammetta?

perjantai 12. kesäkuuta 2020

Eva Frantz; Sininen huvila

Tämä on ensimmäinen osa Anna Gladin poliisitutkimuksia ja pidin tästä enemmän kuin kakkososasta. Ei sekään toki huono ollut.
Becka on sisustus- ja lifestyle-bloggaaja ja on selvästi suututtanut jonkun, sillä hänet yritetään murhata. 5-vuotias Bruno-poika löytää äitinsä tajuttomana ja lähtee yksin yöhön etsimään apua. Teini-ikäinen pariskunta löytää yksin harhailevan lapsen.
Anna Glad ja poliisitiimi toteavat, että Beckaa on uhkailtu blogin kommenttikentässä, onko joku heistä syyllinen ja miten anonyymin nimimerkin takana lymyävä uhkailija löydetään?
Annan oma parisuhde on tympeä, työttömäksi jäänyt Måns vain pelaa videopelejä ja laiskottelee päivät pitkät.

Ja sitten taas poimitaan kirjasta mielenkiintoinen asia: vanhemmalla Rolf-poliisilla ei ole Facebook-tiliä, mutta hän selailee satunnaisesti Facebookia. Hm, tämähän ei ole mahdollista, koska jos yrittää Facebook-linkkiin olematta itse kirjautuneena Faceen, selain näyttää vain vähän tietoja ja pikkuisen sivun alkua ja sitten tulee vaatimus kirjautua sisään. Vaikka jollain on avoin profiili (kellä muka on?? paitsi yhteisöillä, joille se on tärkeää näkyvyyden takia), niin ilman kirjautumista sivuja ei voi selata.


Kirja sopii Helmet 2017 haasteeseen kohtaan: 
49. Vuoden 2017 uutuuskirja

tiistai 9. kesäkuuta 2020

Niina Mero; Englantilainen romanssi

Englantilainen romanssi oli hauska, herkullinen, lempeä, kevyt, mukava, makea, jännittävä, herttainen ja sydämellinen tarina Norasta, joka lähtee Englantiin sisarensa häihin. Sisar Heli on menossa naimisiin aatelissuvun vesan kanssa. Ja Nora itse harrastaa ja tekee tutkielmaa englantilaisesta romantiikan ajan kirjallisuuden johtohahmoista. Keats, Shelley, Byron...
Kirjan kieli ja kielioppi on niin kaunista, että tämä kirja taas kerran menee siihen sarjaan, jossa tekstiä ei tarvitse lukea ollenkaan, vaan se tulee silmien kautta itsekseen päähän. Keveys tulee juuri siitä; lukijan ei tarvitse tehdä töitä.
Kirjassa on tietenkin sopivasti romantiikkaa, mutta ei imelyyttä, tämä ei ole varsinaisesti rakkausromaani. Huumoria ja hauskaa sanailua on juuri sopivasti, ei onneksi liikaa, koska se voi tehdä kirjasta "halvan" tuntuisen ja mauttoman. Jännittävyyttä taas tuo aatelisperheen kadonnut jälkeläinen, mystinen kartano, goottilaiset elementit. Myrkyt, makaaberit taide-esineet ja salaisuudet.
Kirjallisilla tiedoilla brassailu oli siinä ja siinä - mietin olisiko vähempikin riittänyt. Onko tarve näyttää lukijalle suunnaton lukeneisuus? Jos, niin mikä sen tarkoitus on.
Kirjan päähenkilö Norassa oli jotain vähän tehtyä, liioiteltua ja kliseemäistä (tatuointi-osuus oli vähän yliampuva, samoin maiharit, ruutupaidat, teinimäinen mustan gotiikan ihailu, saatanan kissa, pääkallokiitäjät... siis ihan kaikki kliseet samaan pakettiin. Mutta ehkä se olikin ironiaa? Ehkä lukijan olikin tarkoitus tässä naureskella partaansa.)

Ja sitten taas se yksityiskohta, joka herätti kiihtymyksen: kirjassa vietettiin ensimmäistä iltaa ja syötiin illallinen. Alkupalaksi rapukakkua, pääruuaksi viiriäistä.. sitten noustiin odottelemaan jälkiruokaa, otettiin makeaa likööriä ja Nora päästää yhtäkkiä suustaan sammakon, joka vetää isäntänä toimineen aatelisperheen mykäksi. Seuraa vaivaantunut hiljaisuus. Lady pakenee keittiön puolelle katsomaan, joko jälkiruoka on valmista... Nora ja Heli pakenevat huoneisiinsa. Ja mitä hittoa! Jälkiruoka unohtuu! Kukaan ei mene syömään sitä odotettua jälkiruokaa! Mitä sille tapahtuu - kyllähän asia on niin, että jos jälkiruoka on tehty, niin se syödään vaikka seurassa olisi lauottukin vaivaannuttavia repliikkejä. Ja mitä se olisi ollut? Liköörillä kostutettu kirsikkapiiras? Sitruunamarenki? Luumukohokas?! Mitä sille kävi, kun kukaan ei tullutkaan syömään?! Jotenkin alkoi ahdistaa tällainen epäjohdonmukaisuus.

Niina Meron kirja oli nautinnollinen kokonaisuus. Tätähän voisi lukea lisääkin. Melkein tätä, en nyt ihan samasta aiheesta jatkaisi, tämä kirjallisuus-teema ammennettiin mielestäni loppuun.


Helmet 2017 -haasteessa kohtaan: 
48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän
Englantilainen kirjallisuustiede on minulle täysi musta aukko

maanantai 8. kesäkuuta 2020

Louise Penny; Kuolema kiitospäivänä

Näitä Louise Pennyn herkullisilla kansikuvilla varustettuja leppoisia murhadekkareita olen kalastanut pitkään, kun totesin ettei oma kirjastoni tarjoa näitä. Bookbeatista sitten e-kirjana tartuin heti sarjan ensimmäiseen. Näyttämönä on pikkuinen Three Pines -niminen kanadalaiskylä ja sen asukkaat. Vanha rouva Jane Neal murhataan nuolella ampumalla ja kourallinen kylän asukkaita joutuu epäillyksi, kun poliisit Gamache, Beauvoir ja Nichol saapuvat tutkimaan murhaa maalaisidylliin.

Nyt en voi olla mainitsematta päähenkilö-tutkijan Gamachen nimeä, miten se kiusasi, kiehtoi ja ärsytti minua. Joka kerta kun kirjassa mainittiin Gamache, minun oli pakko lukea se mielessäni ääneen ganache. Ganache on vaahdotettu jälkiruokakuorrute esim. kakkujen päälle. Ganache ganache ganache.. voi miten monta kertaa olen joutunutkaan viime päivinä hokemaan sanaa ganache!

Kuolema kiitospäivänä oli sellainen herttainen hyvän mielen pikkudekkari, johon minun oli vielä vähän totutteleminen. En osannut vielä hienosäätää itseäni täysin romaanin  tasolle. Jotkut kappaleet tuntuivat kamalan pitkiltä ja niissä saattoi kappaleen päähenkilö vaihtua kesken kaiken, piti selata taakse kappaleen alkuun, että muisti ketkä ihmiset siinä puhuvat keskenään tai kuka oli se "hän". Ja joskus taas tuli kappaleen jako kesken jatkuvan tapahtumaketjun. Vai johtuiko sitten kun luin kirjan e-kirjana. Jotain pientä epätasapainoa ja vaikeaselkoisuutta oli havaittavissa.

Gamache kohteli harjoittelija-alaistaan, naispoliisia Nichol, omituisesti. Tavallaan tämä poliisikokelas oli nenäkäs ja kärkäs sanomaan omia mielipiteitään, joista Gamache sitten käski hänen pitää suunsa kiinni. Toisaalta kuitenkin sitten se hiljaa pysyminenkin oli kuulemma väärin. Mikään ei sitten kelvannut Gamachelle ja lopulta Nicholia rankaistiin ihan turhasta mitättömästä seikasta.

Mielelläni luen seuraavatkin Gamache-romaanit.

Eero Huovinen; Äitiä ikävä

Jos ikinä minun pitäisi jättää joku kirja kesken, niin se olisi ollut tämä Äitiä ikävä. Luin kirjan loppuun vain sen takia, että haluan haastaa itseäni lukemaan kirjoja joista en pidä ja toiseksi siksi, että tarvitsin Helmet 2017 -haasteeseen muistelmateoksen/elämäkerran. Kolmanneksi siksi, että mielestäni luen liikaa ja vauhtia hidastamaan sopii tällainen kirja, josta en pidä. Tekisi koko ajan mieli kirjoittaa "huono kirja", mutta en halua haukkua kenenkään kirjoittajan taiteellista työtä. Onko mikään kirja oikeastaan huono, jos se on tärkeä kirjoittajalleen. Olisi yhtä törkeää sanoa jollekin, että hän laulaa huonosti, hänen piirroksensa on huono tai käsityönsä huonosti tehty. Olkoon taiteelliset teokset tällaisen arvostelun ulkopuolella.

No miksi en sitten valinnut jotain muuta muistelmateosta? Siksi, että en usko pitäväni mistään muustakaan muistelmateoksesta tai elämäkerrasta. Ehkä erakkomainen introverttiyteni vaikuttaa siihen, että en vaan ole kiinnostunut ihmisistä. Ehkä siksi en ollut kiinnostunut Eero Huovisen äitiä muistelevasta teoksestakaan. Tämä oli tervanjuontia ja hikistä työtä. Yllättävää kyllä, olin kuullut tätä kirjaa kehuttavan jossain Facebookin kirja-palstalla ja siksi valitsin sen.

Eero Huovinen oli minulle ihan vieras; joku pappi, piispa. Suomen evankelinen liike. Siis mikä liike? Joku uskonlahkoko siis? Mikä on liikkeen ja lahkon ero? Ahaa - siis joku naispappeustakin vastustanut liike. No tämä jo selittää paljon, ajattelen.

Kirja kuvaa jo 75-vuotiaan piispan muistelmat lapsuudestaan ja äidistään siihen saakka, kun äiti kuoli Eeron ollessa vain 9-vuotias. Niin ja sen jälkeisestäkin elämästä. Perhe eli niin omituista elämää, sen dynamiikka oli melkein sairasta ja isä-hahmo jotenkin vastenmielinen, että tunsin välillä lievää, välillä syvempää vastenmielisyyttä koko perhettä kohtaan. Eikä veljesparvikaan ollut kovin miellyttävä. Ilmeisesti oltiin syvän uskonnollisia ja ankaria. Toisaalta kirjassa esitetyt kirjeet menneisyydestä olivat nekin jotenkin... ei-niin-terveitä. Mielestäni. En millään pysty samaistumaan tähän maailmaan enkä näihin tunteisiin. Onpahan luettu. Kirjalla ei ollut taiteellisia ulottuvuuksia eikä mielestäni mitään tarkoitustakaan. Se oli täysin turha. Voisin kuvitella, että tällaiset muistelmat olisivat hauskoja luettavaksi perheen sisällä, sukulaisten kesken, mutta miten kukaan ulkopuolinen saa tästä mitään.

Helmet 2017 haasteessa kohtaan: 
36. Elämäkerta tai muistelmateos

lauantai 6. kesäkuuta 2020

Emelie Schepp; Valkoiset jäljet

Ihan alkajaisiksi on pakko puuttua kirjassa esiintyneeseen hupaisaan väitteeseen: "Hän oli ilkialaston, aina jalkovälissä roikkuvia munaskuita myöten." On esitettävä syvää huolta, mikäli Martinin munaskuut roikkuivat hänen jalkovälissään. Kirjassa nyt varmaan tavoitellaan jotain siistiä ja salonkikelpoista ilmaisua sukuelimille, mutta munaskuut eivät ole sukuelimiä nähneetkään; munaskuut on munuaiset. Toivonemme, etteivät Martinin munuaiset roikkuneet hänen kehonsa ulkopuolella. Munaskuut on ikivanha suomalainen sana, joka on nykyihmisille tutumpi Raamatusta. Olisi todella kiva tietää, mikä on tekstissä alkukielellä käytetty sana! Ei sikäli, että osaisin ruotsia yhtään, mutta silti olisi kiva kuulla alkukielinen versio tässä kohtaa käytetystä sanasta.

Sitten kirjaan. Se oli hyvä jännittävä perusdekkari, jossa on muutama ei-niin-sympaattinen hahmo. Jana Berzelius on toinen ja poliisi Mia toinen. Minua vähän kismittää, kun poliiseista tehdään osittain lain ulkopuolella seikkailevia hahmoja. Siinä on jotain sellaista pettymyksen tunnetta, kun en haluaisi uskoa poliisista koskaan pahaa. Mutta kirjassa näiden hahmojen edesottamukset olivat kyllä vauhdikkaita ja mehukkaita. Miespoliisit menivätkin sitten minulta vähän sekaisin, vaikka tämä oli jo sarjan toinen kirja, jossa heidän elämäänsä käsiteltiin. Oli Henrik ja Gunnar ja Ole ja... oliko vielä joku? Anders. Oikeastaan vasta kirjan loppupuolella aloin muistaa, kuka kukin on.

Aluksi junasta löytyy thaimaalaistytön ruumis, toinen sellainen katoaa. Aasiasta salakuljetetaan huumeita ja huumepomo Setämies tuntuu vetelevän langoista, mutta kukaan ei oikeastaan tunne Setämiestä. Jo edellisessä kirjassa esiintynyt pahis Danilo Pena on sotkeutunut huumevyyhteen. Nopealukuinen ja mukaansatempaava jännäri. Sarjan seuraava osaa siirtyy lukujonoon.


perjantai 5. kesäkuuta 2020

Camilla Läckberg; Kultahäkki

Kultahäkki oli ihan mahtava lukukokemus. Tämä ei liity mitenkään Läckbergin Fjällbacka -sarjaan, tämä pitää muistaa ennen kuin aloittaa lukemisen. Monet ovat pettyneet kirjaan, kun ovat kuvitelleet tämän olevan niitä Läckbergin dekkareita. Mutta. Tämä on paljon huimempi kokemus kuin tavalliset dekkarit. Jännitystä tämäkin on, mutta ihan erilaista, kustantaja kuvaa kirjaa psykologiseksi jännitysromaaniksi. Tämä on äärimmäisen nautinnollinen kosto- ja naispaholaisteema. Miten kirja voi ollakin näin hiuksia nostattava ja repivän herkullinen!

Faye joutuu aviomiehensä pettämäksi niin taloudellisesti, ruumiillisesti kuin henkisestikin. Hänet hylätään ja alistetaan ja häpäistään päin kasvoja röyhkeästi. Mutta mitä tekee petetty nainen? Kostaa! Nousee kuin tuhkasta ja naisen kosto on julma. Aah, miten sydäntä oikein lämmitti. Kirjan ratkaisu oli arvattavissa, mutta se ei mitenkään häirinnyt nautintoa, koska jokainen juonenkäänne oli nautinto. Epäuskottavuuksia tietysti löytyi. Oikeasti kenenkään ei olisi niin helppoa koota elämää tyhjästä ja rikastua ja menestyä, kuten Faye teki. Muutenhan me kaikki olisimme rikkaita ja menestyviä, jos siihen riittäisi pelkkä päättäväisyys.

Romaanille on tullut jo jatko-osakin, Hopeasiivet. Ihan varmasti luen senkin. Valitettavasti satuin lukemaan Hopeasiipien esittelyn ennen kuin olin päättänyt Kultahäkkiä - ja tulin valitettavasti spoilaantuneeksi. Hieman. Ärsyttää monessa kirjasarjassa sama, kun pitäisi välttää tulevien osien takakansitekstejä, joskus ne vain pomppaavat silmille...


Mielestäni tämä on Helmet 2017 -haasteen: 
21. Sankaritarina

keskiviikko 3. kesäkuuta 2020

Pirjo Tuominen; Opettajatar

Välillä mietin, luenko Kaari Utriota vai Pirjo Tuomista, sillä niin samanlaisella otteella nämä Tuomisen historialliset naisista kertovat romaanit on kirjoitettu. Mielestäni Pirjo Tuominen on vaan parantanut otettaan vuosien mittaan.
Opettajatar on neiti Rosa Balck; Haminan keisarillisen kadettikoulun opettaja-maisterin tytär, joka jatkaa  myös itse omaa uraa opettajana. Tyttökoulun opettajana, kuten sisarensakin. Haminasta perheen tosin ajaa pois skandaali ja sisarusparven tie vie Helsinkiin ja Hämeenlinnaan ja ulkomaille saakka.
Tämä oli ihanan herkullinen tarina 1800 -luvun puolivälin naisista, jotka tarvitsevat holhoojan tehdäkseen virallisia sopimuksia, joita säätelee tiukat sopivaisuussäännöt ja joiden elämää hallitsee milloin mitkäkin ulkopuolelta tulevat vaateet. Kirjassa on romantiikkaa ja jännittäviä ihmissuhteita, vähän myös kuolemaa, tauteja, kartanoelämää... kaikkea sitä, mistä tällaiset herttaiset kirjat on koottu.

Vanhaan vuoden 2017 Helmet-haasteeseen laitan tämän kohtaan:
27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja

sunnuntai 31. toukokuuta 2020

Clare Mackintosh; Annoin sinun mennä

Ensimmäiset puoli kirjaa oli tavallista hyvää dekkaria, sitten pakka räjähti ihan silmille ja loppupuolikas oli huippu-hyytävän jännittävää, jota ei suorastaan voinut kestää! Tämä oli parhaita tai ihan paras tänä vuonna lukemani dekkari-trilleri. 
Kirjan alussa 5-vuotias lapsi jää auton alle ja kuolee. Kuski pakenee paikalta. Rikoskomisario Ray Stevens haluaa saada syyllisen kiinni, mutta ei onnistu. Kukaan ei ole nähnyt mitään ja mitä pidemmälle aika kuluu, sitä epätodennäköisempää on tavoittaa kuolemantuottamukseen ja liikennepakoon syyllistynyt kuski.

Poikansa menettänyt Jenna Gray pakenee suruaan maaseudulle Walesiin. Mutta menneisyys piinaa häntä. Lukija saa kokea kaikkien aikojen ällistyttävimmän juonenkäänteen. Ja piinaavaa jännitystä.

Ray Stevensin ja kollega-Katen siviilielämä oli vähän latteaa ja kliseemäistä, mutta onneksi siitä kertovat luvut tasapainottivat piinaa, joka kohotti verenpaineen huippulukemiin muissa kirjan luvuissa. Huh.



Liisa Nevalainen; Viimeinen rooli

Viimeinen rooli oli Liisa Nevalaisen (1916 - 1987) viimeinen kirja ja se ilmestyi vuosi ennen Nevalaisen kuolemaa. Tämä vaikutti hyvin vanhahtavalta, kuten jo aikaisemmatkin lukemani Nevalaiset ja välillä lukiessani tunsin myötähäpeää. Kirjassa tytöteltiin ja pojiteltiin aikuisia ihmisiä, teatterialan ammattilaisia. Johtuneeko sitten kirjailijan korkeasta iästä (70 - mikä ei kyllä ole ollenkaan korkea ikä naiskirjailijalle - kirjoittaminen kun tahtoo vaan parantua vuosien saatossa, kun elämänkokemusta tulee lisää). Mutta jotenkin tässä oli naiivi teinityttömäinen alavire.

Kirjassa murhataan näyttelijä, joka oli käyttäytynyt öykkärimäisesti ja julkeasti perhettään ja kollegoitaan kohtaan. Eli täysin sama juoni, kuin tätä ennen lukemani Nevalaisen Ruusunpunaiset silmälasit -dekkarissa. Komisario Karpalo joutuu selvittämään murhan ja Krisse-vaimo joutuu vaaraan tehdessään haastattelua näyttelijöiden keskuudessa. Kirja oli hyvin nopeasti läpi luettava, mitäänsanomaton, nolo ja kuitenkin tunsin jotain innostusta lukuprosessin aikana, kun kiihkeästi halusin sen loppuun ja tietää murhaajan.

torstai 28. toukokuuta 2020

Katariina Souri; Valkoinen varjo

En ollut aikaisemmin lukenut mitään Katariina Sourilta (aikaisemmat kirjat Kata Kärkkäinen -nimellä). Valkoinen varjo on Musta mandala-trilogian ensimmäinen osa ja valitsin sen kauniin kansikuvan vuoksi (sekä siksi, että omien sanojensa mukaan Souri on muunsukupuolinen ja Popsugar-haasteeseen tarvitaan tänä vuonna muunsukupuolisen kirjailijan kirjoittama kirja).Päähenkilö on Mona Malin, mosaiikkitaiteilija. Ystävänsä kehotuksesta hän järjestää mosaiikkimandala-kurssin saaressa. Kirjassa tapahtuu muutama murha ja jännitystarinan erikoisuus on yliluonnollinen mystisyys. Mona näkee ja tuntee asioita yliluonnollisilla kyvyillään, jotka onneksi jäävät kirjassa aika matalalle tasolle. Vierastan pikkuisen yliluonnollisia fantasia-piirteitä, mystistä huuhaata ja selvänäkijyyttä. Kirjassa näille ei annettu suurta sijaa, lukijana saatoin jopa vähän miettiä, että tapahtuiko niitä ollenkaan.
Jotenkin tarina oli vähän tyhjä, vaikka aihe oli kiva. Suljetun paikan mysteeri, eristetty saari, kourallinen ihmisiä ja sitten sitä keskinäistä kyräilyä siitä, kuka on hyvä ja kuka paha. Yleensähän tällainen on ihan huikea kehys jännärille.
Täytyy muuten huomauttaa, että minä en pidä mosaiikista.
En tiedä, jatkanko sarjan toiseen osaan. Ehkä, jos se näppärästi tulee ulottuvilleni.


Popsugar 2020 -haasteessa siis kohtaan: 
2. A book by a trans or nonbinary author
ja
Helmet 20187 -haasteessa kohtaan: 
10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis

tiistai 26. toukokuuta 2020

Alex North; Kuiskaaja

20 vuotta sitten Featherbankin pikkukaupungissa riehui sarjamurhaaja, joka sieppasi ja tappoi pikkupoikia. Yhtä uhreista ei koskaan löydetty. Murhaaja sai nimen Kuiskaaja, sillä hän houkutteli poikia mukaansa kuiskailemalla näille.
Nyt leskeksi jäänyt Tom Kennedy muuttaa Featherbankiin poikansa Jaken kanssa. Mutta Tomin ostamassa talossa on jotain omituista ja Jake-poikakin alkaa käyttäytyä omituisesti. Hän juttelee näkymättömän tytön kanssa ja kertoo ikkunansa takaa kuuluvasta kuiskeesta.

Kuiskaaja oli mukaansatempaava ja jännittävä trilleri, jossa oli lyhyet napakat luvut lukemista rytmittämään eikä mitään ylimääräistä aikahyppelyä tai monimutkaisia tehokeinoja. Siis täyttä tavaraa alusta loppuun.


Liane Moriarty; Nainen joka unohti

Alice saa tällin päähänsä steppitunnilla ja samalla häneltä katoaa 10 vuotta elämästään. Kun Alice herää, hän kuvittelee odottavansa ensimmäistä lastaan, olevansa naimisissa Nickin kanssa ja parikymmentä kiloa lihavampi. Mutta keitä ovat nuo kolme lasta ja miksi Nick oli niin torjuva, kun Alice soitti hänelle kertoakseen muistinmenetyksestä? Miksi naapuri ei tervehdi, vaan kääntää päänsä toisaalle nenä pystyssä? Mitä Alice on tehnyt, että hänestä on tullut sellainen nirppanokka. Oma sisarkin tuntuu vihaavan Alicea.

Nainen joka unohti on hilpeä juonikuvio, ajatusleikki, siitä mitä tapahtuu jos kymmenen vuotta pyyhkäistään elämästä pois. Tämä oli oikein mukaansatempaavasti kirjoitettu kevyt hyvänmielen tarina. Mielelläni otan Moriartyn jatkossakin lukemistooni.


sunnuntai 24. toukokuuta 2020

Anni Saastamoinen; Sirkka

No niin, tein sen sitten kuitenkin; otin kuukauden Bookbeat -jakson tarjoushintaan vanhoille jäsenille. Tästä Sirkasta tuli  vuoden ensimmäinen äänikirja eikä ollutkaan yhtään hullumpi. Kirja oli lyhyt ja tuli kuunnelluksi kokonaan reilun neljän tunnin mökkimatkan aikana. 
Sirkka on ihana! Tavallinen, asiallinen ja jämpti nainen, joka tietää mitä tahtoo. Sirkka inhoaa ihmisiä, jotka eivät lajittele jätteitään oikein. Sirkan mielestä heidän pitäisi mennä jonnekin, esimerkiksi helvettiin. Hyvä Sirkka!! Tarvitsemme enemmän sirkkoja. Sirkka myös etsii kirjoitusvirheitä ilmoituksista. Jess! Niin sitä pitää. Go, Sirkka, go! Sirkka harrastaa viherkasvien kastelua, joskin kaktukset tahtovat kuolla Sirkan käsissä, ja heippa-lappujen kirjoittamista.  On ihan ok juhlia kaksi kertaa kuussa, Sirkkakin juhli nuorempana, mutta kolmas kerta on jo liikaa. Sirkalla on kalenterissa muistiinpanot siitä, milloin naapurissa viimeksi bailattiin. Sirkka on mainio yksitotinen ja vankkumaton naisihminen. Tunnistin itsessäni monta Sirkan ominaisuutta ja olen siitä äärettömän ylpeä. 

Miten tällaisesta aiheesta saa kirjoitettua näin mukavan kirjan?


Helmet 2017 -haasteessa Sirkka menee kohtaan: 
13. Kirja "kertoo sinusta"


torstai 21. toukokuuta 2020

Pirkko Arhippa; Kulki kuolema puistotietä

Leppoisa, tavallinen dekkari Varpu Ahavan ja poliisi-kollega Tiian tutkimuksista. Puoli kirjaa ollaan lomalla Las Palmasissa ja kuinka ollakaan; siellä poliisikaksikko törmää avoinna olevan murhatutkinnan osallisiin.
Kirjassa käsitellään myös Ahavan ja Tiian omia suhdekuvioita. Varpun romanssi Jyrin kanssa osoittaa hiipumisen merkkejä. Tiialla on toisenlaiset pullat uunissa.
Kirjassa hyvää oli se, että tämä oli pitkästä aikaa sellainen Ahava-kirja, jossa ei palattu jälleen kerran Varpun omaan ja Varpun tyttären tragediaan. Joskus alkoi jo tuntua, että miksi niitä kerrattiin kirja toisensa jälkeen yhä uudelleen ja uudelleen. Se alkoi olla jo niin saman toistoa.




keskiviikko 20. toukokuuta 2020

Samuel Bjørk; Poika pimeästä

Poika pimeästä on Björkin kolmas Mia Kruger/Holger Munch -sarjan dekkari ja ihan älyttömän mukaansatempaava sellainen. Oli pakko ihan ahmia tämä kannesta kanteen. Luvut ovat lyhyitä ja napakoita, joten lukunautinto on taattu. On niin helppoa laittaa kirja pois välillä käsistä, kun sen voi tehdä aina luvun loputtua. En mielelläni koskaan jätä lukua kesken.

Kirjan ensimmäinen ruumis on balettiasuinen tyttö. Löytöpaikan luokse on jätetty kamera jalustalleen kuvaamaan ruumista. Kirjassa tulee myös muita ruumiita. Pidin erikoisesti siitä, miten näitä kuolemantapauksia edelsi pienet "juonnot" kunkin uhrin arkielämästä, vaikka sillä ei ollut kirjan juonen kannalta mitään merkitystä. Ne tekivät ihmisistä eläviä ja läheisiä. 

Loppuratkaisu oli aivan huikean epäuskottava, mutta niin hyvin kirjoitettu taas kerran.
Toinen plussa tulee siitä, että kirjassa olisi ollut kaikki puitteet sille, että joka toinen tai vaikka joka kolmas luku olisi ollut kursiivilla vedettyä ja aiemmin tapahtunutta murhaajan kokemusten käsittelyä, mutta tätä ei ollut! Olenkin jo vähän kyllästynyt dekkareihin, joissa murhaaja kertoo kursiivilla omaa tarinaansa esimerkiksi lapsuudesta alkaen tapahtumista, jotka ovat muovanneet hänestä sellaisen.

Yhden lauseen tai sanan kappaleet rivinvaihtoineen ja eräänlainen tajunnanvirta-teksti oli taas läsnä, se on vähän outo ratkaisu, mutta tekee kirjasta kovin nopean läpi luettavan, kun tekstiä on niin vähän.

maanantai 18. toukokuuta 2020

Anna Burns; Maitomies

Maitomies sijoittuu kuvitteelliseen kylään ilmeisesti Pohjois-Irlantiin ja noin 70-luvulle. Päähenkilö on 18-vuotias minä-kertoja, jonka nimeä ei mainita. Nimeä ei mainita myöskään päähenkilön ehkä-poikaystävälle, jonka kanssa hänellä on ehkä-suhde. Eikä päähenkilön siskoille, veljille, tai atomipommipojalle, Tablettitytölle, Tablettitytön siskolle tai irtautujille. Minua valinta risoi koko kirjan ajan. Onhan se toki lukijalle helpompaa, kun ei tarvitse muistaa kuka kukin oli, vaan puhuttiin keskisiskosta, pikkusiskoista, ja kolmannesta siskosta tai kolmannesta langosta.
Maitomies itse on irtautuja. En tiedä vieläkään mitä irtautujat olivat. Jonkinlaisia puolisotilaallisia joukkoja, mutta mistä he irtautuivat ja miksi? Jotenkin se saattoi liittyä katolisessa Pohjois-Irlannissa esiintyvään uhkaan, autopommeihin, vakoiluun, kiellettyihin paikkoihin, nimiin, kauppoihin, ravintoloihin. En ymmärtänyt tästä paljon mitään. Ja valitettavasti asia ei oikein edes kiinnostanut minua.
Kirjan päähenkilö joutuu tämän Maitomiehen ihailun kohteeksi ja tuntee siitä ääretöntä inhoa, pelkoa ja häpeää, mutta ei tee asialle juuri mitään. Hän vain ajelehtii. Päähenkilön äiti ei usko tytärtään ja muutkin tuntuvat tietävän juorut hänestä paljon paremmin. Raivostuttavaa oli päähenkilön mitäänsanomaton uhriutuvuus. 
Kyllä oli outo tarina, en pitänyt kirjasta. Pituuttakin tuntui olevan liikaa siihen nähden, että kirjassa ei oikeastaan tapahtunut mitään. En tiedä millä ansioilla tuo brittiläinen Man Booker -palkinto joka vuosi jaetaan, mutta tosiaan; tämä taisi olla ainoa lukemani kyseisen palkinnon saanut kirja. Minun täytyy olla väärää kohderyhmää. Kirjan kansi on kyllä todella kaunis.


Helmet 2017-haasteessa kohtaan: 
16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja


perjantai 15. toukokuuta 2020

Tuomas Lius; Haka

No nyt oli vauhtia ja meininkiä niin että heikompaa hirvittää! Todellakin Indiana Jones -tyylistä menoa. Pidin hirveästi Tuomas Liuksen romaanista, ja niin kuin sika säkissä tämän otin! Miten voikin olla, että olen missannut tämän tähän asti. Jos Etsivätoimisto Haka jatkaa edes osittain yhtä mainiosti kahdessa seuraavassakin kirjassa, niin olen ihan myyty. 

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Pohjois-Karjalaan, jossa renttu-mekaanikko Marko Pippurinen säätää arkielämän kurimuksessa. Toinen päähenkilö on poliisi Julia Noussair. Kaksikko ajautuu yhteen ja päätähuimaavaan ja jännittävään reissuun. Järven pohjassa lepää natsi-Saksan aikainen lentokoneen hylky, josta kaksikin eri terroristiryhmää haaveilee. Lentokoneessa on nimittäin joukkoutuhoase, haka. Mieletön kilpajuoksu ja petosten kudelma on valmis. Mutta ei kirja pelkkää hulinaa ole, mukana on ihan oikea juoni ja siinä syvällisiäkin aatoksia. Ihmissuhteita sopivasti, jännitteitä ja yllätyksiä. Kaikki tasapainossa keskenään.

Huh, puhaltelen tässä vielä pölyn ja ammusten rippeet pois olkapäiltä ja tukastani jahka hengitykseni hieman tasaantuu.


Helmet 2017 -haasteen kohtaan: 
4. Kirja lisää hyvinvointiasi

Liisa Nevalainen; Ruusunpunaiset silmälasit

Että osaa dekkari olla naiivi ja yksinkertainen. Sellainen täysin läpisoljuva juttu ja hetken hurmion välipala. Jospa koko elämä olisi yhtä yksinkertaista kuin tämä. Luin kirjan ahmimalla puolessa päivässä. Mitään erikoisia tunteita tai ajatuksia tämä ei herätä. Ja aivan kuin totesin edellisen Nevalaisenkin kohdalla, niin sama tässä: tänä päivänä ei ikimaailmassa menisi läpi julkaisuseulasta.  Ja silti en malttanut päästää kirjaa käsistäni. Kirja on kirjoitettu 1977, kuvan painos vuodelta 1992. Nämä olisivat juuri oikeanlaisia kesälomalukemisia, jossa loman jokaiselle 30 päivälle tarvittaisiin oma tällainen. Voi ihana tyhjänpäiväisyys!

Ruusunpunaisissa silmälaseissa näyttelyseurueesta murhataan alkoholisoitunut ja vaimoaan huonosti kohteleva näyttelijä. Syytettyinä on tietysti koko näyttelyseurue oheis-henkilöineen. Komisario Karpalo toimii yksinäisenä sutena ja ratkaisee murhan. Voi että. Voiko olla näin tavallista jännäriä?


Helmet 2017 -haasteessa kohtaan: 
43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään
Kirja oli maannut kirjahyllyssäni kohta vuoden ja olin pantannut ja säästellyt sitä ajankohtaan, jolloin muut kirjat loppuvat. Mutta nythän kirjastoja taas auotaan koronan jäljiltä...

keskiviikko 13. toukokuuta 2020

Joel Dicker; Stephanie Mailerin katoaminen

716-sivuinen järkäle, mutta tuntuu puolet lyhyemmältä. Sanoisin, että tämä on ainakin saman tasoinen, ehkä jopa vähän parempi, kuin edellinen lukemani Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Eli hyvä, kolmen (lähes neljän) tähden dekkari.
Stephanie Mailer on toimittaja, joka on saanut selville jotain mullistavaa 20 vuotta sitten tehdystä henkirikoksesta. Hänen mielestään murhaajana tuomittu ei olekaan syyllinen. Stephanie kertoo sen Jesse Rosenbergille, joka tutki tapausta aikoinaan ja herättää tämän mielenkiinnon. Mutta Stephanie katoaa jäljettömiin, ennen kuin Rosenberg ehtii kuulla enemmän. Poliisitiimin on tutkittava nyt sekä vuosikymmeniä vanha henkirikos, että Stephanien katoaminen.
Kirja oli mukaansatempaava, joskin täysin epäuskottava joiltain osin. Joel Dicker kirjoittaa todellakin hieman erilaisia dekkareita, kuin kaikki muut. Se on plussaa.


Helmet 2017 -haasteessa laitan tämän kohtaan: 
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit
(kirja on käännöskirja ja siinä selvitetään rikos)

maanantai 11. toukokuuta 2020

Timo Sandberg; Kullanhuuhtoja

Nyt tein vastoin periaatteitani ja luin dekkarisarjan viimeisimmän romaanin, enkä aloittanut sarjan alusta. Tämä oli täysin hatusta temmattu päännousema, mutta kirjan kansi oli niin kaunis, että kirja oli pakko lainata. Kaipasin "vaivatonta perusdekkaria", koska ilman sellaista yksinkertaisesti ei voi tulla toimeen. Timo Sandberg oli minulle myös täysin vieras nimi ja olin siksi kyllä vähän epäileväinen. Mutta oikeasti, tämähän olikin mukava jännäri! Yllätyin vähän. Sandberg menee luettavien listalle jatkossakin.

Kullanhuuhtojassa miesporukka suuntaa Lapin lakeuksille kultaa huuhtomaan. Oikeasti sinne mennään edesmenneen kullanhuuhtoja-kaverin viimeisiä vaiheita selvittämään ja muistoa kunnioittamaan. Mukana on komisario Heittola, vanhustenkodista mukaan haettu Naavakari ja muutama muu elämän ehtoopuolta kulkeva äijänköriläs. Pelkäsin pahoin, että tässä on väkinäistä vanhojen ukkojen dementia-huumoria. Eipä juurikaan. Napakka tarina, jossa selvitetään kullanhuuhtojan murha ja liikuskellaan Lapin hienoissa maisemissa salametsästäjiäkin väistellen. Erittäin sujuva kirja. Taitaa olla Heittola -sarjan 11. romaani. Onkohan alkuosan kirjat yhtä sujuvia?


Popsugar 2020 -haasteessa kohtaan: 
31. A book with "gold," "silver," or "bronze" in the title
ja
Helmet 2017 -haasteessa kohtaan: 
41. Kirjan kannessa on eläin

lauantai 9. toukokuuta 2020

Anne Tyler; Nooan kompassi

Pitkästä aikaa Anne Tyler. En ole koko blogini aikana lukenut yhtään hänen kirjojaan, vaan kaikki on luettu joskus aiemmin. Muistan nauttineeni Anne Tyleristä aina ihan suunnattomasti. Nämä ovat lämminhenkisiä ja oivaltavia (ja elämänmakuisia - kauhea sana, mutta kuvaa jotenkin tosi sattuvasti Tyleriä) romaaneita. Niin tämä Nooan kompassikin.
Päähenkilö on eläkeikää lähestyvä Liam. Hän on eronnut, kasvattanut tyttärensä ja lopulta saanut potkut töistä. Liam aloittaa elämänsä kokoamisen uudelleen. Tässä on jotain ihanan minimalistista. Liam on hurmaava ihminen. Rehellinen, aito, teeskentelemätön, hymytön. Tällaisia ihmisten pitää olla. Tai no, kyllä hymyily sallitaan.
Voin suositella tätä ja kaikkia muitakin Tylerin kirjoja, mutta jos nyt oikein muistan, niin olikohan romaani Amerikan lapset vähän keskinkertaisempi.


Helmet 2017 -haasteeseen kohtaan: 
35. Kirjan nimessä on erisnimi

torstai 7. toukokuuta 2020

Ann Cleeves; Kuin tuhka tuuleen

Lisää Jimmy Perez -sarjan dekkareita. Vaikka aikaisemmin harmittelin, että tv-sarjan Jimmy Perez  on ihan väärän näköinen verrattuna siihen, miten tämä kirjojen espanjalais-geeninen ja tummatukkainen Perez kuvaillaan, niin nyt on tapahtunut käänne. En pidä enää kirjojen Perezin ulkonäöstä, vaan tv-sarjan Jimmy Perez on se oikea =). Näinkin voi käydä.
Kuin tuhka tuuleen kertoo kolmen englantilaispariskunnan matkasta Shetlandinsaarille. Yksi pariskunta viettää hääjuhliaan ja kaksi muuta on ystäväpariskuntia, jotka tulevat mukaan juhlimaan. Mutta kohta heitä onkin jäljellä enää viisi, sillä Eleanor katoaa ja löytyy murhattuna. Hän on sanonut nähneensä valkoisissa tanssivan lapsen haamun. Myös Polly uskoo nähneensä samaisen tytön.
Jimmy Perezillä jälleen tutkimuksissa apuna Sandy ja Willow.
Nyt edelleen vahvistui suunnitelma lukea ainakin sarjan alkuosan kirjat uudelleen. Olen auttamattomasti unohtanut päähenkilöiden elämänkaaren. Tässä kirjassa tuli ilmi, että tyttöystävä-Fran, jota Perez on nyt kahden kirjan verran haikaillut, murhattiin. En muista tuosta yhtään mitään! Edellisessä kirjassa muistuteltiin, että Fran on kuollut, mutta en silloin muistanut edes sitä. Minun on täytynyt lukea kirjat joskus ennen vuotta 2011, koska en ole niitä tähän blogiini kirjannut.


Helmet 2017 -haasteessa kirja käy kohtaan:
24. Kirjassa selvitetään rikos

keskiviikko 6. toukokuuta 2020

Fiona Barton; Leski

Jean on hirviön vaimo. Gleniä on syytetty pikkulapsen sieppauksesta ja murhasta, mutta vaimo seisoo hänen rinnallaan viimeiseen asti. Kate-toimittaja haluaa kaivaa salaisuudet pintaan. Miten vaimo voi nöyränä sietää miestään? Tiesikö hän edes miehensä taipumuksista? Oliko avioliitto ihan normaali?
Lukijaakin ärsytti vaimon nöyryys ja "kiltteys". Jean ei tavallaan koskaan kasvanut aikuiseksi ja antoi miehensä komennella ja päättää kaikesta. Aika raivostuttavaa. 
Mikä oikeasti oli pienen kaapatun Bella-tyttösen kohtalo?
Melkein loppusivuille asti mietin, tuleeko tässä vielä joku koukku, että asia olisikin toisin...
Leski oli hyvin jännittävä ja koukuttava lukupaketti. Täytyy pistää kirjailijan nimi korvan taakse.

maanantai 4. toukokuuta 2020

Peter James; Kuolema vaanii verkossa

Kuolema vaanii verkossa on 15. Roy Grace -sarjan dekkari. Ja vaikka joskus olen vähän tympääntynyt näiden samankaltaisuuteen ja ehkä vähän kyllästynytkin koko sarjaan, niin kyllähän tämä silti on, kuin olisi kotiin tullut. Niin tuttua ja turvallista luettavaa. Aina tietää, mitä saa eikä voi pettyä ainakaan pahasti. Tämä oli ihan keskivertotasoa Peter Jamesilta ja vähän keskitasoa parempaa dekkaririntamalta. Ainakin oli nyt vähän erilaista juonta mukana, kun kirjan juoni oli romantiikkahuijaukset. Kyllä pistää miettimään, mikä ihme saa ihmisen uskomaan "nigerialaiskirjeisiin" ja rahaa pyytäviin netti-rakkauksiin. Kun eihän millään järjellä ole selitettävissä, että joku lähettää tuhansia, kymmeniä tuhansia tai satoja tuhansia jollekin vieraalle tyypille, koska tämän äiti on sairastunut, veli on vankilassa, rahat on jäädytetty... 
Roy Gracen ja Cleo-vaimon elämä on nyt asettunut leppoisiin uomiin ja Gracen poika Brunokin on liittynyt perheeseen. Bruno sitten aiheuttaakin vähän ongelmia pariskunnalle. Tämän verran käsiteltiin perheen kotielämääkin.


Kirjan sijoitan Helmet 2017 -haasteen kohtaan: 
37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta


sunnuntai 3. toukokuuta 2020

Ninni Schulman; Vastaa jos kuulet

Vastaa jos kuulet on kolmas osa Hagfors -sarjaa, jossa poliisit Petra ja Christer sekä paikallislehden uutistoimittaja Magdalena Hansson selvittävät rikoksia.
Tässä osassa tapahtuu hirveä tragedia hirvimetsällä, kun Pär Sanner löydetään passipaikaltaan ammuttuna. Metsällä mukana ollut uhrin tytär katoaa metsästä jälkiä jättämättä. Poliisipäälliköksi vastikään valittu Petra Wilander on mukana metsästysseurueessa, joten hän ei voi johtaa tutkimuksia, koska kaikki metsästysseurueen jäsenet ovat epäiltyjä. Petran osaksi jää tutkia kadonneen tytön ja aikaisemmin sattuneen salakaadetun suden arvoitusta. Suden salakaadon epäillään olevan kuitenkin jotenkin yhteydessä metsästysonnettomuuteen.

Kirja oli dekkaria parhaimmillaan.


Helmet 2017 -haasteessa tämä menee minulla kohtaan: 
5. Kirjassa liikutaan luonnossa


perjantai 1. toukokuuta 2020

Kate Morton; Hylätty puutarha

Tämä oli mukava sukutarina kolmen sukupolven naisista. Kolmen eri aikakauden kuljettaminen rinnakkain kävi vähän raskaaksi, vaikka tarina oli kiehtova. Vasta puolen välin jälkeen alkoi tuntua helpommalta.
1900-luvun alussa elää Eliza Makepeace ja Mountratchetin suku Cornwallissa, vuonna 1975 puolestaan Nell etsii sukuaan ja tämän kuoleman jälkeen Cassandra jatkaa arvoituksen selvittämistä. Arvoitus on Australiaan orpona yksin tulleen pikkutytön tarina.
Herttainen ja lämmin sukutarina, jossa ratkaisu selviää lukijalle jo paljon ennen kuin kirjan hahmoille. Mutta se ei haittaa, kun mielenkiinto on seurata niitä ratkaisuja, joita kirjan henkilöt tekevät selvittääkseen saman.


Kirja menee minulla Helmet 2017 -haasteen kohtaan: 
46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja

Eppu Nuotio & Pirkko Soininen; Punainen vaate

Punainen vaate on Salome Virta -sarjan kolmas jonkin oikean taideteoksen inspiroima jännäri. Tällä kertaa kirjan taideteos on Elin Danielson-Gambogin omakuva. Ihastuttava teos itsevarmasta ja omanarvontuntoisesta naismaalarista (1861 - 1919).
Samanlaisen persoonan omistaa Salome Virta, joka pääsee taideväärennöksen jäljille ja veuhtaa taas edes-takaisin pitkin Eurooppaa, kuten aiemmissakin romaaneissa. Osa kirjasta koostui Elin Danielson-Gambogin ja toisen nais-taidemaalarin Dora Wahlroosin väliseen kirjeenvaihtoon. Aluksi kirjeet olivat mielestäni vähän laimeampia, mutta loppua kohden niistä tuli koko ajan kiehtovampia ja viimeisiä en meinannut malttaa odottaa!

Ja taas kuten aiemminkin kun kirjoissa esiintyy oikeita ihmisiä ja historiallisia tapahtumia: minun oli pakko googlettaa lisää tietoa, mutta monta kertaa piti jättää wikipedian sivukin kesken, sillä en halua spoilata lukukokemustani sillä, että tietäisin etukäteen, miten oikeasti käy! Vasta romaanin jälkeen uskalsin lukea pidättelemättä kaiken kirjassa esiintyneistä maalareista. Vaikka kummankin maalarin nimi oli minulle vieras, niin jokunen maalaus oli hyvinkin tuttu.


Kirja istuu Helmet 2017 -haasteen kohtaan: 
9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja

keskiviikko 29. huhtikuuta 2020

Jane Austen; Kasvattitytön tarina

Kiva austenilainen tarina Fannysta, joka muuttaa Mansfield Parkiin tätinsä perheeseen kasvattityttäreksi ja kokee siellä kasvamisen tyttösestä nuoreksi naiseksi. Asiaankuuluvasti mukana romantiikkaa, yläluokan seuraelämää ja tasapainottelua sopivaisuussäännöksillä.
Tämän painoksen (6. painos 1987) kansikuva on hirveä. Onneksi kirjaa löytyy siedettävämmilläkin kansikuvilla, joskin hämmästyksekseni myös tätä vielä paljon surkuhupaisemmilla.
Kirjassa oli useita kirjoitusvirheitä:
ihashuttava (ihastuttava)
heiti (neiti)
muohaamatta (huomaamatta)
sön (sen)

Kasvattitytön tarina on kirjoitettu 206 vuotta sitten, eli 1814. Siinä sitä on kestävää kehitystä.


Popsugar 2020 -haasteessa laitan tämän kohtaan: 
6. A bildungsroman
ja
Helmet 20017 -haasteessa kohtaan: 
34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt

tiistai 28. huhtikuuta 2020

Ruth Ware; Lukitut ovet

Tämänkin sain käsiini kirjaston sähköisestä ellibs-järjestelmästä ja luin kirjan kätevästi tabletilta e-kirjana. Osaan suhtautua ellibsiin kirja kirjalta paremmin. Aluksi kahden viikon laina-aika vaikutti epäilyttävältä, mutta olen päässyt jo siitä ennakkoluulosta yli. Ellibs on mainio tapa saada käsiinsä melkein uusia kirjoja, sellaisia joita ei kirjastosta saisi ehkä moneen kuukauteen tai vuoteen. Mutta en tiedä poistuuko sieltä vanhat kirjat joskus, siksi tuntuu että on "kiire" nyt lukea jotain kauan aikaa sitten sinne lisättyjä, joita olen vähän katsellut. Toivottavasti ne eivät poistu! 

Lukitut ovet oli mielestäni Ruth Waren paras tähän asti lukemistani. Aikaisemmat ovat  Rouva Westaway on kuollut ja Synkän metsän siimeksessä. Väliin mahtuu kaksi lukematonta ja ihan varmasti aion lukea nekin!

Kirja alkaa siitä, miten Rowan kirjoittaa vankilasta käsin kirjettä asianajajalle ja todistelee, että hän on syytön lapsen kuolemaan. Rowan on työskennellyt 4-lapsisessa perheessä lastenvahtina Skotlannin pohjoisilla nummilla, älytalossa jota ohjataan äänikomennoin ja digitaalisesti. (Tässä tuli kyllä välistämättä mieleen S. K. Tremaynen romaani Äänet, jossa niinikään virtuaaliavustaja hoiteli kodin tekniikkaa). Romaani koostuu siitä, miten Rowan kertoo tarinansa asianajajalle. Miten vaikeaan työtehtävään hän olikaan joutunut ja miten kaikki meni lopulta vikaan. Kutkuttavaa jännitystä ja sitten lopun huipennus..! Ooh! Se oli tavallaan juuri oikeanlainen ja tavallaan hiuksiaraastattava pettymys. Tämä oli mitä mainioin kirja.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Erik Axl Sund; Nukkemestari

Tätä kirjaa en meinannut malttaa laittaa käsistäni pois. Ihan täyttä tavaraa kannesta kanteen. Hyytävän jännittävää ja mahdottoman hyvässä muodossa, eli lyhyet napakat luvut, jotta lukemisensa saattoi jaksottaa juuri sopivanlaiseksi. Ainoastaan lukujen nimet oli omituiset, mutta sitä ei voi laskea kirjalle haitaksi.
Kirja kertoo nuorista prostituoiduista. Tyttöjen turvatalosta ja laittomasta seksibisneksestä. Pedofiliasta, pornoelokuvista, poliisien yrityksestä saada syylliset kiikkiin. Vaikka aihe on äärimmäisen vastenmielinen, niin kirjassa ei ollut niitä kuvailtu kaikkein inhottavimmilla tavoilla. Kirjaa ei ollut vaikea lukea.
Päähenkilöt ovat Nova ja Mercy. Mercy on lähtöisin Nigeriasta, josta perhe joutuu lähtemään pakoon terroristijärjestö Boko Haramia. Novan perhe vaikuttaa normaalilta ruotsalaiselta uusioperheeltä. 
Kevin ja poliisitiimi selvittää, mitä tapahtui murhatulle Taralle, kuka on Nukkemestari ja mikä on tyttöjen turvatalosta lähteneiden nuorten arvoitus.


Laitan kirjan Helmet 2017 -haasteessa kohtaan: 
7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja


lauantai 25. huhtikuuta 2020

Ritva Sarkola; Puhu hiljaa rakkaudesta

En ollut muistaakseni koskaan kuullut Ritva Sarkolasta aiemmin ja tämäkin Puhu hiljaa rakkaudesta -dekkari on sarjan kymmenes kirja. Siksi ainakin poliisien osuus kirjasta jäi minulle siinä mielessä hämäräksi, etten tiennyt heistä ennalta mitään. Mutta ei se ainakaan yhtään häirinnyt tässä kirjassa. Pääosassa oli vain ja ainoastaan murhatapauksen tutkinta, ei poliisien yksityiselämä.

Nuori nainen murhataan puistossa ja poliisi löytää murhapaikan välittömästä läheisyydestä uhrin  sulhasen. Tällä on ase kädessä ja aseesta löytyy ainoastaan yhdet sormenjäljet. Mutta olisikin ihan liian helppo ratkaisu, että asetta pitelevä miesystävä olisi syyllinen. 
Kirjan henkilöt käyttäytyvät ja kommunikoivat hivenen epäuskottavasti. Pidin kirjaa sopivana pikku-välipalana, josta sai jonkin verran ajanvietettä, mutta mitään lähempää tarkastelua juoni ei olisi kestänyt. Kirjan nimi on kyllä kaunis.


Kirjalla Helmet 2017 -haasteen kohtaan: 
20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö


torstai 23. huhtikuuta 2020

Rosie Walsh; Hän lupasi soittaa

Rosie Walsh on minulle entuudestaan täysin tuntematon kirjailija. Hän lupasi soittaa on aivan valloittava romaani romanttisesta jännitysnäytelmästä. Päähenkilö Sarah viettää unelmien viikon Eddien kanssa. Se on selvästi rakkautta ensi silmäyksellä ja kaikki palikat loksahtavat kohdalleen. Sitten heidän pitää erota työkuvioiden ja lomamatkojen takia, mutta rakastanut pariskunta lupaa pitää yhteyttä jatkossakin. Vaan Eddie katoaa kuin savuna ilmaan. Hän ei soita, Facebook-sivu vaikenee, Whatsupp ei vastaa. Mitä ihmettä voi olla tapahtunut! Tämä mysteeri oli kihelmöivän nautinnollinen.
Kirja ei ole ollenkaan imelän siirappinen ollakseen romanttista ajanvietettä. Mietinkin, mikä tekee kirjasta romanttisen viihdekirjan ja miten se eroaa trilleristä. Minkä pitäisi muuttua, että tämän voisi luonnehtia jännäriksi ja trilleriksi? Koska jossainhan se ero nyt on, mutta minä en sitä löydä.


2017 vuoden Helmet -haasteeseen tämä käy minulla kohtaan: 
6. Kirjassa on monta kertojaa

tiistai 21. huhtikuuta 2020

Arttu Tuominen; Muistilabyrintti

Huraa, ihan huippu-jännittävä dekkari Arttu Tuomiselta. Komisario Janne Rautakorpi on menneisyyden onnettomuudesta toipuva kirjan päähenkilö. Tutkittavaksi tulee viemärikaivosta löytyneen nuoren naisen ruumiin arvoitus. Kaikki liittyy jollain tapaa myös saastuneeseen jokeen, jota terveystarkastaja Jarkko Kokko selvittää. 
Tällaista lisää, ihanan suoraviivaista, helppoa ja sujuvaa kerrontaa.


Vanhassa 2017 -Helmet haasteessa laitan tämän kohtaan: 
28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan

lauantai 18. huhtikuuta 2020

Enni Mustonen; Pukija

Pukija on jo 8. osa syrjästäkatsojan tarinoita. Tässä päähenkilö on Kirstin tytär Viena, joka hakee paikkaansa maailmalta ja työelämästä. Ensin hän toimii pukijana Suomen filmiteollisuudessa ja sitten maailman tuulet, tai oikeammin lentokoneet, kuljettavat häntä aina Amerikkaan saakka. Yhdellä näistä reissuista Viena on Miss Universumiksi valittavan Armi Kuuselan avustaja. Armin seikkailuja Amerikan ihmemaassa kuvattiin kivasti, minulle tuo aika on ollut vähän tuntematonta. Myös 50 -luvun lentomatkailu tuli ihan uudella tapaa tutuksi.
Kirjassa tavattiin tunnettujen suomalaisnäyttelijöiden lisäksi myös mm. Mae West ja Marilyn Monroe.


2017 vuoden Helmet -haasteessa laitan tämän kohtaan: 
38. Kirjassa mennään naimisiin



Olen nyt oppinut vähän lukemaan e-kirjoja. Ensiksi harrastin sitä vain tietokoneen näytöltä ja joskus satunnaisesti kännykältä, mutta sitten kaivoin vanhan tabletin naftaliinista ja puhaltelin siitä pölyt päällä. En ollut edes varma, saako sitä päälle. Mutta hyvin toimi ja akku pitää virtaa ihan kivasti. Tämän voi jopa ottaa sänkyyn mukaan nukkumaan käydessä, se on iso plussa. Päivän paras lukutuokio on illalla vatsallaan sängyssä kirja tuettuna tyynyä vasten. Tabletilla se onnistuu melkein yhtä hyvin, kuin fyysisen kirjan kanssa. Ja ajatella; kirjastojen oma ellibs -palvelu on ihan ilmainen! Sieltä löysin Pukijankin ja tällä hetkellä luettavana olevan Arttu Tuomisen Muistilabyrintin ja pari muuta kirjaa on jo varauksessa. Tuntuu kuin olisin lapsi karkkikaupassa, enkä tiedä mihin silmäni pistän.


tiistai 14. huhtikuuta 2020

Harlan Coben; Verenperintö

Harlan Coben ei petä koskaan. Verenperintö oli tiukka dekkari perheestä, jonka huumeriippuvainen tytär Paige on kadonnut. Simon Greene etsii tytärtään ja pääseekin lopulta tämän jäljille. Paigen väkivaltainen poikaystävä kuitenkin murhataan ja epäillyksi joutuvat sekä Simon itse, että kadonnut Paige.
Nimensä mukaisesti ajaudutaan sukulaisuus-sotkujen ja dna-tutkimusten maailmaan. Erinomainen jännäri, jossa luvut ovat lyhyitä ja teksti niin ilmavaa, että kirja on varsin nopeasti luettu.

Kiinnostavia yksityiskohtia: tämä oli toinen kirja tältä vuodelta, jossa tuli esiin amerikkalaisessa yliopistomaailmassa pelattu lacrosse -peli. Googletin sitä alkuvuonna, sillä tuo peli on todellakin minulle aivan tuntematon. Se on suomeksi haavipalloa. Se on pohjoisamerikkalainen hyvin vanha peli, jota ennen pelasivat kaikki intiaaniheimot. Suomeenkin peli on tullut 2000 -luvulla. Hienoa oppia uusia asioita.


Vanhaan Helmet 2017 -haasteeseen laitan tämän tylsään kohtaan:
23. Käännöskirja

Alex Schulman; Polta nämä kirjeet

Avioliittodraama ja sukutarina kirjailijan omista isovanhemmista, raivoisasta mustasukkaisuudesta ja luvattomasta rakkaudesta. Kirja oli taitavasti kirjoitettu, nopealukuinen ja ajatuksia herättävä. Juoni ei ollut mitenkään poikkeuksellinen. Jos oikein ajattelemme, mitä me tiedämme omista isovanhemmistamme? Ei varmaan kenenkään elämä ole suoraviivaista, selkeää ja helppoa. Kaikilla on menneisyydessään omat klikkinsä. Kuinka monen meidän isoäiti on voinut kokea luvattoman rakkauden tai kuinka moni esi-isä on voinut olla väkivaltainen öykkäri tai kuinka monta lehtolasta tai luvatonta sikiönlähdetystä on voinut vuosikymmeniin ja -satoihin mahtua. Kiva pikku kirja.


Vanhaan Helmet 2017 -haasteeseen kohtaan: 
26. Sukutarina
ja
Popsugar 2020 -haasteessa kohtaan: 
1. A book that's published in 2020


maanantai 13. huhtikuuta 2020

J. P. Laitinen; Lume

Lume on yhdenpäivänromaani Henry Qualiasta. Henry on siirtynyt yliopistomaailmasta vapaaksi tutkijaksi, joskin on päättänyt osoittaa suopeutta yliopistolle, jos he vielä kosiskelevat häntä piireihinsä. Tutkimus (aiheena fiktiivinen ihminen) on läpimurron kynnyksellä, kun Henry saa yhtäkkiä soiton sairaalasta, johon hänen muinainen ystävänsä Laura on joutunut. Yhden päivän aikana eletään matka dementoituneen äidin kautta sairaalaan, jossa Laura makaa. Matkalla päähenkilö joutuu omien ajatustensa, havaintojensa ja mielenosoituksen keskelle.
Kirjassa kivaa oli Henryn dementoitunut äiti ja poikansa suhde tähän. Muu ei ollut niin kivaa, vaikka siellä täällä olikin pieniä ilahduttavia oivalluksia.


Helmet 2017 -haasteessa kohtaan: 
19. Yhdenpäivänromaani