lauantai 22. helmikuuta 2020

Liisa Nevalainen; Musta sinfonia

Johan oli taas helppo ja vaivaton ja mutkaton dekkari kaikkien nykyaikaisten kierojen murhatarinoiden seassa. Musta sinfonia oli niin yksinkertainen, että melkein nauratti. Joo, oli se myös hyvin naiivi, melkein koominen. Kirja on kirjoitettu vuonna 1981, mutta jotenkin tämä tuntui ainakin parikymmentä vuotta vanhemmalta. Eri kiva jännäri. En usko, että tänä päivänä menisi julkaisuseulan läpi. Romaanihenkilöt käyttäytyivät niin epäluonnollisesti. Ja tupakkaa poltettiin koko ajan. Erikoista, miten siitä tehtiin romaanissa oikein "tikusta asiaa". Kaikki tupakoivat ja se myös muistettiin mainita jokaisessa eri kohtauksessa ja monet vuoropuhelut käytiin asian tiimoilta. Saako tupakoida, anteeksi kun tupakoin, ai niin ei kai haittaa että tupakoin jne...
Ehkä ennen elämä oli yksinkertaisempaa kuin nykyään.

Komisario Karpalo saa tutkittavakseen kuuluisan kapellimestarin murhan. Kapellimestari oli armoton naistenmies ja siksi epäiltynä on naisia menneisyydestä ja mustasukkaisia puolisoita. Ratkaisu on kliseisen muka-järisyttävä. Herttaista.

perjantai 21. helmikuuta 2020

Stephen King; Liseyn tarina

Liseyn tarina kertoo kirjailija Scott Landonin vaimon tarinan. Itse Landon on kuollut, mutta elinaikanaan hän on vienyt Liseyn Lumokuuhun, mielikuvitusmaailmaan, joka parantaa hengen ja ruumiin. Lumokuu on eräänlainen mielikuvituksen lähde. Nyt kun Lisey saa vainoojan peräänsä, Lumokuusta on hänelle verrattomasti apua. Tai jotain sellaista.

Oli nimittäin niin sekava kirja, että eihän tästä mitään tolkkua saanut. Olisin varmasti jättänyt kirjan kesken, ellei Stephen King olisi kuitenkin äärettömän taitava kirjoittaja. Epämiellyttävä tarina kirjoitettu hyvin. Tarinassa oli myös kuvottavan vastenmielisiä ja lohduttomia kohtauksia, joiden rinnalla mikä tahansa verellä mässäily -dekkari jää kakkoseksi. Niitä ei ollut paljon, mutta oli kuitenkin.

Olen nyt yrittänyt aloittaa uudelleen näitä Kingejä, mutta kovin vaikeaa tuppaa olemaan, kun en näistä vaan pidä. Sitten tulee huono omatunto, kun arvioin niitä oman makuni mukaan kovin huonoiksi ja voin pahoittaa mieleni sellaisilta, jotka ovat suuria King-faneja.

Jos antaisinkin kirjalle vain yhden pisteen, niin nyt täytyy sanoa, että suomentaja saa ainakin neljä, ellei viisi! On nimittäin niin vaikeita ratkaisuja höpö-höpö -kielestä ja murreleikeistä, että siihen ei ihan mikä tahansa heppu pysty ja tässä ne oli siirtyneet rautaisella ammattitaidolla suomenkieleen. Ihailen tällaista ammattitaitoa.


torstai 20. helmikuuta 2020

Alexandre Dumas; Kolme muskettisoturia

Varmaan kaikkien aikojen paras television lastenohjelma oli  Kolme muskettikoiraa. Minun täytyi olla jo yli kymmenvuotias, kun sitä katsottiin, mutta katsoipa sitä äitinikin. Sydämeni väpätti varsinkin Aramikselle, sillä se oli "kiharatukkainen" cockerspanieli. Aah..! Sitä romantiikkaa! D'Artagnan oli kai beagle tai jokin vähän typerännäköinen ajokoira ja Pothos tietenkin iso pointteri, saksanseisoja tms. Athoksen rodusta ei mielikuvaa.
En muista onko Kolmea muskettisoturia tullut tv-sarjana, mutta jotenkin minulla on sellainen kuva, että olisin muulloinkin rakastunut Aramikseen ja yleisesti ottaenkin muskettisoturien värisyttäviin varusteisiin; sulkahattuihin, viittoihin, polven-yli-saappaisiin... eikö kaikki nuoret tytöt olekin aivan vellinä sellaisen korean miehisyyden edessä?
Saattaa olla, etten kuitenkaan lukenut Kolmea muskettisoturia koskaan nuoruusvuosina, en ainakaan kokenut mitään ahaa-elämyksiä nyt tätä kirjaa lukiessani. Ja luulenpa, etten olisi nuorena jaksanut kahlata tätä läpi. Kirja ei ollut mitenkään erityisen koukuttava tai jännittävä, mutta omalla tavallaan viehättävä kuitenkin. Alku oli melkeinpä puuduttava, mutta sai sitten lisää vauhtia. Tuli mieleen sellainen entisvanhain nuorille pojille tehty seikkailuromaani, kuten viisikot ja vastaavat. Romantiikkaa miehiseen näkökulmaan. Kovin kesyä ja herttaista ja vähän hauskaa ilonpitoakin. Hyvä, että tämä 958-sivuinen seikkailu on nyt luettu. En tule lukemaan sitä toistamiseen.
Kirja on ilmestynyt vuonna 1844. 

Helmet-haasteessa valitsen tämän kohtaan: 
4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä



tiistai 18. helmikuuta 2020

Jevgeni Vodolazkin; Lentäjä

Lentäjä on hieno tarina historiasta, muistamisesta ja lapsuudesta. Ja rikoksesta ja rangaistuksesta. Paikoin rankkaa luettavaa, osin taas kaunista ja hentoa. Yhtä kaikki, kieli on nautinnollista ja kirja on kevyt lukea, sillä se jakautuu lyhyehköihin kappaleisiin, päiväkirjamaisiin merkintöihin.
Innokenti Platonov herää sairaalassa ja muistaa tapahtumia lapsuudestaan 1900-luvun alusta. Oli  kesäpäivät datshalla, lapsuudentoverit, ensirakkaus, lentonäytökset, säännöstely, elintarvikekortit,  sotilaat, vallankumous, vankileirit... Mutta nyt sairaalassa herätessään Innokenti elääkin vuotta 1999. 
Olipas elämys. Ihan loppu jäi minusta vähän vajaaksi, mutta se ei mitenkään latistanut kirjan laatua, olipahan vain henkilökohtainen mielipiteeni. En pidä lopuista, joissa asiat jää vähänkään auki.

Popsugar 2020 -haaste: 
8. A book with an upside-down image on the cover



sunnuntai 16. helmikuuta 2020

Helena Waris; Nuorgamin vettä

Voi miten ihana kirja! Voikohan koko maailmassa olla ketään, joka ei tykkäisi Nuorgamin vedestä. Ikinä ennen en ole lukenut Helena Warista, enkä ole edes ihan varma pitäisinkö hänen muista kirjoistaan, sillä tätä kuvattiin aivan erilaiseksi kuin ne muut. 

Mikke Korhonen lyö vetoa, että saa kannettua ämpärillisen vettä aina Nuorgamista Helsinkiin. Ja vielä niin, ettei Mikke itse kanna metriäkään, vaan toiset ihmiset kantavat ämpäriä ja maksavat hänelle siitä. Maksu on milloin mitäkin; porontaljoja, hyttyspyyhkeitä, kuulakärkikyniä tai vaikka vessapaperia. Mikke kohtaa erilaisia ihmisiä ja perheitä. Toisissa perheissä on omat keskinäiset jännityksensä, toiset ovat melkein pelottavia. Pian Nuorgamin vesi saa omat facebook-sivut ja seuraajien määrä kasvaa tuhansiin. Ämpäri pääsee ensin paikallisuutisiin ja lopulta valtakunnan uutisiinkin. Mikelle tämä on samalla itsensä löytämisen matka.

Tämä on ollut hyvä kirjavuosi, olen lukenut jo monta "tavallista parempaa" kirjaa.




lauantai 15. helmikuuta 2020

Søren Sveistrup; Kastanjamies

Kastanjamies oli aika hiuksianostattava jännäri pienten lasten äitejä vaanivasta murhaajasta, joka amputoi eläviltä uhreiltaan raajoja ennen näiden kuolemaa. Aika yöks. Mutta silti se ei ollut kirjan kuvottavinta settiä, vaan oikeastaan maininnat lapsiin kohdistuneista inhottavuuksista. Kirjan puolustukseksi on sanottava, että  näitä lapsiuhreihin kohdistuvia inhottavia tapahtumia ei kuvailtu eikä kerrottu "reaaliaikaisesti", vaan mainittiin niitä tapahtuneen aikaisemmin. Se vähän helpotti lukijan tuskaa, mutta oli silti kuvottavaa. Siis hyvin tiukkaa jännitystä, ei kuitenkaan liian inhottavaa luettavaksi. Murhapaikoilta löydetään kastanjoista tehtyjä nukkeja, joista poliisit ovat ymmällään. Kastanjoissa on vuosi sitten kaapatun ministerin tyttären sormenjäljet. Ministerin perhe, joka on jo kuvitellut tyttärensä kuolleen ja on hakemassa tälle kuoliaaksi julistamista, alkaa epäröidä. Voiko tyttö olla sittenkin elossa? Hänellä oli ainakin tapana askarrella kastanjoista pieniä kastanjamiehiä.
Päähenkilö on poliisi Naia Thulin. Kirjan takakannessa on hirveän kliseinen lause: "Thulin aloittaa kilpajuoksun aikaa vastaan". Meinasin hirnahtaa. Siinäpä sitä on käytettty kekseliäisyyttä.

Kirja oli mielestäni vähän keskitason dekkaria paremmalla puolella, mutta 540-sivuisessa kirjassa olisi kyllä ollut vähän tiivistämisen varaa, varsinkin loppupuolella. Vaikka pidän paksuista tiiliskiviromaaneista enemmän, kuin lyhyistä, niin pituus ei saa olla silloin tekemällä tehtyä, vaan jokaisen sivun täytyy olla tarpeellinen tarinan kannalta.
Kirjoittaja Sören Sveistrup on luonut myös tv-sarjan Jälkiä jättämättä. En muista nähneeni sarjaa. Kastanjamies on kirjailijan esikoiskirja.

Popsugar 2020 -haasteen kohtaan: 
10. A book recommended by your favorite blog, vlog, podcast, or online book club
Kovastihan tätä oli suositeltu

tiistai 11. helmikuuta 2020

Camilla Grebe; Kun jää pettää alta

Camilla Grebe oli minulle ihan uusi tuttavuus ja Kun jää pettää alta aivan mainio trilleri-dekkari! Olin alusta asti ihan koukussa.
Kirjassa on useita päähenkilöitä, mutta Emma oli ehkä heistä eniten päähenkilö. Hänellä on rakkaussuhde oman yrityksensä toimitusjohtajaan Jesperiin, mutta kihlajaispäivänä Jesper tekeekin oharit. Pikkuhiljaa lukijalle selviää, että suhteessa on ollut enemmänkin vialla. Jesperin asunnosta löydetään murhattu nainen.
Peter on poliisi, joka tutkii edellä mainittua murhaa. Hänen hahmostaan en pitänyt niin paljon. Peter kuvataan masentuneeksi ja mielestäni tunnekylmäksi.
Kolmas tärkeä hahmo on Hanne, joka 59 -vuotiaana kärsii alkavasta muistihäiriöstä. Tämä oli kiva erikoinen ratkaisu. Tällaisia hahmoja ei ole romaaneihin paljon kirjoitettu, eikä varsinkaan dekkareihin! Hanne toimi poliisin apuna käyttäytymistieteen asiantuntijana.
Loppu oli herkullinen. Ja vaikka sen saattoi aavistaa, tai ainakin pitää todennäköisenä jo vähän aikaisemmin, niin silti se riemastutti koukullaan! Tosin vielä ihan viimeisille sivuilla saakka ajattelin, että jos tässä onkin kaksois-bluffi ja tuo ravisutteleva ratkaisu ei sittenkään ole niin, vaan...!

Mielenkiintoinen seikka: kirjan alkuperäisnimi on Älskaren från huvudkontoret. Sepä olisi ollut hyvä nimi suomennoksellekin! Suomessa ei ole kai tapana nimetä kirjoja noin, ehkä meidän mielestä ne vaikuttaisivat harlekiini-sarjoilta, mutta olisikohan jo aika unohtaa vanhat painolastit, tuo olisi ollut sopiva nimi kirjalle. Siinä selvästi viitataan jo alussa siihen, että rakastajassa tai rakkaussuhteessa on jotain erikoista, kun se annetaan kirjan nimeksi. Suomalaiselta lukijalta se pieni vivahde jää nyt kokonaan kokematta. Muutenkin Kun jää pettää alta on vähän riman alitus, aika pliisu ja mitäänsanomaton tusinanimi.


Helmet 2020 -haasteessa kohtaan 13. Kirjassa eksytään

maanantai 10. helmikuuta 2020

Elly Griffiths; Januksen kivi

Januksen kivi on arkeologi-Ruth Galloway -sarjan toinen osa. Pidin ensimmäisestä osasta ja pidin tästä. Jotain lievää epäuskottavuutta on (esim. Ruth ei ymmärrä äärettömän helppoa latinankielistä lausetta, jonka jopa latinaa opiskelematon lukija ymmärtää auttavasti). Ja myös se, että Ruth joutuu jo toisen kerran pulaan ja hyökkäyksen kohteeksi. Näyttää tuo arkeologin elämä olevan vaarallista! Tällä kertaa Ruthilla on suojeltavana myös pieni elämänalku - hän on edellisen kirjan tapahtumien jäljiltä raskaana.
Kirjassa rakennustyömaan alueelta löytyy lapsen luuranko ilman päätä. Se on haudattu oviaukon kynnyksen alle ja kun arkeologi-tiimi lyö päänsä yhteen, todetaan että näin uhrattiin Janukselle - kaksikasvoiselle jumalalle roomanvallan aikana. Näppärä tarina.
Ja se lausehan muuten meni näin: omnia mutantur, nihil interit.

Helmet 2020 -haasteessa:
38. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on puu

lauantai 8. helmikuuta 2020

Arnaldur Indridason; Petsamo

Kolmas romaani Arnaldurin Islanti-sarjaa, jossa seikkailevat sotapoliisi Thorson ja Islannin oma poliisi Flovent. Tässä kirjassa vuonna 1940 evakuoidaan islannin kansalaisia takaisin kotimaahansa sodan jaloista pois. Suomelle kuuluvan Liinahamarin satamasta Petsamosta lähtee laiva. Laivalla tapahtuu epäonninen sattumus, kun yksi matkustajista katoaa yön aikana.
Islannin maaperällä taas löydetään kuoliaaksi pahoinpidelty nuorimies. Thorson ja Flovent joutuvat selvittämään kumpaakin mysteeriä.
Kirjassa pisti taas silmään sama, kuin kaikissa Arnaldurin dekkareissa: poliisien haastattelemat kansalaiset ovat kaikki aina hyvin negatiivisia. Kukaan ei koskaan halua kertoa vapaaehtoisesti tai mielellään poliiseille mitään. Vastaukset pitää kiskoa todistajilta väkisin, siitä seuraa "en nyt yhtään pidä tästä haastattelusta" tai "en halua sotkeentua asiaan" -repliikkejä. Oikeassa elämässä olen sitä mieltä, että suurin osa kansalaisista päinvastoin mielellään vastailee poliisien kysymyksiin, jopa vähän innokkaammin, kuin olisi ehkä tarpeenkaan. Ihmiset ovat sensaatiohakuisia ja uteliaita ja yleensä suhtautuvat poliiseihin ylikorostetun innokkaasti.

Sitten jännä kielellinen huomio: kun nainen meikkaa ja kaunistautuu ravintolailtaa varten, hän laittaa kasvoihinsa silmänvarjoa. Englanniksi eye shadow, islanniksi mikä lie, mutta suomeksi se on kyllä luomiväri. Silmänvarjosta tulee mieleen lähinnä jokin silmätauti. Kirjan naishenkilö myös maalasi ripset. Ehei, ripset värjätään tai laitetaan ripsiväriä/maskaraa. Ei ripsiä maalata. Huulet voi maalata. Kasvotkin voi "maalata", ei ripsiä. (Kirjalla on muuten miespuolinen suomentaja).
Kolmas erikoinen sana on tulikiukkuinen, joka esiintyi kirjan sivuilla monesti. Suomessa tällaista sanaa ei käytetä, se on ovela käännös jostain islannin tyypillisestä sanasta. Suomessa ei ole oikeastaan parempaa kuin pelkkä kiukkuinen tai ehkä hyvin kiukkuinen. Tulikiukkuinen on aivan tehty sana. Ei sen puoleen, sanana ihan hyvä. Tulee mieleen vähän muumien kieli. Pikku-Myy voisi olla tulikiukkuinen.

Kirja oli hyvä, nautin tästä kannesta kanteen, kuten kaikista näistä Islanti-dekkareista.

Helmet 2020 -haasteessa:
10. Kirja sijoittuu maahan, jossa on vähemmän asukkaita kuin Suomessa


torstai 6. helmikuuta 2020

Mika Waltari; Komisario Palmun erehdys

Komisario Palmun erehdys ilmestyi vuonna 1940. Kirjan kieli on valloittavan vanhanaikaista. Eräs hahmo, miespuolinen ylioppilas, käyttää sanaa böbi  - ja hän käyttää sitä paljon. Vanhukset ovat böbejä, sisko on ihan böbi ja poliisit ne vasta ovat emäböbejä. Aivan suurenmoista! Ja kun tänä päivänä poliisilla on epäiltyjä, niin komisario Palmun aikana oli epäluulonalaisia. Kirjassa oli muitakin aivan riemastuttavia vanhoja sanavalintoja.
Tässä dekkarissa kuulun liikemiessuvun jäsen Bruno Rygseck murhataan kotonaan ja epäluulonalaisiksi joutuvat vuorotellen hänen tätinsä, serkkunsa ja ystäväpiirinsä jäsenet. Eikä yksi murha riitä, sillä eräs epäluulonalainenkin pääsee vielä hengestään.
Vanhanaikaisuudessaan riemastuttava kirja. Waltari on kirjoittanut tätä ilmeisesti loppuvuonna 1939 ja kirja on ilmestynyt alkuvuonna -40. Vuosina, jolloin Suomessa oli sota. Ajatella.

Helmet 2020 -haasteessa kohtaan 
23. Kirja on julkaistu myös selkokielellä
ja
Popsugar 2020 -haasteessa kohtaan 
6. A book by an author who has written more than 20 books

keskiviikko 5. helmikuuta 2020

Pasi Ilmari Jääskeläinen; Väärän kissan päivä

Tämä ei ollut minun kirja ollenkaan. Luulin tarttuvani dementiatarinaan, sellaiseen tästä maailmasta olevaan. Mutta tämä onkin jostain ihan toisesta universumista. Siis. Tämä on fantasiaa. Tai jotain sellaista sci-fiä. Tulevaisuutta. En tiedä miten niitä nimitetään. Jääskeläinen on eittämättä hyvä kirjoittaja ja mielikuvitusta ainakin riittää. Kirjan pari ensimmäistä lukua oli kivoja, sitten kun se leikkasi yli, niin pakkopullana meni loppuun saakka. Siellä pieni mukava loppuhuipennus, mutta sekin tieteis-näkökulmasta. 
Kirjan nimi on kiva ja kissa-juoni kekseliäs. Väärät kissat oli hyvin keksitty. Lopussa sille mysteerille annettu selitys oli... kiehtova.

Tulin hieman pahoinvoivaksi, kun eräälle romaanihenkilölle annettiin jatkuvasti ruiskulla lääkeainetta kaulasuoneen. Tätä tehtiin muutaman tunnin välein n. 7 ruiskullisen verran. Hyi, eikö kaulasuoni tule kipeäksi, helläksi ja mustelmaiseksi tuollaisesta? Teki mieli suojella omaa kaulaa kaksin käsin. Onneksi kehittivät nenäsuihkeen.

Stephen King; Piina



Luin Piinan joskus nuorena vähän sen jälkeen, kun se ilmestyi suomeksi vuonna 1989. Taisi olla niitä viimeisimpiä lukemiani Kingejä. Tuntuu olevan ihan vetävä kauhutarina, jonka osapuilleen muistin ulkoa, mutta en kaikkia yksityiskohtia, enkä loppuhuipennusta.

Kirjan päähenkilö on kirjailija-Paul, joka ajaa pahan autokolarin. Annie Wilkes korjaa miehen parempaan talteen tien poskeen ryttääntyneestä autosta. Paulin jalat ovat pahasti ruhjoutuneet ja kivut ovat sietämättömät. Epätasapainoisen Annien hoteissa Paul kokee äärimmäisiä kauhun- ja kivunhetkiä. Sattumoisin Annie on Paulin ykkösfani ja hän on suuttunut siitä, miten Paul on Misery-kirjasarjan viimeisessä osassa tappanut romaanien päähenkilön. Paulin pitää nyt korjata asia ja kirjoittaa tarinalle uusi loppu. Annie on hyvissä suostutteluasemissa puolustuskyvytöntä potilastaan vastaan.
Kirjan tarina on hyvä ja ainutlaatuinen (onko vastaavaa konseptia tullut vastaan keneltäkään?), ei liian piinaava kuitenkaan luettavaksi. Olen melkein varma, että lähes kaikki tietävät tämän kirjan juonen...


Helmet 2020 -haasteessa kohtaan 
12. Kirjasta on tehty näytelmä tai ooppera (näytelmä, ainakin Tampereen teatteri lokakuussa 2019)
 ja 
Popsugar 2020 -haasteessa kohtaan 
8. A book published in the 20th century

maanantai 3. helmikuuta 2020

Otto Hyyrynen; Murtumispiste

Kirjalla on ihana kansikuva ja ihana takakansikuvaus. Siihen nähden itse tarina oli kamala pettymys! Olisin odottanut jännittävää suljetun paikan mysteeriä, kauheaa trilleriä, miten kaksi toisille vierasta miestä kyräilee tosiaan jäämeren suljetulla saarella koko talvikauden. Tutkimuslaitoksen työtehtäviään tehden ja äärimmäisissä olosuhteissa joten kuten selviten, vain he kaksi. Miten eristyneisyys alkaa ahdistaa ja mielikuvitus tehdä pilkkaa. Ja tuo kansi, voi miten näyttää ihanan... talviselta! Ehkä se on talven ja lumen kaipuuta, kun tänä talvena täällä etelässä vain ruoho vihertää ja kaurakin on alkanut itää lintulaudan alla pudonneista siemenistä.
Murtumispisteessä Kalle hakeutuu saarelle tutkimusapulaiseksi, Boris taas on ollut saarella jo pitkään. Miehillä ei selvästikään synkkaa. Kalle muistelee menneisyydessään tragediaa, johon kuuluu menetetty lapsi ja kariutunut avioliitto. Sitten saaren rantaan haaksirikkoutuu soutuvene, jossa on mykkä tyttö. Tästä lähin tarina muuttuu niin sekavaksi, että lukijana en tiedä mihin uskoa ja mihin ei. Johtopäätöksiä voisi vetää vaikka kuinka paljon erilaisia. Mikä on totta, mikä valetta. Mikä on houretta tai onko mitään tätä tapahtunutkaan. Tämä ei selviä lopussakaan, mikä on kurjaa. Voin vetää erilaisia johtopäätöksiä, mutta olisin kaivannut ovelaa selitystä lopussa. Kirjan juonihan olisi ollut mitä mainioin ja kiehtovin!


Minulla tämä meni Helmet 2020 -haasteessa kohtaan: 
19. Kirja, jota luet yhdessä jonkun kanssa

Markus Zusak; Kirjavaras

Kirjavarkaassa kertoja on Kuolema. Eletään natsi-Saksassa ja Kuolemalla on töitä enemmän, kuin jaksaa tehdä. Hellin käsin hän noutaa sieluja asetakkien sisältä, pommisuojista ja maahan syöksyneistä lentokoneista. 
Päähenkilö puolestaan on kouluttyttö Liesel, jonka pieni veli kuolee junamatkan varrella. Liesel muuttaa kasvattivanhempien luokse Himmelstrasselle. Siellä hän varastaa kirjoja; yhden roviolta, muutaman pormestarin talosta, ensimmäisen hän on poiminut jo hautausmaalta. Kirja kuvaa Lieselin ja naapurustossa asuvien elämää sodan Saksassa. Juutalaisia marssitetaan kaupungin läpi kohti Dachaun keskitysleiriä. Jotkut näistä juutalaiskohtaloista koskettavat enemmin kuin toiset.
Kirjassa on omaperäinen rakenne, aivan kuin kuoleman tekemiä muistiinpanoja tarinan edetessä. Kaunis kirja, helppo ja nopea lukea, vaikka tarina on rankkaa. Muistanko joskus vannoneeni, etten lue enää ikinä yhtään natsi- tai keskitysleirikuvausta. No niin. Tässä kirjassa ei tosin oltu keskitysleirillä, vaan saksalaisten mukana pikkukaupungin elämässä.
Kirjan alku oli kaikkein paras, keskivaihe tuntui välillä vähän liian pitkältä, loppu oli taas odotettu, kun tarina saatettiin loppuun. Kertoja-kuolema kuvaili hyvin kauniisti sitä, miten hän nouti Himmelstrassen sieluja: toinen silmä suolaisena ja sydän kuolemanraskaana. Tämä oli kirjan kaunein lause. Itse asiassa viimeisiin aukeamiin meni huomattavan kauan aikaa, kun itselläkin oli toinen silmä suolaisena ja sydän kuolemanraskaana lukiessa niitä.


Helmet 2020 -haasteessa kohtaan: 
16. Kirjalla on kirjassa tärkeä rooli

ja Popsugar 2020 -haasteessa kohtaan: 
16. A book that has a book on the cover

sunnuntai 2. helmikuuta 2020

Albert Camus; Sivullinen

Sivullinen on tietysti kirja, josta pitäisi tykätä kauheasti ja hurmaantua sen epätavalliseen taiteellisuuteen, eli klassikkomaisuuteen. Päähenkilö on Meursault, algerianranskalainen, joka kuvataan tunnekylmänä ja välinpitämättömänä mutta ehdottoman totuuden puolustajana. Ihmisenä, joka kieltäytyy pelastuksesta ehdottomuuttaan. Uskon että meissä kaikissa on vähän Meursaultia.  Hän on aikansa Eleanor Oliphant (Eleanorille kuuluu ihan hyvää -romaanin tönkkö vähän autistin tuntuinen ja jämptin ehdoton neiti-ihminen).
Kirjan alussa Meursaultin äiti kuolee vanhainkodissa, vietetään hautajaisia, mutta Meursault ei itke eikä sure tai anna ilmi mitään tunteenpurkauksia. Tämän katsotaan puhuvan häntä vastaan lopun oikeudenkäynnissä. Sinne taas joudutaan siksi, että Meursault menee tappamaan erään arabin. Vähän niin kuin vahingossa ja turhaan.
Tämä oli höpsö kirja, vähän mitäänsanomaton minulle, sellainen olankohautuksella ohitettava teos. Liian ohut, vain 160 sivua. Aiheen voisi kasvattaa vaikka ihan sukukronikaksi ja Meursaultin merkillistä luonnetta tuoda esiin useammissa kohtauksissa. Ja oliko tuo luonne nyt niin merkillinen edes, en tiedä. Pitää tietysti muistaa, että kirja on kirjoitettu 1942 - mikä meitä enää hetkauttaisi. Kaikki on jo kirjoitettu, kaikki merkilliset ihmiset, rikokset, luonteet ja luonneviat laitettu kansien väliin. Hyvä kun tuli nyt luettua.

Kirjan alussa on yhdet parhaat aloitussanat koskaan: Äiti kuoli tänään. Tai ehkä eilen. Sain vanhainkodista sähkeen: "Äiti kuollut. Hautaus huomenna. Osanottomme." Samantekevää. Ehkä se tapahtui eilen. Vau! Tästä pidin.


Helmet 2020 -haasteen kohtaan: 
32. Kirja on alun perin julkaistu kielellä, jota et osaa
ja
Popsugar 2020 -haaseen kohtaan: 
25. A book with only words on the cover, no images or graphics

lauantai 1. helmikuuta 2020

Camilla Läckberg; Noita

Noita taitaa olla Kultahäkin jälkeen Läckbergin haukutuin kirja. Tämä on liian pitkä (700 sivua) ja liian parisuhdehömppämäinen. No, itse pidin kirjan murhatarinasta ihan kohtuullisen paljon ja tämä on helppoa, nopeaa ja turvallista luettavaa. Kaikki hyvin tähän asti, mutta nämä kolme seikkaa miinustaa kokonaisuutta:

Yksi: Mellberg, poliisin pomo, joka sössii aina kaiken. Kuvataan siis todella moukaksi eikä osaa alkeellisimpiakaan poliisityön sääntöjä. Karikatyyrimäinen, muka-huvittava. Tekee mokia, joiden takia aina tutkinta menee pieleen. Mutta jos poliisi kohoaa ryhmän johtajaksi ja päälliköksi, hän ei voi olla ihan tönökki. Henkilöllä on pakko olla keskivertoa enemmin lahjoja ja kykyjä kyseiseen asemaan. Hahmon voisi kuvailla vaikka vähän hienovaraisemmin pikkuisen pösilöksi, jos sitä haluaa tuoda esiin.
Kaksi: Patrikin ja Erican suhde, joka on niiiiin herttainen ja täydellinen ja rakastava ja söpö ja kunnioittava ja kaikenkestävä ja -kattava liitto. Haistakoon huilun. Tuollaista liittoa ei ole kenelläkään. Kun Patrik vaan vilkaiseekin vaimoonsa, vaikka kesken autoajelun, hän heti ihmettelee ja ihailee, miten upea ja seksikäs ja kaunis ja rakastava vaimo onkaan. Ja lässyn-lässyn-lässyn...
Kolme: Kirjassa on täysin turha toisessa ajassa kulkeva kertomus 1600 -luvun noituudesta. Sitä yritettiin vähän ympätä nykypäivän tarinaan, mutta jäi aivan irralliseksi ja turhaksi. Kun kirjassa on muutenkin 700 sivua, niin tämän olisi voinut jättää kokonaan pois. Jos Läckberg haluaa kirjoittaa kiehtovasta noitavainosta vuodelta 1600, niin kirjoittaisi sitten oman romaaninsa sieltä. Miksi ei, siitä voisi tulla oikein jännittävä ja mielenkiintoinen.

Mutta  edellisistä haukuista huolimatta tämä oli ihan luettava dekkari ja aion edelleen jatkaa sarjan parissa, vaikka useat muut Läckbergin lukijat ovat lyöneet tässä vaiheessa jarrut päälle.

Helmet 2020 -haasteessa kohtaan: 
7. Kirjassa rikotaan lakia


perjantai 31. tammikuuta 2020

Anni Kytömäki; Kivitasku

No huh, mikä kirja! Ehdottomasti toistaiseksi vuoden paras, mikä kuulostaa kauhean laimealta, kun eletään vasta tammikuuta, mutta voin veikata, ettei tänä vuonna kovin montaa parempaa voi tulla jatkossakaan. Jos yhtään?
Pidin Kivitaskusta paljon, paljon enemmän kuin Kytömäen aikaisemmasta kirjasta Kultarinta, joskin pidin siitäkin. Mutta tämä oli ihan täyttä tavaraa koko 650 sivua. Muutamat viimeiset päivät jarruttelin lukemista, säädin itselleni, että saan lukea korkeintaan 50 sivua päivässä hidastaakseni vauhtia, mutta sitten en voinut enää mitään ja annoin mennä.
Kirjassa eletään kolmea eri aikakautta, jotka lopulta nivoutuvat kiehtovalla tavalla yhteen. Ensin kerrotaan Helenasta ja on vuosi 1959. Levoton Helena joutuu mielisairaalaan. Tämä oli ehkä kirjan vähiten vetävä osuus. Mutta sitten hypätään vuoteen 1849, jossa toisinajattelija Sergei on vangittu ja seisoo teloituslavalla odottaen tuomiotaan. Voi miten elämä ihmistä kuljettaakaan!
Näiden kahden lisäksi seurataan nykypäivässä Vekaa. Olin ihan häikäistynyt miten Vekan arkea ja elämää metsämökillä kuvaillaan. Juuri sellaista, jota itse haluaisin elää. Ehkä se teki aiheesta niin sydämeenkäyvän. Ihana yksinäisyys ja erakkomaisuus keskellä metsää. 
Luontokuvailu oli taas aivan ylitse muun.
Lopussa kun kaikki asiat tavoittivat toisensa, odotti myös yllätys, jota en mitenkään osannut aavistaa, vaikka sitä asiaa olikin pitkin kirjaa ihmetellyt. 
Kertakaikkisen hieno kirja.
Pari kertaa itkin. Toiseen syynä oli tämä lause: "Vuoriston metsien sylissä itkevät puut, ihmiset ja sienet, elämä joka hajoaa maailman tuuliin".


Helmet 2020 -haasteessa kirja menee kohtaan: 
46. Kirjassa on sauna



sunnuntai 26. tammikuuta 2020

Ruth Ware; Synkän metsän siimeksessä

Ruth Waren esikoinen, Synkän metsän siimeksessä. Tämä ei ollut läheskään yhtä kiehtova, kuin aiemmin lukemani Rouva Westaway on kuollut. Tämä oli lapsellisen naiivi ja jotenkin teinityttömäinen. Kirjan henkilöt ovat 26 - 29 -vuotiaita, eli ihan aikuisia, mutta käyttäytyvät kuin hihittelevät teinitytöt. He kokoontuvat Claren polttareihin merkilliselle mökille, josta haetaan jotain vähän kauhufiilistäkin kun mökkiä kuvaillaan pelottavaksi lasipalatsiksi keskelle marraskuista pimeää metsää. Ja osallistujat ovat sisällä kuin teatterilavalla... tuolla ulkona odottaa paha.
Ja sitten hihitellään viiniä lipitellen, pizzaa syöden ja huumeita napsien. Päähenkilö Nora ihmettelee, miksi hänet on kutsuttu koko polttareihin, sillä vanhojen ystävysten välit ovat katkenneet jo kymmenen vuotta sitten. Ja silloin tapahtui myös muuta teinisekoilua, joka nyt muistuu uudelleen mieleen. Aivan älytöntä, etteivätkö henkilöt kymmenessä vuodessa kasvaisi ulos teini-iän ihastumisista, jättämisistä, pettämisistä ja kiukutteluista.
Mutta jos tämä kirja olisi kirjoitettu toisin, niin juoni olisi ollut aivan ihana. Viikonlopun pituiset polttarit syrjäisellä mökillä - ja sitten Nora herää sairaalasta eikä muista mitään. Mitä on tapahtunut? Onko joku kuollut? Kuka on murhaaja - miksi poliisi istuu sairaalahuoneen oven ulkopuolella? Ei kai vain... Pikkuhiljaa menneen viikonlopun tapahtumat muistuvat mieleen.
No, harvan kirjailijan ensimmäinen kirja kai on mikään mestariteos. Ja kyllä tästäkin näkee, että kirjailijalla selvästi on potentiaalia ja tässäkin oli oma jännityksensä. Kirja on aivan pakko lukea loppuun.

Helmet-haasteessa kohtaan 
34. Kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana

perjantai 24. tammikuuta 2020

Pirjo Hassinen; Popula

Pirjo Hassinen on minulle ihan vieras kirjailija, enkä olisi tähänkään romaaniin tarttunut, ellei olisi sattunut silmään, että Pentti Arajärvi suosittelee tätä kirjaa. Näin saan Helmet -haasteeseen tunnetun henkilön suositteleman kirjan.
Popula alkaa siitä, miten harrastelijamaalari Pirjo menee taidenäyttelyyn ja kun vartijoiden silmä välttää, hän töhertää ilkivaltaisesti siellä esillä olleen maalauksen pilalle. Tämähän on kuin Mr. Beanista konsanaan. Mutta ei, kirja ei ole humoristinen pläjäys, vaan aika ankea ja hyvin kuivakka sekä masentavanpuoleinen tarina pienestä ihmisjoukosta.
Muita päähenkilöitä ovat Pirjon tytär Rita, tämän puoliso Ville ja tummaihoinen adoptiotytär Tuulia. Sekä Perttu. Portsarina toimiva Perttu pahoinpitelee asiakkaan ja sitten käy vielä niin, että onnettomien sattumien summana hän joutuu äitinsä vanhainkodissa silmätikuksi. Tämä liippasi jo aika läheltä huumoripuolta. Mutta sitten Perttu alkaa siipeillä Popula-puolueen ympärillä ja pääsee ministerin avustajaksi tai ainakin autonkuljettajaksi. Puhutaan politiikasta ja käydään saunailloissa. Puhutaan rasismista, isänmaallisuudesta, uusnatseista ja väkivallasta. Aika kitkerää on.
Kirja oli ok, jonka jaksoin lukea läpi ja vähän kiinnostikin, mitä henkilöille tulee tapahtumaan. Mutta en ollut ihastunut ja politiikka-osuus oli erittäin epäkiinnostavaa.

Yksi silmiinpistävä seikka hätkähdytti: kirjassa on Hillevi-niminen mieshenkilö! Minulle ehdottomasti Hillevi on naisen nimi ja tunnenkin jonkun Hillevin. Googlettamalla selviää, että hyvin vanhoina aikoina Hilleviä on tosiaan annettu muutamille miehillekin. Olipas kirjailijalta jännä päätös nimetä kirjaan mies-Hillevi! Joka ei ole edes vanha.

Helmet -haasteessa siis kohtaan: 
36. Tunnetun henkilön suosittelema kirja

torstai 23. tammikuuta 2020

J. D. Robb; Maineikas kuollessaan

Maineikas kuollessaan on J. D. Robbin tulevaisuuteen sijoittuvan Eve Dallas -sarjan toinen osa. Saman tasoinen kuin edellinen. Eli tavallinen murhatutkinta, jälleen kerran murhataan useampi nainen. Ehkä seuraavassa voitaisiin jo murhata miehiä tai jos tulisikin vaihteeksi vain yksi murha? Ei sikäli, että tässä mitään vikaa olisi ollut. Ihan keskitason dekkari, tavallaan jopa tykkään jäykän tosikosta Evestä ja tämän ökyrikkaasta miesystävästään Roakesta. Seksiä olisi saanut olla vähän vähemmän.

Helmet -haasteessa kohtaan:
47.-48. Kaksi kirjaa, joilla on hyvin samankaltaiset nimet
Popsugarissa en nyt laittanut mihinkään kohtaan, kun ei ollut mielestän tarpeeksi mitään.

keskiviikko 22. tammikuuta 2020

Stephen King; Tapahtumapaikkana Duma Key

Nyt sitten kirja, jolla on ehkä maailman kaunein kansikuva? Yllä olevassa kuvassa ei näy takakansi, mutta upea maisema jatkuu sinne. Stephen Kingin Tapahtumapaikkana Duma Key. Luin nuorena Stephen Kingin kirjoja (eikö kaikki nuoret lue?!), mutta sitten joskus vuoden 1990 jälkeen julkaistuja en ole lukenut ainuttakaan. Kyllästyin tai kasvoin niistä ulos. Pidin Carriesta, Christine tappaja-autosta, Uinu uinu lemmikkini -kirjasta ja mitä niitä nyt oli. Pidin todella. Luin muitakin sieltä ennen vuotta -90 julkaistuja. Sitten sain tarpeekseni, kun mielestäni King alkoi toistaa itseään liikaa ja olla liian täynnä omaa erinomaisuuttaan. Kyllästyin kirjojen rakenteeseen, kaikki alkoivat olla täynnä kursiivia, vajaita rivejä, kolmia pisteitä, käsittämättömiä kielikuvia, yhden sanan rivejä, höpö-höpö lauseita, kuvia ja grafiikkaa tekstin seassa ja muuta älytöntä kikkailua. Sellaista tekotaiteellista. En tiedä, jatkuivatko ne myöhemmissä kirjoissa ja jatkuvatko vielä tänä päivänä Kingin romaaneissa. Tässä kirjassa oli kursiivia (paljon) ja grafiikkaa (ihan vähän) tekstin seassa ja vähän höpö-höpö -kieltä, enkä tarkoita kielellä nyt sitä, että aivovamman saanut ihminen sanoo vääriä sanoja tai unohtelee niitä. Se kuului tässä juoneen. Vaan vähän muunlaisia kielellisiä asioita.
Pidin silti kirjasta enemmän kuin aluksi uskalsin toivoakaan ja haastan nyt itseni lukemaan lisää Kingiä, sekä niitä alkupään kirjoja, että uudempia, joita en ole koskaan noteerannutkaan, tämä kauhugenre kun ei ole minua yhtään kiinnostanut. Mutta ehkä on aika laajentaa tajuntaa.
Duma Keyn päähenkilö on Edgar Freemantle, joka joutuu pahaan onnettomuuteen ja menettää kätensä. Hyvä ettei henkeään. Hän muuttaa Duma Keyhyn toipumaan ja alkaa maalata tauluja hullun raivolla. Sananmukaisesti. Pikkuhiljaa hän tutustuu naapuriinsa; vanhaan Elizabeth-rouvaan ja tämän avustajaan Wiremaniin. Edgarin Big Pinkiksi ristimässään talossa on salaisuuksia, jotka haluavat nousta pintaan. Naapurit liittyvät siihen selvästi. Ja sitten äijää viedään.

Tästä tulikin vuoden ensimmäinen kirja, jota en saanut enää sujautetuksi Helmet -haasteen mihinkään kohtaan, mutta Popsugar -haasteessa tämä on:
35. A book with a three-word title

tiistai 21. tammikuuta 2020

Jojo Moyes; Kerro minulle jotain hyvää


Kerro minulle jotain hyvää oli ensimmäinen lukemani Jojo Moyes ja tiesin ennalta suunnilleen mitä odottaa. Nuorten naisten romanttista chick litiä. Sellaiseksi ihan kohtalainen, vaikka tämä ei ole minun lempigenre enkä todellakaan ole oikea kohdeyleisö. Koska jokin näissä ärsyttää ihan suunnattomasti! Mutta jos suljen sen pois, niin sitten tämä olisi ihan tällaista olkia kohauttavan keskinkertaista. Hyvin laskelmoitua viihdekirjallisuutta. Kirjailija kirjoittaa, mitä yleisö haluaa lukea, eikä suinkaan minkäänlaisesta kirjoittamisen luomispakosta.

Tässä kirjassa 26-vuotias päähenkilö Louisa Clark pestautuu neliraajahalvaantuneen miehen apulaiseksi ja kirjan romanttinen suhdesoppa käydään sen teeman ympärillä. Syvällisempää juonta haetaan haastamalla lukija pohtimaan laillistetun itsemurhan oikeutusta ja tarkoitus on arvailla, mihin tulokseen lopussa päähenkilöt päätyvät. Voin sanoa, että mielestäni oikeaan, mutta tässäpä olisikin pohtimista: olisiko joku lukija halunnut sen toisen ratkaisun?

Kirja oli nopealukuinen ja välillä piti vähän pidätellä itseä, etten olisi ahminut kaikkea kerralla. Täytyy tutustua tarkemmin Moyesin kirjoihin, yhden kirjan perusteella sain vain pintaraapaisun.
Kirjojen kannet ovat persoonallisen kauniita, ihan liian kauniita.


Helmet 2020 -haaste: 
18. Sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä kirja
ja
Popsugar 2020 -haaste: 
advanced 10. A book with a main character in their 20s

maanantai 20. tammikuuta 2020

Pauliina Susi; Takaikkuna

Takaikkuna on huippuvauhdikas ja jännittävä trilleri bittiavaruudessa tapahtuvasta stalkkaamisesta. Vaikka kirjassa on viisi ja puoli sataa sivua, sitä tuskin malttoi laskea käsistään. En ole pitkään aikaan lukenut mitään näin vauhdikasta ja mukaansa tempaavaa. Vaikka aiheena on somessa ja verkossa tapahtuvat hyökkäykset ja häirintä, niin mitään puuduttavan teknologista tässä ei ollut. Ei kuivaa ja vaikeaa it-slangia, vaan eläviä ihmisiä heikkouksineen, pelkoineen ja iloineen. Tarina vei mennessään.
Päähenkilö on Leia Laine, joka luotsaa Promen -liikettä, sekä hänen tyttärensä Viivi. Kummatkin päätyvät epäonnisten sattumien takia verkossa tapahtuvan vainon kohteeksi. Joku tuntematon voima vetelee naruista ja aiheuttaa ongelmia. Mutta paha voi hyökätäkin toista kautta.
En ollut ennen lukenut yhtään Paulina Suden kirjaa, mutta jatkossa aion varmasti lukea. Tämä oli niin positiivinen yllätys.


Helmet-haaste: 
30. Kirjassa pelastetaan ihminen
ja 
Popsugar-haaste: 
15. A book about or involving social media

sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Michael Connelly; Yövuoro

Olen lukenut liikaa kirjoja, liikaa ohuita dekkareita, jotka ovat päivän kestäviä välipaloja. Edellisellä kirjastokäynnillä hain näitä kymmenen. Totesin, että täytyy tehdä korjausliike ja hain sen lisäksi vielä puoli tusinaa paksua kirjaa hidastamaan tätä vauhtia. Ei-dekkareita. Nyt luen yhtä aikaa aina ohutta dekkaria ja jotain muuta tiiliskiveä.

Michael Connellyn Yövuoro aloittaa uuden Renee Ballardista aloittavan sarjan. Tosin tämäkin on Connellyn omalla sivuilla merkitty vielä "Harry Bosch universe series" -järjestysluvulla, mikä on hyvä tekosyy laittaa kyseinen kirja Popsugar-haasteen yli 20-sarjaiseen jatkumoon.
Renee Ballard tekee vain yövuoroja, sillä hänet on siirretty siihen epäkiitolliseen työvuoroon rangaistuksena tekemästään seksuaalisen häirinnän ilmoituksesta. Mutta Ballard on tehokas ja vakaumuksellinen eikä anna pikkuseikkojen estää. Kun parkkipaikalta löydetään äärimmäisen pahasti hakattu transvestiitti ja kun ravintolassa ammutaan viisi ihmistä, Ballard tekee töitä vaikka oman työvuoronsa jälkeen. Ja joutuu itsekin lopulta murhaajan silmätikuksi.
Connellyn kirjojen tapaan tämäkin oli suoraviivainen ja helppolukuinen. Ei aikahyppyjä, ei kursiivilla painettua mysteeri-kertojaa, ei monimutkaista psykologiaa eikä ihmissuhdekiemuroita. Pelkkä murhatutkinta ja that's it.
Pidin kirjan juonesta ja sen helppoudesta. En pitänyt ratkaisusta tehdä Ballardista eräänlainen koditon kulkuri. Ballardin intohimona oli suppailu ja hän nukkui työvuoronsa jälkeen teltassa (koiransa kanssa) suppailurannallaan. Teepä sama Suomessa.

Helmet-haasteessa kohta 
24. Kirja kirjailijalta, joka on kirjoittanut yli 20 kirjaa
ja
Popsugar 2020 -haasteessa advanced-osion kohta 
9. A book from a series with more than 20 books


torstai 16. tammikuuta 2020

Viveca Sten; Sotilaiden salaisuudet

Aivan parasta dekkarisettiä taas. Helppolukuista ja sujuvaa Viveca Steniä Sandhamn -sarjan neljännessä osassa Sotilaiden salaisuudet. Pidän näiden kirjojen rytmistä, sillä luvut ovat lyhyitä ja ytimekkäitä, näin voi kesken ruuanlaiton tai minkä tahansa kotipuuhan lomassakin lukea aina yhden tai pari lukua eteenpäin. 
Tässä kulki taas kaksi tarinaa rinnakkain, menneisyydessä nimettömän minä-kertojan kauhistuttavat simputus-muistelmat rannikkojääkärikoulutuksesta ja nykyhetkessä yhden, kahden, kolmen ja lopulta jäiköhän neljään nämä murhat... Armeijan simputukset olivat raskasta luettavaa, ne olivat niin ahdistavia, mutta onneksi niitä oli vain lyhyitä pätkiä kerrallaan.
Thomas Andreasson on palannut edellisessä kirjassa tapahtuneen onnettomuuden jäljiltä takaisin poliisin hommiin ja nyt perhe-elämäkin on saanut uutta potkua, sillä he ovat jälleen löytäneet toisensa ex-vaimo Pernillan kanssa.
Nora Linden avioero alkaa olla valmis ja hänellekin kuuluu pitkästä aikaa vähän parempaa. Viveca Stenillä on jännä ote: Murder mysteries meet chick lit.

Helmet 2020 -haaste: 
9. Kirjassa kohdataan pelkoja
ja
Popsugar 2020 -haaste: 
33. A book with at least a four-star rating on Goodreads

keskiviikko 15. tammikuuta 2020

Marjut Pettersson; Niin kuin sinä sen muistat

Aivan vieras kirja ja kirjailija ja täysin sika säkissä, kun vaan päätin tämän kirjaston hyllystä poimia. Näitä arpomisia pitää harrastaa enemmänkin. Voisin vaikka haastaa joka kirjastokäynnillä itseni ottamaan jonkun ihan hetken mielijohteesta käteen tarttuneen kirjan. Ainakin tämä ensimmäinen kokeilu oli hyvin rohkaiseva.
Niin kuin sinä sen muistat oli hyvin erilainen dekkari. Sen aikajärjestys on mielenkiintoinen: romaani alkaa lopusta, poliisin kuulusteluhuoneesta. Sitten edetään pikkuhiljaa alkupisteeseen ja siihen, mitä kauheaa oikeasti tapahtui. Matkan varrella tämäkin vielä muuttui kerran tai pari, riippuen kenen silmin asiaa katsottiin. Kuulostaa vaikealta, mutta ajankohdat oli jäsennelty kirjaan niin hyvin, ettei lukijana tullut mitään vaikeuksia pysyä tahdissa.
Toinen hyvin mielenkiintoinen seikka oli kirjan kertoja. Se oli yksikön toisessa persoonassa eli sinä-muodossa. Tämä vaati ensin totuttelua, mutta oikeastaan se oli kirjan suola. Tätä kirjaa ei olisi voinut kirjoittaa mitenkään muuten. 
Kirjan päähenkilö on Kiti, alkoholisoitunut ja elämän alamäkeä kulkeva keski-ikäinen nainen, joka palaa kotikaupunkiinsa. Siellä hänet ottaa vastaan menneisyys ja muistot. Toni, joka kuoli; Kitin salaa rakastama Toni. Ja Mona, Tonin vaimo. Lapsuuden- ja nuoruudenystävät, kaikki se kauhea, mitä muinoin tapahtui. Erittäin mielenkiintoinen teos.

Helmet 2020 -haasteessa: 
43. Kustantamon kirjasarjassa julkaistu kirja
ja
Popsugar 2020 -haasteessa: 
40. Your favorite prompt from a past POPSUGAR Reading Challenge 
(v. 2016 kohta "kirja kirjastosta" =))


tiistai 14. tammikuuta 2020

Agatha Christie; Roger Ackroydin murha

Vanha kunnon Agatha Christie ja Roger Ackroydin murha. Tämän olen lukenut nuoruudessa vähintään yhden kerran ja nähnyt televisiossa ainakin tuhat kaksi kertaa. Siitä poikkeuksellinen Christie, että tällä kertaa kertoja, tohtori Sheppard, kertoo minä-muodossa kirjan tapahtumat. Ja poikkeuksellinen vähän muussakin...
Kirjan alussa rouva Ferrars löytyy murhattuna, vähän ajan päästä herra Ackroyd. Pieneen King's Abbotin kylään eläkepäiviä viettämään muuttanut Hercule Poirot saa tohtori Sheppardin avukseen murhatutkimukseen.

Mielenkiintoista: yhdessä luvussa pelattiin mahjongia ja se kuvailtiin hyvin tarkkaan. Peliä pelattiin yhteispelinä ja sen etenemistä kuvattiin tietyin fraasein. Minulle tietokoneajan ihmiselle mahjong on sellainen tietokonepeli, jossa saa poistaa pareittain vapautuvia tiilejä. Ihan kiva ajantappopeli. Oikea fyysinen mahjong on näköjään jotain aivan muuta! Olisipa jännä nähdä se alkuperäinen versio.

Helmet-haaste: 
22. Kirjassa on epäluotettava kertoja
ja Popsugar -haaste: 
4. A book set in the 1920s

Arsi Alenius; Villa Alpha

Hei, sinä keski-ikäinen! Haaveiletko koskaan ruuhkavuosiesi tai autioiden päiviesi keskellä teini-iän loputtomista kesistä, koulutuntien suloisesta ikävystymisestä, villeistä kotibileistä tai tunteesta, että maailma vasta odottaa löytämistään? Että voit vielä elää juuri sellaisen elämän kuin haluat – muuttua sellaiseksi ihmiseksi, jollainen olet aina halunnut olla?
Tervetuloa Villa Alphaan.
Vastaus on: En!

Villa Alphan ulkonäkö ja nimi oli niin erikoinen, että minun oli pakko ottaa tämä mukaani kirjastosta. Kirja kertoo yllä olevan juonnon mukaisesta elämysmatkailusta Kouvolaan perustetussa Villa Alpha -kompleksissa. Pisteitä Kouvolalle (kaikkea kivaa betonista).
Päähenkilö on toimittaja, joka osallistuu elämysmatkaan, mutta samalla soluttautuneena toimittajana, koska haluaa tehdä jutun Villa Alphasta. Idea on mielenkiintoinen, palkatut vanhemmat, opettajat... tästä olisi saanut vaikka mitä, mutta olisiko kuitenkaan kokonaista romaania. Tämä oli pieni kokeellinen kertomus, josta puuttui mielestäni vähän jotain. Mutta kirjailija kirjoitti sujuvaa, kaunista kieltä, joka lensi nopeasti sivulta sivulle, siksi lukukokemus oli helppo ja nopea.

Helmet 2020-haaste: 
45: Esikoiskirja
ja 
Popsugar 2020 -haaste: 
20. A book you picked because the title caught your attention

Torgrim Eggen; Kaksoset

Tyttäreni matkusti viime kesänä pariksi viikoksi Kuubaan ja lähetti sieltä elävää matkapäiväkirjaa ja kuvia minulle. Tutustuin Havannaan, Trinidadiin, Vinalesin laaksoon, sikariviljelmiin ja hevossafareihin melkein kuin olisin itse ollut läsnä. Mikä mahtava kaunis, rappioitunut, köyhä ja lämminhenkinen maa tuo kommunistinen kauppasaarron alainen maa onkaan! Ja matkavinkiksi halukkaille: hyvin turvallinen maa myös yksinmatkaaville naishenkilöille. Mutta espanjankielen taidosta olisi suunnattomasti apua, sillä vielä tänä päivänäkin ainoastaan pieni osa puhuu englantia auttavasti. 
Näihin tunnelmiin vie myös norjalaisen (!) Torgrim Eggenin kirja Kaksoset. Tosin nyt mennään muutama vuosikymmen taakse päin Fidel Castron Kuubaan. Siellä elää nuori runoilija Raul Escalera ja hänen kummatkin tyttöystävänsä Juana ja Miranda. Kirja on rakkaustarina ja selviytymistarina.
Aluksi pidin kirjasta, sitten vähän aikaa en pitänyt, sitten taas pidin kirjasta ja lopussa olin ihan innoissani kirjasta. Kuubalaiset vankilat... huh. Tuo hirveä poliittinen peli ja salailu. Köyhyys ja kurjuus, mutta samalla rakkaus. Vaikuttavaa.
Tyttäreni suosituksesta tartuin tähän kirjaan täysin tuntemattomalta kirjailijalta ja vähän epäilevin mielin. Ensimmäiset sata sivua ja laitoin viestin tyttärelle: "et kai kuvittele, että luen yli viisi sataa sivua tällaista?". Mutta jatkoin ja seuraavassa viestissä ilmoitin, että olen lukenut kirjan ja se oli upea kokemus.

Helmet 2020 -haaste: 
8. Kirja, jonka joku toinen valitsee puolestasi
ja
Popsugar 2020 -haaste: 
19. A book set in a country beginning with "C"


lauantai 11. tammikuuta 2020

J. D. Robb; Alaston kuolema

Oi, olen ilahtunut. Tulevaisuus-dystopiat ovat ehkä pahinta, mitä keksisin lukea, mutta tämä tulevaisuuteen sijoittuva Alaston kuolema sai minut ihastumaan! Onneksi sarjan seuraava odottaa hyllyssä. Tarvitsin sitä Helmet -haasteeseeni, mutta ennen sitä piti lukea tämä ykkösosa.
Kirjassa eletään vuotta 2058 ja Eve Dallas on tehokas komisario, jolla on omassa menneisyydessään kipupisteitä. Nämä palaavat mieleen, kun Eve saa tutkittavakseen prostituoitujen murhasarjan. Yksi epäillyistä saa sukat pyörimään Even jaloissa. Roarke on kaikkea mitä nainen voi toivoa. Rikas, komea, vaarallinen, turvallinen... ja valitettavasti yksi epäillyistä.
Vuonna 2058 autoilla voi lentää ilmassa, robotit auttavat ihmistä kotitalouksissa ja palveluammateissa. Tietokoneet toimivat ääniohjauksella ja aseet ovat kiellettyjä. Nämä tulevaisuudelle suunnitellut teemat tulevat hyvin vaivihkaa esiin kirjassa, sen voisi melkein lukea kuin nykyhetkeen sijoittuvana tarinana. Melkein. No, lentävät autot tosiaan vielä puuttuvat. Kirja on kirjoitettu vuonna 1995.
Romanttisista dekkareistaan tunnettu Nora Roberts kirjoittaa J. D. Robb -nimellä hieman kovaotteisempia ja tiukempia rikostarinoita. Ymmärrän kyllä, miksi kyseinen kirjailija taitaa olla maailman eniten luettu tällä hetkellä. 

Helmet 2020 -haasteessa kohtaan 
28. Tulevaisuudesta kertova kirja
ja Popsugar 2020 -haasteessa kohtaan 
28. A book with a robot, cyborg, or AI character

perjantai 10. tammikuuta 2020

George R. R. Martin; Lohikäärmetanssi 2.

No niin, viimeistä viedään. Toistaiseksi viimeinen Tulen ja jään laulun osa, Lohikäärmetanssi 2. Olin jo edellisessä niteessä aivan kurkkuani myöten täynnä tätä sarjaa kaikkine väkivaltaisine tappamisineen ja raiskauksineen. Tämä saattaa parantaa asemiaan ehkä ihan himpun verran. Tai sitten se johtui vaan siitä ilon tunteesta, että nyt se on luettu. Kaikki. Ja toiseksi vielä se, että viimein päästiin siihen, mitä me lukijat olemme jo ainakin noin neljän kirjan verran odottaneet. Toisaalta nyt tapettiin yksi kirjan lempi-hahmoista, olipas kurja ja surullinen ratkaisu.
Olen todella helpottunut, kun nyt kaikki on luettu. Tietenkin luen sitten vielä ne kaksi tulevaisuudessa julkaistavaa saagan osaa, mutta onneksi siihen tuntuu menevän vielä jokusia vuosia.

Helmet 2020 -haasteessa kohtaan
39. Kirjassa lennetään (viimeinkin! Kyllä tätä on odotettu!)
ja
Popsugar 2020 -haasteessa kohtaan 
18. A book with a made-up language

torstai 9. tammikuuta 2020

Toni Morrison; Jazz

Jazz kuvaa mustien elämää amerikkalaisessa suurkaupungissa 1920-luvulla. Se piirtää äärettömän elävän jazz-aikakauden kuvan, melkein voin kuulla rytmin, haistaa hajut, kuulla ja nähdä ja tuntea Kaupungin sykkeen. Kivitalot, puutalot, naruille ripustetut pyykit ja karkkikaupan. Boheemit nuoret miehet nilkkureissaan, värikkäät nenäliinat rintataskuissaan. Salakapakat, pillillä imetyn pirtelön, silkkisukat, kiertävän laukkukauppiaan. Naisten hiusten suoristus- ja käherrysraudat kauneushoitoloissa, huulipomadan, laventelisaippuan, ihovoiteen.
Violet ja Joe ovat Kaupunkiin muuttaneita ja sitten käy niin, että Joe ampuu nuoren tytön, johon tällä on ollut suhde. Häntä ei tuomita, koska kukaan ei voi todistaa, mitä tapahtui. Mutta Violet menee kuolleen tytön hautajaisiin ja viiltelee arkussa makaavan tytön kasvot. 
Juonen käänteet ovat merkillisiä, mutta se kuuluu kirjan taikaan. Tarina oli keskinkertainen, mutta kirjoitettu kieli kaunista kuin maalaus. En ole yhtään kiinnostunut mustien Harlemista vuodelta 1920. Olin hyvin epäileväinen kirjan suhteen, mutta oli tässä joku omituinen pohjavire, se jazzin elävä rytmi. Ihmeellinen kirja.


Helmet 2020-haasteessa kohtaan 
40. 2010-luvulla kuolleen kirjailijan kirjoittama kirja
ja
Popsugar 2020 -haasteessa kohtaan 
32. A book by a WOC

keskiviikko 8. tammikuuta 2020

Ruth Ware; Rouva Westaway on kuollut

Voi miten pidinkään tästä ihanasta Rouva Westaway on kuollut -jännäristä! Päähenkilö, nuori korteista ennustaja Harriet Westaway saa lakimieheltä kirjeen, jossa hänet kutsutaan ylhäisökartanoon perinnönjakoon. Harrietin isoäiti on kuollut ja Harriet mainitaan testamentissa. Ongelma on vain se, että kirje on mennyt väärälle vastaanottajalle. Harriet, joka on rahapulassa ja velkojat perässään, päättää valehdella ja esittää sitä oikeaa perillistä.
Westawayn suvussa onkin pelottavia salaisuuksia ja Harriet joutuu katumaan tekemäänsä ratkaisua. Juoni on huikean jännittävä ja kutkuttavan nautinnollinen.
Kirjastosta piti hakea heti lisää Ruth Warea.

Helmet-haasteessa kohtaan 35. Kirjassa käytetään sosiaalista mediaa ja 
Popsugar -haasteessa kohtaan 
29. A book with a bird on the cover

tiistai 7. tammikuuta 2020

Pirkko Arhippa; Parhain sä oot

Dekkareille ei voi kovin montaa erilaista juonta ja syy-seuraus -suhdetta keksiä. Murha tapahtuu aina samoista syistä. Parhain sä oot noudatti vähän samaa kaavaa kuin edellinen lukemani Viveca Stenin dekkari. Kummassakin käsitellään vaikeita perhesuhteita, isiä ja äitejä ja näiden lapsia, joita laiminlyödään, pidetään heittopusseina aikuisten välisissä riidoissa tai jopa pahoinpidellään. Arhippan romaanin nimi viittaa selvästi äiteihin. Murhattukin on äiti. Koiraa ulkoiluttava vanhus löytää uhrin pensaikosta ja kun Varpu ja Tiia alkavat tutkia murhatapausta, selviää että murhattu vietti vähintään kunnotonta elämää eikä perhesuhteissa ollut kehumista. Sanna-tytär on joutunut kasvamaan aikuiseksi liian varhain, mutta onneksi hänellä on isovanhemmat, jotka voivat pitää huolta äidin kuoleman jälkeen. 
Kirjassa arvasin murhaajan aikaisessa vaiheessa, tai ainakin aavistin, mutta se ei haitannut. Tarina oli niin leppoisa, helppo ja suoraviivainen, että tämmöinen tekee hyvää kaikkien rankempien kirjojen jälkeen.

Helmet 2020 -haasteessa kohtaan 42. Kirjassa on isovanhempia ja 
Popsugar 2020 -haasteessa kohtaan 
34. A book you meant to read in 2019, sillä tämä oli seissyt hyllyssäni jo pari kuukautta ja olin kaksi kertaa joutunut ottamaan sille lisää laina-aikaa.

maanantai 6. tammikuuta 2020

Viveca Sten; Pinnan alla

Pinnan alla oli ihanan Sandhamin sarjan kolmas - ja paras - osa. Ihan mahtava. Nautin tästä niin, että en olisi paljon mitään muuta halunnut tehdäkään, kuin lukeva vaan. Enkä kyllä tehnytkään. Johan tuli taas istuttua lukemassa.
Nora Linden pojat löytävät talvisissa metsäleikeissään ihmisruumiin kappaleen haudattuna muovipussissa lumihankeen. Kuuluuko ruumiinosa aikaisemmin kadonneelle teinitytölle Linalle? Thomas Andreasson on aikaisemmin päätynyt tutkimuksissaan siihen, että Lina on hukuttautunut. Nyt se ratkaisu tuntuu väärältä.
Henkilökohtaisessa elämässään Thomas lähentyy jälleen entistä vaimoaan Pernillaa, Nora Linde puolestaan on eroamassa miehestään Henrikistä. Hän majailee Sandahamissa perintöhuvilassaan ja löytää sen kätköistä vanhoja päiväkirjoja. Päiväkirjoissa mennään 1920-luvulle, joiden tapahtumat yllättäen tuntuvat vaikuttavat Sandhamin asukkaisiin vieläkin. Vaikuttaa siltä, kuin tehdyillä murhilla on jotain tekemistä entisten perhetragedioiden kanssa. Takautumien kuvailussa on kurjia ja väkivaltaisia tapahtumia. Niistä huolimatta kirja oli mitä mainioin.

Helmet 2020-haasteessa kohtaan 25. Kirjassa ollaan saarella ja
Popsugar 2020 -haasteessa kohtaan 
13. A book with the same title as a movie or TV show but is unrelated to it

sunnuntai 5. tammikuuta 2020

Yrjö Kokko; Pessi ja Illusia


Nappasin tämän kirjan äitini kirjahyllystä, jossa muistan sen aina majailleen. Kirja on ilmestynyt vuonna 1944 ja äitini on saanut sen saman vuoden jouluna lahjaksi kummiltaan. Luin tämän nyt vasta ensimmäistä kertaa, vaikka muistan aina lapsena olleeni kiinnostunut kannen valokuvasta.

Pessi ja Illusia on satukirja ja uskomaton luontokirja ja uskomaton luontokokemus, mikä sävähdytti luku luvulta enemmin. Itse asiassa ihan alussa en ollutkaan vielä päässyt mukaan. Itse Pessin ja Illusian tarina ei ole kovin mielekäs. Mutta se kaikki muu. Mikä mieletön asiantuntevuus Yrjö Kokolla tässä on! Luontotuntemus, lintujen, hyönteisten, kasvien ja kaiken muun äärettömän herkkä tuntemus; olen häikäistynyt.

Kirja koostuu luvuista, joissa tutustutaan metsänpeikko Pessin ja keijukais-Illusian mukana luonnossa tapahtuviin ilmiöihin, kuten lintujen pesintään, hämähäkin saalistamiseen verkolla, käen vierailuun vieraissa pesissä, siihen miten käenpoikanen tappaa pesän alkuperäiset poikaset. Miten koko leppälintuperhe voi kuolla, miten lumikko surmaa hiiren. Miten ruiskukka saa nimen ruiskaunokki tai maariankämmekkä kasvattaa kukkavanansa. Ja Yrjö Kokko kirjoittaa tätä tarinaa korsussa, koko ajan on sota ja välillä kranaatin sirpaleet viuhuvat ja koko metsä pommitetaan matalaksi. Osassa saduista mukaan tulee sotilaat – suosta nostetaan kuiviketta korsutallin sotahevosille ja vihollinen pommittaa hävittäjillään suolla seipään päähän kuivumaan nostettuja turvepaakkuja, koska ne näyttävät ihmisiltä! Tai miten sotilaat viljelevät ruispeltoa ja sukeltavat simpukoita. Sivuilla on siellä täällä Yrjö Kokon ottamia valokuvia, jotka ovat nykysilmään kovin vanhaa laatua.

Me luulemme, että paatos vieraslajien vahingollisuudesta on keksitty tänä päivänä. Lupiinit, supikoirat, kurtturuusut... Ehei, tiedettiin sitä ennenkin. Kirjan biisami (piisami =)) oli ihana maahanmuuttaja, joka puhui amerikanenglantia kanadalaisittain. Illusia-keiju muisteli, miten hänen isänsä oli vastustanut biisamin istutusta Suomeen, koska siitä tulisi samanlainen vahinkoeläin, kuin Saksassa.

Lintuihmisenä suorastaan hihkuin iloa, kun kuvailtiin sepelkyyhkysen tekemää pesää, joka oikeasti on niin karmea risupesä, että munat näkyvät sieltä alapuolelta läpi. Yrjö Kokko kuvasi asian juuri oikein. Mutta mikä jännä: kirjassa ei kertaakaan nimitetty sepelkyyhkyä toukomettiseksi, joka on ko. linnun vanha nimi. Toukomettinen! Ilmeisesti nimi on sitten vielä vanhempaa perua. Sen sijaan olin pudota tuolilta, kun yhdessä luvussa oli päähenkilönä (henkilö? – ehkä hahmo kuitenkin) punarintasatakieli! Minun oli googletettava; punarintaa on todella sanottu joskus punarintasatakieleksi. Olen fanaattinen lintuihminen, kuten arvata saattaa. Kirjassa esiintyy myös lahorastas. Tämä hämmästyttää, oikeasti ei ole olemassa lahorastasta. Kun yritän ottaa asiasta enemmin selvää, toisten (ummikoita kaikki) mielestä lahorastas on leppälintu, toisten mielestä räkättirastas ja laulurastastakin tarjottiin.

Olen Yrjö Kokolta lukenut aikaisemmin kirjan Molli maailman viisain koira. Me nimesimme oman koiramme tuon kirjan mukaan. Se kirja teki minuun mielettömän ison vaikutuksen. Ja äitini hyllyssä komeilee myös kirja Ne tulevat takaisin. Suuri hatunnosto Yrjö Kokolle laulujoutsenen pelastamisesta. Hänen ansiostaan laulujoutsenta alettiin kunnioittaa ja suojella ja sen kanta alkoi jälleen kasvaa. Arvostan Yrjö Kokkoa todella paljon. Tämän kirjan jälkeen vielä enemmin, kuin aikaisemmin.

Kirja menee Helmet 2020 -haasteessa kohtaan 20. Luonnon monimuotoisuutta käsittelevä kirja ja Popsugar 2020 -haasteessa kohtaan 
26. A book with a pun in the title - sanaleikki aukenee ensimmäisissä luvuissa.

lauantai 4. tammikuuta 2020

Rosa Liksom; Everstinna


"Isä teki minusta valkosen Suomen tyttären, Eversti natsin. En häpeä kumpaakhaan."

Olipa vaikuttava kirja tämä Everstinna. Ohut, mutta vaikea lukea. Aloitetaan murteesta, meän-kielestä, josta en nyt vaan oikein voinut tykätä. Olisin tykännyt kirjasta enemmin yleiskielellä kirjoitettuna, mutta se onkin minun päässäni oleva vika. Vaikka rakastan murteita ja tykkään keskustella niistä ihmisten kanssa ja kielipalstoilla, niin en yhtään pidä murteella kirjoitetusta tekstistä. Se hidastaa lukemista ihan hirvittävästi. Everstinnan meän-kielessä ei ollut mitään sellaista, ettenkö olisi ymmärtänyt, kyse ei ole siitä. Jokusia hauskoja ratkaisuja oli sellaiset, jotka eivät edes liity meänkieliseen murteeseen, vaan yleensäkin tapaan, jolla missä tahansa murteessa voisi käsitellä ulkomaankielisiä sanoja: piitermaijerkartano, pianolla soitettu sopään, rottvailerit ja Taim-lehti. Tällaiset hymähdyttivät iloisesti.
Kirja on yhden päivän romaani, mutta sen aikana everstinna muistelee romaanissa koko elämänsä, alkaen pikkulotasta ja jatkuen usean eri avioliiton läpi vanhuuden päiviin. Everstinnan koko elämää leimaa natsiaate ja Eversti. Sodasta ja natsi-politiikasta Suomessa kerrottiin paljon. Tämä on sekä sotakirja, että kertomus väkivaltaisesta perhehelvetistä. Everstinnan elämään mahtui niin ahdistavia kokemuksia, että on hyvin vaikea kuvitella, miten kukaan niistä voisi selvitä.
Ja mitä kaikkea pohjoisessa tuolloin natsimyönteisenä aikana koettiinkaan!  Vierailulla kävivät Hainrihhi Reitsi ja Vyyrerikin. Himmlerin kanssa käytiin saunassa.



Helmet 2020 -haasteessa kohtaan 15. Fiktiivinen kertomus, jossa mukana todellinen henkilö
Popsugar 2020 -haasteessa: 
14. A book by an author with flora or fauna in their name

Belinda Bauer; Kauniit kuollessaan

Belinda Bauerin Kauniit kuollessaan ei ollut ihan napakymppi, vaan ehkä kirjailijan heikoin dekkari, mutta ei huono tämäkään. Vähän töksähtelevää ja katkeilevaa juonta tässä oli, mutta se tunne saattoi tulla siitäkin, että luin tätä kaiken maailman kiireen keskellä.
Päähenkilö Eve Singer on toimittaja, joka tekee uutisklippejä rikoksista. Siis rikostoimittaja. Sarjamurhaaja ottaa Even silmätikukseen ja haluaa tästä yhteistyökumppanin. Murhaaja murhaa ja Eve Singer uutisoi. Eve joutuu tietenkin itse myös hengenvaaraan.
Even työpari on toimittaja-valokuvaaja Joe ja myös Even vanhuudenhöperölle isälle on annettu iso rooli romaanissa.

Helmet-haasteessa tämä tulee kohtaan 47. Kaksi kirjaa, joilla on hyvin samankaltaiset nimet. Kirjapari on tulossa myöhemmin.
Popsugar 2020 -haasteessa mennään kohtaan 
38. A book by or about a journalist