keskiviikko 7. lokakuuta 2020

Barbara Taylor Bradford; Cavendon Hall - muutoksen tuulia


 No en kyllä tiedä. Luin ensimmäisen Cavendon Hall-sarjan romaanin ja jotenkin tuntuu, että se olisi ihan mennyt hukkaan, jos en jatkaisi kakkososaan. Ja tämän jälkeen kolmanteen osaan? Voi hitsi, osittain mietin, että kunpa olisi pokkaa jättää tämä sarja kesken.  Muutoksen tuulia -jatko-osa ei ollut yhtään parempi kuin ensimmäinen. Olihan tässä tietysti jotain mielenkiintoa seurata, miten päähenkilöiden käy. Saako rakastetut toisensa tai miten pahat asiat selviävät; avioero, jalokivivarkaus tai joutuuko nuori viaton neiti pahan don juanin viettelemäksi. 

No mutta. Kirjassa on vikana se, että lukijalle avataan vähän tällaisia salaisuuksia, mutta niistä ei kasva koskaan mitään jännittävää. Esimerkiksi kun Charlotte luuli hääpäivänään että kaikki vaikeudet oli voitettu ja elämä hymyili hänelle, niin seuraavassa lauseessa povattiin: "mutta tässä hän oli täysin väärässä". Sitten kuitenkaan mitään pahaa romahdusta ei tapahdu. Kaikkea jännittävää annettiin ymmärtää ja niistä olisi voinut kasvattaa hengästyttäviä juonia, mutta kaikki lässähti ennen aikojaan. Murha tai parikin tehtiin, eikä niihinkään liittynyt mitään jännittävää. Kuten esimerkiksi joku viaton olisi joutunut syytteeseen. Jalokivivarkaalta haettiin korut vain tee-hetken yhteydessä takaisin. Hirveän vaikea avioero, jota toinen osapuoli ei suostunut myöntämään toisen rukoillessa olisi voinut kasvaa huikeisiin sfääreihin. Mutta sekin ratkesi aivan itsekseen. Oli vähän laimeaa.

Naisten pukuja ja värejä ja materiaaleja kuvailtiin liikaa. Luin kerran joltain kirjapalstalta, kuinka eräs lukija jättää kirjan heti kesken, jos aletaan kuvailla ulkonäköjä ja vaatteita, koska eihän ulkonäöllä ole mitään merkitystä. Tuo oli minulle tavattoman hätkähdyttävä mielipide. Nyt tajusin järkytyksekseni, että olen osittain samaa mieltä! En täysin; kyllä ulkonäkö ja joskus vaatteetkin ovat tärkeitä, mutta sellainen äärimmäinen kauneuden esiin tuominen ja ylenpalttinen ihannointi tuottaa tuskaa.

Barbara Taylor Bradford on hirvittävän tuttu nimi. En silti muista, että olisin edes nuorena lukenut yhtään hänen kirjaa. Nopeasti googlettamalla häneltä on ilmestynyt myös jokin Emma Harte -sarja ja mielestäni tässä kirjassa Emma Harte esiintyi sivuosassa; Cecily Swannilla oli bisneksiä jonkun Harten kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti