Jørgen Brekke; Armon piiri

Hetkinen hetkinen... tämä on Brekken ensimmäinen romaani ja olen lukenut aikaisemmin jo sen toisen (Uneton), mutta en löydä sitä tästä blogistani. Kuitenkin muistan kirjoittaneeni siitä. Voi pahuksen pahus. Uneton oli soittorasia-juttu, tämä taas sijoittuu kirjastoon ja muinaiseen "kirja-aarteeseen". Pidin tästä enemmin, kuin Unettomasta. Eiköhän Brekkeä taas kohta tule lisää. Vaikka aluksi en ollut kauhean ihastunut Brekken tapaan kirjoittaa montaa eri aikakauden tarinaa päällekkäin, olen vähän tottunut siihen. Kun tarina on tarpeeksi hyvä, pienet ikävät seikat antaa anteeksi =).

Jørgen Brekke; Uneton

Toinen kirja heti perään, jossa oli kuvottavia eläinten pahoinpitelyyn liittyviä aiheita. Siitä en tykkää. Luin kirjan vähän väkisin, koska toivon löytäväni paljon lisää hyviä pohjoismaalaisia dekkarikirjailijoita. Ne ovat ihan parasta a-luokkaa. Mutta  Brekkessä oli vialla myös jotain muuta: aikahypyt. Kaksi tarinaa usean sadan vuoden erolla ei ole ikinä ollut lempparijuttujani. Historialliset romaanit on asia erikseen, ne ovat aivan ihania kun pitäydytään siellä omassa ajassa, mutta ei näin. Miksi, miksi pitää sotkea kahta eri aikakautta. Nykyajassa pysyessään tämä romaani olisi ollut niin paljon selkeämpi, jännittävämpi ja jatkuvampi. Siis mikäli ei olisi tarvinnut koko ajan ajatella sitä eläinrääkkäystä. Vain mies voi kirjoittaa sellaisesta, yök. En tiedä jatkanko vielä Brekkellä, katsotaan. Voi olla, että yritän saada käsiini järjestyksessä ensimmäisen kirjan, jossa poliisi Odd Singsaker tutkii edellistä juttuaan, mutta mikään kiire minulla ei nyt ole. Jännitystarinana tämä musiikkiin hurahtaneesta psykopaatista ja soittorasiasta kertova trilleri on kohtalainen. Vain kohtalainen. Vähän ennalta arvattava ja vähän laimea.