Emelie Schepp; Karhu nukkuu

 Norrköpingissä tapahtuu hyvin erikoinen murha. Mies murhataan ja runnellun ruumiin sisälle on tungettu nalle-pehmolelu. Uhri liittyy jotenkin vanhaan murhatapaukseen ja silloin mukana olleisiin poliiseihin otetaan yhteyttä. Syyttäjä Jana Berzelius sattuu tuntemaan yhden näistä poliiseista; naisen joka elää uuden nimen ja identiteetin turvin. Asia ei ilahduta Janaa, joka haluaa pitää menneisyytensä salaisuutena. Miesystäväkin alkaa nyt saada jotain selville Janan ja Danilon yhteisestä lapsuusajasta. Vakuuttava dekkari, vaikka en ole ikinä ollut kauhean ihastunut tähän Jana - Danilo -osajuoneen.

KM-lukuhaasteessa: 23. Kirjan kannessa on ikkuna.

Emelie Schepp; Yhdeksän elämää

 Tässä kirjassa Henrik on lomalla vaimonsa mieliksi, Jana Berzelius pelkää paljastuvansa tehtyään pari epätoivoista tekoa ja Mia ihastuu uuteen kollegaansa. Kolmikko työskentelee räjäytys-murhan selvittämiseksi ja kullakin on omat haasteensa siviilielämässä. Danilo Pena vapautuu vankilasta ja Janan ympärille kieputtuu uskomaton vyyhti salailusta, petoksesta ja julki tulemisen pelosta. Mielenkiintoinen monisärmäinen dekkari jälleen kerran. Äh, en edelleenkään pidä yhtään Janasta. Enkä Miasta. Enkä Henrikistä. Siis hetkinen, kirjassa ei ole yhtään päähenkilöä, josta pitäisin. Ja silti luin onnistuneen dekkarin.

Popsugar 2021-haasteessa: 15. A book with a black-and-white cover

Emelie Schepp; Jaakko kulta

 Jana Berzeliuksen ja Danilon eripura jatkuu. Danilo on tällä kertaa suljetulla osastolla psykopaatiksi diagnosoituna. Siellä hänen potilastoverinaan on henkilö, joka merkillisesti liittyy murhattuna löytyneisiin naisiin. Poliisit kaipaavat kiireellisesti apua saadakseen murhat selvitetyksi. Kirjan poliisit ovat jälleen jotenkin vastenmielisiä. Moraaliton Mia, murhaaja-Jana... ja sitten on nössö Henrik. Mutta ei se mitään, jännärinä tarina oli taas kiinnostava, ja tällä kertaa Janan ja Danilon ristiriitainen epäuskottava suhde ei häirinnyt niin paljon, kuin aikaisemmin. Sarjan seuraavaa osaa odotellessa...

Popsugar -haasteessa tylsästi kohtaan: 48. A book from your TBR list chosen at random

Emelie Schepp; Kadonnut poika

 Tässä sitten heti perään toinen jännäri, jonka juonena on kadonnut lapsi. Kirjassa kuusivuotias poika soittaa isälleen kauhuissaan ja kertoo, että joku on tunkeutunut heille kotiin. Kun isä saapuu paikalle, poika on kadonnut. Tutut tutkijat: Henrik Levin, Mia Bolander ja Jana Berzelius yrittävät selvittää pojan katoamista. Janalla on tämän lisäksi omat henkilökohtaiset vaikeutensa Danilo Penan  kanssa. 

Pidin kirjasta, mutta sarjan aikaisemmat ovat ehkä olleet vielä vähän parempia.

Emelie Schepp; Hidas kuolema

 Hidas kuolema on sarjansa kolmas dekkari, jossa syyttäjä Jana Berzelius ja poliisikumppanit selvittävät rikoksia. Janalla on oma menneisyytensä, joka linkittyy vankilassa olevaan Danilo Penaan. Juonikuvio sen teeman parissa on aika yliampuva. Kirja kantaisi (ehkä) ihan omillaan ilman koko Janan menneisyyttä ja Danilo Penan sotkemista asiaan.

 Kirjan varsinainen tarina alkaa siitä, kun ambulanssimiehistö saapuu rikospaikalle, joissa on tehty raakaa väkivaltaa amputoimalla uhrilta ruumiinosia. Samanlaisia tapauksia tulee lisää. Joka kerta uhri on jätetty henkitoreissaan odottamaan pelastushenkilökuntaa. 

Murhaaja oli hyvin arvattava jo kirjan alkupuolelta lähtien, kirjailija ei joko halunnut tai osannut peittää sitä. Dialogi oli johdattelevaa, syyllisen käyttäytyminen päivänselvää. Minua ei haitannut, vaikka arvasinkin murhaajan jo alusta alkaen. En pidä sitä pahana dekkareissa, vaan tärkeintä on lukea se tarina alusta loppuun ja nähdä tutkijoiden selvittelyketju siitä, miten he asian lopulta selvittävät. Sitä paitsi ainahan voi arvata väärin. Ei kai kirjaa ole tarkoituskaan tehdä ristisanaksi, jonka lukija ratkaisee, vaan muutaman päivän lukunautinnoksi. Pidin kuitenkin kahdesta aiemmasta Scheppin kirjasta enemmin.

Emelie Schepp; Valkoiset jäljet

Ihan alkajaisiksi on pakko puuttua kirjassa esiintyneeseen hupaisaan väitteeseen: "Hän oli ilkialaston, aina jalkovälissä roikkuvia munaskuita myöten." On esitettävä syvää huolta, mikäli Martinin munaskuut roikkuivat hänen jalkovälissään. Kirjassa nyt varmaan tavoitellaan jotain siistiä ja salonkikelpoista ilmaisua sukuelimille, mutta munaskuut eivät ole sukuelimiä nähneetkään; munaskuut on munuaiset. Toivonemme, etteivät Martinin munuaiset roikkuneet hänen kehonsa ulkopuolella. Munaskuut on ikivanha suomalainen sana, joka on nykyihmisille tutumpi Raamatusta. Olisi todella kiva tietää, mikä on tekstissä alkukielellä käytetty sana! Ei sikäli, että osaisin ruotsia yhtään, mutta silti olisi kiva kuulla alkukielinen versio tässä kohtaa käytetystä sanasta.

Sitten kirjaan. Se oli hyvä jännittävä perusdekkari, jossa on muutama ei-niin-sympaattinen hahmo. Jana Berzelius on toinen ja poliisi Mia toinen. Minua vähän kismittää, kun poliiseista tehdään osittain lain ulkopuolella seikkailevia hahmoja. Siinä on jotain sellaista pettymyksen tunnetta, kun en haluaisi uskoa poliisista koskaan pahaa. Mutta kirjassa näiden hahmojen edesottamukset olivat kyllä vauhdikkaita ja mehukkaita. Miespoliisit menivätkin sitten minulta vähän sekaisin, vaikka tämä oli jo sarjan toinen kirja, jossa heidän elämäänsä käsiteltiin. Oli Henrik ja Gunnar ja Ole ja... oliko vielä joku? Anders. Oikeastaan vasta kirjan loppupuolella aloin muistaa, kuka kukin on.

Aluksi junasta löytyy thaimaalaistytön ruumis, toinen sellainen katoaa. Aasiasta salakuljetetaan huumeita ja huumepomo Setämies tuntuu vetelevän langoista, mutta kukaan ei oikeastaan tunne Setämiestä. Jo edellisessä kirjassa esiintynyt pahis Danilo Pena on sotkeutunut huumevyyhteen. Nopealukuinen ja mukaansatempaava jännäri. Sarjan seuraava osaa siirtyy lukujonoon.

Emelie Schepp; Ikuisesti merkitty

Ikuisesti merkitty oli mielestäni hieman outo dekkari. Ei kauhean hyvä, mutta luettava. Kirjan hahmot olivat huonoja, heidän välinen dialogi ontui. Ja jäin pohtimaan, miltä näyttää kieroon katsova hylje? Eräs kirjan hahmoista näytti kuulemma kieroon katsovalta hylkeeltä. Mietin tätä kauheasti, saan tavallisen hylkeen naaman eteeni, sellainen viiksekäs ja aika söötti, mutta miten hylkeen silmät voivat edes katsoa kieroon, nehän ovat suuret ja eteen tapittavat, kuin kosteat metsälammet.

En pitänyt kirjan syyttäjästä, Jana Berzeliuksesta, enkä mysteeristä, joka hänelle rakennettiin. Se muuten paljastui aika kirjan alussa. En pitänyt Mia-poliisista, joka eli yli varojensa, ryyppäsi pubissa rahansa ja varasti! Yksi tällainen epämiellyttävä ja epärehellinen poliisi riittää ja se on Jenny Rognebyn Leona. En tosin pidä hänestäkään. Kolmas poliisihahmo Henrik jäi todella ohueksi. Mutta en pitänyt siitä, miten hän pyysi vaimoltaan lupaa voidakseen aloittaa urheiluharrastuksen kaksi kertaa viikossa. Ja vaimo ei antanut lupaa! Tämä kaikki oli niin avaruuden tuolta puolen, että en pystynyt ollenkaan käsittämään näitä ratkaisuja.

Pidinkö sitten mistään tässä kirjassa? Kai jostakin, koska luinhan sen kuitenkin loppuun. 

Tämän juoni alkaa niin, että maahanmuuttoviraston työntekijä löytyy kodistaan kuolleena. Murhaaja on tullut ja poistunut ikkunasta ja siitä löytyy lapsen sormenjäljet. Pariskunnalla ei kuitenkaan ole omia lapsia eikä kyläileviäkään lapsia. Toinen löytyvä ruumis on sitten 9-vuotiaan pojan. Poika on täynnä heroiinia ja ruumiin vierestä löytyy ase. Poliisilla ei ole aluksi mitään, mistä lähteä tutkimaan asiaa. Mutta sitten hyvin kitsakkaasti aukeaa tutkintalinja ihmisten salakuljetuksesta ja muusta rikollisesta toiminnasta.

Vaikka en tästä kirjasta hirveästi pitänyt, siinä oli kuitenkin jotain, joka saattaa vielä kehittyä. Voisin lukea kirjailijalta lisää.

Helmet-haasteessa kohtaan: 

21. Pidät kirjan ensimmäisestä lauseesta