lauantai 24. marraskuuta 2012

Arnaldur Indridason; Ääni kuin enkelin

Joulu lähestyy ja Islantiin lappaa turistia kuin pipoa. Hotellit täyttyvät, islantilaisvillapaitaa ostetaan ja maailman kalleinta olutta juodaan. Kunnes kesken jouluhysterian hotellin kellarista löydetään joulupukin ruumis.



Arnaldur Indridason ihan selvästi paranee kirja kirjalta, vaikka edelleen minusta kirjan dialogi on hyvin omituista. Murhajutut ainakin saavat syvyyttä ja muuttuvat jännemmiksi ja komisario Erlendurin hahmokin alkaa tuntua tutulta ja mukavalta. Odotan jo innolla seuraavaan kirjaan käsiksi pääsyä. Nämä eivät ole ihan yhtä helppoja kirjoja, kuin muut dekkarit, sillä islantilaiset nimet ovat ihan mahdottomia. Muuten lukukokemus on oikein nautinnollinen. Pieni ahdistus kulki koko ajan mukana, tunsin välillä sääliä ja surua, mutta ei mitään musertavaa sellaista.

tiistai 20. marraskuuta 2012

Matti Yrjänä Joensuu; Harjunpää ja heimolaiset


Olen joskus nuorena lukenut Harjunpää-dekkareita, ehkä tämänkin. Eihän näistä kai oikein voi olla pitämättä, vaikka ovatkin aika maskuliinisia. Kaikenlainen glitteri ja koreus näistä ainakin puuttuu. Ei ihan minun lempidekkarityyppiäni, mutta täytyy lukea lisää ja tunnustella enemmän.

Romani-mies joutuu murhayrityksen kohteeksi tanssilavalla ja ex-poliisi kuolee samassa tohinassa vahinkolaukauksen seurauksena. Tekijät, jotka ovat toteuttaneet verikoston periaatetta, pakenevat ja ihan väärä mies saa syytteen murhasta, nimittäin murhayrityksen kohteeksi joutuneen Feijan oma veli Saska, alaikäinen romaninuorukainen. Minulle tuli jotenkin kamalan paha mieli Saskan puolesta. Ja inhotti koko poliisilaitos. Miten rasistisesti ja inhottavasti poliisit kohtelivat Saskaa. Ihan tuntui raskaalta lukea.
Lopulta Saskan syyttömyydestä ollaan varmoja ja hänet vapautetaan, mutta eipä Saskan silti mitenkään kovin hyvin käy. Kun en tunne romanien asioita ollenkaan, niin osasin tuntea vain sääliä ja surua siitä, miten  vikaan kaikki voi mennä. Nämä sukuriidat ja heimoerot ja verikostot, tavat, soveliaisuussäännöt (miten niitä jaksaa!!)... Miten hyvistä aikomuksista tuleekin huonoja tekoja ja kun oikeasti ihminen haluaa vain olla rauhassa ja hyvillä mielin, niin miten se johtaakin ketjureaktion lailla aina vain pahempaan ja pahempaan.  Alä varasta sitä auton akkua, älä haasta riitaa, älä ota sitä pyssyä, älä tee niin tai näin! Koska siitä ei mitään hyvää seuraa…

Tämä oli kirpeää salmiakkijauhetta, sellaista väkevää, joka polttaa kielen pinnan, mutta jota haluaa silti syödä.

maanantai 19. marraskuuta 2012

Leena Lehtolainen; Henkivartija


Suomalainen liikenainen surmataan Moskovassa. Henkivartija, Hilja Ilveskero, on ottanut loparit juuri ennen tätä tapahtumaa. Hilja palaa Suomeen ja joutuu tietysti myös epäiltyjen listalle. Samalla Hilja alkaa selvittää sitä, mitä tapahtui.

Minulla meni vähän aikaa, ennen kuin pääsin sisään Henkivartijaan. Mahdollisesti pienet ennakkoluulotkin tässä vaikuttivat siihen, että en ollut heti juonessa mukana. Vertasin tätä väkisinkin Matti Rönkään, joka on kirjoittanut ihanat Viktor Kärppä –dekkarinsa.
Hilja Ilveskero oli pikkuisen liian hyvä ollakseen totta ja pikkuisen liian itsetietoinen. Mutta sitten juoni jotenkin sai minut otteeseensa ja antauduin sen vietäväksi. Ihan mukavaa vaihtelua Maria Kalliolle, mutta toivottavasti sarjan toinen osa olisi vielä tätä parempi. 
Kirjassa mennään paljon Hiljan kokemaan kovaan lapsuuteen ja totta kai puhutaan ilveksistä, koska ne ovat Hiljan thing. Nämä eläinjutut joskus meinaavat häiritä minua. Niiden takia usein joutuu koko ajan ”pelkäämään pahinta” – ei voi olla ihan varma siitä, tuleeko vastaan surullisia kohtauksia. Ja tuo tunnetila vie vähän energiaa ja uskallusta heittäytyä täysin kirjan vietäväksi.
Hiljalla tuntui myös olleen lapsena niin paljon traumoja ja epätasainen kasvuympäristö, että ihmettelen, miten tuolla mielenterveydellä ja menneisyydellä mikään turvallisuusopisto (edes se Amerikassa käyty) voi myöntää Hiljalle aseenkatolupaa ja ties mitä henkivartija-lupia tällaisilla täytyy ollakaan.

torstai 15. marraskuuta 2012

Anja Snellman; Äiti ja koira

Luulen lukeneeni tämän ennenkin ja muistelen pitäneeni tästä melko paljon. Tai näin ainakin luulin, mutta nyt en voikaan olla varma. Miten voi unohtaa, onko lukenut jo jonkun kirjan! Tavallaan tässä ei ollut niin erottuva juoni, että siitä olisi paljon apua. Varmaan monia kirjoja on kirjoitettu tällä konseptilla, ehkä olen lukenut juuri tämän tai sitten en. No samapa tuo.
Äiti ja koira kertoo avioliiton hajoamisesta, kun mies vaihtaa nuorempaan ja kauniimpaan. Ja vaikka juoni onkin suunnilleen sama, kuin vastaavissa amerikkalaisissa romantiikkahömpissä, niin kyllä tässä oli joku ihan omanlaisensa ote.Hyvin erilainen ote.
En ihastunut Äitiin ja koiraan ihan täysillä. Kirja on jaettu kolmeen osaan ja melkein koko ensimmäisen osan ajan (joka kesti n. puoli kirjaa), mietin pitäisikö jättää kesken. Lukemisesta ei meinannut tulla mitään. Jotenkin tämä kieli ei uponnut. Tarinassa ei tuntunut olevan tunnetta mukana ollenkaan.  Kirjan sivuilla sanottiin kyllä paljon kaikkea, mutta niin paljon jätettiin kertomatta. Haluan päästä henkilöihin sisään syvemmälle ja haluan tietää heidän vaikuttumiaan ja historiaansa. Kaikki se jäi puuttumaan, vaikka välillä takautumiin mentiinkin. Juonen kehityskin oli ensimmäisistä sivuista alkaen selvää kauraa.
Mutta olihan tämä nyt ok. Pikkukiva, kohtalainen. Verilettuja puolukkahillolla.

maanantai 12. marraskuuta 2012

Mari Jungstedt; Muurien kätköissä

Taidekauppias löydetään murhattuna ja muuriin hirtettynä. Komisario Anders Knutas alkaa tutkia murhaa ja taidemaailman sisäisiä ristiriitoja.  On tyytymättömiä taiteilijoita, varastetun taiteen kauppaa ja monimutkaisia ihmissuhteita. Taidemuseosta ryöstetään Dandyn kuolema –niminen maalaus ja tilalle jätetään pienoisveistos, joka on aikaisemmin varastettu toisaalta. Myös toimittaja Johan Berg saa tämän selville vahingossa ja tekee omat ratkaisunsa tehdäkseen asiasta jutun uutistoimituksessa. Se saattaa hänet ja hänen lähipiirinsä jälleen kerran vaaraan. Tällä on puolestaan seurauksensa Johanin ja Emman yhteisen tulevaisuuden kehityksessä.

Ja taas kerran totean, että minusta Johanin ja Emman romanssi on kirjan ja kirjasarjan kannalta minusta aivan irrallinen juttunsa. Edellisessä kirjassa muistaakseni mainitsin, että kyseistä romanssia käsiteltiin niin vähän, ettei se häirinnyt muuten notkeaa murhajuonta, mutta tässä kirjassa oli menty taas väärään suuntaan. Toki Johanin olemassaolo on tärkeä jo pelkästään siksi, että sillä saa vähän ulottuvuutta: ei pelkkää suoraviivaista poliisitutkintaa. Mutta miksi Emma on mukana? Ellei - edelleen mietin tätä - ellei tässä nyt sitten kehitellä jotain suurempaa juonta Emman ja Johanin varalle tulevaisuudessa, tästä jo melkein oli viitteitä Muurien kätköissä -kirjan lopussa, mutta se saattoi olla vain minun mielikuvitustakin. Saanko sanoa tämän nyt ääneen: mitä jos jompi kumpi heistä on vielä joskus tulevaisuudessa Knutasin tutkimuksen kohteena...
 
Ihan kiinnostava dekkari tämäkin, kuten Jungstedtit aina, mutta minä menin vähän näissä ihmisissä välillä sekaisin. En nyt sentään joutunut selaamaan sivuja taaksepäin, mutta jouduin välillä painottamaan itselleni tarkennuksia siitä, kuka kukin on.

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Pirjo Rissanen; Sielunsisaret

Posliinihäistä tuttu Aina Mikonmäki jatkaa Sielunsisarissa pähkäilyään siitä, mitä tekisi tulevaisuudella. On tylsä ja tavallinen aviomies Sakari ja sitten on nuoruudenrakkaus Rauli. Näiden kahden kesken pitäisi tehdä valinta. Ja sitten on omat lapset, Sakarin lapset ja lapsenlapset ja isättömät lapset… ja heillä kaikilla on omat avio-ongelmansa ja kriisinsä. Sielunsisaret on tällainen aikuisen naisen kasvutarina, jonka mainitaan olevan itsenäinen jatko-osa Posliinihäille. Ja miksei, eiköhän tämän itsenäisenä osankin voi lukea, mutta minusta on kiva tietää aina se syntytarina ensimmäisestä kirjasta lähtien.
Tämä ei ollut parasta Rissasta, mutta ei mikään huono kirja tämäkään.