Lähdin lukemaan Isosisko ja pikkuveli -kirjaa innoissani ja ahmien, kuten yleensäkin hyvien suomalaiskirjoittajien kirjoja. Odotin ja toivoin suurta tarinaa, joka huumaisi minut täysin. Luin kirjan melkein laittamatta sitä käsistäni pois, toivoin niin kovasti. Ja sitten pettymys ja lässähdys. Täysi hölmistyminen. Miten tämä nyt näin loppui, miksi tässä ei kerrota miten kävi ja ihan turhaanko nyt olin liikuttunut ja itkenyt joissain kohdissa. Hirveästi jäi kysymyksiä ja tyhjää. Kun tästä olisi voinut tulla niin paljon enemmän. No, olihan itse lukukokemus nautinto. Mutta miksei vielä vähän lisää? Minkä ikäinen päähenkilö missäkin luvussa oli, seurusteliko, oliko kihloissa, miksi jätti opiskelun kesken, missä oikein harrasti musiikkia, miksi lyöttäytyi työväenliikkeen musiikkipiireihin mukaan. Mihin pikkuveli kuoli, mihin?? Mitä kävi muille pikkuveljille. Miksi miksi miksi. Tosi ärsyttävää. Miksei näitä asioita voi kertoa, vaan kaikki langat jätetään auki! Päähenkilön sielu ja tunteet eivät avautuneet yhtään.
Ja vaikka yleensä pidän lapsuudenkuvauksista, niin tässä sellainen ei ollut parhaimmillaan kirjan alussa, vaan jotenkin töksähteleväistä.
Pitänee lainata lisää Oksasta, en tiedä oliko tämä tosiaan ensimmäinen lukemani häneltä, en muista. Jospa Oksasen tyyli aukenee useamman kirjan myötä.
