torstai 30. lokakuuta 2014

Inger Frimansson; Pimeyden jäljet

Kolmen aikuisen sisaren selviytymistarina, jossa vanhin alistaa nuorempaansa. Luin kirjan jos joskus loppukesällä, joten mitenkään kovin tuoreessa muistissa tapahtumat ei ole. Kiihkeän jännittävä kertomus kuitenkin, kuten Frimanssonit aina.

maanantai 27. lokakuuta 2014

Heidi Köngäs; Hyväntekijä

Hyväntekijä oli minusta Köngäksen välikirja. Luin ensin tuon edellisen postauksen Jokin sinusta -romaanin ja tämän Hyväntekijän vasta paljon myöhemmin. En millään olisi voinut kuvitella, että nämä ovat kirjoitettu päinvastaisessa järjestyksessä. Kummassakin esiintyy yksi sama pieni thing, joka jäi kilkuttelemaan epäsointista kelloaan päähäni: kummankin tarinassa esiintyy esiintyy lapsi, joka "oppii jo varhain tekemään itselle ruokaa sotkemalla talkkunajauhoja ja hilloa tai mustikkaa ja sokeria". Minusta olisi riittänyt, että tämä esitetään vain toisessa romaanissa. Toistoja ei voi välttää, mutta jokin tekee tästä toistosta alleviivaavaa. Sen täytyy olla kirjailijan itsensä lapsuusmuisto, miksi se muuten olisi näin tärkeä, että pitää kirjoittaa kahteen perättäiseen kirjaan. Ja aina kun romaanin sivuilla puhuu kirjailija, niin  jotenkin se vain... paljastaa liikaa. Soisin romaanin sivuilla puhuvan vain kyseisten romaanihenkilöiden.
Hyväntekijän hahmot eivät olleet ihan luontevia, mutta Alman äiti oli aivan mainio. Tykkään vanhuksista ja höperöistä erikoisesti. Niistä jaksaisi lukea vaikka kuinkta. Rakkaustarinoita ei niinkään.

Heidi Köngäs; Jokin sinusta

Jokin sinusta oli aivan loppua lukuunottamatta kiehtova paketti lapsuusmuistoja, 60-luvun ajankuvaa ja elämänmenoa, äitiyttä, isyyttä, Ruotsiin muuttoa ja mustikka-talkkunahyvettä. Margan lapsuudessa on suuri salaisuus, johon liittyy Äiti ja Soili. Vanhempana Marga kaivelee lapsuutensa salaisuudet auki ja jostain syystä silloin kirja vähän lässähtää. Vaan on Köngäs aivan mestari kirjoittamaan kaunista tekstiä, tätä on niin ilo lukea. Ihan pikku-pikku-hippuisen rakenteessa oli jotain rikkonaista.

Jørgen Brekke; Uneton




Toinen kirja heti perään, jossa oli kuvottavia eläinten pahoinpitelyyn liittyviä aiheita. Siitä en tykkää. Luin kirjan vähän väkisin, koska toivon löytäväni paljon lisää hyviä pohjoismaalaisia dekkarikirjailijoita. Ne ovat ihan parasta a-luokkaa. Mutta  Brekkessä oli vialla myös jotain muuta: aikahypyt. Kaksi tarinaa usean sadan vuoden erolla ei ole ikinä ollut lempparijuttujani. Historialliset romaanit on asia erikseen, ne ovat aivan ihania kun pitäydytään siellä omassa ajassa, mutta ei näin. Miksi, miksi pitää sotkea kahta eri aikakautta. Nykyajassa pysyessään tämä romaani olisi ollut niin paljon selkeämpi, jännittävämpi ja jatkuvampi. Siis mikäli ei olisi tarvinnut koko ajan ajatella sitä eläinrääkkäystä. Vain mies voi kirjoittaa sellaisesta, yök. En tiedä jatkanko vielä Brekkellä, katsotaan. Voi olla, että yritän saada käsiini järjestyksessä ensimmäisen kirjan, jossa poliisi Odd Singsaker tutkii edellistä juttuaan, mutta mikään kiire minulla ei nyt ole. Jännitystarinana tämä musiikkiin hurahtaneesta psykopaatista ja soittorasiasta kertova trilleri on kohtalainen. Vain kohtalainen. Vähän ennalta arvattava ja vähän laimea.

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Tuomas Kyrö; Tilkka

Joo-o, Tuomas Kyrö osaa kirjoittaa helppoa, hyvää ja sujuvaa tekstiä, tällaista lukee niin mielellään. Keskussotilassairaala Tilkassa tapaavat erilaiset miehet, nuoret ja vanhat. Kullakin on oma syynsä olla potilaana, kullakin oma menneisyytensä, jota vähän valotetaan. Huom; vähän! Jäi hieman kaivelemaan, kun osa jäi vihjailuiksi ja avautumatta sen enempää, mutta silti tämä oli hauska romaani lukea. Osittain Tilkka oli ihan mielensäpahoittajamaista tekstiä, vaikka Tilkasta siihen on vielä monta vuotta. Esi-mielensäpahoittaja ehkä. Sikojen teurastuksesta en tykännyt. Oliko pakko. Hyvä kirja, jota en toivo esimerkiksi äitini lukevan.

torstai 16. lokakuuta 2014

Lotta Lundberg; Klovnin kyyneleet



Klovnin kyyneleet oli kirjaston tyrkky-hyllyssä, otin tämän sian ihan säkissä ja pahoin pelkäsin, etten tule nauttimaan lukuelämyksestä. Siis kamoon hei; kirja kääpiöistä? Ja vielä  noin irvokas kansikuva. Sirkusta, kääpiöitä, friikkejä, erilaisuuden tuskaa. En tykkää klovneista oli ne minkä kokoisia tahansa. En siis tiedä miksi kirjan otin.
Yllätyin iloisesti. Klovnin kyyneleet kertoi tarinan 30-luvun  sirkuskääpiöistä, lyhytkasvuisista ihmisistä. Seurueesta, joka muutti ensin Amerikasta Berliiniin, sieltä Hitlerin kuolemanpartioita pakoon aina Ruotsiin saakka. Tuona aikana, jolloin Hitlerin nousevat joukot pyrkivät täydelliseen eugeniikkaan ja puhdistamaan ihmisrodun. Myöhemmin luin asiasta enemmin ja opin, että lyhytkasvuisten kohtalo ei ollut natsisaksan rotupuhdistusten aikana aivan yhtä paha kuin muiden friikkien, sillä kääpiöt olivat arvokasta tutkimusmateriaalia ja heitä pidettiin arvokkaina.  
Kirjassa oli paljon irvokkaita ja yököttäviä tilanteita. Mielenkiintoista oli Coney Islandin sirkuksessa kuvailtu keskostalo. Tämä on aivan totta: 30-luvulla Coney Islandin huvipuistossa oli oikeasti keskostalo, jossa yleisö huvitteli katselemalla lasin takaa liian varhain syntyneitä keskoslapsia.  Ihmiset olivat kiinnostuneet kaikenlaisista friikeistä. Näitä keskosia syötettiin jonkinlaisilla pipeteillä ja monet säilyivät näin hengissä ja muuttivat takaisin omaan kotiin sirkuskautensa jälkeen! Huh.
Enpä haluaisi olla kyttyräselkäinen mulattikääpiö, en kaksineuvoinen kääpiö enkä muutenkaan mikään lyhytkasvuinen. Tai edes neekeri, joka on tuotu Afrikasta sirkuksen vetonaulaksi. Tuohon aikaan oli tapana järjestää yleisöesityksenä neekerinaisten synnytyksiä. Siis oikeasti. Jessus. Opettava ja laajentava kirja. Kannattaa lukea jo pelkän tosipohjansa ja historian asiantuntemuksen vuoksi.

Tuomas Kyrö; Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike

Mielensäpahoittaja on ihana. Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun kukaan ei tule käymään. Vielä enemmin pahoitin, kun Kolehmainen tuli kylään.
Ruskeakastike jatkaa mielensäpahoittajan suoraviivaista linjaa, onhan tämä melkein yhtä hyvä kuin sarjan ensimmäinen kirja, joka esitteli meille tämän kahdeksankymppisen vanhuksen, Mielensäpahoittajan. Taattu lukuelämys.

Outi Pakkanen; Maanantaihin on paljon matkaa

Ja tässä vielä kolmen romaanin yhteisteoksen viimeinen osa, joka kuuluu kahden edellisen tavoin Murhan jälkeen mainoskatko -kansien väliin. Edelleen hupaisaa hippiaikaa, johon on kauhean vaikea sopeutua. Joku ihan näppärä murhatutkimus tässäkin on täytynyt olla.


Outi Pakkanen; Murhan jälkeen mainostkatko

Luin tämän kirjan osana kolmen romaanin sarjaa, jotka oli niputettu yllä kuvatulla kansikuvalla. Alla kirjan uudempi kansi. Valitettavasti kirjan juoni, murhaaja, murhattu ja kaikki muukin on tyystin pyyhitty pois mielestä, mutta sen muistan, etten pidä näistä varhaisimmista outipakkasista aivan yhtä paljon kuin tuoreista.



Outi Pakkanen; Kiinalainen aamutakki

No enpä voi sanoa muistavani tästä enää mitään, sillä olen lukenut kirjan joskus elokuussa, mutta muistaakseni tämän kirjan kohdalla kohtasin merkilliseen termiin, johon ei edes google auttanut. Termi oli hippinauha. Tietääkö kukaan, mikä on hippinauha? Siinä ei auttanut paljon googlettelut eikä googlen kuvahaut. Sen opin, että murhan voi tehdä hippinauhoilla. Anteeksi millä?