Clare Mackintosh; Annoin sinun mennä

Ensimmäiset puoli kirjaa oli tavallista hyvää dekkaria, sitten pakka räjähti ihan silmille ja loppupuolikas oli huippu-hyytävän jännittävää, jota ei suorastaan voinut kestää! Tämä oli parhaita tai ihan paras tänä vuonna lukemani dekkari-trilleri. 

Kirjan alussa 5-vuotias lapsi jää auton alle ja kuolee. Kuski pakenee paikalta. Rikoskomisario Ray Stevens haluaa saada syyllisen kiinni, mutta ei onnistu. Kukaan ei ole nähnyt mitään ja mitä pidemmälle aika kuluu, sitä epätodennäköisempää on tavoittaa kuolemantuottamukseen ja liikennepakoon syyllistynyt kuski.

Poikansa menettänyt Jenna Gray pakenee suruaan maaseudulle Walesiin. Mutta menneisyys piinaa häntä. Lukija saa kokea kaikkien aikojen ällistyttävimmän juonenkäänteen. Ja piinaavaa jännitystä.

Ray Stevensin ja kollega-Katen siviilielämä oli vähän latteaa ja kliseemäistä, mutta onneksi siitä kertovat luvut tasapainottivat piinaa, joka kohotti verenpaineen huippulukemiin muissa kirjan luvuissa. Huh.

Liisa Nevalainen; Viimeinen rooli

Viimeinen rooli oli Liisa Nevalaisen (1916 - 1987) viimeinen kirja ja se ilmestyi vuosi ennen Nevalaisen kuolemaa. Tämä vaikutti hyvin vanhahtavalta, kuten jo aikaisemmatkin lukemani Nevalaiset ja välillä lukiessani tunsin myötähäpeää. Kirjassa tytöteltiin ja pojiteltiin aikuisia ihmisiä, teatterialan ammattilaisia. Johtuneeko sitten kirjailijan korkeasta iästä (70 - mikä ei kyllä ole ollenkaan korkea ikä naiskirjailijalle - kirjoittaminen kun tahtoo vaan parantua vuosien saatossa, kun elämänkokemusta tulee lisää). Mutta jotenkin tässä oli naiivi teinityttömäinen alavire.

Kirjassa murhataan näyttelijä, joka oli käyttäytynyt öykkärimäisesti ja julkeasti perhettään ja kollegoitaan kohtaan. Eli täysin sama juoni, kuin tätä ennen lukemani Nevalaisen Ruusunpunaiset silmälasit -dekkarissa. Komisario Karpalo joutuu selvittämään murhan ja Krisse-vaimo joutuu vaaraan tehdessään haastattelua näyttelijöiden keskuudessa. Kirja oli hyvin nopeasti läpi luettava, mitäänsanomaton, nolo ja kuitenkin tunsin jotain innostusta lukuprosessin aikana, kun kiihkeästi halusin sen loppuun ja tietää murhaajan.

Katariina Souri; Valkoinen varjo

En ollut aikaisemmin lukenut mitään Katariina Sourilta (aikaisemmat kirjat Kata Kärkkäinen -nimellä). Valkoinen varjo on Musta mandala-trilogian ensimmäinen osa ja valitsin sen kauniin kansikuvan vuoksi (sekä siksi, että omien sanojensa mukaan Souri on muunsukupuolinen ja Popsugar-haasteeseen tarvitaan tänä vuonna muunsukupuolisen kirjailijan kirjoittama kirja).Päähenkilö on Mona Malin, mosaiikkitaiteilija. Ystävänsä kehotuksesta hän järjestää mosaiikkimandala-kurssin saaressa. Kirjassa tapahtuu muutama murha ja jännitystarinan erikoisuus on yliluonnollinen mystisyys. Mona näkee ja tuntee asioita yliluonnollisilla kyvyillään, jotka onneksi jäävät kirjassa aika matalalle tasolle. Vierastan pikkuisen yliluonnollisia fantasia-piirteitä, mystistä huuhaata ja selvänäkijyyttä. Kirjassa näille ei annettu suurta sijaa, lukijana saatoin jopa vähän miettiä, että tapahtuiko niitä ollenkaan.
Jotenkin tarina oli vähän tyhjä, vaikka aihe oli kiva. Suljetun paikan mysteeri, eristetty saari, kourallinen ihmisiä ja sitten sitä keskinäistä kyräilyä siitä, kuka on hyvä ja kuka paha. Yleensähän tällainen on ihan huikea kehys jännärille.
Täytyy muuten huomauttaa, että minä en pidä mosaiikista.
En tiedä, jatkanko sarjan toiseen osaan. Ehkä, jos se näppärästi tulee ulottuvilleni.


Popsugar 2020 -haasteessa siis kohtaan: 
2. A book by a trans or nonbinary author
ja
Helmet 20187 -haasteessa kohtaan: 
10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis

Alex North; Kuiskaaja

20 vuotta sitten Featherbankin pikkukaupungissa riehui sarjamurhaaja, joka sieppasi ja tappoi pikkupoikia. Yhtä uhreista ei koskaan löydetty. Murhaaja sai nimen Kuiskaaja, sillä hän houkutteli poikia mukaansa kuiskailemalla näille.
Nyt leskeksi jäänyt Tom Kennedy muuttaa Featherbankiin poikansa Jaken kanssa. Mutta Tomin ostamassa talossa on jotain omituista ja Jake-poikakin alkaa käyttäytyä omituisesti. Hän juttelee näkymättömän tytön kanssa ja kertoo ikkunansa takaa kuuluvasta kuiskeesta.

Kuiskaaja oli mukaansatempaava ja jännittävä trilleri, jossa oli lyhyet napakat luvut lukemista rytmittämään eikä mitään ylimääräistä aikahyppelyä tai monimutkaisia tehokeinoja. Siis täyttä tavaraa alusta loppuun.

Liane Moriarty; Nainen joka unohti

Alice saa tällin päähänsä steppitunnilla ja samalla häneltä katoaa 10 vuotta elämästään. Kun Alice herää, hän kuvittelee odottavansa ensimmäistä lastaan, olevansa naimisissa Nickin kanssa ja parikymmentä kiloa lihavampi. Mutta keitä ovat nuo kolme lasta ja miksi Nick oli niin torjuva, kun Alice soitti hänelle kertoakseen muistinmenetyksestä? Miksi naapuri ei tervehdi, vaan kääntää päänsä toisaalle nenä pystyssä? Mitä Alice on tehnyt, että hänestä on tullut sellainen nirppanokka. Oma sisarkin tuntuu vihaavan Alicea.

Nainen joka unohti on hilpeä juonikuvio, ajatusleikki, siitä mitä tapahtuu jos kymmenen vuotta pyyhkäistään elämästä pois. Tämä oli oikein mukaansatempaavasti kirjoitettu kevyt hyvänmielen tarina. Mielelläni otan Moriartyn jatkossakin lukemistooni.

Anni Saastamoinen; Sirkka

No niin, tein sen sitten kuitenkin; otin kuukauden Bookbeat -jakson tarjoushintaan vanhoille jäsenille. Tästä Sirkasta tuli  vuoden ensimmäinen äänikirja eikä ollutkaan yhtään hullumpi. Kirja oli lyhyt ja tuli kuunnelluksi kokonaan reilun neljän tunnin mökkimatkan aikana. 

Sirkka on ihana! Tavallinen, asiallinen ja jämpti nainen, joka tietää mitä tahtoo. Sirkka inhoaa ihmisiä, jotka eivät lajittele jätteitään oikein. Sirkan mielestä heidän pitäisi mennä jonnekin, esimerkiksi helvettiin. Hyvä Sirkka!! Tarvitsemme enemmän sirkkoja. Sirkka myös etsii kirjoitusvirheitä ilmoituksista. Jess! Niin sitä pitää. Go, Sirkka, go! Sirkka harrastaa viherkasvien kastelua, joskin kaktukset tahtovat kuolla Sirkan käsissä, ja heippa-lappujen kirjoittamista.  On ihan ok juhlia kaksi kertaa kuussa, Sirkkakin juhli nuorempana, mutta kolmas kerta on jo liikaa. Sirkalla on kalenterissa muistiinpanot siitä, milloin naapurissa viimeksi bailattiin. Sirkka on mainio yksitotinen ja vankkumaton naisihminen. Tunnistin itsessäni monta Sirkan ominaisuutta ja olen siitä äärettömän ylpeä. 

Miten tällaisesta aiheesta saa kirjoitettua näin mukavan kirjan?

Helmet 2017 -haasteessa Sirkka menee kohtaan: 

13. Kirja "kertoo sinusta"

Pirkko Arhippa; Kulki kuolema puistotietä

Leppoisa, tavallinen dekkari Varpu Ahavan ja poliisi-kollega Tiian tutkimuksista. Puoli kirjaa ollaan lomalla Las Palmasissa ja kuinka ollakaan; siellä poliisikaksikko törmää avoinna olevan murhatutkinnan osallisiin.

Kirjassa käsitellään myös Ahavan ja Tiian omia suhdekuvioita. Varpun romanssi Jyrin kanssa osoittaa hiipumisen merkkejä. Tiialla on toisenlaiset pullat uunissa.

Kirjassa hyvää oli se, että tämä oli pitkästä aikaa sellainen Ahava-kirja, jossa ei palattu jälleen kerran Varpun omaan ja Varpun tyttären tragediaan. Joskus alkoi jo tuntua, että miksi niitä kerrattiin kirja toisensa jälkeen yhä uudelleen ja uudelleen. Se alkoi olla jo niin saman toistoa.

Samuel Bjørk; Poika pimeästä

Poika pimeästä on Björkin kolmas Mia Kruger/Holger Munch -sarjan dekkari ja ihan älyttömän mukaansatempaava sellainen. Oli pakko ihan ahmia tämä kannesta kanteen. Luvut ovat lyhyitä ja napakoita, joten lukunautinto on taattu. On niin helppoa laittaa kirja pois välillä käsistä, kun sen voi tehdä aina luvun loputtua. En mielelläni koskaan jätä lukua kesken.

Kirjan ensimmäinen ruumis on balettiasuinen tyttö. Löytöpaikan luokse on jätetty kamera jalustalleen kuvaamaan ruumista. Kirjassa tulee myös muita ruumiita. Pidin erikoisesti siitä, miten näitä kuolemantapauksia edelsi pienet "juonnot" kunkin uhrin arkielämästä, vaikka sillä ei ollut kirjan juonen kannalta mitään merkitystä. Ne tekivät ihmisistä eläviä ja läheisiä. 

Loppuratkaisu oli aivan huikean epäuskottava, mutta niin hyvin kirjoitettu taas kerran.

Toinen plussa tulee siitä, että kirjassa olisi ollut kaikki puitteet sille, että joka toinen tai vaikka joka kolmas luku olisi ollut kursiivilla vedettyä ja aiemmin tapahtunutta murhaajan kokemusten käsittelyä, mutta tätä ei ollut! Olenkin jo vähän kyllästynyt dekkareihin, joissa murhaaja kertoo kursiivilla omaa tarinaansa esimerkiksi lapsuudesta alkaen tapahtumista, jotka ovat muovanneet hänestä sellaisen.

Yhden lauseen tai sanan kappaleet rivinvaihtoineen ja eräänlainen tajunnanvirta-teksti oli taas läsnä, se on vähän outo ratkaisu, mutta tekee kirjasta kovin nopean läpi luettavan, kun tekstiä on niin vähän.

Anna Burns; Maitomies

Maitomies sijoittuu kuvitteelliseen kylään ilmeisesti Pohjois-Irlantiin ja noin 70-luvulle. Päähenkilö on 18-vuotias minä-kertoja, jonka nimeä ei mainita. Nimeä ei mainita myöskään päähenkilön ehkä-poikaystävälle, jonka kanssa hänellä on ehkä-suhde. Eikä päähenkilön siskoille, veljille, tai atomipommipojalle, Tablettitytölle, Tablettitytön siskolle tai irtautujille. Minua valinta risoi koko kirjan ajan. Onhan se toki lukijalle helpompaa, kun ei tarvitse muistaa kuka kukin oli, vaan puhuttiin keskisiskosta, pikkusiskoista, ja kolmannesta siskosta tai kolmannesta langosta.

Maitomies itse on irtautuja. En tiedä vieläkään mitä irtautujat olivat. Jonkinlaisia puolisotilaallisia joukkoja, mutta mistä he irtautuivat ja miksi? Jotenkin se saattoi liittyä katolisessa Pohjois-Irlannissa esiintyvään uhkaan, autopommeihin, vakoiluun, kiellettyihin paikkoihin, nimiin, kauppoihin, ravintoloihin. En ymmärtänyt tästä paljon mitään. Ja valitettavasti asia ei oikein edes kiinnostanut minua.

Kirjan päähenkilö joutuu tämän Maitomiehen ihailun kohteeksi ja tuntee siitä ääretöntä inhoa, pelkoa ja häpeää, mutta ei tee asialle juuri mitään. Hän vain ajelehtii. Päähenkilön äiti ei usko tytärtään ja muutkin tuntuvat tietävän juorut hänestä paljon paremmin. Raivostuttavaa oli päähenkilön mitäänsanomaton uhriutuvuus. 

Kyllä oli outo tarina, en pitänyt kirjasta. Pituuttakin tuntui olevan liikaa siihen nähden, että kirjassa ei oikeastaan tapahtunut mitään. En tiedä millä ansioilla tuo brittiläinen Man Booker -palkinto joka vuosi jaetaan, mutta tosiaan; tämä taisi olla ainoa lukemani kyseisen palkinnon saanut kirja. Minun täytyy olla väärää kohderyhmää. Kirjan kansi on kyllä todella kaunis.

Helmet 2017-haasteessa kohtaan: 

16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja

Tuomas Lius; Haka

No nyt oli vauhtia ja meininkiä niin että heikompaa hirvittää! Todellakin Indiana Jones -tyylistä menoa. Pidin hirveästi Tuomas Liuksen romaanista, ja niin kuin sika säkissä tämän otin! Miten voikin olla, että olen missannut tämän tähän asti. Jos Etsivätoimisto Haka jatkaa edes osittain yhtä mainiosti kahdessa seuraavassakin kirjassa, niin olen ihan myyty. 

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Pohjois-Karjalaan, jossa renttu-mekaanikko Marko Pippurinen säätää arkielämän kurimuksessa. Toinen päähenkilö on poliisi Julia Noussair. Kaksikko ajautuu yhteen ja päätähuimaavaan ja jännittävään reissuun. Järven pohjassa lepää natsi-Saksan aikainen lentokoneen hylky, josta kaksikin eri terroristiryhmää haaveilee. Lentokoneessa on nimittäin joukkoutuhoase, haka. Mieletön kilpajuoksu ja petosten kudelma on valmis. Mutta ei kirja pelkkää hulinaa ole, mukana on ihan oikea juoni ja siinä syvällisiäkin aatoksia. Ihmissuhteita sopivasti, jännitteitä ja yllätyksiä. Kaikki tasapainossa keskenään.

Huh, puhaltelen tässä vielä pölyn ja ammusten rippeet pois olkapäiltä ja tukastani jahka hengitykseni hieman tasaantuu.

Helmet 2017 -haasteen kohtaan: 

4. Kirja lisää hyvinvointiasi

Liisa Nevalainen; Ruusunpunaiset silmälasit

Että osaa dekkari olla naiivi ja yksinkertainen. Sellainen täysin läpisoljuva juttu ja hetken hurmion välipala. Jospa koko elämä olisi yhtä yksinkertaista kuin tämä. Luin kirjan ahmimalla puolessa päivässä. Mitään erikoisia tunteita tai ajatuksia tämä ei herätä. Ja aivan kuin totesin edellisen Nevalaisenkin kohdalla, niin sama tässä: tänä päivänä ei ikimaailmassa menisi läpi julkaisuseulasta.  Ja silti en malttanut päästää kirjaa käsistäni. Kirja on kirjoitettu 1977, kuvan painos vuodelta 1992. Nämä olisivat juuri oikeanlaisia kesälomalukemisia, jossa loman jokaiselle 30 päivälle tarvittaisiin oma tällainen. Voi ihana tyhjänpäiväisyys!

Ruusunpunaisissa silmälaseissa näyttelyseurueesta murhataan alkoholisoitunut ja vaimoaan huonosti kohteleva näyttelijä. Syytettyinä on tietysti koko näyttelyseurue oheis-henkilöineen. Komisario Karpalo toimii yksinäisenä sutena ja ratkaisee murhan. Voi että. Voiko olla näin tavallista jännäriä?

Helmet 2017 -haasteessa kohtaan: 

43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään Kirja oli maannut kirjahyllyssäni kohta vuoden ja olin pantannut ja säästellyt sitä ajankohtaan, jolloin muut kirjat loppuvat. Mutta nythän kirjastoja taas auotaan koronan jäljiltä...

Joel Dicker; Stephanie Mailerin katoaminen

716-sivuinen järkäle, mutta tuntuu puolet lyhyemmältä. Sanoisin, että tämä on ainakin saman tasoinen, ehkä jopa vähän parempi, kuin edellinen lukemani Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Eli hyvä, kolmen (lähes neljän) tähden dekkari.

Stephanie Mailer on toimittaja, joka on saanut selville jotain mullistavaa 20 vuotta sitten tehdystä henkirikoksesta. Hänen mielestään murhaajana tuomittu ei olekaan syyllinen. Stephanie kertoo sen Jesse Rosenbergille, joka tutki tapausta aikoinaan ja herättää tämän mielenkiinnon. Mutta Stephanie katoaa jäljettömiin, ennen kuin Rosenberg ehtii kuulla enemmän. Poliisitiimin on tutkittava nyt sekä vuosikymmeniä vanha henkirikos, että Stephanien katoaminen.

Kirja oli mukaansatempaava, joskin täysin epäuskottava joiltain osin. Joel Dicker kirjoittaa todellakin hieman erilaisia dekkareita, kuin kaikki muut. Se on plussaa.

Helmet 2017 -haasteessa laitan tämän kohtaan: 

47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit

(kirja on käännöskirja ja siinä selvitetään rikos)

Timo Sandberg; Kullanhuuhtoja

Nyt tein vastoin periaatteitani ja luin dekkarisarjan viimeisimmän romaanin, enkä aloittanut sarjan alusta. Tämä oli täysin hatusta temmattu päännousema, mutta kirjan kansi oli niin kaunis, että kirja oli pakko lainata. Kaipasin "vaivatonta perusdekkaria", koska ilman sellaista yksinkertaisesti ei voi tulla toimeen. Timo Sandberg oli minulle myös täysin vieras nimi ja olin siksi kyllä vähän epäileväinen. Mutta oikeasti, tämähän olikin mukava jännäri! Yllätyin vähän. Sandberg menee luettavien listalle jatkossakin.

Kullanhuuhtojassa miesporukka suuntaa Lapin lakeuksille kultaa huuhtomaan. Oikeasti sinne mennään edesmenneen kullanhuuhtoja-kaverin viimeisiä vaiheita selvittämään ja muistoa kunnioittamaan. Mukana on komisario Heittola, vanhustenkodista mukaan haettu Naavakari ja muutama muu elämän ehtoopuolta kulkeva äijänköriläs. Pelkäsin pahoin, että tässä on väkinäistä vanhojen ukkojen dementia-huumoria. Eipä juurikaan. Napakka tarina, jossa selvitetään kullanhuuhtojan murha ja liikuskellaan Lapin hienoissa maisemissa salametsästäjiäkin väistellen. Erittäin sujuva kirja. Taitaa olla Heittola -sarjan 11. romaani. Onkohan alkuosan kirjat yhtä sujuvia?

Popsugar 2020 -haasteessa kohtaan: 

31. A book with "gold," "silver," or "bronze" in the title ja Helmet 2017 -haasteessa kohtaan:  41. Kirjan kannessa on eläin

Anne Tyler; Nooan kompassi

Pitkästä aikaa Anne Tyler. En ole koko blogini aikana lukenut yhtään hänen kirjojaan, vaan kaikki on luettu joskus aiemmin. Muistan nauttineeni Anne Tyleristä aina ihan suunnattomasti. Nämä ovat lämminhenkisiä ja oivaltavia (ja elämänmakuisia - kauhea sana, mutta kuvaa jotenkin tosi sattuvasti Tyleriä) romaaneita. Niin tämä Nooan kompassikin.
Päähenkilö on eläkeikää lähestyvä Liam. Hän on eronnut, kasvattanut tyttärensä ja lopulta saanut potkut töistä. Liam aloittaa elämänsä kokoamisen uudelleen. Tässä on jotain ihanan minimalistista. Liam on hurmaava ihminen. Rehellinen, aito, teeskentelemätön, hymytön. Tällaisia ihmisten pitää olla. Tai no, kyllä hymyily sallitaan.
Voin suositella tätä ja kaikkia muitakin Tylerin kirjoja, mutta jos nyt oikein muistan, niin olikohan romaani Amerikan lapset vähän keskinkertaisempi.


Helmet 2017 -haasteeseen kohtaan: 

35. Kirjan nimessä on erisnimi

Ann Cleeves; Kuin tuhka tuuleen

Lisää Jimmy Perez -sarjan dekkareita. Vaikka aikaisemmin harmittelin, että tv-sarjan Jimmy Perez  on ihan väärän näköinen verrattuna siihen, miten tämä kirjojen espanjalais-geeninen ja tummatukkainen Perez kuvaillaan, niin nyt on tapahtunut käänne. En pidä enää kirjojen Perezin ulkonäöstä, vaan tv-sarjan Jimmy Perez on se oikea =). Näinkin voi käydä.

Kuin tuhka tuuleen kertoo kolmen englantilaispariskunnan matkasta Shetlandinsaarille. Yksi pariskunta viettää hääjuhliaan ja kaksi muuta on ystäväpariskuntia, jotka tulevat mukaan juhlimaan. Mutta kohta heitä onkin jäljellä enää viisi, sillä Eleanor katoaa ja löytyy murhattuna. Hän on sanonut nähneensä valkoisissa tanssivan lapsen haamun. Myös Polly uskoo nähneensä samaisen tytön.

Jimmy Perezillä jälleen tutkimuksissa apuna Sandy ja Willow.

Nyt edelleen vahvistui suunnitelma lukea ainakin sarjan alkuosan kirjat uudelleen. Olen auttamattomasti unohtanut päähenkilöiden elämänkaaren. Tässä kirjassa tuli ilmi, että tyttöystävä-Fran, jota Perez on nyt kahden kirjan verran haikaillut, murhattiin. En muista tuosta yhtään mitään! Edellisessä kirjassa muistuteltiin, että Fran on kuollut, mutta en silloin muistanut edes sitä. Minun on täytynyt lukea kirjat joskus ennen vuotta 2011, koska en ole niitä tähän blogiini kirjannut.

Helmet 2017 -haasteessa kirja käy kohtaan:

24. Kirjassa selvitetään rikos

Fiona Barton; Leski

Jean on hirviön vaimo. Gleniä on syytetty pikkulapsen sieppauksesta ja murhasta, mutta vaimo seisoo hänen rinnallaan viimeiseen asti. Kate-toimittaja haluaa kaivaa salaisuudet pintaan. Miten vaimo voi nöyränä sietää miestään? Tiesikö hän edes miehensä taipumuksista? Oliko avioliitto ihan normaali?

Lukijaakin ärsytti vaimon nöyryys ja "kiltteys". Jean ei tavallaan koskaan kasvanut aikuiseksi ja antoi miehensä komennella ja päättää kaikesta. Aika raivostuttavaa. 

Mikä oikeasti oli pienen kaapatun Bella-tyttösen kohtalo?

Melkein loppusivuille asti mietin, tuleeko tässä vielä joku koukku, että asia olisikin toisin...

Leski oli hyvin jännittävä ja koukuttava lukupaketti. Täytyy pistää kirjailijan nimi korvan taakse.

Peter James; Kuolema vaanii verkossa

Kuolema vaanii verkossa on 15. Roy Grace -sarjan dekkari. Ja vaikka joskus olen vähän tympääntynyt näiden samankaltaisuuteen ja ehkä vähän kyllästynytkin koko sarjaan, niin kyllähän tämä silti on, kuin olisi kotiin tullut. Niin tuttua ja turvallista luettavaa. Aina tietää, mitä saa eikä voi pettyä ainakaan pahasti. Tämä oli ihan keskivertotasoa Peter Jamesilta ja vähän keskitasoa parempaa dekkaririntamalta. Ainakin oli nyt vähän erilaista juonta mukana, kun kirjan juoni oli romantiikkahuijaukset. Kyllä pistää miettimään, mikä ihme saa ihmisen uskomaan "nigerialaiskirjeisiin" ja rahaa pyytäviin netti-rakkauksiin. Kun eihän millään järjellä ole selitettävissä, että joku lähettää tuhansia, kymmeniä tuhansia tai satoja tuhansia jollekin vieraalle tyypille, koska tämän äiti on sairastunut, veli on vankilassa, rahat on jäädytetty... 

Roy Gracen ja Cleo-vaimon elämä on nyt asettunut leppoisiin uomiin ja Gracen poika Brunokin on liittynyt perheeseen. Bruno sitten aiheuttaakin vähän ongelmia pariskunnalle. Tämän verran käsiteltiin perheen kotielämääkin.

Kirjan sijoitan Helmet 2017 -haasteen kohtaan: 

37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta

Ninni Schulman; Vastaa jos kuulet

Vastaa jos kuulet on kolmas osa Hagfors -sarjaa, jossa poliisit Petra ja Christer sekä paikallislehden uutistoimittaja Magdalena Hansson selvittävät rikoksia.
Tässä osassa tapahtuu hirveä tragedia hirvimetsällä, kun Pär Sanner löydetään passipaikaltaan ammuttuna. Metsällä mukana ollut uhrin tytär katoaa metsästä jälkiä jättämättä. Poliisipäälliköksi vastikään valittu Petra Wilander on mukana metsästysseurueessa, joten hän ei voi johtaa tutkimuksia, koska kaikki metsästysseurueen jäsenet ovat epäiltyjä. Petran osaksi jää tutkia kadonneen tytön ja aikaisemmin sattuneen salakaadetun suden arvoitusta. Suden salakaadon epäillään olevan kuitenkin jotenkin yhteydessä metsästysonnettomuuteen.

Kirja oli dekkaria parhaimmillaan.


Helmet 2017 -haasteessa tämä menee minulla kohtaan: 

5. Kirjassa liikutaan luonnossa

Kate Morton; Hylätty puutarha

Tämä oli mukava sukutarina kolmen sukupolven naisista. Kolmen eri aikakauden kuljettaminen rinnakkain kävi vähän raskaaksi, vaikka tarina oli kiehtova. Vasta puolen välin jälkeen alkoi tuntua helpommalta.

1900-luvun alussa elää Eliza Makepeace ja Mountratchetin suku Cornwallissa, vuonna 1975 puolestaan Nell etsii sukuaan ja tämän kuoleman jälkeen Cassandra jatkaa arvoituksen selvittämistä. Arvoitus on Australiaan orpona yksin tulleen pikkutytön tarina.

Herttainen ja lämmin sukutarina, jossa ratkaisu selviää lukijalle jo paljon ennen kuin kirjan hahmoille. Mutta se ei haittaa, kun mielenkiinto on seurata niitä ratkaisuja, joita kirjan henkilöt tekevät selvittääkseen saman.

Kirja menee minulla Helmet 2017 -haasteen kohtaan: 

46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja

Eppu Nuotio & Pirkko Soininen; Punainen vaate

Punainen vaate on Salome Virta -sarjan kolmas jonkin oikean taideteoksen inspiroima jännäri. Tällä kertaa kirjan taideteos on Elin Danielson-Gambogin omakuva. Ihastuttava teos itsevarmasta ja omanarvontuntoisesta naismaalarista (1861 - 1919).

Samanlaisen persoonan omistaa Salome Virta, joka pääsee taideväärennöksen jäljille ja veuhtaa taas edes-takaisin pitkin Eurooppaa, kuten aiemmissakin romaaneissa. Osa kirjasta koostui Elin Danielson-Gambogin ja toisen nais-taidemaalarin Dora Wahlroosin väliseen kirjeenvaihtoon. Aluksi kirjeet olivat mielestäni vähän laimeampia, mutta loppua kohden niistä tuli koko ajan kiehtovampia ja viimeisiä en meinannut malttaa odottaa!

Ja taas kuten aiemminkin kun kirjoissa esiintyy oikeita ihmisiä ja historiallisia tapahtumia: minun oli pakko googlettaa lisää tietoa, mutta monta kertaa piti jättää wikipedian sivukin kesken, sillä en halua spoilata lukukokemustani sillä, että tietäisin etukäteen, miten oikeasti käy! Vasta romaanin jälkeen uskalsin lukea pidättelemättä kaiken kirjassa esiintyneistä maalareista. Vaikka kummankin maalarin nimi oli minulle vieras, niin jokunen maalaus oli hyvinkin tuttu.

Kirja istuu Helmet 2017 -haasteen kohtaan: 

9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja