Että osaa dekkari olla naiivi ja yksinkertainen. Sellainen täysin läpisoljuva juttu ja hetken hurmion välipala. Jospa koko elämä olisi yhtä yksinkertaista kuin tämä. Luin kirjan ahmimalla puolessa päivässä. Mitään erikoisia tunteita tai ajatuksia tämä ei herätä. Ja aivan kuin totesin edellisen Nevalaisenkin kohdalla, niin sama tässä: tänä päivänä ei ikimaailmassa menisi läpi julkaisuseulasta. Ja silti en malttanut päästää kirjaa käsistäni. Kirja on kirjoitettu 1977, kuvan painos vuodelta 1992. Nämä olisivat juuri oikeanlaisia kesälomalukemisia, jossa loman jokaiselle 30 päivälle tarvittaisiin oma tällainen. Voi ihana tyhjänpäiväisyys!
Ruusunpunaisissa silmälaseissa näyttelyseurueesta murhataan alkoholisoitunut ja vaimoaan huonosti kohteleva näyttelijä. Syytettyinä on tietysti koko näyttelyseurue oheis-henkilöineen. Komisario Karpalo toimii yksinäisenä sutena ja ratkaisee murhan. Voi että. Voiko olla näin tavallista jännäriä?
Helmet 2017 -haasteessa kohtaan:
43.
Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään
Kirja oli maannut kirjahyllyssäni kohta vuoden ja olin pantannut ja säästellyt sitä ajankohtaan, jolloin muut kirjat loppuvat. Mutta nythän kirjastoja taas auotaan koronan jäljiltä...
|
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti