perjantai 20. heinäkuuta 2018

Outi Pakkanen; Helle

Outi Pakkasen Helteen etsin käsiini, kun tarvitsin Helmet 2018 -haasteen toiseksi viimeistä tyhjää kohtaa: 48. haluaisit olla kirjan päähenkilö. Tietysti haluaisin olla Anna Laine! Koska Anna on ärsyttävä! Pitkä ja hoikka ja tumma ja voi syödä lihomatta vaikka kuinka paljon. Ja syökin. Ei ole naisen helppo kestää, ei.
Helle sopi oikein hyvin tähän heinäkuiseen vuosisadan helleaaltoon, myös kirjassa lämpötila nousi tuonne johonkin 32 asteen lämpöön.
Pakkaset ovat aina varmoja nakkeja. Niin tämäkin, jossa Anna Laine joutuu koirineen evakkoon omasta kodistaan vesivahingon vuoksi. Hän majoittuu taloyhtiöön, jonka asukkaista alkaa paljastua yllättäviä seikkoja. Anna myös rakastuu…
Ja ruumis. Ruumis tulee sitten ihan kirjan lopussa.
Aa mutta nyt täytyy kyllä mainita! Ihan alusta en tykännyt kirjassa. Siinä Anna on viettämässä kesäisiä lomapäiviä ystävättärensä mökillä ja näiden kahden dynamiikassa oli jotain epäaitoa. En oikein osaa sanoa mitä se on. Jotain heidän keskinäisessä sanailussa, suhde on vähän.. epäaito? Ihan jäi vain kiinnostamaan, enkä tarkalleen edes muista mitä se oli, mutta jotenkin tuli hyvin erikoinen olo lukiessani sitä. Ettei Anna olisi ollut vähän... ilkeä?

Juhani Aho; Panu

Olen aina rakastanut Juhani Ahon Papin tytär ja Papin rouva -romaaneita, sekä hurmaavaa Rautatietä… mutta tämä Panu lähti jotenkin hyvin hitaasti vauhtiin. Aihe ei ollut ehkä niin mielenkiintoinen. Tai sitten se johtuu siitä, että luin tätä e-kirjana. Monet ovat kuitenkin  arvostelleet tämän jopa paremmaksi kuin nuo aikaisemmin mainitsemani kirjat. Mutta hei, onko tähtä tehty elokuvaa. Se olisi upea!

Panu kertoo muinaisen suomalaisen pakanauskon ikeestä aikoina, kun kristinusko saapuu pohjolan pakanaseuduille. Vuosisataa ei taidettu manita, joku on epäillyt kirjan sijoittuvan  n. 1600 -luvulle. Korpivaaran Panu on suuri tietäjä, velho ja loitsija, joka tietää taiat ja osaa lepyttää haltiat ja uhrata kotieäimet sekä parantaa sairaat. Martti taas on ihanteita täynnä oleva pappi, joka haluaa saattaa kristinuskon ilosanoman koko Suomen kansan osaksi. Ja tämä tietää tappeluita kahden eri ääripään välillä. Kirjaan mahtuu myös surullinen rakkaustarina.
Syvällisiä merkityksiä tässä voisi kaivaa vaikka Korpivaaran isännän veljen Jorman omanlaisesta muinaisuskosta, joka tasapainotteli näiden kahden välissä. Tai Panun omasta pojasta Joukosta (dissosiaatiohäiriö F44). Lapset saavat aina kärsiä vanhempiensa odotuksista ja teoista tai tekemistä jättämisistä. Tai siitä kun yrittävät täyttää nämä toiveet.  
Erittäin hyvä opetus tähän päivään ja fanaattisille yhden asian ihmisille: ääripäät ovat aina vaarallisia.

Markku Ropponen; Kuhala ja musta juhannus

En saanut ensimmäistä yksityisetsivä Kuhalasta kertovaa kirjaa kirjastosta, niin otin sitten tämän kakkosen. Ja nautin joka hetkestä ensimmäiseltä sivulta viimeiselle saakka! Jyväskyläläinen Kuhala on niin mainio tyyppi, että oksat pois. Ropposen teksti on vinkeää, makeaa ja oivaltavaa.
Mustassa juhannuksessa perhe palkkaa Kuhalan etsimään kadonnutta teinityttöä. Valitettavasti tällä kertaa tytär ei olekaan vain karannut kavereiden kanssa liftaamaan tai festareille, vaan löytyy surmattuna hiekkakuopalta.
Toinen ruumis saadaan, kun paikallinen ökyjulkkis murhataan ja Kuhala on itse yksi epäillyistä. Poliisivoimat suuntaavat tiukan katseen Kuhalaan. Rikosetsivä Annukka Maaheimo saa kuitenkin Kuhalan sukat pyörimään jaloissa. Go, Kuhala go!