tiistai 10. lokakuuta 2017

Jussi Adler-Olsen; Tapaus 64

Carl Mørckin johtama osasto Q saa tutkittavakseen vanhan tapauksen, jonka jäljet johtavat äärioikeistolaiseen puolueeseen. Kymmeniä vuosia sitten katosi useita ihmisiä, joilla tuntuu olevan osittain jotain tekemistä keskenään ja tämän puolueen kanssa. Menneisyydessä on harjoitettu epäkelvon aineksen pakkosterilisaatiota, holtittomasti käyttäytyvien nuorten tyttöjen pakkoabortteja ja näiden sulkemista laitoksiin.
Nete Hermanson on yksi tällainen tapaus.
Neten elämä on kuvattu mielenkiintoisella tavalla traagiseksi ja monen yhteensattuman kautta melkein katastrofiksi. Miten näin onkaan saattanut tapahtua…
Vähän ihmeellinen kirja taas. Hyvä kyllä, erittäin jännittävä ja koukuttava trilleri. Osasto Q:n dynamiikka on sen sijaan jostain ihan toiselta planeetalta. Onhan tämä varmasti kieli poskessa kirjoitettua, onhan? Ei näin epäaitoja käyttäytymismalleja voisi oikeasti tapahtua. Melkein yhtä absurdia, kuin  Jonas Jonassonin Satavuotias, joka karkasi ikkunasta ja katosi –romaanissa. Yhtä artopaasilinnamaista meininkiä. En ihan varauksettomasti pidä siitä romaanissa, jonka oletan olevan asiallinen dekkari. Niin ja ne ripulikohtauskuvaukset nyt ei myöskään oikein istu. Minun romaanihenkilöni eivät käy vessassa, paitsi korkeintaan etsimässä peilikaapista paljon paljastavia huumelääkkeitä, hammasharjoja, pestyä verta tai löytämässä kylpyammeista ranteensa auki viiltäneitä vainajia.
Mutta trillerinä niin hyvä, että ehdottomasti nautin tämän lukemisesta.