sunnuntai 6. syyskuuta 2020

Kaari Utrio; Oppinut neiti




 Sofie Malmin ja Christian Hackfeltin säätyjä uhmaava herttainen ja makea rakkaustarina. Kirja on Kaari Utrion 31. romaani ja mielestäni nyt ensimmäistä kertaa käydään Lapissa! Mikä mieletön poikkeus kaikkien aikaisempien kaupunkien ja maiden sarjaan. Kirja oli hurmaava, kuin sydämelle hyvää tekevää herkkua. Romantiikkaa ja kihelmöivää jännitystä, saako rakastunut pari toisensa =). Ihmettelen todella, miksei näistä ole tehty elokuvia. Meillä olisi tällainen uskomaton melkein pohjaton lähde epookkielokuvien pohjaksi. En tarkoita niitä Utrion alkupään tuotannon vakavia ja usein aika raadollisia enemmin keskiaikaan sijoittuvia romaaneita. Niistä voisi herkästi tulla hieman tahattoman koomisia (tosin suurella rahalla niistäkin saisi aarteita; ajatellaan vaikka Umberto Econ romaanista tehtyä Ruusun nimi tv-sarjaa, uuh...!). Vaan tarkoitan näitä uudempaan aikaan sijoittuvia herttaisen romanttisia tarinoita. Voi mitä ihania silmänkarkki pukudraamoja näistä tulisi! Missä meidän kaikki suomalaiset historia-sarjat ja elokuvat ovat?? Sairaalasarjoja (Syke) ja poliisisarjoja (Roba) ja nykyaikaan sijoittuvia sukudraamoja (Metsolat) kyllä tehdään. Mutta missä ovat jo 30-60 -luvuilla tehtyjen Tauno Palon historiallisten (Rosvo-Roope, Kaivopuiston kaunis Regina) historia-elokuvien manttelinperijät. 

Sen verran vielä pitää Oppineesta neidistä mainita, että aivan loppu oli minulle pettymys. Koko kirjan ajan lopulle pedattiin ihanaa loppuhuipennusta, jossa pahaa kylväneet ja kopeat hahmot saisivat nenilleen... ja se jäi lopulta kuitenkin puolitiehen. Olisin halunnut enemmin herkkua sinne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti