Voi äiti. Mitä minä oikein luinkaan. Tämä oli kaamea. Miten voi olla? Nuorena muistan lukeneeni todella hyviä kiehtovia Cooksoneita, joissa elettiin huikeita raastavia, kiehtovia, pöyristyttäviä, säälittäviä, ahdistavia ja rujoja ihmiskohtaloita. Kamalista kansikuvistaan huolimatta kirjat olivat kaikkea muuta kuin romanttisia rakkaustarinoita. Ne olivat selviytymistarinoita. Tai järkyttäviä köyhälistökuvauksia ja rääsyistä rikkauksiin -kuvauksia. Mutta mikä tämä oli? Kuin jollekin koululaisluokalle annettaisiin ohje, että kirjoittakaa nyt joku jännittävä ihmissuhdesoppa, jossa on vaikeita perhesuhteita. Silloin syntyisi tällaisia tarinoita. Kerronta ja juoni oli niin nolo ja myötähäpeää nostattava, että tätä oli melkein vaikea lukea. En tiedä vaikuttiko asiaan se, että kuuntelin tämän äänikirjana. Lukijassa ei ollut mielestäni vikaa.
Koko kirja tapahtui lähes yksinomaan Masseyn perheen kodissa, mikä sai tämän vaikuttamaan näytelmäkäsikirjoitukselta. Samaa tunnelmaa vahvisti se, että kirjassa oli todella paljon dialogia. Ja miten kömpelöä sellaista. Perheenjäsenet puhuivat aivan irrationaalisia asioita keskenään ja käyttäytyivät muutenkin päättömästi. Perheen pää oli Hannah Massey, täysin sekopäinen suurperheen äiti. Hänellä 10 lasta, joista noin puolet asui vielä vanhempiensa luona siitä huolimatta, että olivat aikuisia. Rosie, ainoa tytär, palaa kirjan alussa lapsuudenkotiinsa kantaen kauhistuttavaa salaisuutta. Koko perhe oli kyllä todella omituinen, suorastaan sairas.
Kirjan tapahtuma-aikaa ei mainittu, mutta sen on täytynyt olla n. 60-lukua, sillä perheen suosimalla Klubilla tanssittiin twistiä. Aluksi häiritsi se, että kuvaillut vaatteet ja kengät eivät kuulostaneet aikakauteen sopivilta.
Helmet -lukuhaasteessa tämä passaa kohtaan: 9. Kirjailijan etunimi ja sukunimi alkavat samalla kirjaimella
ja
Popsugar -haasteessa kohtaan: 35. A book in a different format than what you normally read (audiobooks, ebooks, graphic novels)
