Outi Pakkanen; Helle

Outi Pakkasen Helteen etsin käsiini, kun tarvitsin Helmet 2018 -haasteen toiseksi viimeistä tyhjää kohtaa: 48. haluaisit olla kirjan päähenkilö. Tietysti haluaisin olla Anna Laine! Koska Anna on ärsyttävä! Pitkä ja hoikka ja tumma ja voi syödä lihomatta vaikka kuinka paljon. Ja syökin. Ei ole naisen helppo kestää, ei.

Helle sopi oikein hyvin tähän heinäkuiseen vuosisadan helleaaltoon, myös kirjassa lämpötila nousi tuonne johonkin 32 asteen lämpöön.

Pakkaset ovat aina varmoja nakkeja. Niin tämäkin, jossa Anna Laine joutuu koirineen evakkoon omasta kodistaan vesivahingon vuoksi. Hän majoittuu taloyhtiöön, jonka asukkaista alkaa paljastua yllättäviä seikkoja. Anna myös rakastuu…

Ja ruumis. Ruumis tulee sitten ihan kirjan lopussa.

Aa mutta nyt täytyy kyllä mainita! Ihan alusta en tykännyt kirjassa. Siinä Anna on viettämässä kesäisiä lomapäiviä ystävättärensä mökillä ja näiden kahden dynamiikassa oli jotain epäaitoa. En oikein osaa sanoa mitä se on. Jotain heidän keskinäisessä sanailussa, suhde on vähän.. epäaito? Ihan jäi vain kiinnostamaan, enkä tarkalleen edes muista mitä se oli, mutta jotenkin tuli hyvin erikoinen olo lukiessani sitä. Ettei Anna olisi ollut vähän... ilkeä?

George R. R. Martin; Kuninkaiden koitos

Kuninkaiden koitos on Tulen ja jään laulu -sarjan II osa. Vaikka en pitänyt ihan täysillä ensimmäisestäkään kirjasta, Valtaistuinpelistä, niin pidin siitä sentään aika paljon ja sen verran, että uskoisin nyt koko sarjan kahlaavani läpi. Koska minun on aivan pakko saada tietää, mitä näille henkilöille tapahtuu! Ihan pakko. Vaikka on välillä vähän kökköä suomennusta, liikaa väkivaltaa ja raakaa seksiä. Vaikka on järjettömyyksiä ja epämiellyttävyyksiä.
Tämän sarjan lukeminen sujuu minulta aika hitaasti, lukujen välillä on huokaistava ja hengähdettävä, mutta havaitsen silti jotain koukuttavuutta. Kuitenkin tavallaan "pelkään" tarttua kirjaan uutta lukua varten ja joskus jopa yritän lykätä sitä tekosyillä. Tarvitsee vahvan mielentilan lukua aloittaessa. Ja kun näissä on vielä yli 700 sivua kussakin...

Pidän itseni hyvin tarkoin vartioituna, etten katso Game of Thrones -sarjaa, en googleta kuvia ja hypistelen vain tuota poikani antamaa ensimmäisen kauden dvd-tä… En todellakaan halua spoilaantua.

Kuninkaiden koitoksessa taistelevat olemassaolostaan ja vallasta edelleen kuningas rautavaltaistuimella eli lapsikuningas Joffrey Bartholeon Cersei-äiteineen, kääpiö Tyrion, josta on tehty kuninkaan Koura, pohjoisen kuningas Robb Stark ja tuntemattomien maiden Dani, lohikäärmekuningatar. Sekä lukuisa, lukuisa joukko sivuhenkilöitä, joista joku aina nousee tärkeämpään asemaan.

Lemppareitani on Tyrion, kääpiö, peikko. Stark-suvun tytär Arya. Jon Nietos. Ja tunnen pyhää vastenmielisyyttä Bartholeon… (ja kun luulin että selviän tästä postauksesta kirjoittamatta noita nimiä, menikö tuo nyt oikein…) -sukua kohtaan. Sekä Sansaa. Ja Theonia.

Suositellessaan tätä kirjasarjaa minulle poikani paljasti, että hänen mielestään kirja sai lukijan mielenkiintoisesti miettimään henkilöiden ja hyvyyttä ja pahuutta. Että yhtäkkiä lukija saattoikin olla aivan toista mieltä kuin aikaisemmin ja hämmästyä siitä. Että hyvä ei olekaan aina hyvää ja paha pahaa. Minä en ole vielä keikkunut, mielenkiinnolla odotan…

Tällä kirjalla Helmet -haasteen kohtaan 21. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi. Fantasia ei nimittäin ole.

Rosamund Lupton; Hiljaisuuteen hävinneet

En ollut ikinä ennen lukenut kirjaa, jonka päähenkilö olisi kuuro. Tämä oli hyvä yksityiskohta Hiljaisuuteen hävinneet -romaanissa, jonka kategorioin Helmet 2018 -lukuhaasteen kohtaan 33. Selviytymistarina.

Yasmin lähtee Alaskaan etsimään kadonnutta miestään ja mukana kulkee 10-vuotias Ruby -tytär, josta tulee ehkä kirjan tärkein päähenkilö. Poliisit väittävät, että aviomies on kuollut ja tämän ruumiskin on löydetty inuiittikylästä. Kaikki merkit viittaavat siihen. Mutta Yasmin on sinnikäs ja päättäväinen ja matka halki hyytävän talvisen Alaskan alkaa. Rakastan Alaskaa! Olen aina sanonut, että jos olisi pakko muuttaa Suomesta johonkin toiseen maahan, niin se olisi Alaska. Mutta moni asia kirjassa sai minut miettimään. Lähinnä tuosta ilmastosta. Yleensä Suomessa talvella on niin, että jos sataa lunta, ei ole kauheasti pakkasta, jos taas on tulipalopakkanen, niin ei sada lunta. Mutta tällaiset säännöt ei sitten kai pidä paikkaansa Alaskan ilmastossa? 

Aika flikka myös tuo Yasmin; tuosta vaan tarttuu rekka-auton puikkoihin ja ajaa sitä kuin ei mitään. Ja kun minusta on jo haastavaa ajaa vierasta henkilöautoa, jossa hallintalaitteet ovat erilaiset kuin omassani.

Kirja oli myös vähän surullinen, se oli osittain hätähuuto luonnon ja puhtaan veden puolesta. Eräänä päivänä me tällä pallolla emme halua öljyä, vaan puhdasta vettä. Öljyn kulutusta voi aina vähentää, veden ei.

Minun oli pakko googlettaa vesisärötys. Se on hydraulista murtamista, menetelmä, jolla porataan fossiilisia polttoaineita. Siihen tarvitaan paljon vettä, se pilaa alueensa pohjavesialueen ja luonnon. Niinpä. Minustakin on kivaa ajella autoilla. Ei taida onnistua enää sen vaihtaminen hevoseen, tähän on tultu.