Lars Kepler; Peilimies

 

Peilimies on jo 8. osa Joona Linna-sarjaa. Taso on ollut hivenen epätasainen. Ehkä kirjat 5. ja 6. olivat pieni notkahdus, mutta tässä Peilimiehessä ainakin päästiin taas asiaan. Väkivaltainenhan tämä oli, mutta joskus dekkarin kuuluukin olla sellainen. Pehmodekkarit ovat sitten asia erikseen.

Pamelan ja Martinin tytär on hukkunut jo vuosia aiemmin onnettomuudessa, jossa Martinkin joutui veden varaan ja pelastettiin avannosta. Nyt he haluaisivat adoptoida itselleen tyttären, joka on jo menettänyt toiveensa saada milloinkaan omaa kotia. Mutta sitten tyttö katoaa. Myös monia muita tyttöjä on kadonnut kuin tuhka tuuleen. Joona Linna pääsee merkillisen pahantekijän jäljille, kun puistosta löytyy ruumis ja valvontakamerat ovat kuvanneet silminnäkijän surmalle. Tarvitaan psykologin apua, ennen kuin merkillisen pahantekijän pään sisälle päästään ja rikos alkaa selvitä.

Helmet -haasteessa kohtaan: 25. Kirjan on kirjoittanut kaksi kirjailijaa
ja
Popsugar -haasteessa kohtaan: 34. A book about a social justice issue

Lars Kepler; Lazarus

 Keskinkertainen Kepler tällä kertaa, parempi varmaan kuin sarjan edellinen osa, mutta ei paljon. Kepleriä syytetään väkivaltaisuudesta, no onhan tämä vähän sitäkin, mutta ei minua häiritsevissä määrin. Enemmin häiritsee suunnaton epäuskottavuus. Joona Linnan arkki-pahis on Jurek Walter, joka on niin ylivoimainen ja yliluonnollisen ultra-paha, että onhan se jo epäuskottavaa. Jurek hautaa ihmisiä elävältä... kymmeniä ja taas kymmeniä. Eikä nauti tappamisesta, hm. Jurek kouluttaa uuden apurin kuolleen veljen tilalle, tunkeutuu viattomien ihmisten päähän saadakseen nämä uskomaan itseään, hm... Niin ja Jurek on tietysti kerran jo noussut kuolleista, tai lähes.

Lazaruksessa Jurek jahtaa Joona Linnaa ja tämän Lumi-tytärtä. Yhtenä aseenaan hän käyttää Joonan kollegaa Sagaa, jonka perhe saa tuntea nahoissaan Jurekin pahuuden. Kierouksia ja mahdottomuuksia luvassa. Jännitystarinana keskinkertainen, muuten ei niin kovin kummoinen dekkari. Harmi, sillä haluaisin kovasti tykätä suomalaissyntyisestä Joona Linnasta.

Lars Kepler; Kaniininmetsästäjä

Aah, ihanaa. Tavallista tasokasta aitoa Joona Linna -dekkaria sen hemmetin kokeellisen Playgroundin jälkeen. Huokaisin helpotuksesta.

En yhtään muistanut ennestään, mihin edellinen Joona Linna -kirja eli Vainooja loppui. Mutta tämän alussa Joona oli ainakin vankilassa parin vuoden tuomiolla. Sieltä hänet tarvitaan avuksi, kun Ruotsin ulkoministeri murhataan kotonaan. Paikalla silminnäkijänä on prostituoitu, jonka palveluja ministeri on ostanut.

Käy ilmi, että kaniininmetsästäjällä on isompikin työsarka hänen raivatessaan pois epämieluisia kanssaihmisiä. Pian useampi kuin yksi kirjan henkilö saa kuulla puhelimessaan luettavan lastenlorua kymmenestä kaniinista... 

Pidin kirjasta ja nyt jännityksellä odotan, että pääsen lainaamaan seuraavan.

Lars Kepler; Playground

En tiedä mitä ryynejä kirjoittajapariskunta Lars Kepler on vetänyt tai mitä sätkiä pössytellyt kirjoittaessaan Playgroundia, mutta ainakin kama on ollut tehokasta. Siinä on pöhinä-päissään sitten selvästi luettu Nälkäpelit ja Harry Potterit yhteen saumaan.  Kyllä ei tästä kirja kummallisemmaksi muutu.

Kun ihminen kuolee, hän joutuu satamakaupunkiin, jossa punnitaan, annetaanko tälle viisumi paluumatkalle, vain viedäänkö laiturille lastattavaksi lähteviin laivoihin. Paha triadi käy viisumeista kauppaa ja kuoleman esikartanoissa huljuvat ihmispolot ovat jatkuvan uhan alla.

Kirjan päähenkilö on Jasmin, joka haluaa pelastaa poikansa Danten Nälkäpelimäisellä taistelulla. En oikein osaa sanoa, suosittelenko kirjaa vai en. Tämä on ihan erilaista Lars Kepleriä kuin aikaisemmat Joona Linna -dekkarit eikä yllä lähellekään niiden tasoa.

Lars Kepler; Vainooja

Vainooja vainoaa naisia heidän ikkunansa takana. Tarkkailee ja videokuvaa. Sitten hän lähettää videon youtubeen. Kun videoon reagoidaan, kuvattu uhri on jo kuollut. Poliisit pääsevät jäljille, mutta jäljet johtavat vankilaan. Suomalaissyntyinen rikoskomisario Joona Linna, jonka piti olla kuollut, palaa remmiin ja eiköhän vaan murhaajakin lopulta saada kiinni.

Vainooja oli raaka ja verinen, ei kuitenkaan niin paljon, että sen lukeminen olisi ollut vaikeaa. Mutta pistää ihmetyttämään miten heppoisesti monet naiset keikistelevät avointen ikkunoiden ja parvekkeiden edustalla edes yrittämättä peittää ikkunoita verhoilla. Ei tulisi mieleenkään itselle, vaikka en edes ole hysteerinen tällaisten asioiden suhteen. 

Ihan kiva dekkari.

Lars Kepler; Nukkumatti

Nukkumatti alkaa siitä, miten kuolleeksi julistettu Mikael Kohler-Frost pakenee kidnappaajiltaan talviseen iltaan. Hän muistaa menneistä vuosistaan vaan pehmeän hiekan ja vangitsijansa sormien posliinisen kilinän. Mutta Nukkumattina vangittu sarjamurhaaja on ollut kaikki nämä vuodet vankimielisairaalan suljetulla osastolla. Miten hän siis voi olla Mikaelin kidnappaaja?
Nuori kaunis poliisi Saga Bauer soluttautuu vankimielisairaalaan saadakseen tietoja Nukkumatilta eli Jurek Walterilta. Vankilassa tapahtuu paljon pahaa.
Poliisina Joona Linna on vailla vertaansa, taas kerran. Oli kyllä niin jännittävä ja hyytävä tarina, että oksat pois!

Lars Kepler; Tulitodistaja

Tykkään Joona Linnasta, koska onhan se nyt vähän hienoa, että Lars Keplerin päähenkilö on suomalainen poliisi. Mutta toivoisin, että Joona Linnan ympärille olisi rakennettu vielä herkullisemmat jännitystarinat ja ympäristö. Kirjoissa on pikkuhauskoja viittauksia siellä täällä suomenkieleen ja suomalaisiin ruokalajeihin, kuten makkarasoppaan. Kirjan sivuilla putkahtelee toisinaan sivuhenkilöilläkin suomalaisia nimiä. Mitähän Lars Keplerillä (tai oikeastaan kirjoittajana on pariskunta tällä kirjailijanimellä) on Suomi-kytkentöinä? Miksi juuri Suomi? Mikä Suomessa voi kiehtoa? Miksei Norja tai vaikka Viro?
Pidin Tulitodistajasta enemmin kuin edellisestä, Paganini ja Paholainen -romaanista. Mutta hm, nyt olen palauttanut kirjan enkä voi tarkistaa tämän alkuperäistä nimeä... mutta mitä ihmettä kirjan nimi voi tarkoittaa? Mielestäni kirjassa ei ollut mitään tuleen viittaavaa. Eikä oikein todistajaan tai todistamiseenkaan?
Tulitodistaja saa alkunsa siitä, kun ongelmanuorille tarkoitetussa Birgitta-kodissa murhataan tyttö, joka on aseteltu sänkyynsä makaamaan pelkissä pikkuhousuissa kädet kasvoillaan. Toinen tyttö katoaa hoitolaitoksesta. Lähistöllä joku kaappaa auton, jonka takapenkillä istuu pieni lapsi turvaistuimessaan. Meedio Flora kuvittelee murhatun tytön ilmestyvän hänelle ja tietää murha-aseesta asioita, joita ei ole kerrottu julkisuuteen, mutta poliisi ei tahdo uskoa häntä.
Sujuva jännäri, vaikka olinkin toivonut vähän herkullisempia jännitystarinoita. Ei tässä mitään vikaa ollut. Ei kai muuten jaksaisi 600-sivuista kirjaa lukeakaan. Silkkaa makkarasoppaa, nam, siitä tykkään. Ylihuomisen ruoka.

Lars Kepler; Paganini ja paholainen

Muistan pitäneeni Keplerin Hypnotisoijasta paljon. Nyt en osaa sanoa, kumpi näistä kahdesta oli se parempi opus. Hypnotisoijassa oli enemmin raakuutta ja vielä monimutkaisempia sivujuonia ja syvempiä juonia ja irrallisuutta, kuin Paganini ja paholainen -romaanissa. Tämä ei ollut niin lennokas, mutta viihdyttävä paketti joka tapauksessa. Mukavan paksu sellainen.
Alussa huoneistosta löytyy Ruotsin aseviennistä vastaava mies hirtettynä ja kestää aikansa, ennen kuin suomalaissyntyinen poliisi Joona Linna yhdistää kuolemantapauksen Penelope -nimisen naisen katoamiseen. Penelope ja tämän miesystävä ovat lähteneet veneilemään, mutta saavat vainoajan peräänsä. Alkaa suunnaton pako ja takaa-ajo.
Oma outo persoonansa on viulunsoittaja-Axel, joka palkataan hirtetyn miehen tilalle ja tämän lapsi-tyttöystävä. Nämä hahmot ovat merkillisiä ja vähän kiusallisia. Viulunsoitolla on hyvinkin iso osansa kirjan juonessa, mutta alaikäinen tyttöystävä pikkuisen kaivelee pedofiili-mielikuvilla.
Ihmeellistä muuten, miten yksi palkkamurhaaja pystyy tappamaan useita poliiseja, rannikkovartioston viranomaisia, pudottamaan poliisihelikopterin ja ajamaan takaa kahta uhria saaressa.
Tänään hain kirjastosa seuraavan keplerini, nämä ovat mukavan paksuja kirjoja.

Lars Kepler; Hypnotisoija

Satuin lukemaan Hypnotisoijan samoihin aikoihin, kun tämä tuli telkkarista, merkillinen sattuma. En tosin katsonut elokuvaa, kun olen niin huono istumaan telkkarin ääressä. Ei vaan jotenkin tunnu olevan aikaa. Hypnotisoija oli minusta erikoinen kirja. Vangitseva ja karmeakin, jossain vaiheessa ihan kauhistutti. Niin inhottavia asioita kirjassa kuvailtiin. Mutta pakko oli lukea, tähän tuli ihan hirveä himo.