Jo Nesbø; Suden hetki

 

Nyt on niin hassusti, että en muista mitään tästä kirjasta, jonka luin toukokuun lopussa. Annoin sille kolme tähteä Goodreads-sivustolla, eli sen täytyy olla ihan perus-keskikertainen kiva dekkari. Tässä kopioituna, mitä kirjan takakannessa sanotaan:

Kosto ei ole suloinen. Se on lopullinen.
Nesbøn uutuustrillerissä mies aikoo kostaa perheensä kuoleman. Hänen listallaan on kuusi nimeä.
Norjalaistaustainen poliisi Bob Oz alkaa selvittää murhayritystä Minnesotassa. Dna-jäljet viittaisivat siihen, että syyllinen on pahamaineinen jengirikollinen Tomas Gomez.
Oz kuulee Gomezin perheen traagisen tarinan, joka selittäisi motiivin. Mutta miksi poliisilta ei löydy perheen kuolemasta mitään tietoja?
Murhaaja etenee listallaan, ja uhreja tulee lisää. Onnistuuko Oz nappaamaan kylmäverisen tappajan, joka pitää poliisia pilkkanaan?

Helmet-haasteessa olen laittanut tämän kohtaan: 18. Kirja, joka kuuluu useampaan eri genreen

Jo Nesbø; Verikuu

 Ohhoh! Ehkä paras Harry Hole koskaan! Nyt taas muistin, miten mahtavia dekkareita tässä sarjassa on. Kyllä oli niin viihdyttävä ja mukaansa tempaava juoni, että tätä kirjaa ei meinannut malttaa laskea käsistään. Kirjan alussa Harry Hole on Los Angelesissa, mutta palaa sieltä Norjaan tutkimaan kahden naisen murhaa. Murhasta epäilty kiinteistöpohatta haluaa palkata Harryn yksityisetsiväksi löytämään oikean murhaajan. Mahtavaa dynamiikkaa Harry Holen, poliisin ja epävirallisen tutkijatiimin kesken. 

Jo Nesbo; Macbeth

Jo Nesbon Macbeth oli niin erikoinen kirja, että en vieläkään tiedä oikein, mitä ajattelisin. Ainakaan tämä ei ollut tavallinen dekkari, eikä myöskään tavallinen Macbeth -sovitus. Nyt täytyy myöntää, että en ole lukenut alkuperäistä Shakespearen Macbethiä ja todennäköisesti en tule sitä koskaan lukemaan. Ennen Nesbon versiota lukaisin wikipediasta nopeasti Macbethin tarinan, koska epäilin että viitekehykseen tulee tuntea se. Tästä kirjasta ei ehkä saa kaikkea irti ilman alkuperäisen näytelmän juonen tuntemista. Ainakin se tuotti jonkinlaista iloa ja ahaa-elämyksiä.

Nesbon Macbeth on poliisin erikoisjoukkojen johtohahmo. Hän työskentelee kaupungissa, joka on mielikuvituksen tuotetta, mutta tuntuu sijoittuvan Skotlantiin. Kaupungissa taistelevat moottoripyörä- ja huumekartellit. Macbethin rakastettu Lady omistaa pelikasinon ja osallistuu valtataistoon omalla tavallaan. Sitten on paljon muita hahmoja, poliiseja, pormestareita, toimittajia, huumepomoja... ja näiden perheenjäseniä. Mutta hahmoja ei ole liikaa, heidät oppii tuntemaan hyvin. Alussa olin vähän sekaisin muista syistä. Kirjassa on 569 sivua ja ensimmäiset 100-200 sivua puistelin päätäni, että eihän tästä mitään tule. Outoa, sekavaa, vastenmielistä, dystooppista… mutta sitten tarina sai vähän ilmaa siipien alle ja alkoi muodostua jännittävämmäksi paketiksi vallanhimon sokaisemien romaanihenkilöiden taistelutantereella. 

Jo Nesbø; Verta lumella II

Pidin Verta lumella I –kirjasta paljon. Tästä II-kirjasta en ihan yhtä paljoa, mutta miljöö oli nyt todella mielenkiintoinen. Tässä kirjassa mentiin Finnmarkiin, Norjan Lappiin! Sinne pakenee Ulf, huumediileri, joka on sössinyt asiansa pomon kanssa siihen pisteeseen, että nyt on tappajat kintuilla. Lapissa Ulf majoittuu autiotupaan ja tutustuu seudun asukkaisiin. Jopas on melkoinen ihmiskavalkadi =). Ei varmasti Nesbo ole näitä tosissaan kirjoittanut. Kyllä nyt mennään taas niin alta lipan, että tyyli alkaa vaikuttaa jo vähän Arto Paasilinnalta. Asiat vain merkillisesti sujahtavat uskottavista epäuskottaviksi ja lopulta lukija miettii, että missä mentiin yli rajan. Ihan omituisia piirteitä. Paasilinna hoitaa asian hieman paremmin. Kirjan lopussa on sen verran paljon uskonnollisia piirteitä, että se alkoi olla vähän… omituista dekkarikirjailijalle?

Jo Nesbø; Verta lumella I

Muutamista blogeista olen lukenut että Verta lumella I:stä ei olla oikein pidetty. No, minä taas pidin! Tämä oli pikkukiemura, vähän niin kuin kieli poskessa ja vänkkärästi kieräisty tarina. Sellainen, jossa lukija saa monta kertaa sormilleen, kun on kuvitellut miten asiat menevät. Tavallaan Nesbo vie lukijaa kuin pässiä narussa ja lopulta sitä sitten saa naurahtaa itselleen, että miten onkin ollut niin höynäytettävissä.

Kirjan päähenkilö on Olav, joka piirtyy mielikuviini juuri sellaisena ihmisenä, kuin suomalainen poppirenkutus ”mies jonka ympäriltä tuolit viedään…”. Täsmälleen! Tämmöinen pikkuisen jäykkä, tosikko, ei oikein hyvä missään, mutta riittävän hyvä ihan kaikkeen tavalliseen. Mies, jonka sukunimi mieleen ei jää. Olav on siis palkkamurhaaja, koska hän ei oikein osaa tehdä mitään muutakaan. Ja sittenkin jotain voi mennä pieleen. Pahasti. Ja kun sankarimme yrittää korjata tapahtunutta, menee entistä pahemmin pieleen.

Odotan oikeasti kovasti sitä seuraavaa sarjan kakkososaa.

Jo Nesbø; Isänsä poika

Isänsä poika oli vähän surullinen tarina.
Sonny istuu vankilassa tuomiota, tuo mukava ja ystävällinen heroinisti, joka on kaikille vain ystävällinen. Sonny hymyilee ja myötäilee, kaikki pitävät hänestä. Varsinkin ne, joiden rikokset Sonny ottaa harteilleen. Kyllä, kyllä - hän myöntää että on tehnyt sen kaiken. Murhannut ja pahoinpidellyt. Sonny tunnustaa oikeudessa kaikkien muiden tekemät murhat.
Vaan tutkija Simon Kefas toteaa, että samaan aikaan kun Sonnyn tunnustamat murhat ovat tapahtuneet, Sonny itse on istunut kaukana levähdyspaikalla kahvilla. Miten hän voisi olla muka murhaaja?
Sitten alkaa pakomatka ja -tarina. Sonny, poliisin poika, kostaa.
Vain loppuratkaisua en oikein hyväksy. Se ei nyt mennyt ihan niinkuin olisin halunnut. Sääli silti. Sääli Sonnya. Mitähän tuostakin vielä seuraa.
Jo Nesbo kirjoitti taas ajatuksia herättävän ja ravistelevan dekkarin. Tällä kertaa ilman Harry Holea.

Jo Nesbö; Poliisi

Harry Hole tutkii raakoja murhatapauksia, joissa jokaisessa uhri on poliisi. Heille kaikille on yhteistä se, että jokainen on epäonnistunut menneisyydessään jotakin murhaa selvittäessään. Jokaiselta on jäänyt selvittämätön murha jälkeensä. Ja toinen yhdistävä asia on se, että myös tekijä on poliisi...
Poliisi -dekkarissa on kieroja koukeroita ja raakoja murhia. Harry Hole on huippu. Tykkäilen.

Jo Nesbo; Panssarisydän

Ihan yksi parhaita Nesbon romaaneita. Tämä oli kamalan pitkä dekkariksi, mutta ihmeesti se unohtui lukemisen aikana. Kirjan juoni oikeasti kantoi läpi monimutkaisen ja kiemuraisen tarinan ajan. Paljon käsiteltiin hyvä poliisi - paha poliisi -teemalla poliisilaitoksen politiikkaa. Ja Harry Holen oman elämän kuviot oli tiukasti mukana. Sarjamurhaajaahan taas tietysti jahdattiin.

Jo Nesbo; Pelastaja

 Kirjanpitoni mukaan olen lopettanut tämän kirjan syyskuussa 2014. En ehkä pitänyt kirjasa aivan yhtä paljon, kuin muista Harry Hole -romaaneista, mutta ei tämä huonokaan ollut. On talvi ja joulun odotuksen aika, kun pelastusarmeijan sotilas ammutaan kuoliaaksi. Harry Hole saa taas koota langat käsiinsä ja selvittää tapauksen.

Jo Nesbø; Punarinta

Punarinnassa oli jotain hieman sekavaa, mutta silti tykkäsin tästäkin Harry Hole -dekkarista. Sekavuus saattoi johtua aikahypyistä, joissa välillä mentiin sota-aikan ja sitten taas tultiin takaisin nykypäivään. Tai ehkä siitä, että olen aivan onneton muistamaan nimiä! Sain läpi kirjan selata taakse päin useita kertoja, kun en muistanut kuka on kuka ja mielestäni kaikki nimet vaikuttivat niin samanlaisilta. Noh, oikeastaan en muista tästä kyllä paljon mitään, sillä luin kirjan jo joskus kesäkuussa. Alussa Harry Hole ampuu amerikkalais-agenttia ja keskivaiheilla mennään natsiaikaan, lopussa taas kiitos seisoo, kun vältytään salamurhaajan luodeilta. Veri nais.

Jo Nesbø; Torakat

Voihan jestas, kun olen unohtanut kirjoittaa tästä kirjasta ajoissa. Nyt en muista kaikkea enää niin tuoreesti. Torakat on Nesbon toinen Harry Hole -dekkari ja paljon parempi kuin ensimmäinen, Lepakkomies. Kun Lepakkomiehessä seikkailtiin Australiassa, jossa alkoholisoitunut Hole menetti useita hampaita, niin Torakoissa oltiinkin Thaimaan Bangkokissa. Mutta täysin ilman pahoinpitelyitä ja nyrkkytappeluita ei selvitä tässäkään maanosassa. Norjan suurlähettiläs löytyy surmattuna hotellihuoneesta ja murhan selvittely johtaa opium- ja strippiluoliin.  Harry Hole saapuu Norjasta tutkimaan hienotunteisesti murhaa. Tämä oli mukaansatempaava tarina.

Jo Nesbø; Aave

Nyt ollaan huumemaailmassa, jossa diilerit ja välittäjät käyvät kylmää sotaa. Surullisia ihmiskohtaloita, nuoria poikia ja tyttöjä, perheitä, välinpitämättömyyttä. Voi huokaus, minä en tahdo jaksaa kestää näitä huumejuttuja.

Gusto ammutaan huumekämpässä ja Harry Holen suureksi tyrmistykseksi murhasta syytetään hänelle läheistä ihmistä. Jossain taustalla ja kaiken yläpuolella asioista päättää suuri huumekeisari, joka on kuin aave.

Kirja oli aika pitkä, olisihan tämän tarinan saanut vähän tiivistetymminkin kerrottua, mutta en kuitenkaan voi sanoa pitkästyneeni. Ihan napakka dekkari.