Seija Ahava; Ennen kuin mieheni katoaa

 No huh, olipas jotenkin aika vaikuttava kirja. Tämä on kirjailijan omaelämänkerrallinen romaani siitä, miten tuttu ja turvallinen aviomies ei olekaan sitä, mitä on luultu. Kun aviomies onkin transsukupuolinen henkilö. Voin ymmärtää kertojan paniikin, hämmennyksen ja surun. Mutta voin vain kuvitella, miltä aviomiehestä on tuntunut, kaikki ne vuodet. Enkä voi käsittää puoliakaan. Tragedia kaikille. Avioparin vierellä kulkee tarina Kristoffer Kolumbuksesta, joka purjehti Santa Marialla Karibialle. Kaikki oli uutta hänellekin ja retkikunnalle. Rinnalla kulkeva Kolumbuksen historiallinen tarina oli vaikuttava ja koskettava. 

Selja Ahava; Nainen joka rakasti hyönteisiä.

 Nainen joka rakasti hyönteisiä on hirveän kaunis maalauksellinen tarina Mariasta, joka rakastaa hyönteisiä. Kirjan päähenkilö haluaa heittää romukoppaan kaikki aikansa vaateet siitä, mitä lapsen, nuoren tytön, vaimon ja äidin kuuluu olla ja omistaa aikansa tutkimalla vain hyönteisiä. Tänä päivänä tällaista pidettäisiin jonkinlaisena as-diagnoosina. Tarina alkaa aina 1600 -luvusta ja jatkuu nykypäivään saakka. Haluaisin olla samanlainen, kuin Maria. Eikö meistä oikeastaan jokainen haluaisi omistautua täysin jollekin sellaiselle asialle, jota rakastaa koko maailmassa eniten!

Maria tutkii hyönteisten metamorfoosia, muodonmuutosta, aina munasta aikuiseksi. Oikeastaan hän ei ole itse kirjan päähenkilö, vaan sen osan saa luonto ja hyönteiset; munat, toukat, kotelot ja perhoset, sudenkorennot. Lopulta oikeastaan koko maailmankaikkeus.

Valloittavan kaunis tarina, joka sykähdytti sydäntä. 

Täytyy vielä mainita, että itse hieman pelkään ja kammoan niin perhosia kuin sudenkorentojakin. Ne ovat kaukaa kauniita, mutta läheltä niiden käppyräiset nivelikkäät jalat ovat lievästi vastenmielisiä ja lapsuudesta muistan, miten hyönteiset aina jäivät kiinni pörröiseen tukkaani ja räpistelivät kauhealla metelillä sotkeutuen vain lisää kiharoiden joukkoon. Silti pidän niistäkin yleisesti ottaen enemmin kuin ihmisistä. 

Helmet 2017 -haasteessa tämä käy minulla kohtaan: 29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, jota haluaisit oppia.

Selja Ahava; Eksyneen muistikirja

Olen ihan hullaantunut vanhuudenhöperyys- ja dementiakirjoihin, koska niissä on usein niin traagisia ja mielipuolisia, huvittaviakin sattumuksia muistinsa menettäneistä vanhuksista. Eksyneen muistikirjassa muistiongelmista kärsi nuorempi, ehkä keski-ikäinen (missään ei kerrottu päähenkilön ikää), nainen. Taka-kannessa annetaan ymmärtää, että Annan muistihäiriöt saattoivat johtua traumoista; lapsettomuus, leskeksi jäänti.. ja tällöin tietysti ne viittaisivat enemmin järjestelmälliseen mielestä sulkemiseen, eli mielenterveyshäiriöön. Ei niinkään siihen perinteiseen Alzheimer-dementiaan, josta yleensä puhutaan. Minua vähän häiritsi, että romaanissa ei kerrottu tätä tarkemmin. Ja voiko tuollaisesta oikeasti puhjeta tällainen mielenhäiriö? Varmaan joka toinen meistä joutuu joskus leskeksi ja lapsettomiakin ihmisiä on paljon, monilla muilla taas on vielä paljon pahempia arkielämän traumoja kannettava mukanaan; ja silti juuri Anna sai muistihäiriön. 

Mutta ehdottomasti parasta romaanissa oli Annan ja edesmenneen Antti-puolison kesäpaikan kuvailu. Voi miten aidosti ja elävästi ja tarkasti Ahava osasi kertoa saaressa nousevan myrskyn, tuulen piiskaamat pyykit, irtaimet esineet, jotka pitää pelastaa myrskyltä, vene sitoa, joutsenet, isokoskelot, kesälomaa viettävät koirat. Tällaista ei osaa kuvailla kukaan, joka ei ole itse ollut paikan päällä. Ahava selvästi tietää mistä kirjoittaa. 

Mutta kirjan rakenteesta en ole ihan ilahtunut. Tuli aikahyppyjä, joista ei varoitettu, ei oikein tiennyt mikä osa tulee ennen mitä osaa, ennen kuin pitkään oli lukenut eteenpäin. Ja listat. Anna kirjoittaa listoja siitä mitä on, mitä havaitsee: tuoli, matto rypyssä, lautanen. Keinutuoli, ikkunaverho, keltainen narsissi. Näin. Niitä oli liikaa.

Lopussa palattiin taas kerran kesänviettopaikkaan saarelle, silloin tiristin pari kyyneltä. Muuten kirja ei vastannut ihan odotuksiani. En kuittaa tällä yhtään Helmet -kategoriaa, mielestäni tämä ei ollut mitään tarpeeksi, ei oikein se surullinenkaan kirja. Uskon että muut ahavat ovat parempia, tämä oli vasta esikoisromaani. Ja mihin perustan tämän uskomukseni? Siihen, että Ahavaa kehutaan kovasti mm. Helmetin facebook-ryhmässä, mutta lähinnä niitä uudempia kirjoja.