tiistai 13. maaliskuuta 2018

Selja Ahava; Eksyneen muistikirja

Olen ihan hullaantunut vanhuudenhöperyys- ja dementiakirjoihin, koska niissä on usein niin traagisia ja mielipuolisia, huvittaviakin sattumuksia muistinsa menettäneistä vanhuksista. Eksyneen muistikirjassa muistiongelmista kärsi nuorempi, ehkä keski-ikäinen (missään ei kerrottu päähenkilön ikää), nainen. Taka-kannessa annetaan ymmärtää, että Annan muistihäiriöt saattoivat johtua traumoista; lapsettomuus, leskeksi jäänti.. ja tällöin tietysti ne viittaisivat enemmin järjestelmälliseen mielestä sulkemiseen, eli mielenterveyshäiriöön. Ei niinkään siihen perinteiseen Alzheimer-dementiaan, josta yleensä puhutaan. Minua vähän häiritsi, että romaanissa ei kerrottu tätä tarkemmin. Ja voiko tuollaisesta oikeasti puhjeta tällainen mielenhäiriö? Varmaan joka toinen meistä joutuu joskus leskeksi ja lapsettomiakin ihmisiä on paljon, monilla muilla taas on vielä paljon pahempia arkielämän traumoja kannettava mukanaan; ja silti juuri Anna sai muistihäiriön. 

Mutta ehdottomasti parasta romaanissa oli Annan ja edesmenneen Antti-puolison kesäpaikan kuvailu. Voi miten aidosti ja elävästi ja tarkasti Ahava osasi kertoa saaressa nousevan myrskyn, tuulen piiskaamat pyykit, irtaimet esineet, jotka pitää pelastaa myrskyltä, vene sitoa, joutsenet, isokoskelot, kesälomaa viettävät koirat. Tällaista ei osaa kuvailla kukaan, joka ei ole itse ollut paikan päällä. Ahava selvästi tietää mistä kirjoittaa. 

Mutta kirjan rakenteesta en ole ihan ilahtunut. Tuli aikahyppyjä, joista ei varoitettu, ei oikein tiennyt mikä osa tulee ennen mitä osaa, ennen kuin pitkään oli lukenut eteenpäin. Ja listat. Anna kirjoittaa listoja siitä mitä on, mitä havaitsee: tuoli, matto rypyssä, lautanen. Keinutuoli, ikkunaverho, keltainen narsissi. Näin. Niitä oli liikaa.

Lopussa palattiin taas kerran kesänviettopaikkaan saarelle, silloin tiristin pari kyyneltä. Muuten kirja ei vastannut ihan odotuksiani. En kuittaa tällä yhtään Helmet -kategoriaa, mielestäni tämä ei ollut mitään tarpeeksi, ei oikein se surullinenkaan kirja. Uskon että muut ahavat ovat parempia, tämä oli vasta esikoisromaani. Ja mihin perustan tämän uskomukseni? Siihen, että Ahavaa kehutaan kovasti mm. Helmetin facebook-ryhmässä, mutta lähinnä niitä uudempia kirjoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti