Olen ihan hullaantunut vanhuudenhöperyys- ja
dementiakirjoihin, koska niissä on usein niin traagisia ja mielipuolisia,
huvittaviakin sattumuksia muistinsa menettäneistä vanhuksista. Eksyneen muistikirjassa muistiongelmista kärsi nuorempi, ehkä keski-ikäinen (missään ei kerrottu
päähenkilön ikää), nainen. Taka-kannessa
annetaan ymmärtää, että Annan muistihäiriöt saattoivat johtua traumoista;
lapsettomuus, leskeksi jäänti.. ja tällöin tietysti ne viittaisivat enemmin järjestelmälliseen
mielestä sulkemiseen, eli mielenterveyshäiriöön. Ei niinkään siihen
perinteiseen Alzheimer-dementiaan, josta yleensä puhutaan. Minua vähän
häiritsi, että romaanissa ei kerrottu tätä tarkemmin. Ja voiko tuollaisesta
oikeasti puhjeta tällainen mielenhäiriö? Varmaan joka toinen meistä joutuu
joskus leskeksi ja lapsettomiakin ihmisiä on paljon, monilla muilla taas on
vielä paljon pahempia arkielämän traumoja kannettava mukanaan; ja silti juuri Anna sai muistihäiriön.
Mutta ehdottomasti parasta romaanissa oli Annan ja edesmenneen Antti-puolison kesäpaikan kuvailu. Voi miten aidosti ja elävästi ja tarkasti Ahava osasi
kertoa saaressa nousevan myrskyn, tuulen piiskaamat pyykit, irtaimet esineet,
jotka pitää pelastaa myrskyltä, vene sitoa, joutsenet, isokoskelot, kesälomaa
viettävät koirat. Tällaista ei osaa kuvailla kukaan, joka ei ole itse ollut
paikan päällä. Ahava selvästi tietää mistä kirjoittaa.
Mutta kirjan rakenteesta en ole ihan ilahtunut. Tuli
aikahyppyjä, joista ei varoitettu, ei oikein tiennyt mikä osa tulee ennen mitä
osaa, ennen kuin pitkään oli lukenut eteenpäin. Ja listat. Anna kirjoittaa
listoja siitä mitä on, mitä havaitsee: tuoli, matto rypyssä, lautanen.
Keinutuoli, ikkunaverho, keltainen narsissi. Näin. Niitä oli liikaa.
Lopussa palattiin taas kerran kesänviettopaikkaan
saarelle, silloin tiristin pari kyyneltä. Muuten kirja ei vastannut ihan
odotuksiani. En kuittaa tällä yhtään Helmet -kategoriaa, mielestäni tämä ei
ollut mitään tarpeeksi, ei oikein se surullinenkaan kirja. Uskon että muut ahavat ovat parempia, tämä oli vasta
esikoisromaani. Ja mihin perustan tämän uskomukseni? Siihen, että Ahavaa
kehutaan kovasti mm. Helmetin facebook-ryhmässä, mutta lähinnä niitä uudempia
kirjoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti