Johan Theorin; Sankta Psykon kasvatit

Olen lukenut aikaisemmin Johan Theorinin Öölanti -kirjoja, mutta nyt nappasi sitten ihan erilaisen. Sankta Psykon kasvatit kertoo vankimielisairaalasta ja varsinkin sen yhteydessä toimivasta päiväkodista. Päiväkodissa on hoidossa lapsia, joiden vanhemmat tai jompi kumpi heistä on hoidossa mielisairaalan puolella, Sankta Patriciassa. Eli Sankta Psykossa, kuten kyläläiset ja työntekijätkin kutsuvat, jos kukaan muu ei kuule. Päähenkilö on Jan. Jan on oikea ihannetyöntekijä; hän ymmärtää lapsia ja tietää niistä kaiken. Lapset luottavat Janiin. Kirjan edetessä myös Janin omasta menneisyydestä alkaa paljastua seikkoja, jotka eivät välttämättä kestä päivänvaloa.
Vankilan hämärät käytävät, luukut, kellarit, mielisairaalan pelottavat vangit, mielen manipulointi, väärinkäsitykset... hrrr... jännittävää. Kiehtova, traaginen ja niin mahdottoman yllättävä kirja. Ei niinkään dekkari, oikeastaan tämä on silkkaa kauhua =).

Johan Theorin; Verikallio

Verikallio oli Theorinilta kolmas lukemani kirja, jossa eläkkeelle jäänyt merikapteeni Gerlof  ”seikkailee”. Gerlofin seikkailu tosin on enemmin pyörätuolissa istumista ja kepin kanssa köpöttelyä ja oikeastaan päähenkilöinä ovat aivan muut ihmiset. Tällä kertaa se on Per Mörner, jonka pornokeisari-isän hallitseman pornoimperiumin ympärillä sattuu ja tapahtuu. Per joutuu itsekin vaaraan.

Perinteisissä dekkareissa päähenkilönä ovat poliisit, joiden asiakkaina olevat murhaepäillyt ja todistajat näyttelevät ihan sivuosaa.  Theorinin kirjat ovat virkistäviä poikkeuksia, jossa kirjasta toiseen onkin ihan eri päähenkilöt, joiden elämää seurataan tarkemmin ja mysteerien ratkojana Gerlof on vain sivuosassa. Poliisit ovat sitäkin kasvottomampia taustahahmoja.

Toisaalta minusta oli vähän turhaa sivujuonta tunkea tähän kirjaan Perin oman tyttären, Nillan, syöpähoitoja ja leikkauksia. Niillä ei ollut tarinan kanssa mitään tekemistä, kunhan kuvasivat Perin arkea.

Kovasti odotan jo Theorinin tulevai kirjoja.

Johan Theorin; Yömyrsky

Yömyrsky oli mainiota öölantilais-dekkaria kummitustarinamaisilla mausteilla. Kummitustarinoista, kuten muustakaan fantasiasta, en välitä, mutta ei ne nyt hirveästi tätä tarinaa päässeet pilaamaan. Pidin tästä ehkä hieman enemmän kuin aiemmin lukemastani Theorinin Hämärän hetki -dekkarista.

Yksi vähän häiritsevä asia Theorinissa on: aikahypyt. Ja se näyttää olevan Theorinille ominaista, koska sitä harrastettiin myös tuossa edellisessä romaanissa. Ensin ollaan nykypäivässä, sitten esimerkiksi sata vuotta taaksepäin, sitten taas nykypäivässä, sitten taas taaksepäin... Minusta tuollainen rakenne rikkoo sujuvaa kokonaisuutta. Harvakseltaan käytettynä hyvä tehokeino, mutta todellakin vain harvakseltaan. Harvoja ovat ne kirjat, joissa tuollainen rakenne todella jaksaa koukuttaa kahdella eri juonellaan. Sekä sillä menneen ajan tapahtumisketjulla, että kirjan nykyhetken tapahtumaketjulla.

Haluan lukea vielä lisää Theorinia.

Johan Theorin; Hämärän hetki

Hämärän hetki aloittaa ilmeisesti Öölantiin sijoittuvan dekkarisarjan. Olen huomannut, että juonta ja taidokasta tarinaa tärkeämpänä pidän miljöötä, kun se vaan on tehty eläväksi ja kiinnostavaksi. Tämä oli sellainen. En ole ikinä ennen lukenut mitään Öölannista. Ja nyt tunnustan: ensimmäistä kertaa eläissäni kohtasin sanan alvari. Siis tietenkin olen kuullut sellaisen nimen ja tottunut alvariinsa –käyttötapaan, esim. ”nuo koiratkin haukkuvat alvariinsa” tarkoittaen, että aina. Mutta! Alvari tarkoittaakin luontotyyppiä, maaperää, jossa vain ohut maakerros peittää kalkkikiviperustaa ja kasvillisuus on lähes olematonta, maanviljelys mahdotonta. Tyypillinen öölantilainen maaperä. Näin vanhaksi piti elää, ennen kuin opin tuon! Wikipedia tuntee alvari -luontotyypin, mutta esim. Microsoft Word 2010 ei osaa sanaa vaan yrittää ilmoittaa sen virheelliseksi sanaksi. Miten mielenkiintoista!! Tällaiset havainnot ovat minusta riemastuttavia.

Kirjana Hämärän hetki ei ehkä kohoa edes dekkareiden keskivertoryhmään, mutta toisaalta pidän dekkareista niin paljon, että huonoimmatkin ovat jo hyviä. Tai ainakin melkein. Tämä oli ok ja aion lukea sarjassa seuraavatkin opukset.

Aakkoshaasteen T.