torstai 21. kesäkuuta 2012

Johan Theorin; Verikallio


Verikallio oli Theorinilta kolmas lukemani kirja, jossa eläkkeelle jäänyt merikapteeni Gerlof  ”seikkailee”. Gerlofin seikkailu tosin on enemmin pyörätuolissa istumista ja kepin kanssa köpöttelyä ja oikeastaan päähenkilöinä ovat aivan muut ihmiset. Tällä kertaa se on Per Mörner, jonka pornokeisari-isän hallitseman pornoimperiumin ympärillä sattuu ja tapahtuu. Per joutuu itsekin vaaraan.
Perinteisissä dekkareissa päähenkilönä ovat poliisit, joiden asiakkaina olevat murhaepäillyt ja todistajat näyttelevät ihan sivuosaa.  Theorinin kirjat ovat virkistäviä poikkeuksia, jossa kirjasta toiseen onkin ihan eri päähenkilöt, joiden elämää seurataan tarkemmin ja mysteerien ratkojana Gerlof on vain sivuosassa. Poliisit ovat sitäkin kasvottomampia taustahahmoja.
Toisaalta minusta oli vähän turhaa sivujuonta tunkea tähän kirjaan Perin oman tyttären, Nillan, syöpähoitoja ja leikkauksia. Niillä ei ollut tarinan kanssa mitään tekemistä, kunhan kuvasivat Perin arkea.
Kovasti odotan jo Theorinin tulevai kirjoja.

4 kommenttia:

  1. Theorin on yksi lemppareistani <3 Tykkään kovasti hänen hiukan vanhahtavasta ja lempeästä kerronnasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, minä myös tykkään. Toivottavasti näitä tulisi paljon lisää, mutta kauhulla totean, että Gerlof on jo sen ikäinen, että eipä varmaan kovin monessa romaanissa ehdi enää seikkailla...

      Poista
  2. minäkin olen lukenut nämä kirjat ja kyllä näissä jotain jännää oli, jotain erilaista "tavallisiin" verrattuna.hyvää juhannusta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erilaisuus on aina plussaa ja kun niitä erilaisia on paljon, niin ne "samanlaisetkin" alkavat sitten jo olla erilaisia. Eli kiva tasapaino.

      Poista