keskiviikko 26. lokakuuta 2022

Timo Sandberg; Kalmankokko


 Mahtavassa Tammirannan suvussa kuohuu. Ensin perheen äiti kuolee pudottuaan vesitornista. Kuolemaa pidetään tapaturmana tai itsemurhana. Jäljelle jäänyt perhe ei tunnu idylliseltä. Itse johtaja keinottelee, lapset ovat niittäneet kyseenalaista menestystä maailmalla, yhdellä on huumevelkojat perässä. Juhannuksena yksi jos toinenkin kokee karmivia hetkiä ja joku pääsee hengestään. Komisario Heittolalla on täysi työ selvittää mitä on tapahtunut.

Anu Patrakka; Totuuden portaat


 Jälleen ollaan murhamysteerin äärellä Portugalin idyllisessä Porto-kaupungissa. Totuuden portailta löytyy nuoren miehen ruumis. Rui Santos ja Rita Pereira selvittävät murhaa kysellen tapahtumia naapurustolta. Joku on saattanut nähdä ikkunasta jotain. Kiukkuinen vanhapiika ahdistelee naapurustoa lähettämällä nimettömiä kirjeitä, mutta ei tajua itse olevansa vaarassa. Ja sitten on nuori nainen, joka antaa rakastamalleen poikaystävälle kaiken, mutta onkin tälle vain hetken huuma eikä varteenotettava seurustelukumppani. Petoksesta, kostosta ja hylkäämisestä nousee epätoivoisia tunteita, jotka määräävät monen elämän uuden suunnan. 

maanantai 24. lokakuuta 2022

Lasse Nousiainen; Rakkauden lähettiläs


 Hauska humoristinen tarina työhyvinvointipsykologi-Jukasta, joka lähetetään Brasiliaan suurlähetystöön valamaan yhteishenkeä ja mittaamaan työilmapiiriä. Kuuntelin kirjan äänikirjana ja aluksi harmittelin rakennetta, jossa lukija vaihtui sen mukaan, oliko luvun päähenkilö tämä Jukka vai erään lähetystön työntekijän aviomies Mikko. Mutta totuin ratkaisuun ja lukijat olivat kyllä kummatkin hyviä. Kirja kuvaa Brasilialaisen kulttuurin omituisuuksia ulkopuolisen ja osittain myös jo niihin tutustuneen suomalaisen silmin. Osa hahmoista oli sopivan karikatyyrimäisiä, mutta mikään ei löynyt yli. Hupaisia ajatuksia tuli myös siitä, miten samaa asiaa kaksi eri ihmistä käsitteli omalta kantiltaan, eikä asia ehkä mennytkään ihan niin kuin ensimmäinen totuus oli lukijalle paljastettu.

Seppo Jokinen; Hukan enkelit


 Komisario Koskista askarruttaa tällä kertaa palvelutalon asukkaan murha jos toinenkin. Vakuuttavaa poliisityötä jälleen kerran. Mutta itse Koskinen oli läpi kirjan kiukkuinen kuin takalistoon ammuttu karhu. Ei varmasti mikään työpaikan yhteishenkeä ylläpitävä voima.

perjantai 14. lokakuuta 2022

Nora Roberts; Valkea silkkiliina

 

Luin Valkean silkkiliinan joskus todella kauan sitten, ja muistan etten pitänyt kirjaa mitenkään kovin kummoisena. Silloin nautin enemmin Robertsin romanttisista tarinoista ja vähemmän jännäreistä. Nyt uudelleen luettuna tämä oli ihan mukava tarina. Washingtonia piinaa sarjamurhaaja, joka tappaa naisia ja jättää papin valkoisen liinan näiden päälle. Etsivä Ben Paris yrittää selvittää murhaajaa ja poliisi saa apua psykiatrilta. Kirjassa viehättävä psykiatri Tess Court on seksikäs blondi, joten mikäs sen paremmin sopii kirjan kansikuvaksi, kuin seksikäs mustatukka. Kirjassa on pääparin välistä romantiikkaa ja se tuttu aihe: kun neito on pulassa, ritari saapuu pelastamaan.

P. D. James; Murhaajan mieli


 Tämä on sarjassaan toinen Adam Dalgliesh-sarjan dekkari ja on alunperin ilmestynyt vuonna 1963. Ja sen kyllä huomaa. Murha tapahtuu psykiatrisella klinikalla, joka on niin ihanan 60-lukulainen, ettei mitään rajaa. Parasta oli klinikan tarjoama LSD-hoito. Sielläpä sitä trippailtiin psykiatrisen hoidon nimessä. Yksi kyseisen klinikan työntekijöistä löytyy kellarista kuolleena, Dalgliesh saapuu selvittämään murhaa. Eli se normaali setti, kaikkia asianosaisia haastatellaan ja lopulta murhaaja löytyy.

tiistai 4. lokakuuta 2022

Tuija Lehtinen; Klovin kahdet kasvot


 Tämä on kuulemma Tuija Lehtisen dekkari-sarjasta sellainen vähän vaatimattomampi osa. Hyvä niin, ehkä ne muut ovat sitten parempia. En lämmennyt Klovnin kaksille kasvoille kovinkaan paljon. Kuuntelin tämän äänikirjana. Erja Repo soluttautuu taidekurssille ottamaan selvää ahdistelu- tai häirintätapauksesta. Oli vähän tylsää kuunneltavaa, enkä oikein pysynyt kaikesta kärryillä. Se klovni-osuus taas meni niin, että jätelavalta löytyy klovniksi pukeutuneen miehen ruumis. Ja niinhän se tietysti menee, dekkari-kliseisesti, että nämä kaksi tapausta liittyvät toisiinsa. Romaanihenkilöt menivät minulta todella pahasti joskus sekaisin. Mutta tästäkin kirjasta selvisin ja ihan mielelläni tulen lukemaan niitä muita Erja Repo-tutkimuksia.

Christian Rönnbacka; Tulen aika


 Tulen aika on 9. osa Hautalehto-dekkareita. Onhan näitä jo luettukin. Irtisanoutunut Hautalehto hakeutuu uuteen pestiin poliisissa: Lähiörauha- nimiseen projektiin, joka selvittää ja yrittää ennaltaehkäistä maahanmuuttajataustaisten asukkaiden väkivalta-ja rikoskierrettä. Parikseen Hautalehto saa Göteborgista Suomeen siirtyvän Henna Björkin. Björkillä on myös oma lehmä ojassa; hän seuraa sisarensa epäselvän kuoleman jälkiä Suomeen. 

Kirjan aihe ei ole niitä minulle mieluisimpia, mutta olihan tämä hyvin kirjoitettu dekkari jälleen.