Inger Frimansson; Lintulapsi

 Justine Dalvikin tarina jatkuu Lintulapsessa. Kirjan sanotaan olevan itsenäinen osa Justine-sarjaa, mutta mielestäni aiemmat on ollut hyvä lukea ensin, tässä viitattiin niin paljon menneisiin. Kirjan päähenkilö on Justine Dalvikin sijaan teini-ikäinen sokea tyttö, joka haluaisi elämältä niin paljon enemmin, kuin mihin on mahdollisuus. Suhde äitiin on vähän hankala ja isä on kuollut. Siinäkin kuolemassa on jotain hämärää, mutta sitä paljastetaan lukijalle vain vihjaillen. Kaikki kirjan hahmot (ehkä sokeaa tyttöä lukuunottamatta) ovat aika karmaisevia ja tekojensa vaikuttimia on hirveän vaikea ymmärtää. Kaikki on vastenmielistä ja vähän ahdistavaa, kirjasta ei tule hyvälle mielelle oikeastaan edes lopussa. Kirjan lintukin ahdisti.

Inger frimansson; Tyttö ja kissa

Hidas ja hyytävä. Ja vaikka en kissaihmisiä olekaan, niin puoli kirjaa sai pelätä, että mitä kissalle tapahtuu. Siinä olisi kansi napsahtanut äkkiä kiinni, mutta viisaasti oli Frimansson kauhua kuljetellut ihan soveliaalla tasolla. Iljettävää ja luotaantyöntävää tavallaan. Miten joku niin ällöttävä voikin olla niin kiehtovaa. Kahden tytön välisen suhteen epätasapaino, toisen nöyrtyminen ja toisen ylemmyys. Ja pahan miehen vihainen mieli. Frimanssonin henkilöissä on paljon rumaa ja vihaa.
Evelina joutuu kärsimään pankinjohtaja-isänsä päätöksiä, hänet kidnapataan. Isä saa valinnan: joko sinä itse tai tytär. Herkullinen asetelma. Mutta! Tämä asetelma kuulostaa paljon paremmalta, kuin mitä se oikeasti kirjassa olikaan. Vielä herkullisemman olisi saanut. Älä nyt Inger ala mennä siitä ali, mistä aita on matalin!
Mutta hyvä, kiehtova ja addiktoiva silti.

Inger Frimansson; Pimeyden jäljet

Kolmen aikuisen sisaren selviytymistarina, jossa vanhin alistaa nuorempaansa. Luin kirjan jos joskus loppukesällä, joten mitenkään kovin tuoreessa muistissa tapahtumat ei ole. Kiihkeän jännittävä kertomus kuitenkin, kuten Frimanssonit aina.

Inger Frimansson; Kylmä maa

Aika hyinen paketti tämä Kylmä maa. Jatkoa Rotanpyytäjälle, jossa Rose piti Ingridiä vankina talonsa kellarissa. Nyt Ingrid toipuu vankeudestaan, mutta ei kovin helpolla.
Jokaisella romaanin henkilöllä on omat klikkinsä. Sitä melkein pelottaa, mitä kukakin päättää tehdä.
Vaikka tämä on jatkoa vain Rotanpyytäjälle, niin kirjassa seikkailee kaikkien Frimanssonin menneiden romaanien hahmoja! On murhaaja-kirjailija Tobias, koulukiusaaja-murhaaja Justine Dalvik ja monia muita. Ovelia fiiliksiä, kun ne alkoi paljastua tekstissä.
Oikein mukava lukukokemus, mutta ehdottomasti Rotanpyytäjän kannattaa olla lukenut ensin, jotta tämä itsenäiseksi mainittu jatkoteos aukeaisi oikein.

Inger Frimansson; Rotanpyytäjä

Ingridin mies makaa kuolemansairaana sairaalassa ja pyytää viimeisinä elinpäivinään edellisten vaimonsa, Rosen, paikalle. Ingrid lupaa lähteä etsimään Rosea, niin vastenmielinen tehtävä kuin se hänelle onkin. Reissusta tulee ikimuistoinen.
Rotanpyytäjä on mukavan jännittävä trilleri. Loppuun asti sai kyllä olla ihan varpaillaan siinä, mitä tulee tapahtumaan. Se selvisi oikeasti vasta viimeisellä sivulla.

Inger Frimansson; Häränsydäminen mies

Häränsydäminen mies ei ollut Frimanssonin parhaita, mutta mukava tämäkin. Palomies saa surmansa työtehtävissään ja läheinen työkaveri epäilee kuolemaan liittyvän jotain hämärää. Lukijaa viedään vähän kuin pässiä narussa, kun syyllistä etsitään. Ensiksi sitä epäilee syylliseksi yhtä, mutta sitten se alkaa vaikuttaa liian ilmeiseltä syylliseksi… hetken miettii jo toista, mutta ei… ei… sen on pakko olla sittenkin… Aika kiemurainen juttu ja mukana hieman pahaa enteilevä sivuhenkilöiden suhteen kehittyminen. Sellainen, mistä ei kyllä hyvää seuraa.

Inger Frimansson; Pahaa pelkäämättä

Luin tämän ihan alkuvuonna, mutta unohdin lisätä sen tänne kirjalistaani. Hetken jouduin muistelemaan, että mistäs tämä kertoikaan, mutta ai niin...! Hyytävän hirveä kidnappausdraama, trilleri, kammottava jännäri. Mutta vähän myös kasvutarina ja selviytymistarina. Ei Frimanssonin parhaita, vaan silti lukemisen arvoinen.

Inger Frimansson; Varjo vedessä

Justine tappoi kiusaajansa vuosia sitten ja tuntui päässeensä siitä kuin koira veräjästä. Nyt murhasta kiinnostutaan uudestaan. Voiko menneisyyden jättää rauhaan? Minulle lukijana tämä herättää mielenkiintoista pohdittavaa: onko minusta hyvä, että Justinea ei tuomittu murhasta vai olisinko halunnut saattaa Justinen vastuuseen teoistaan? Tai mikä oli murhatun kiusaajan oma vastuu, hän oli kuitenkin kiusaaja? Oma merkillinen tunnekuohunsa tulee siitä, kun murhaa tutkiva poliisi, jonka pitäisi olla hyvä hahmo, turvautuukin perheväkivaltaan ja pahoinpitelee vaimoaan. Onko hyvä, että poliisi saa palkkansa. Kuka saa kostaa… Entä mitä jos murhaaja murhaa uudestaan. Vaikkapa juuri sen romaanihenkilön, josta olen kirjan jatkuessa oppinut tykkäämään! Tai entä jos joku kostaakin murhaajalle, onko hänellä oikeus! Tällaisia haastavia kysymyksiä jäi pohtimaan kirjaa lukiessa. Hyvän ja pahan raja on kimurantti, ehkä sellaista rajaa ei edes ole.

Varjo vedessä on itsenäinen jatko-osa aikaisemmin lukemalleni Hyvää yötä rakkaani –romaanille. Minusta oli kyllä hyvä, että olin lukenut sen aikaisemmankin. Vaikka tässä ei siihen paljon viitattukaan, niin tietyt kantavat juonenkiemurat lähtivät jo sieltä aikaisemmasta kirjasta ja ne oli hyvä tietää. Tämä ehkä oli vielä parempi tarina, sellainen ihanan pelottava. Kirjan henkilöt olivat inhimillisiä, ei täysin hyviä eikä täysin pahoja.

Inger Frimansson; Kissa joka ei kuollut

Kutkuttavaa jännitystä Frimanssonin tapaan. Kissa joka ei kuollut kertoo hyytävän tarinan, mitä tapahtuu Bethin ja Ulfin kesänviettopaikassa. Takakansi lupaa näin: "Psykologisen trillerin kuningatar tutkii kylmän viileästi tappajan mieltä ja näyttää, miten tavallisen ihmisen tavallinen elämä muuttuu hyytäväksi helvetiksi yhden väärän päätöksen takia". Juuri näin se menee.

Yksi asia jäi häiritsemään. Kirjan tapahtumapaikkana on sisarusten kesänviettopaikka, jonka he ovat perineet vanhemmiltaan. Sisarukset Beth ja Juni ovat siis käyneet kyseisellä tilalla kesänvietossa jo lapsuusvuosista alkaen. Aivan kirjan viimeisillä sivuilla Beth tapaa Kaarinan, joka asuu melko lähellä Bethin kesänviettopaikkaa. Ja Beth toteaa, ettei tiennyt lähettyvillä olevan taloja ja asutusta. Tätä minä en kyllä osta. Jos ihminen viettää vuosikymmeniä kaikki kesänsä jossain, niin missä pullossa hän elää, ellei tiedä mitään parin kilometrin päässä olevan taloista? Miten voi välttyä yhteisiltä tienkäyttömaksuilta, mahdollisilta vesiosuuskunnilta, jätehuollolta, postinjakelulta, lumityösopimuksilta ja kyllähän nyt ihmiset kävelevät tai lenkkeilevät kesälomapaikoistaankin käsin. Eli vaikuttaa siltä, kuin kirjailijalla ei olisi oikein omakohtaista kokemusta ts. tietoa mökkeilystä tai kesälomapaikoista. Ja silloin on kyllä vaarallista lähteä kirjoittamaan asiasta, josta ei mitään tiedä.

Mutta hui, ovat nämä Frimanssonit aika hyytäviä, pitää kohta päästä käsiksi perusdekkariin, jossa vain tapahtuu tavallinen murha ja poliisit sitä leppoisasti selvittelevät =).

Inger Frimansson; Alastomien naisten saari

On olemassa tiettyjä kirjoja, joissa lukijana haluaisin olla päähenkilön puolella ja huutaa hänelle, että älä tee sitä! Tällainen fiilis oli tätä lukiessa ja edellisen kerran koin sen, kun luin Karin Fossumin Harriet Krohnin murhaa. Kummassakin tuli halu puistella päätä ja todeta, että tästä ei hyvää seuraa. Ja aivan kuin Fossumkin, niin myös tämä Frimansson oli todella koukuttava, tummasävyinen, pahaenteinen, trillerimäinen lukukokemus.
Kirjailija Tobias Elmkvist palaa kotitilalleen auttamaan isäänsä ja tämän uutta vaimoa maatöissä, sitten ihmissuhteet menevät kamalalla tavalla ristiin ja jotain pahaa tapahtuu. Surullista ja kovin valitettavaa, että asiat sitten menevät niin kuin ne menevät. Frimansson jättää lopun tapahtumat lukijan oman mielikuvituksen varaan. Suottapa sitä kuvailemaan, kun siinä vaiheessa asiat ovat jo saaneet loppuratkaisun ja kaikki tietävät, mitä tulee tapahtumaan. Lukemisen arvoista tavaraa tämä.