Danielle Steel; Petos

 Petos oli kyllä yksi tämän vuoden huonoimpia lukemiani kirjoja. Ei sentään niin huono, että olisin jättänyt sen kesken, mutta sellainen läpi-rämmittävä räpellys kylläkin. Suoraan sanottuna aika hirveä. Päähenkilö on Tallie Jones, huippuelokuvien ohjaaja, satumaisen rikas ja satumaisen kaunis ja satumaisen menestynyt ja satumaisen... voi plääh. Kirjan ensimmäiset neljä lukua muistuteltiin koko ajan, että Tallie on upea kaunis seksikäs ilmestys, vaikka käyttää vain halpis-tennareita, eikä harjaa hiuksiaan ja pukeutuu vanhoihin farkkuihin ja virttyneeseen t-paitaan. Kun taas Tallien ihana seksikäs upea avustaja ja ystävä on yhtä kaunis, mutta pukeutuu häkellyttävän kalliisiin muotiluomuksiin. Ja sitten samaa muistuteltiin seuraavassa luvussa. Ja sitä seuraavassa. Ja sitä... Mutta rikkauksista ei ole iloa, jos lähipiiristä joku pettää. Kun tilintarkastuksessa käy ilmi, että joku on kavaltanut Tallien rahoja ja vuosikausia. No niin... ja sitten mentiin. Höttöä. Sitä.

Danielle Steel; Sydämen asioita

 Danielle Steelin Sydämen asioita oli kyllä ihan hirveä kirja. Tämä on kertomus sosiopaatista, joka on ensin charmantti ja hellä, rakastava, täydellinen partneri, mutta joka pikkuhiljaa lyttää ja lannistaa kumppaninsa niin, ettei tämä edes tajua mitä tapahtui. Paitsi että Hope Dunne tajuaa. Ärsyttävää lukea miten Hope siitä huolimatta on ihan Finnin pauloissa ja haluaa lahjoittaa tälle sukukartanon, rahaa, rakkautensa, lapsia, mielenterveytensä ja ihan kaiken. Tämä on siis se kaikkein kliseisin klisee, mistä on aina kirjoitettu näitä hiuksia nostattavia kauhutarinoita. Samalla, kun voin melkein pahoin, en meinannut pystyä päästämään kirjaa käsistäni. Niin kovasti oli pakko saada tietää, mitä tässä oikeasti tapahtuu. Kirjan tekninenkään osuus ei kyllä ollut nyt huippuluokkaa. Tietääkseni ja muistaakseni Danielle Steel yleensä taitaa olla aika taitava kirjoittaja, tuskin hän muuten olisi "maailmanhistorian neljänneksi myydyin kirjailija" (lainaus kirjan liepeestä - ja kyllä; muistelen nuorena pitäneeni kovasti hänen kirjoista, mutta ehkä aika vaatii veronsa). Kiusaannuin jo alussa, miten Hope Dunnen ulkonäköä kuvailtiin jatkuvasti, varsinkin silmien väriä. Oikeasti: ketä kiinnostaa, minkä väriset silmät jollain on ja jos asia on oleellinen, niin tarvitseeko sitä silti mainita neljä - viisi kertaa samassa kirjassa? Samoin minua kiusasi se, miten huippusuositun kirjailijan Finn O'Neillin täydellisyyttä, komeutta ja jalat alta vievää ulkonäköä kuvattiin yhdessä luvussa monta kertaa siten, että jokainen sen kappale aina päättyi ulkonäön kuvailuun. Hohhoijaa. Tämä oli taas näitä. Aion varmasti jatkossakin lukea Danielle Steeliä, tuskin edes muista mitä niistä vanhoista kirjoista olen kerran lukenut.

Helmet-haasteessa: 27. Kirjaa on suositellut toinen lukuhaasteeseen osallistuva