Lukupäiväkirjani, kirjojen herättämiä ajatuksia ja muuta kirjallista pulinaa.
tiistai 25. elokuuta 2026
Seija Ahava; Ennen kuin mieheni katoaa
No huh, olipas jotenkin aika vaikuttava kirja. Tämä on kirjailijan omaelämänkerrallinen romaani siitä, miten tuttu ja turvallinen aviomies ei olekaan sitä, mitä on luultu. Kun aviomies onkin transsukupuolinen henkilö. Voin ymmärtää kertojan paniikin, hämmennyksen ja surun. Mutta voin vain kuvitella, miltä aviomiehestä on tuntunut, kaikki ne vuodet. Enkä voi käsittää puoliakaan. Tragedia kaikille. Avioparin vierellä kulkee tarina Kristoffer Kolumbuksesta, joka purjehti Santa Marialla Karibialle. Kaikki oli uutta hänellekin ja retkikunnalle. Rinnalla kulkeva Kolumbuksen historiallinen tarina oli vaikuttava ja koskettava.
Guillaume Musso; Joku toinen
Upporikas milanolainen perijätär murhataan loisteliaalla jahdilla. Kirjassa kerrotaan kolmen eri epäillyn tarina. Joku heistä on murhaaja, mutta kuka? Mielenkiintoinen ja aika yllättäväkin murhamysteeri. Pidin tästä kirjasta enemmän kuin aikaisemmin lukemastani Musson kirjasta (Kirjailijoiden salattu elämä).
lauantai 15. elokuuta 2026
Tiina Martikainen; Jäätyneet kasvot
Jäätyneet kasvot olikin jo toinen osa rikosylikonstaapeli Hanna Vainiosta ja poliisikoira Riinasta kertovasta dekkarisarjasta. Minulta on jäänyt huomaamatta sarjan ensimmäinen kirja. Tässä kirjassa omakotitalon ulkoaltaasta löydetään talvisena yönä naisen ruumis. Ihan ok tarina.
Anna Ihrén; Murha rapujuhlien aikaan
Tämä nyt tuli vähän pakkopullana, kun oli valittava jokin dekkari ilmaisesta lukupalvelusta. En oikein jaksanut innostua, mutta tuli luettua paremman puutteessa. Näiden Anna Ihrenin dekkareiden kansikuvat ovat kyllä kuvankauniita. Päähenkilö on saaristopoliisi Bill Strand ja tässä kirjassa hän tutkii lahdenpoukamasta löydetyn nuoren naisen murhaa. Oman aikansa ottaa tyttärestä Frejasta huolehtiminen. Murha rapujuhlien aikaan on sarjan ensimmäinen kirja, nyt täytyy myöntää ettei ole ihan kiire lukea toista osaa.
Max Manner; Revanssi
perjantai 14. elokuuta 2026
Nicholas Sparks; Toive
Voi miksiköhän aina palaan näihin Sparkseihin, vaikka olen todennut, etteivät nämä nyt oikein ole minun juttuni. Ihan ok, mutta siinä kaikki. Päähenkilö on vakavasti sairas Maggie, jonka omistamaan galleriaan saapuu uusi työntekijä. Lukija ihan varmasti arvaa heti, mikä on kupletin juoni. Vähän siirappia ja melodraamaa.
Pauliina Susi; Tuuliajolla
Stephen King; Etsivä löytää
Etsivä löytää on Mersumiehen kakkososa. Tässä kirjassa Morris Bellamy, kuuluisan kirjailijan suuri fani, on sydämistynyt; hänen rakastamansa kirjasarjan kirjoittaminen on lopetettu. Bellamy surmaa kirjailijan ja löytää tämän arkistoista julkaisemattomia kirjasarjan osia, mutta sitten hän joutuu vankilaan ja sillä aikaa julkaisemattomat kirjat päätyvät keskenkasvuisen pojan käsiin. Kun Morris Bellamy vapautuu vankilasta, hän lähtee teinipojan perään. Ensimmäisestä osasta tuttu rikosetsivä Bill Hodges puolestaan pääsee Bellamyn kannoille.
Mainiota viihdettä Kingiltä. Minulle nämä realistiset dekkarit iskevät paremmin, kuin Kingin yliluonnolliset jutut.







