Tapetinvärinen ei ollut minun kirjani ollenkaan. Ehkä
tätä voisi kutsua terapiakirjaksi, mutta en oikein tiedä tarvitseeko sellaisia
julkaista. Miksi ei, jos joku saa tällaisesta irti jotain?
Päähenkilö on kirjailija, jonka silmille menneisyys
yhtäkkiä hyökkää. Hänellä on ollut vaikea lapsuus, jota on määrätietoisesti
yrittänyt sulkea pois muististaan. Yhtäkkiä hän kohtaa lapsuudenystävänsä
Mimin, joka on myös kirjailija. Muistot saapuvat höykyinä, sekaisina,
valehtelevina…
En valitettavasti pitänyt tästä kirjasta, mutta Hämeen-Anttilan muu tuotanto on kyllä minun makuuni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti