Yön kantaja kertoo tarinan Amanda Fredrika Aaltosesta, joka on ollut ihan oikeasti olemassa. Vuonna 1891 hänet suljettiin Seilin saarelle, jonne mielisairaat naiset vietiin ja josta ei ollut paluuta. Nykyään koko sana mielisairas ja mielisairaala ovat pahasti vanhentuneita ja useat Seilin saaren asukkaat olisivat ihan normaaleiksi luokiteltuja naisia.
Mutta kirja alkaa kuitenkin siitä, miten Amanda matkustaa kuumailmapallolla Pariisiin ja sitten viettää siellä lyhyen hetken nuoruudestaan. Lukijalle ei tarjota varmaa tietoa siitä, onko tämä kirjan Amandalle totta vai ei. Haavetta? Harhaluutoa? Tarina, jonka Amanda ajattelee tapahtuneeksi paetakseen totuutta? Oikealle turkulaiselle Amandalle tämä todennäköisesti ei ollut totta, vaikka noina vuosina Turussa kävi kuumailmapalloilija. Asiasta olisi ollut sen ajan lehdissä enemmin uutisia.
Tarina saa varsinaisesti potkua sitten, kun siirrytään Seilin saarelle. Sen naisilla on kiehtovia ihmiskohtaloita, niin potilailla kuin hoitajilla. Minua hämmästytti monesti, miten inhimillistä potilaiden kohtelu oli. Aikaisemmin olen lukenut kirjallisuutta, jossa on aivan brutaaleja hoitomuotoja, suorastaan kidutusta. No, tässäkin oli jääkylpyjä ja pakkopaitaa toki. Mutta hoitajat eivät esiintyneet kuitenkaan sadisteina. Heille syntyi jopa lämpimiä melkein ystävyyttä lähestyviä suhteita potilaisiin.
Terveimmät mielisairaat olivat ns. vapaakävelijöitä, joilla oli kävelyoikeus saarella. Kaikki tekivät töitä. Kehräsivät, paikkasivat kalaverkkoja, marjastivat, sienestivät, ompelivat liinavaatteita. Elämä kuulosti melkeinpä leppoisalta, kun ulkomaailman kiihdyttävät tapahtumat eivät rasittaneet herkistyneitä mieliä.
Mikä olisi muuten mahtanut olla kohtalo lapsenmurhaajalle. 15-vuotiaan tytön, joka raiskattiin, sai lapsen ja kuristi sen? Tai prostituoidun? Tällainen laittaa miettimään, miten vähän vaihtoehtoja yhteiskunnalla on ollut tarjota naisille. Ja miten erilaista olisi nykyään! Kenenkään ei tarvitse pitää ei-haluttua lasta tai myydä itseään saadakseen leipää. Ajatella näitä naiskohtaloita…
Kyllä, kirja oli todella ajatuksia herättävä.
En pidä kirjan kansikuvasta. Se on mielestäni liian lastenkirjamainen. Tai ainakin mieleen tulee Jules Vernen Maailman ympäri 80 päivässä. Seilin saariston maisemakuva olisi ollut ihan pop.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti