Juoni olisi aika herkullinen: menestyvän yrittäjän pihalle tulee kuorma-autolavoittain multaa, oven taakse tilataan kymmeniä parketin asennusmiehiä, kahviautomaatin asentajia jne. Joku on ottanut Jari Lehikoisen silmätikukseen ja keksii tälle kaikenlaista kiusaa soitellessaan Lehikoisen nimissä mitä merkillisimpiin firmoihin ja tilatessaan niistä palveluita.
Mutta miksi en sitten jaksanut. Hm. Yksi tekijä on ainakin itse Harjunpää. En ole koskaan päässyt sisään tuohon poliisiin, hän ei vaan tule minulle tutuksi eikä aukea. En pääse näkemään, mitä hän ajattelee. Toinen on sellainen... ei nyt ihan alamaailman kuvaaminen, mutta... tätä on tosi vaikea selittää: huonosti koulutetut, huonohampaiset asunnottomat, työttömät miehet, jotka ehkä juovat ja käyvät harvoin suihkussa. Se elämä on jotenkin niin kurjaa, rumaa ja vastenmielistä, että en halua lukea siitä. (Olenhan kaksi kertaa yrittänyt aloittaa Juoppohullun päiväkirjaakin, mutta en ole kestänyt. Ehkä vielä joskus pystyn lukemaan sen, siellä se odottaa ärsyttävästi mökin kirjahyllyssä. Eikö se olekin ällöttävää viinaa juovien likaisten miesten rasvaista kieltä ja muutenkin vastenmielistä!?)
Ja kolmas on se, että dialogi kirjoitetaan puhekielellä; Mä ja Sä. Tottakai normaalissa puheessa käytetään puhekieltä, mutta olen vaan niin tottunut kirjakielellä kirjoitettuun tekstiin, että mikään ei auta. Itsekin nuorena ollessani ja kovana kirjoittajana kirjoitin omia novelleja puhekielellä, silloin se tuntui oikealta ja istui suuhuni. Mutta kasvoin siitä ulos.
Jätän Harjunpäät toistaiseksi, nämä eivät ole minun kirjojani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti